Yhteistyössä Reima ja Suomen Blogimedia Lapsen kehityksessä on se jännä puoli, että aina on joku vaihe päällä. Kun eilen lapsen sa...

26.9.16

Yhteistyössä Reima ja Suomen Blogimedia


Lapsen kehityksessä on se jännä puoli, että aina on joku vaihe päällä. Kun eilen lapsen sai vielä innosta puhkuen pihalle vain osoittamalla eteisessä lenkkareita, voi seuraava päivä olla ihan erilainen. Me liikumme melko paljon yhdessä arkisin ja viikonloppuisin, mutta on myönnettävä sekin, että kaikenlaiset sisäleikit ja tv-ohjelmat kiinnostavat nyt lasta enemmän kuin koskaan. Hyvä esimerkki löytyy niinkin läheltä kuin eiliseltä, jolloin olimme lähdössä Suomenlinnaan retkelle ja lapsi makasi meritähtenä lattialla kieltäytyen lähdöstä. "Miksi me ei vain voida katsoa Lego-videoita kokopäivää ja olla sisällä?" Niinpä. 

Reiman teettämän tutkimuksen mukaan lasten ulkoiluaktiivisuus vähenee selkeästi koulun alkaessa. Päiväkodissa vielä liikutaan, mutta koulun alkaessa kaverit, leikit sekä etenkin tietokone- ja konsolipelit alkavat viemään yhä enemmän aikaa lapsen arjessa. Ja kyllä sen huomaa jo 5-vuotiaastakin, vaikka pelit eivät olekaan oman lapsen kiinnostuksenkohdelistan ykkösenä: kiinnostus ulkoleikkejä kohtaan vähenee, kun muita kiinnostavia juttuja löytyy. 

Reima lanseerasi kuukausi takaperin lasten ReimaGO-aktiivisuussensorin sekä mobiilipelin, jonka avulla lapsia houkutellaan liikkumaan enemmän. Koska olen tuntenut jo nyt piston sydämessäni lapsen ulkoaktiivisuuden vähenemisen takia, halusin kokeilla voiko pienille lapsille suunniteltu mobiilipeli oikeasti saada lapsen liikkumaan enemmän - ja kiinnostaako tällainen liikuntanappula ylipäätään lasta. Tässä fiiliksiämme kuukauden testijaksolta!

kuvan vaatteet saatu Reimalta: ReimaGO fleecehuppari, kapeat softshell-housut, pipo sekä kengät

ReimaGO aktiivisuussensori on Suunnon kanssa yhteistyössä tehty, noin kahden euron kolikon kokoinen nappula, joka aktivoituu liikkeestä ja mittaa lapsen aktiivisuutta sekä ajan että tehojen mukaan. Nappulaa ei tarvitse erikseen avata, sulkea eikä ladatakaan, vaan riittää, että se on mukana vaikkapa housun tai takin taskussa. Nappulan lisäksi tarvitaan Iphone, sillä juuri lanseerattu ReimaGO sovellus löytyy tällä hetkellä vain appstoresta, mutta kevään 2017 aikana myös androidkäyttäjät saavat oman sovelluksensa. ReimaGO lasten aktiivisuussensori eli siis meidän puheissamme liikuntanappula yhdistetään bluetoothin kautta kännykkään ja näin sovellus lukee aktiivisuussensorista liikunnan kestot ja tehot ja kirjaa ne ylös.

Kuulostaako puuduttavalta? Niin minustakin! Mutta onneksi näillä tiedoilla ei välttämättä tee yhtään mitään, vaan lapselle ReimaGO näyttäytyy hyvin yksinkertaisena pelinä, jossa pieni ukkeli liikkuu erilaisissa maailmoissa keräten pieniä lahjapaketteja sen mukaan paljonko lapsi on liikkunut. Sovellukseen voi lapsen kanssa yhdessä kirjata liikkumisen päivätavoitteen, joka on meillä kaksi tuntia. Kun tavoite täyttyy, pääsee ukkeli etenemään radallaan ja keräämään reitin varrelle piilotettuja aarteita. Tiedot liikunnan kestosta ja tehosta näkyy vain sovelluksessa vanhempien puolella, josta itse pystyn tsekkaamaan onko esimerkiksi päiväkodissa liikuttu viikon aikana paljon ja tarviiko lapsi viikonlopuksi vähän lisäaktiviteettia kehiin. Tämä on ollut itselleni aika kiva juttu, sillä pysyn myös itse kärryllä lapsen arkiliikunnasta, vaikka en muistaisi päiväkodissa kysellä onko pihalla tullut oltua ja liikuttua ylipäätään.

