Syysloma vie Lappiin, mutta mitä päälle kaupunki-retkeilylomalle?

Kaupallinen yhteistyö Raiskin kanssa Viikko syyslomaan ja olen niin valmis! Mietin pitkään syysloma-ajan ohjelmaa, jäämmekö ihan ...

Kaupallinen yhteistyö Raiskin kanssa

Viikko syyslomaan ja olen niin valmis! Mietin pitkään syysloma-ajan ohjelmaa, jäämmekö ihan vain kotiin köllöttelemään, lähtisimmekö tutkimaan jotakin kaupunkikohdetta Keski-Eurooppaan vai mitähän sitä tekisi. Lopulta kohtalo puuttui peliin ja matkaamme Rovaniemelle, kolme yötä kaupungissa ja kolme yötä Napapiirin retkeilyalueella odottaa jo ihan kulman takana. 

Varasin lentojen yhteydessä myös yhden ruumapaikan matkalaukulle käsimatkatavaroiden lisäksi, sillä loma kaupungissa ja metsässä vaatii melko paljon tavaraa ja vaatetta mukaan. Kätevintä olisi tietenkin, että kaikki vaatteet toimisivat niin retkeillessä kuin kaupungillakin, ja olenkin jo vähän miettinyt ensi viikon pakkauslistaa. 


Muutamat reissuun mukaan lähtevistä vaatteista näettekin näissä postauskuvissa. Kuvat otettiin viikko takaperin Porkkalanniemen lintutornin läheisyydessä ja päältäni löytyy Raiski Sumner + setin takki ja housut sekä musta Milly+ paita. Tätä settiä voi käyttää niin matkustuspäivinä kuin retkeilyalueella majatalossamme, mutta rento yhdistelmä toimii hyvin myös eri tavalla asustettuna kaupungillakin ja tottakai kaupunkihotellissa hengaillessa. Yhdisteltävyydestä loistoesimerkki löytyy Anna-Marian blogin puolelta, jossa sama asu on kuvattu löysänä sunnuntaipäivänä kantakaupungissa.

Raiskin mallisto on vuodesta toiseen siinä mielessä huippu, että samoja vaatteita löytyy kahdella eri mitoituksella, perusmitoituksen lisäksi Raiskilla on Raiski+-mitoitus, eli leveämpi D-mitoitus, jossa myös kokoja löytyy ainakin 54 saakka. Anna-Marian blogissa käytössä on perusmalliston pienin koko 34, mulla taas Raiski+ malliston koko 44+.

Mukaan matkalle puen tottakai myös moneen tilanteeseen sopiva takin, hyvät pitäväpohjaiset nahkakengät, yksinkertaisen päiväretkirepun ja matkalaukusta löytyy ainakin tummansiniset Pine+ kuorihousut koossa 44+. Ulkohousuissa Raiskilla on vielä yläosiakin enemmän valinnan varaa, Pine-housuista kun löytyy perusmitoitukselliset housut lyhyellä ja pidemmällä lahkeella sekä Raiski+ mitoitukselliset housut myös pitkänä ja lyhyempänä versiona. En tiedä mitään muuta ulkoiluvaatemerkkiä, jolla on näin hyvin otettu huomioon naisten vartaloiden erot. Omat housuni on muuten merkattu verkkokauppaan "bloggaajan suosikiksi", joten ne löytyvät helposti.   


Nyt vain sormet ristissä toivon, että pysymme ensi viikon terveinä, ehdin pestä kaikki mukaan lähtevät kamat ja pakata ajan kanssa. Toinen toiveeni on, että Rovaniemellä satelisi edes ihan pikkuisen lunta, sillä viime vuonna näihin aikoihin siellä tosiaan on jo ollut ohut lumipeite!

Kuvat: Maarit Vaahteranoksa


4 kommenttia

  1. Kauniita kuvia ❤ Hyvää lomaa teille.

    VastaaPoista
  2. Mä niin arvostan, että tällainen lyhyempi ja muodokkaampi vartalo otetaan Raiskilla huomioon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja toi D-mitoitushan ei ole vain isossa koossa, taitaa lähteä perus 38 koosta jos muistan oikein!

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images