Nuku yö ulkona - Viisi vinkkiä lapsen kanssa ulkona nukkumiseen

Ensi lauantaina 17.6. on Luonnonpäivä ja silloin vietetään myös  Nuku yö ulkona-tempausta , jonka tarkoitus on kiinnittää huomiota jokam...


Ensi lauantaina 17.6. on Luonnonpäivä ja silloin vietetään myös Nuku yö ulkona-tempausta, jonka tarkoitus on kiinnittää huomiota jokamiehenoikeuksiimme ja tottakai myös yön yli retkeilyyn. Mietin tänään, kuinka mieletön tämä Suomi onkaan, sillä vaikka metsä ei alkaisikaan kotirappusilta, on meillä kaikilla retkeilymaastot lähellä. Etenkin Oulusta alaspäin Suomi on täynnä kansallispuistoja ja myös Pohjois-Suomesta niitä löytyy, hieman harvemmassa mitä Etelässä, mutta löytyy kuitenkin. Niiden lisäksi monet kunnat tarjoavat asukkailleen retkeilyreittejä, nuotiopaikkoja ja nukkumiseen tarkoitettuja laavuja, joita saa kuka tahansa käyttää mielensä mukaan.

Aloitimme viime kesänä Kaamoksen kanssa yön yli retkeilyn Nuuksion Holma-Saarijärveltä ja telttailimme viime kesänä melko usein. Tälle kesälle ensimmäinen yö ulkona tulee olemaan juurikin tuo Nuku yö ulkona-tapahtumayö, jonka vietämme kirkasvetisen metsälammen vieressä sijaitsevassa laavussa, mikäli vain sinne mahdumme. 


Meillä yön yli retkeily on onnistunut yllättävänkin hyvin, mitään erikoisempia ongelmia ei ole eteen sattunut ja siksi viikonlopun yötä ulkona odotetaan jo kovasti. Lapsen kanssa ulkona yötä nukkuessa kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota muutamiin juttuihin, jotta teltta/laavuyöstä tulisi onnistunut. Tässä oma vinkkilistani yön yli retkelle.

-Koska lapsi harvoin jaksaa kantaa enempää kuin pienen retkirepullisen verran tavaraa, kannattaa retkigeariksi ottaa vain ne kaikkein tärkeimmät asiat. Nuotiopaikalle ei tarvita Trangiaa ja laavulle telttaa, iso Maglite kannattaa vaihtaa kevyeen otsalamppuun ja iltasadut keksiä omasta päästä. Yhden yön retkellä tarvitaan hämmästyttävän vähän tavaraa.

-Tutustu nukkumisympäristöön ennen pimeäntuloa. Yöllä herätessä lapsesta on turvallista, kun ympäristö on tuttu ja pissareissulla tietää minne menee. Muista yöksi kevyt taskulamppu, jota voi käyttää myös yövalona tarvittaessa.

- Retkeily ei ole välineurheilua ja kesällä pärjää hyvin kevyellä ja edullisella markettimakuupussilla. Kannatta kuitenkin harkita lapselle ihan oikean kokoisen makuupussin hankintaa, sillä liian isossa makuupussissa ongelmana on, että lapsi saattaa "eksyä" ison makuupussin sisään eikä pääse helposti herättyään pois pussista.

- Ensimmäinen ulkona nukuttu yö voi olla lapselle myös liian jännittävä. Jos mahdollista, kannattaa ensimmäisen teltta/laavukokemukset hankkia paikassa, josta on kohtuullisen helppoa myös lähteä tiukan paikan tullen kotiin. Kotipihassa yöpyessä ongelma taas voi olla liian helposti toteutettava exit, ainakin meillä moni telttayö mökin pihassa on johtanut sisällä nukkumiseen vain siksi, että se mahdollisuus on ollut olemassa. "Tarpeeksi lähellä, mutta sopivan etäisyyden päässä" on meille edelleenkin hyvä nyrkkisääntö telttailuun.

-Älä tee telttailusta tai ulkona nukkumisesta liian suurta numeroa. Ulkona nukkuminen on hauskaa hommaa, mutta liika suunnittelu ja täpinöinti saattaa saada aikaan rimakauhua. Jos mukana olevalla vanhemmalla on luottavainen olo yön sujuvuudesta, se useimmiten riittää ja kiva retkifiilis tarttuu lapseenkin. Jos retkifiilis loppuu, mikään ei kaadu ja kotiin saa aina lähteä.