Lapselle ReimaGO ei suoraan sanottuna ole ollut isokaan juttu ja 5-vuotias mobiilipelejä vielä harvakseltaan käyttävä lapsi unohtaa usein koko pelin olemassa olon. Kysyessäni Kaamokselta mikä pelissä on parasta, hän totesi niiden olevan tietenkin lahjapaketit, joihin olen piilottanut yllätykseksi kuvia, joissa irvistelen ja näytän kieltä ja muuta pöhköä. Meillä hyvin menneestä liikuntaviikosta ei siis saa palkinnoksi lupausta jäätelöstä, vaan irvistelevän äidin, mikä on ollut meistä kummastakin tosi hauskaa. 

Kuukauden testiajan aikana olemme ladanneet sovelluksen tietoja melko harvakseltaan puhelimeen ja tutkineet ukkelin menoa vain muutamina iltoina viikossa. Muutaman kerran lahjapaketin avaaminen on ollut niin lähellä, että Kaamos on halunnut lähteä liikuntanappulan kanssa vielä hetkeksi ulos leikkimään, mutta mitään Pokemonmaratoneihin verrattavia liikuntasuorituksia ei ole tullut tehtyä - onneksi. En nimittäin pidä ajatuksesta, että liikunta olisi jokin suoritettava juttu, mihin pitää kiinnittää jo lapsena paljon huomiota. Jos ReimaGO-aktiivisuussensori innostaa lasta liikkumaan, on se tottakai hyvä juttu, mutta suurin arvo sensorin tiedoilla on minulle itselleni ilta-aktiviteetteja ja viikonloppuretkiä miettiessäni. Uskon kuitenkin, että lapsen kasvaessa myös pelin merkitys kasvaa ja odottelen kiinnostuneena milloin saan ladata ReimaGO-tiedot puhelimeeni päivittäin. Se aika nimittäin tulee taatusti vielä.



Plussat ReimaGO:ssa
-edullinen hinta (n. 40 euroa täällä)
-ei tarvitse ladata, patteri kestää n. 6kk
-helppo kantaa mukana taskussa tai ReimaGO vaatteen kiinnikkeessä
-ei tarvitse välttämättä ReimaGO-vaatteita
-peli ei ole kovin addiktoiva
-vanhempi saa tietoa lapsen liikkumisesta myös siltä ajalta kun lapsi on päiväkodissa/koulussa
-vanhemman ja lapsen yhteinen juttu

Miinukset ReimaGO:ssa
-ei vielä saatavilla androidille
-kielet vain englanti ja venäjä
-pieni nappula menee välillä hukkaan taskusta toiseen siirtäessä
-peli ei ole kovin koukuttava (vai onko tämä sittenkin se plussa?!)

ps. Vaikka lasta oli vaikea saada eilen Suomenlinnaan, ReimaGO todistaa, että kyllä meillä hauskaa oli ja liikuttua tuli!



2 kommenttia

Lemppari vuodenaikani on syksy ja yksi syksyn lempipaikoistani on Suomenlinna. Yleensä syksy on vähentänyt vierailijoiden määrää radikaalist...

26.9.16
Lemppari vuodenaikani on syksy ja yksi syksyn lempipaikoistani on Suomenlinna. Yleensä syksy on vähentänyt vierailijoiden määrää radikaalisti verrattuna kesään, mutta kiitos PokemonGO:n, nyt lautalle sai jonottaa niin, etteivät kaikki halukkaat edes mahtuneet kerralla paattiin. Pikkuvikoja sunnuntaiseikkailijalle, sillä kun ilma on ihana ja seura hyvää, mikäs siellä on Kauppatorilla odotella seuraavaa lauttaa. Vaikka multa PokemonGO puhelimesta löytyykin ja olen yrittänyt sitä pariin otteeseen opetella pelaamaan, oli Anna-Marian ja Kaamoksen sekä mun retken tarkoitus kuitenkin se perinteinen: ulkoilu ja kauniiden paikkojen ihailu.


Tällä Suokkireissulla teimme oikeastaan juuri niitä asioita, mitä Suomenlinnassa kuuluukin: tutkimme tunneleita taskulampun valossa, kiipesimme Kustaanmiekalle katsomaan vanhoja tykkejä ja söimme eväitä lähes tauotta. Oman retkipäivän kruunasi Suomenlinnan Panimon Helsinki-portteri, joka pisti monen tunnin ulkoilun jälkeen posket lämpenemään ja hymyn entistä leveämmäksi. 

 Vähän harmittaa, että retkipäiviä on tullut viime aikoina niin vähän. Vielä keväällä kävimme lähes kerran viikossa pidemmällä retkellä viettäen tuntikausia ulkona. Nyt seikkailu on ollut huomattavasti vähäisempää, mutta näinhän se aina menee, että aika ei vain riitä ihan kaikkeen. Luulen kuitenkin, että nyt ilmojen viiletessä retkeilysesonkimme alkaa taas ja kun illat vielä hieman pimenevät, päästään viikonloppuiltaisin myös Uutelaan nuotioimaan. Retket hämärässä metsässä kun ovat ihan yhtä hauskoja kuin tuulisella merenrannalla.

