Hyggesyksyn opettelua

kaupallinen yhteistyö Pingviinin kanssa Sadattelin tänään tätä syksyn pimeyttä ja kuinka töistä tullessa on jo hämärää samoin ku...

kaupallinen yhteistyö Pingviinin kanssa

Sadattelin tänään tätä syksyn pimeyttä ja kuinka töistä tullessa on jo hämärää samoin kuin töihin lähtiessäkin. En ole ihan varma onko ihmistä luotu viettämään puolet vuodestaan pimeässä, mutta, mutta vallitsevien olosuhteiden ollessa mitä on, otetaan nyt pimeydestä kaikki irti. Hyggeily taisi olla viime vuoden trendejä, mutta aivan yhtä hyvältä tuntuu tänäkin syksynä ottaa rauhallisesti kotona ja antaa säntäilyn jäädä ihan minimiin. 

Ja säntäilty tässä onkin. Joka viikkoinen hokemani "kunhan tästä viikosta selvitään niin helpottaa" tuntuu kroonistuneen siihen malliin, että tänään oli pakko sanoa kiitos ei menoille ja viettää ilta pitkästä aikaa yksin kotona. Hain töiden jälkeen kaupasta Turengin jäätelötehtaan tekemää Ainon Vanilja & Valkosuklaan kuiskaus-jäätelöä ja pistin pakastimeen odottamaan iltaa. Kävin pitkässä kuumassa suihkussa, laitoin Club For Fiveä soimaan ja söin pitkästä aikaa oikeasti rauhassa iltaruuan. Ihmeesti alkoi pulssi tasaantua kun vain malttoi antaa itselle aikaa ottaa iisisti. 

Lähellä asuva kaverini oli tulossa hakemaan makuupussia lainaksi, joten yllätin hänetkin a) olemalla kotona b) tekemällä iltakyläilyn yhteyteen syksyyn sopivat jäätelöannokset aiemmin ostamastani jätskistä. Sekoitin 200g appelsiinin makuista tuorejuustoa ja 1dl kermaa pehmeäksi seokseksi ja murskasin seokseen ohuita pipareita ja jätin seoksen jääkaappiin odottamaan tarjoilua. Kaverini tullessa nostelin rennolla otteella jalallisiin laseihin tuorejuusto-pipariseosta sekä Ainon vanilja-valkosuklaajäätelöä ja koristelin annokset piparinmurusilla ja kuusenkerkkäsiirapilla. Jätskiannoksien ei ollut tarkoituskaan olla viimeistellyt, vaan enemmänkin tuhdit ja herkulliset. 

Illalla vielä yritän ottaa rennosti ja tämän postauksen tekemisen jälkeen laitan läppärin kiinni ja luen pitkästä aikaa kirjaa, joka on siis kirja eikä e-laitteelta luettavaa tekstiä. Huomenna on melko hurja päivä, joka alkaa jo aamulla ennen viittä heräämisellä. Eli pimeässä seikkailu sen kun jatkuu, yritetään ottaa siitä kaikki irti! 

3 kommenttia

  1. Niin herkullinen ohje! Tätä tehdään <3 Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Hei, kiitos vinkistä! Tämä pitää laittaa korvan taakse.
    Jännä juttu, miten hyggeilystä tulee väkisin mieleen kaikkea lämmintä, niin kuin esimerkiksi takkatuli, villasukat ja torkkupeitot. En tiedä miksi, mutta en olisi osannut yhdistää jäätelöä ja hyggeilyä! Olin väärässä, hyvinhän ne toimii yhdessä :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kuvia, oli varmaan hyvää!
    Itsekin hyggeillyt tänän syksynä oikein urakalla:)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images