Muutama päivä Varsovassa

Kun Anna-Maria kysyi lähtisinkö hänen kanssaan helmikuussa Varsovaan, olin tottakai menossa mukana. Ajatuksissani näin keväisen Euroopan, ...

Kun Anna-Maria kysyi lähtisinkö hänen kanssaan helmikuussa Varsovaan, olin tottakai menossa mukana. Ajatuksissani näin keväisen Euroopan, jossa aurinko paistaisi ja tulppaanit odottaisivat puhkeamistaan päivänä minä hyvänsä. Koska tottakai Etelässä on aina lämpimämpää mitä täällä Pohjoisessa. 

Onneksi googlasin hieman Varsovan säätä ennen reissuamme, sillä keli ei suoranaisesti huutanut tennareita ja kevättakkia mukaan. Itseasiassa taisin kohdata tämän talven kylmimmät kelit nimenomaan tuolla Puolan pääkaupungissa, missä paikalliset kyllä kävelivät reteästi takki auki, mutta Suomityttöä paleli ihan kunnolla. Silti, kylmyydestä huolimatta, Varsova hurmasi rosoisuudellaan, mahtipontisuudellaan ja tottakai hyvällä ruualla.


Varsovassa yhdistyi jännällä tavalla monta kohtaamaani kaupunkia: vähän Pietaria, ehkä hieman Berliiniä, ehdottomasti myös Tallinnaa... Sosialismi näkyy rakennustyylissä ja kaupungin tunnetuin rakennus on nimetty sosialismin hengessä (vaatimattomasti) Tiedon ja kulttuurin palatsiksi. Kyseessä on yksi Euroopan korkeimmista rakennuksista. Näin suomalaisena ja oikeasti vaatimattomaan rakennustyyliin tottuneena tällaiset rakennukset kuten juuri Tiedon ja kulttuurin palatsi sekä esimerkiksi Berliinin televisio kiinnostavat kovasti, sillä eihän meillä tällaisia ole ollut tapana rakentaa. Ja hyvä niin tietenkin.


Olimme alunperinkin kiinnostuneita puolalaisesta nykydesignista ja onneksemme päädyimme Grand Bazaarin muotitorille ihan hotellimme viereen. Grand Bazaarissa pääsimme tutustumaan puolalaisiin pikkumerkkeihin ja jotain pientä lähti mukaankin, siitä lisää myöhemmin. Kävimme myös Suomeenkin rantautuvan Riskin liikkeessä tsekkaamassa persoonalliset collegevaatteet sekä shoppailimme maltillisesti mm. Sephorassa. Muuten keskityimme enemmänkin syömään ja juomaan, yllätyyys!


Puolassa on ilmeisesti nyt craft beer innostus nousussa ja paikallisia oluita löytyikin mukavasti lähes joka ravintolasta. Omat suosikkibisseni löysin ränsistyneestä Pragan kaupunginosasta, jonka pienet boheemit kuppilat toivat kovasti mieleen Berliinin. Erityisesti tuo Kormoranin Sliwka w Piwie eli jonkunsortin luumuolut maistui hyvin! Harmi vain, että puolalaiset juovat oluensa ISOISTA pulloista ja melko isoin prosentein, joten reissun aikana ei tullut nautittua kovinkaan montaa eri laatua. Lähtöpäivänä onneksi löysin paikallisen Brewdogin ravintolan, jossa paikallisia oluita sai puolikkaina pintteinäkin, joten lopputulemana taisi olla noin seitsemän erilaista puolalaista olutta. Ei paljon, mutta tarpeeksi :)

Varsovasta tulee varmasti vielä ainakin yksi postaus sekä tietenkin tuliaisraportti. Niitä odotellessa kannattaa lukea Anna-Marian blogista vähän lisää reissustamme!

4 kommenttia

  1. Parin päivän aikana ehtii paljon, kun on vikkelä.

    Millainen oli muuten hintataso suomalaisiin hintoihin verrattuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruuassa ja juomassa edullisempi, vaatteet ja kosmetiikka samoissa hinnoissa. Suosittelen siis syömään hyvin Varsovassa!

      Poista
  2. Apua, milloin toi Risk tulee Suomeen? ihana juliste ja kivoja vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä sitä jo myydään sisäänostajille. Ehkä syksyllä kaupoissa?

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images