Päivänkakkarat korvissa ja muita ala-astejuttuja

Olen viime aikoina kuullut aika monen ikätoverin suusta, että tietyt muodin oikut, jotka ovat testattu jo nuoruudessa jäävät kyl...


Olen viime aikoina kuullut aika monen ikätoverin suusta, että tietyt muodin oikut, jotka ovat testattu jo nuoruudessa jäävät kyllä seuraavalla kierroksella väliin. Allekirjoitan tämän itsekin, luulen etten ole ihan heti jonottamassa Adidaksen kolmeraitaverkkareita tai haaveile laatikon mallisesta mokkanahkatakista, mutta onhan menneisyydessä paljon ihaniakin juttuja, joista ei lapsena ehtinyt nauttia tarpeeksi. Tämän päiväisessä työasussa yhdistyi melko monta vuosien takaa tuttua elementtiä, mutta ihme kyllä fiilis ei ollut silti niin lapsellinen kuin olisi voinut kuvitella. Menneisyyttä henkivät kuitenkin seuraavat asiat, joihin en ehkä olisi pari vuotta sitten vielä uskonut sortuvani.

Lappuhame. Olen olut vuosikausia sitä mieltä, että lappuhameet ja -haalarit eivät sovellu minulle, koska olen rintava. Kokeiltuani tätä Monkin liituraita-lappuhametta tulin tulokseen, että hitto miksei! Lappuhameiden lisäksi myös liituraidat ovat olleet iso no go pitkään, yhtäkkiä nekin tuntuvat tosi ihanilta.

Pyöreät rillit. Pitkän muovikehysperiodin jälkeen keveät ja pyöreät metallikehykset ovat tuntuneet tosi kivoilta ja raikkailta. Rillit on saatu blogin kautta ja ne ovat Specsaversin ja Kylie Minoquen yhteistyömallistosta.

Päivänkakkarakorvikset. Fanitin 90-luvulla Drew Barrymorea, ei näyttelijänlahjojen vaan päivänkakkarainnostuksen takia. Puiset päivänkakkarat ovat kuitenkin ihan siinä rajalla, että henkivätkö ne enemmän freesiä kukkaistyttöä vai eläköitynyttä kulttuuritanttaa. Eilen päätin, että Pinjapuun korvikset ovat juuri sopivasti siltä väliltä ja sopivat kesään 2017 enemmän kuin hyvin.

Koko asu: lappuhame: Monki, paita: Armor Lux, kengät: Adidas, laukku: MoiMoi (saatu), sykemittari: Suunto (testissä)

2 kommenttia

  1. Keväthuivi hakusessa, mitä lemppareita sulla on? :)

    VastaaPoista
  2. Ihanat. Kiitos kaikista sinusta ja vaatteista ylläsi kuvista.😊 Itse olen hyvin saman muodokas, rintava yhtä mittainen masusta ja lantiolta. Kauniit kapeat nilkat. Silmälasit. Omena on ihan omansa. 😂😂

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images