Iltasatuja ihan kaikille kapinallisille

Ehkä olettekin jo kuulleet kirjasensaatiosta nimeltä Iltasatuja Kapinallisille Tytöille ? Joukkorahoituskampanjasta alkunsa sa...




Ehkä olettekin jo kuulleet kirjasensaatiosta nimeltä Iltasatuja Kapinallisille Tytöille? Joukkorahoituskampanjasta alkunsa saanut kirja esittelee iltasatumuodossa 100 erilaista naista ja tyttöä, jotka ovat omalta osaltaan muuttaneet maailmaa, avanneet muille naisille ovia, joita ei ole ennen avattu ja näyttäneet, että tyttöys ei ole este, vaikka se välillä hidaste olisikin! 

Kuulin joukkorahoitusprojektista jo silloin kun kampanja vasta etsi rahoittajia ja tottakai mua kiinnosti laaja ja helppoon muotoon kirjoitettu kirja historiamme ja nykyisyytemme edelläkävijänaisista. Ajattelin kuitenkin, ettei kirjaa ikinä tultaisi näkemään Suomessa, joten yllätys oli enemmän kuin positiivinen, kun kuulin sen tulevan myös meille suomennettuna versiona! Ja hyvä että tuli, sillä viimeaikaisen nettikirjoittelun ja keltaisen lehdistön otsikoinnin perusteella pieni historiakertaus naisten oikeuksien kehityksestä on todellakin paikallaan. Tasa-arvon nykytila kun perustuu eniten sille, että naiset ovat menneet ja tehneet, olleet välittämättä sen hetkisistä sukupuoliroolien määrittämistä rajoituksista ja myös taistelleet itselleen oikeuksia. Oikeuksia mennä ja tehdä.



Myönnetään kuitenkin, että Iltasatuja Kapinallisille Tytöille on nimetty vähän kehnosti, sillä eihän sadan historiaan vaikuttaneen naisen tarinan lukeminen ole tietenkään mikään pelkkä tyttöjen juttu. Noin sivun mittaiset, hyvinkirjoitetut ja kauniisti kuvitetut iltasatumaiset tarinat ovat taatusti kiinnostavia ihan kaikille historiasta kiinnostuneille. Tunnustan, että itse olen lukenut pieniä tarinoita kuusivuotiaalleni kertomatta kirjan nimeä ollenkaan (koska kuusivuotiaat ovat  pahimpia konservatiiveja mitä maailma päällään kantaa, eikä tytöille omistettua kirjaa voi poika lukea. Ei vain voi.). Sen lisäksi, että eskarilainen nauttii kiinnostavista mini-elämänkerroista paljon, on kirja tuonut myös itselleni ihan uutta tietoa historiamme naisista. En esimerkiksi tiennyt, että maailman ensimmäisen tietokoneen keksijä on ollut nainen!

Kirjaan oman tarinansa ovat saaneet naiset monilta eri aikakausilta aina Kleopatrasta Williamsin tennistä pelaaviin sisaruksiin Venukseen ja Serenaan. Ja jos lukijoissa on yksikään tyyppi joka ei tiedä vielä Anna Politkovskajan tai Nina Simonen tarinaa, tämä kirja on just sulle! Yhdessä tuoreimmista tarinoista kerrotaan 2007 syntyneestä  tytöstä nimeltä Coy Mathis. Koska Coy on translapsi, hänellä ei aluksi ollut mahdollisuutta käyttää koulussa oman sukupuolensa vessaa ja lopulta hänet ohjattiin vammaisten vessaan. Pieni lapsi halusi kuitenkin käydä ihan tavallisessa tyttöjen vessassa, kuten muutkin tytöt ja lopulta Coy sekä hänen vanhempansa saivat tuomarilta siihen oikeuden päätöksen. Coy sai käyttää mitä vessaa halusi ja tämä päätös on toivottavasti myös ennakkotapaus, jonka perusteella myös muut translapset saavat päättää mitä vessaa käyttävät. Hyvä Coy ja hyvä Coyn vanhemmat!



