Nämä inspiroi just nyt!

Hei, huomasikohan kukaan, että vaihdoin blogipohjani jälleen "normaaliksi"? Vietin kaksi vuotta vähän huomaamattani blogipohjalla...

Hei, huomasikohan kukaan, että vaihdoin blogipohjani jälleen "normaaliksi"? Vietin kaksi vuotta vähän huomaamattani blogipohjalla, jossa oli etusivu ja jokainen juttu tuli avata erikseen auki. Syy etusivuun oli se, että olin kyllästynyt blogiin, jossa jutut vanhenivat kolmessa päivässä, kun postaukset joutuivat pois etusivulta. Isommalla etusivulla sain hieman paremmin itse selvää, mistä olin viime aikoina kirjoitellut, mutta toisaalta bloggaamiseen tuli pieni paine. Tuntui, että jokaisessa postauksessa piti olla isosti asiaa, eikä erillisen klikkauksen taakse huvittanut enää kirjoitella mitä sattuu. 

Koin hetki sitten ahaa-elämyksen, että mähän en ole ollut vuoteen missään blogiportaalissa, joten voisin ihan itse päättää montako postausta etusivulleni tulee eikä blogin tarvitse olla mainoksienkaan vuoksi mikään klikkimagneetti, niin voin pistää etusivulle ihan niin monta postausta kuin huvittaa. Päätin laittaa näin aluksi viisi. Samalla päätin madaltaa kynnystä ja kirjoitella vähän pienempiäkin juttuja, sillä ne rytmittävät kivasti blogeja - kyllästyn itse nykyään blogeihin, jossa joka postaus on painavaa asiaa ja kaipaan enemmän hömppää blogilistoilleni kuin omaan blogiinkin.

Ja uudistuneen blogin kunniaksi päätin blogata vähän siitä mikä inspiroi mua just tällä hetkellä



1. Kosmetiikkajoulukalenterit. Pitkän fiksun ja luonnollisen kosmetiikkavaiheen jälkeen huomasin, että peruspurkkimerkeille on tullut vaikka mitä kiinnostavia uutuuksia, mistä me luonnonkosmetiikkaihmiset ei tiedetä mitään. Koska ikää on tullut lisää, olen suoraa sanottuna alkanut kaipaamaan hieman tehokkaampia instant-tuloksia erityisesti meikkiini ja lipsunut jo jonkun aikaa erilaisiin synteettisiin meikkivoiteisiin ja muihin. Koska olen tipahtanut kosmetiikkakärryltä muutenkin, tilasin joulukuuksi pari kivaa kalenteria, jotta pääsen tutkimaan esimerkiksi Kiehlsin tuotteita vähän tarkemmin. En siis ole heittämässä luonnonkosmetiikkaa pois, mutta myönnän ettei tätä 35-vuotiaan ihoa heleytetä pelkällä tähtipölyllä - valitettavasti!


2. Jouluelokuvat. Jostain syystä sellainen kliseisen amerikkalainen polkkakarkki-mistelinoksa-rakkauskomedia puree nyt ja lujaa, suurimpana suosikkina tottakai Holiday! Olen kahlannut läpi myös lähestulkoon jokaisen Hugh Grantin tähdittämän komedian, jostain syystähän ne sijoittuvat aina jouluun!


3. Tukholma. Sain muutaman viikon päähän kutsun Tukholmaan katsomaan erään vaatemerkin kevätnäytöstä ja kun merkki lupasi maksaa lennot ja hotellin, päätin ottaa kutsun vastaan. Tukholma oli yhteen aikaan kohde, missä kävin muutaman kerran vuodessa, mutta nyt on vierähtänyt pitkä tovi edellisestä reissusta. Erityisesti odotan yötä hotellihuoneessa poikaystävieni Benin ja Jerryn kanssa, Lagerhausin joulusälälaareja sekä Tukholman jouluvaloja ylipäätään.



4. Legot. Kuuluu settiin, koska en voi välttää, ei auta kuin rakastaa. Olemme kuvanneet Kaamoksen kanssa muutaman Lego-aiheisen youtube-videonkin uudelle Jedimestarit E&K-kanavallemme :D



5. Nespresson joulukahvit. Käytän yleensä kotona Nespresson kahvikonetta, sillä mulla on tavallisen keittimen kanssa paha tapa keittää ihan liikaa kahvia ja kapselista saa simppelisti juuri sen mitä juo. Viime viikolla Itiksessä kävellessä huomasin Nespresson kojulla uudet joulumaut eli appelsiini-suklaan, lakritsin ja vanilja-kookoksen ja hankin heti koko setin. Lempparia en edes osaa nimetä, kaikki superhyviä!

Näiden juttujen lisäksi myös monenlainen hömppä kiinnostaa ja sen saa kyllä selville myös Elsan ja Anikon kuplan uusimmasta jaksosta, jossa aiheena on viihde ja hömppä!

4 kommenttia

  1. Apua, tajusin just, että mulla ei oo yhtään joulukalenteria!!! No eipä sillä, aika monta päivää joulun odotuksesta menee reissussa, joten ehkä pärjään ilman.

    Kai oot kattonu Love Actuallyn? Paras!

    Ja hitsi, pitää hankkia nuita Nespresson joulukapseleita, vaikka ei oo konetta, mutta onneks porukoilla on ja siellä voi herkutella. 😍

    VastaaPoista
  2. Hyviä suunnitelmia! Itse vähän haen vielä postaussisällön tasapainoa, mutta kun harrastuspohjalla puuhaan, niin eipä kai sen niin nuukaa. Oman näköistä saa kun fiiliksellä tekee. :)

    Mulla oli viime vuonna L'Occitanen kalenteri ja vaikka sitä oli kiva availla, onnistuin monena aamuna spoilaamaan itseni instasta ennen kuin pääsin sängystä ylös. Eli varoituksen sana, jos haluat pitää jännitystä yllä. :D Viime vuoden kalenterihitti oli ehdottomasti parin purkkistytön kanssa vaihdetut itse tehdyt kalenterit, joiden avaaminen oli superjännää, koska molemmat kalenterin kokoajat tunsivat toistensa maut ja tiesin että luukkuihin on piilotettu suoraan mulle valittuja juttuja. Olen yrittänyt saada kalenterikaveria tällekin vuodelle, mutta ei kukaan ole oikein vielä tarttunut tarjoukseen. Ehkä Elsa? ;D

    Tänä vuonna pääsen availemaan anopilta saatua Nyxin huulipunakalenteria, NIIN mun juttu! Vähän hömppää, kun yhtään ainoaa huulipunaa en enää tarvitsisi, mutta sama kai se olisi minkä tahansa kosmetiikkakalenterin kanssa, ja tässä ei ainakaan voi mennä mitään ihotyypin vuoksi pieleen.

    Iloa kalenterin availuun, päivittelethän sisältöä ja fiiliksiä meille muillekin nähtäväksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, mun kanssa ei kannata kalentereita vaihdella, kun en oo niin kultivoitunut kosmetiikan kanssa. Mut pakko myöntää et mulla on myös toinen kosmekalenteri, joka painoi vaatimattomat 3 kiloa joten näissä on kyllä avattavaa :D

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images