Samikset raitapaidoissa

Silloin kuin me Anna-Marian kanssa tavattiin ensimmäistä kertaa joskus vuonna 2012 emme ehkä olisi voineet kuvitellakaan, että ...


Silloin kuin me Anna-Marian kanssa tavattiin ensimmäistä kertaa joskus vuonna 2012 emme ehkä olisi voineet kuvitellakaan, että tällaisia kuvia tulisi olemaan! Olimme tyylillisesti kuin yö ja päivä, pelkästään korkokenkiä käyttävä huoliteltu edustusmimmi ja reikäisiin verkkosukkahousuihin pukeutuva tennarityttö (saatte arvata kumpi oli kumpi!). 

Ystävystymisen jälkeen olemme kuitenkin olleet ilmeisesti vähän liikaa yhdessä, sillä viime lauantaina huomasimme olevamme kuin ala-asteen bestikset samanlaisissa raitapaidoissa ja rusettipipoissa. Totuus on tottakai edelleenkin, että olemme tyylillisesti ihan eri puusta veistettyjä, siinä missä minä saatan piipahtaa lähikauppakeskuksessa pyjama päälläni, meikkaa Anna-Maria luultavasti ennen roskien viemistäkin ja väittää edelleenkin, että korkokengillä on helpompi kävellä mitä tasapohjaisilla kengillä. 

Ja vaikka vähän väliä yritän käännyttää Anna-Mariaa luopumaan tekoripsistä tai muusta omasta mielestäni överistä, ei se tunnu häntä haittaavan. Kivointa on kuitenkin löytää niitä tyylillisiä yhtymäkohtia ja kannustaa toista kokeilemaan jotain ihan uutta. Rakastan muodin historiaa ja voisin loputtomasti kertoa juttuja mod-tyylistä tai siitä, ketkä kaikki James Deanista Kate Mossiin ovat pukeutuneet noihin samoihin Armorluxin raitapaitoihin, jotka meilläkin on kuvassa päällä. On ihanaa kun joku kuuntelee ja on oikeasti kiinnostunut jorinoistani. Itse taas saan Anna-Marialta hyviä vinkkejä vaatteiden yhdistelyyn ja olen oppinut vähän  karsimaan rönsyilevää tyyliäni (siis todella vähän).

Vaikka ystävyytemme ei perustukaan pelkästään tyylihöpinöille, on noista höpinähetkistä tullut vuosien aikana tosi tärkeä juttu. Jotkut harrastavat puutarhanhoitoa tai sisustamista visuaalisena harrastuksenaan, me jauhetaan breton-paidoista ja hameenpituuksista. Ja se on ihanaa.

1 kommenttia

  1. Vastakohdat täydentävät toisiaan. Niinhän sitä sanotaan.
    Pätenee myös ystävyyssuhteissa hyvin.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images