1 kommenttia

Käyn Marimekon tehtaanmyymälässä äärimmäisen harvoin, mutta kun menen, tuntuu että aina löytyy jotain todella omaa ja ihanaa ja onneks...

24.9.16

Käyn Marimekon tehtaanmyymälässä äärimmäisen harvoin, mutta kun menen, tuntuu että aina löytyy jotain todella omaa ja ihanaa ja onneksi edullistakin. Viime viikolla tuli fiilis, että nyt kannattaa lähteä katsomaan tarjonta pitkästä aikaa ja kylläpä vaistoni olikin oikeassa, sillä viimeisten kappaleiden rekissä näkyi jotain kauan unelmoimaani: pitkä raidallinen trenssitakki, josta olen uskaltanut vain haaveilla hurjan hinnan vuoksi. Ja miten sattuikaan, tehtaanmyymälän viimeinen Kumu-takki oli vielä ihan oikeaa kokoa ja hykertelyn ja hymistelyn jälkeen sain sen omakseni vain 70 eurolla! Tämä jos joku oli kyllä paras löytö vuosiin, niin paljon olen takista iloa repinyt näiden muutamien päivien aikana.


Vaaleanpunainen ja sininen ovat lempivärejäni ja 60-lukua henkivä trenssitakki on myös käytännön kannalta superlöytö: enää ei tarvitse miettiä näkyykö pitkä neuletakki takin alta pöhkön näköisesti ja pitkä takki suojaa myös minimittaisista hameista kärsiviä kinttujani pitkälle syksyyn, kunnes voinkin vaihtaa pitkään villakangastakkiin ja jatkaa minilinjalla niin pitkään kun haluan!

Eilen Anna-Marian juhlin mennessä trenssitakkiin yhdistyi tottakai paksut mustat sukkahousut sekä Dr.Martensin maiharit, joita käytän syksyisin lähes aina. Maiharit ja trenssi toimivat mielestäni ihan loistavasti yhteen ja vaikka kengät ovatkin melko kömpelön näköiset, on mun oloni näissä tosi tyttömäinen ja ihana. Myös alta löytyi Marimekkoa minimittaisena trikoomekkona, raidallisena sekin.


En koe olevani mikään suuri Marimekko-fani, sillä monet vaatteet näyttävät edelleenkin mielestäni ihan liian artsuilta ja mammamaisilta. Mutta näistä 60-lukua henkivistä kuteista kuten minimekoista ja trensseistä tykkään paljon, samoin myös Jokapoika-paidasta tutusta Piccolo-kuosista, josta haluaisin talveksi slimmin paitapuseron jossakin kivassa harmaansävyssä. Kahtaanit ja kaaput eivät minua puhuttele, mutta nostalginen naisellisuus kyllä!

Itseasiassa myös edellisen postauksen vaatetuksesta löytyi Marimekkoa, mutta minkäs teet. Kun tarjolla on slimmiä linjaa ja peltinappeja, ei niistäkään voi kieltäytyä.

Miten teihin iskee nykyään Marimekko?

kuva: Ilona Savitie

9 kommenttia

Tämä syksy on ollut bloggaamisen suhteen vaikea. Tuntuu, että lähes kuuden vuoden perhebloggausrupeaman jälkeen takki on tyhjentynyt tä...

23.9.16

Tämä syksy on ollut bloggaamisen suhteen vaikea. Tuntuu, että lähes kuuden vuoden perhebloggausrupeaman jälkeen takki on tyhjentynyt täysin, eikä elämäntilannekaan ole enää sellainen, että blogin kautta saatavaa vertaistukea olisi tarvinnut.  Viimeiset pari viikkoa olen pohtinut tarvinko minä enää blogiani ja onko se minulle tässä elämäntilanteessa, 34-vuotiaana naisena ja 5-vuotiaan lapsen äitinä tärkeä. Lopettaminen on käynyt mielessä, sitten kuitenkin oma paikka tutuksi tulleessa blogistaniassa tuntuu tärkeälle. En siis ole lopettamassa, vaikka pieniä muutoksia bloggaamiseen on tulossa ja vuoden vaihteen jälkeen jatkan blogiani täysin itsenäisesti, omalla tahdilla, ensimmäistä kertaa vuosiin ilman mediamyynnillistä taustatukea ja blogiyhteisöä. Onneksi vuosien aikana on löytynyt niin hyvä ystäväpiiri myös täältä blogimaailmasta, että tuetta en jää jatkossakaan.


