Homorummutusta tyylillä

 yhteistyössä Weecos x Helsinki Pride Hyvää Pride-viikkoa itse kullekin! Tällä viikolla sateenkaariliput liehuvat ainakin pääkaupun...


Hyvää Pride-viikkoa itse kullekin! Tällä viikolla sateenkaariliput liehuvat ainakin pääkaupunkiseudulla tavanomaista näyttävämmin, sillä Suomen suurinta "sateenkaarevaa" ihmisoikeus- ja kulttuuritapahtumaa, Helsinki Pridea, juhlitaan tästä maanantaista 26.6.  ensi sunnuntaihin 2.7. saakka. Helsinki Priden tarkoitus on tuoda näkyville seksuaali- ja sukupuolivähemmistön olemassaoloa, heidän oikeuksiaan ja niiden edistämistä sekä tottakai herättää keskustelua ja luoda sallivampaa ilmapiiriä, jossa kuka tahansa uskaltaisi olla juuri sitä mitä on. 

Helsinki Pride on ollut ensimmäisestä Helsinki-kesästäni lähtien tapahtuma, johon osallistun ja Kaamoskin on ollut mukana juhlinnassa ensimmäisen kerran kolmeviikkoisena. Seksuaalista tasa-arvoa kun ei edistä pelkkä vähemmistöjen liikehdintä, vaan näkyväksi tekemiseen ja hyväksymiseen tarvitaan ihan meitä kaikkia, jotka osoittavat esimerkillään hyväksyntää sekä ottavat kantaa vähemmistön oikeuksien puolesta. Toki joitakin ärsyttää, että perheellinen cisnainen lapsineen tulee ja ottaa kirsikat kakun päältä iloisen marssin ajaksi ja palaa takaisin heterokuplaansa, mutta koska Helsinki Pride on yksi ystäväpiirini homoseksuaalisiiven odotetuimmista juhlista, haluan tottakai juhlia heidän kanssaan rinta rinnan, samalla puolellahan tässä ollaan. 


Tuottajataustani puolesta on pakko antaa krediittiä Helsinki Priden järjestelyille. Koko tapahtumahan on lähes täysin talkoovoimin tehty ja myös siksi hyvin erityinen. Kaikkea ei kuitenkaan voi tehdä talkoilla ja monien ammattilaisten talkooapu kaatuu myös verotuksellisiin syihin, joten pelkkä pyhä gay-henki ei tätä(kään) tapahtumaa pidä pystyssä. Siksi Helsinki Pridella on mukana menossa myös yhteistyökumppaneita, joiden arvot ja ideologia vastaavat hyvin tapahtuman missiota ja jotka voivat taloudellisesti taata tapahtuman jatkumoa. Ja tänä vuonna yksi Helsinki Priden yhteistyökumppani on varmasti monelle blogini lukijalle jo entuudestaan tuttu Weecos, joka on erikoistunut vastuullisiin designtuotteisiin. Ja täytyy sanoa, että olin enemmän kuin imarreltu, kun minua pyydettiin sanansaattajaksi, jotta Weecosin ja useiden suunnittelijoiden yhteinen Pride-mallisto saisi näkyvyyttä, lahjoitetaanhan tämän malliston alvittomasta tuotosta peräti 10% Helsinki Priden tukemiseksi.


Tätä Pridea ei siis tarvitsekaan juhlia missään vanhoissa nyppyyntyneissä sateenkaaripolvisukissa, vaan tukensa voi osoittaa myös Pride-viikon jälkeen hieman hillitymmin. Jos siis haluaa, mukana on tottakai myös paljon väripoweria tutussa sateenkaarikoodissa. Oma Weecos x Helsinki Pride tuotevalintani edustaa kuitenkin sitä vähemmän itsestäänselvää Pride-tyyliä, ajatuksenani on, että ne tietää, jotka tietää. Mori Collectiven puiset timanttikorvikset ovat upean väriset ja tuovat ihanasti väriä arkipukeutumiseen. Mori Collectiven kaikki korvikset on tehty Suomessa. 



Jotta itse Helsinki Pridesta ja sen ohjelmasta saa poimittua itselleen sen kiinnostavimman kattauksen, kannattaa ladata tapahtuman oma mobiilisovellus ja hypätä rohkeasti mukaan Pride-tunnelmaan ja ottaa viikon ohjelmasta kaikki irti. Itse aion mennä ainakin Kallion kirjastoon Maikki Karhian Vapaus olla-näyttelyyn, mutta valitettavasti tänä vuonna itse Pride-kulkue jää väliin kesälomareissun vuoksi. Muutenhan olisimme tottakai osallistuneet sekä marssille että sen jälkeiseen ikärajattomaan puistojuhlaan. Tänä vuonna meidän Pride-kulkue suuntaa kuitenkin kansallispuistomaisemiin, joten jossain päin Suomea nähdään luontopolulla ainakin yksi värikkäisiin korviksiin pukeutunut homorummuttaja. Pumputi pum!

4 kommenttia

  1. "Uskaltaisi olla juuri sitä, mitä on." Siinäpä se on peruskysymys kaikille ihmisille.

    Itsensä etsiminen ja löytäminen & luontoyhteys & kansallispuistot - tästä voisi löytyä jotain uutta, syvällisempää pohdittavaa.

    Takoja-lehdessä nro 2/2017 sivuilla 33-35 on kirjoitus kalevalaisesta luontosuhteesta.
    Juhannuksena on Ukko-Kolilla julistettu luontorauha - pax natura.
    Lue lisää, jos kiinnostaa.

    VastaaPoista
  2. Täytyy myöntää, että mekin oltiin aivan innoissamme saadessamme sinut tämän tärkeän asian sanansaattajaksi :)
    Hyvää asiaa ja oiiii, miten onnelliset, raikkaat kuvat! Mitä parhainta Pride viikkoa, luontopolkuilua ja reissurummutteluja!

    VastaaPoista
  3. Tilasin Pride-mallistosta oululaisen Iljanan tank topin, koska Oulu ja homot <3

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images