Makoisia öitä ulkona!


16 kommenttia

  1. Voi mä niin tahtoisin osallistua! Onkohan 3-vuotiaalle vielä liian jännä nukkua ulkona? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko että on :) jos lapsi käyttää vaippoja kannattaa se asia miettiä mahd. Helpoksi, mutta muuten vain teltta pystyyn. Hakaneula + pieni led-taskulamppu kantoremmistä/ ponnarista teltan kattoon niin on unilamppukin.

      Poista
  2. Me on telttailtu viimeksi kun esikoisemme oli puolivuotias. Nyt pitäs kyllä joku retki tehdä, meillä vaan teltta alkaa käydä ahtaaksi kun esikoinrn on kasvanut kaksivuotiaaksi ja kuopuskin jo 1 v. Mukavaa se on lasten kanssakin. Ja vinkkinä jos makuupussi on liian iso lapselle, solmii jalkopäästä osan pois vyöllä tai narulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, narukikka on muuten hyvä! Pysyy paremmin lämpimänäkin kun ei ole liikaa tilaa :)

      Poista
  3. Meillä molemmat lapset ovat nukkuneet ensimmäisen yönsä teltassa mökin taka-pihalla iskän kanssa. Kun se sujui hyvin, lähtivät muumien hengessä telttailemaan veneellä "autiolle saarelle". Nyt se on jokavuotinen perinne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana tarina! Ja varmasti hauska muistella sitten isompana tällaisia retkiä.

      Poista
  4. Mistä sais edullisen pienen teltan? Sellasen, joka on naisihmisen kevyt kantaa ja helppo yksin pystyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en valitettavasti osaa sanoa, ihan markettiteltoillakin leiriytyy oikein hyvin eikä muutamaan telttayöhön kannata mitään extreme-elämään suunniteltua huippuvarustetua telttaa ostaa. Toki markkinoiden kevyimpiä ei nuo markettiteltat ole, mutta löytyisikö ihan Biltema/Tokmanni/ Citymarket-linjalta 2-hengen telttoja. Meillä on tuollainen vähän parempi, mutta kuitenkin kohtuuhintainen Jack Wolfskinin teltta, olisinko maksanut siitä n. 250e. Mutta 50 eurollakin pitäisi saada ihan kelpotelttoja.

      Poista
  5. Telttaa ei tartte, tarppi riittää. On kevyempi kantaakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Makuja on monia :) Itse en lähtisi lapsen kanssa tarppiin nukkumaan, koska lapseni ei ole mikään ötököiden ylin ystävä ja siellä maassa niitä piisaa vielä enemmän kuin korkeammalla laavussa. Teltassa on kiva, että oven saa suljettua ja toisaalta jos sataa yön aikana, ei maa ole niin märkä kuin tarpissa. Itse tykkään nukkua myös tarpissa, mutta meillä teltta on lapsen kanssa valinta nro 1.

      Poista
  6. Matoista tuli mieleen: syksyllä Nuku yö ulkona - yön nukkui 8v isomman kanssa tarpissa. Huippu juttu. Sitä muistellaan vieläkin.
    Onni on retkeilevä isoveli :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Kuulostaa siltä, että myös pienemmästä sisaruksesta on tulossa kunnon seikkailija :)

      Poista
  7. Tarpissa kai voisi nukkua, jos olis hyvä retkialusta ja makuupussi. Maa voi nimittäin olla tosi kylmä.

    VastaaPoista
  8. Ihana postaus ja niin oikeaan aikaan. Tässä keräillään rohkeutta telttailla meidän kohta kolmeveen kanssa. Nuku yö ulkona vietettiin aikuisten kesken, mutta olisi kiva edes yhtenä yönä kokeilla lapsen ottamista mukaan. Harmi kun nyt juhannusyö vaikuttaa olevan melko viileä eikä kunnon makuupussia ja alustaa ole vielä lapselle. Itsellekin täytyis vähän rennompaa fiilistä kasvatella ensin mukaan, jotta lapsellekin tulisi mukava muisto retkeilystä. :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images