Tee se itse vauva kirjajulkkarit

Toivottavasti mahdollisimman monelle on jo välittynyt uutinen Kolmistaan-blogin Karkin uudesta Tee se itse vauva-kirjasta! ...



Toivottavasti mahdollisimman monelle on jo välittynyt uutinen Kolmistaan-blogin Karkin uudesta Tee se itse vauva-kirjasta! Itse odottelin uunituoretta kirjaa niin innostuneena, että sain pidätellä itseäni etten lataa romaania Bookbeatista ennen virallisia julkkareita. Aika moni muu ei ollut malttanut odottaa kirjan kauppoihin rantautumista, sillä samalla kun me juhlimme Karoliinan esikoiskirjaa, oli Tee se itse vauva jo notkunut hetken Adlibriksen myydyimpänä teoksena (sittemmin paikan oli vienyt joku nevahööd Cheek).

Hauskaa muuten, että vaikka meistä bloggaajista aika moni on päätynyt myös kirjan kirjoittajaksi, tämä kirja taitaa olla ensimmäinen oikea romaani, jonka luen tutulta bloggaajalta. Aloitin kirjan oikeastaan heti kun pääsin kotiin ja raskausviikko raskausviikolta etenevä kirja on kyllä tähän saakka ollut ihanan kevyttä ja kuplivaa luettavaa. Ihan ei tee mieli hankkiutua heti raskaaksi, mutta melkein ;)

Kirjajulkkarit järjestettiin tosiaan tiistaina Ivana Helsingin liikkeessä ja Karoliinan lisäksi paikalla oli myös kirjan kuvittaja Sanni Kariniemi sekä iso joukko Bazar-kustantamon jengiä. Toivon mukaan seuraavan kirjan julkkarit vietettäisiin muuten jossain vähän vähemmän meikäläistä inspiroivassa paikassa - meinasin nimittäin poistua kirjan lisäksi yksi ihana laventelinsininen Ivana Helsingin mekko mukanani, mutta vain melkein. 

Itse en ole vielä ehtinyt (näissä kirjan) raskausviikoissa kovinkaan pitkälle, mutta jos joku on jo ehtinyt loppuun saakka, kertokaahan mitä tykkäsitte! 

Onnea kirjalle Karoliina ja Sanni!

Kuvat: Janita Autio

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images