Vaikka kirjan nimestä löytyy sana satu, on kirjan sanasto sen verran hankalaa ja aiheet vaikeita, ettei tämä ihan pikkulasten opus ole. Sanoisin, että tarinoiden ymmärtäminen vaatii vähintään noin viiden vuoden ikää ja eniten näistä tarinoista saa vielä sitäkin vanhempana tai ihan aikuisenakin. Pienten lasten kanssa muutaman tarinan lukeminen illassa on hyvä tahti, sillä samalla voi myös keskustella kirjan kautta esiin nousevista aiheista kuten ennakkoluuloista ja maailman muuttumisesta.

Vaikka kirjaa on rakastettu, on se herättänyt myös soraääniä, sillä liian moni tarinoista on myös tarina naisen suhteesta miehiin ja kuinka miehet eivät ole uskoneet aluksi tarinan naisiin. Me elämme kuitenkin edelleen maailmassa, jossa eriarvoisuutta sukupuolten välillä on ja tietyt asiat koetaan edelleen tytöille hankalammiksi mitä pojille, monesti täysin syyttä. Ja sama homma tottakai myös toisinpäin. Eilen muuten todistin lapsen puheterapiassa hetkeä, jolloin mulle tungettiin kahden sivun esitietolomaketta täytettäväksi, koska "isille nämä laput voivat tuottaa hikikarpaloita otsalle". Että ei ne miehetkään ennakko-odotuksitta ja ilman vähättelyä tätä maailmaa tallaa. Siksi olisikin huikeaa, jos tämä maailmalla miljoonia kappaleita myynyt luova tietokirja saisi myös sen poika-versionsa mahdollisimman pian! Siinä kirjassa yksi luku voisi alkaa vaikka "olipa kerran pieni poika nimeltä Jani Toivola..." 




Ja vaikka meitä sukupuolisensitiivisen kasvatuksen kannattajia aina välillä syytetään ilman syvempää tietämystä ties mistä sukupuolien piilottamisesta ja pimppien ja pippeleiden kieltämisestä, maailma tottakai tarvitsee tarinoita tytöistä ja pojista, miehistä, naisista ja muun sukupuolisista muuttuakseen entistä suopeammaksi paikaksi meille kaikille, juuri sellaisena kuin olemme. Juju on siinä, ettei kenekään meidän tarina  ole koskaan samanlainen ja myös nämä perinteisestä (ja kulttuurin kautta opitusta) sukupuoliroolista poikkeavat tarinat ansaitsevat tulla luetuksi ympäri maailman.

Kirjan sanoma onkin se sama, mitä me vanhemmat varmasti haluamme opettaa lapsillemme: voit olla mitä haluat. On ihan ok olla pelastettava prinsessa, mutta myös prinsessa voi pelastaa, prinssi voi olla pulassa ja kaikki me ei haluta olla kuninkaallisia ollenkaan.

Iltasatuja Kapinallisille tytöille kirjan löydät kirjan kustantajan S&S:n verkkokaupasta sekä muista kirjakaupoista ympäri Suomen!

Kuvitus kirjasta, kuvat kustantajan sivuilta.

2 kommenttia

  1. "Kirjan sanoma onkin se sama, mitä me vanhemmat varmasti haluamme opettaa lapsillemme: voit olla mitä haluat. On ihan ok olla pelastettava prinsessa, mutta myös prinsessa voi pelastaa, prinssi voi olla pulassa ja kaikki me ei haluta olla kuninkaallisia ollenkaan."

    TÄMÄ!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin kyllä, että pitääkö tähän lisätä sellainen varoitus, että myös ne näihin pippelipimppijuttuihin takertuvat ymmärtäisivät prinssien ja prinsessojen toimivan tekstissä VERTAUSKUVINA ;) Kun nämä asiat ovat välillä niin vaikeita...

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images