Päivä turkoosissa

Tänään taidettiin tehdä tämänhetkisen yhteiselomme uimisennätys. Pilvinen päivä ei houkutellut luonnonvesiin, joten k...



Tänään taidettiin tehdä tämänhetkisen yhteiselomme uimisennätys. Pilvinen päivä ei houkutellut luonnonvesiin, joten kun uimaan teki kuitenkin mieli, suuntasimme aamupäivällä Kaamoksen ja Camillan kanssa Allas Sea Poolin uima-altaille ja saunaan. Allas on tosi kiva paikka lapsen kanssa, mutta sinne tulee lähdettyä ihan liian harvoin. Ja sitten kun menee, siellä tulee vietettyä ihan liian kauan aikaa!

Allas Sea Poolin erikoisuus on, että uimalipulla saa lillua altaissa ja saunoissa 10 tunnin ajan ja halutessaan Altaalta voi poistuakin hetkeksi ja palata uimaan vähän myöhemmin saman päivän aikana. Ja juuri näin me teimme. Lilluimme ensin Camillan kanssa aamupäivän altailla ja saateltuamme Camillan Kamppiin kävelimme Kaamoksen kanssa uudelleen uimaan ja saunomaan. Tunnit kuluivat ja ihmiset ympärillämme vaihtuivat meidän treenatessa sukellusta ja kelluntaa. Välillä kipaisimme saunaan ja tutustuimme uusiin kavereihinkin ja jatkoimme harjoituksia, kunnes kello oli kuusi illalla! 

Senkään jälkeen Kaamos ei olisi malttanut alueelta pois ja hengasimme vielä pienen tovin aurinkotuoleilla rantahietikolla ruotsinlaivoja katsellen. Lopulta havahduin, että olimme viettäneet altailla kokonaisen työpäivän ruokatunteineen vedessä lilluen ja meidän olisi pakko lähteä pois, että ehtisimme kotiin iltapalalle ennen nukkumista. 

Vaikka nyt olo on enemmän kuin väsynyt, olen kyllä tyytyväinen, että muutaman tunnin uimareissusta tulikin koko päivän allashengailu. Vaikka päivä oli viileä ja pilvinen, saatiin viettää ihana kesäpäivä lämmitettyjen altaiden ja upeiden maisemien keskellä. Välillä on vaan niin ihanaa antaa tilanteen viedä, olla kiirehtimättä ja vain olla ja iloita vapaapäivän löysästä ohjelmasta. Suosittelen!

2 kommenttia

  1. Onko altaan vesi puhdasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä mitä tarkoitat. Heinää ja hiekkaa ei ole, vedenlaatua mitataan yrityksen puolesta ja ihan perus uimahallikäytäntö on että suihkun kautta altaaseen. Eli kai se ihan puhdasta on :)

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images