Kun miettii, mistä blogini silloin joskus lähti liikkeelle ja missä se on nyt, huomaan itse muuttuneeni tosi paljon. Se tapahtuu varmasti kaikille tässä iässä, kiinnostuksen kohteet muuttuvat mutta myös aika netissä operoimiseen vähenee luonnollisesti elämän muuttuessa - ellei sille tee ihan asiakseen tilaa. Näihin päiviin saakka blogi on ollut niin tärkeä, että olen tehnyt lyhyempää työviikkoa, jotta ehdin myös bloggaamaan säännöllisesti. Blogi on ollut toinen työ, mutta nyt tuntuu, että kiinnostukseni ja myös kehityksentarpeeni on siellä "oikeissa töissä", siellä missä tarvitaan enemmän taitojani kuin persoonaani ja jossa kuulun yhteen hiileen puhaltavaan työyhteisöön. Odotan kuin kuuta nousevaa uutta työhuonetta ja niitä aamuja, kun aamukahvin voi jakaa työkavereiden kanssa, ei vähiten siksi, että silloin on aina maitoa tarjolla.

Eilen multa kysyttiin, miltä tuntuu kun ei ole blogannut pitkään aikaan. On aika jännä, kuinka yhden rutiinin poistaminen hetkeksi arjesta ei ole tuntunut oikein missään ja nekin hetket, jolloin olisin voinut kaivaa kameran eteen ja miettiä kohtaamistani asioista lauseita, olen vain ollut ja nauttinut hetkistä. Viimeisten viikkojen aikana olen nähnyt Kölnin tuomiokirkon, kiertänyt läpi Euroopan suurimmat lastentarvikemessut, katsonut lapsen kanssa sylikkäin muumeja, nauranut itseni tärviölle Bridget Jonesissa (enkä edes pressinäytöksessä) ja kävellyt isomman miehen kanssa (kaikesta maailman hankaluudesta huolimatta) käsi kädessä pienessä hiprakassa pitkin Helsingin katuja. Olen ollut iloinen, innostunut, onnellinen, hämmentynyt ja vähän hysteerinenkin. Mutta ennen kaikkea näissä kaikissa hetkissä mulla on ollut läsnä ne ihmiset, jotka kuuntelevat ja kehuvat niin monta kertaa uutta takkia, ettei mun enää tarvitse intoilla siitä blogissa (vitsi vitsi, tarvitsee mun, en vain ole ehtinyt ottaa kuvia..) ja siksi olen vaan ollut. Ja jättänyt kirjoittamisen muille.


Blogikin on alkanut taas pyörimään mielessä, sillä kaikkea jännää on tulossa ja takataskussa on monia juttuja, joita haluan myös jakaa täällä.  Eli ette te minusta pääse, vaikka välillä hiljaiseloa vietänkin!

Palataan siis asiaan - viimeistään ensi viikolla!

kuvat: Anna-Maria / Secret Wardrobe

4 kommenttia

Kuten tapoihini kuuluu aina lähetellä terveisiä, nyt saatte terveisiä Tallinnasta. Olimme loppuviikosta minilomalla Tallinnassa ja...

12.9.16

Kuten tapoihini kuuluu aina lähetellä terveisiä, nyt saatte terveisiä Tallinnasta. Olimme loppuviikosta minilomalla Tallinnassa ja kokonaisia lomapäiviä meille kertyikin vain yksi, sillä saavuimme Tallinnaan myöhään torstai-iltana nopealla Tallinkin Starilla ja kävelimme laivalta käytännössä suoraan nukkumaan sataman läheiseen Tallink Spa& Conference hotelliin.

Perjantai oli kuitenkin varattu täysin lomailulle ja koska aikaa oli kuitenkin vain yksi päivä, en halunnut tehdä liikaa suunnitelmia, vaan menimme melko tutun kaavan mukaan kaupungilla. Etappeihimme kuului mm. Kaubamajan Lego-osasto, vanha kaupunki sekä monien muidenkin suomalaisten suosima Telliskivi Loomelinnak, eli Kalamajan kaupunginosan ravintola-design-käsityö-tapahtumakeskittymä.


Telliskivessä kävimme syömässä usealta Tallinnan reissulta tutussa F-hoonessa. Vähän jo kaipailin muuta ravintolaa reissullemme, mutta F-hoonen konsepti on silti niin loistava, että vei tälläkin kertaa voiton. Iso rennosti sisustettu ravintola on aina täynnä ja tarjolla on kaikkea hyvästä ruuasta kakkuihin ja paikallisiin panimotuotteisiin. Pihalta löytyy vielä pieni leikkipuisto lapsille ja muutenkin paikan ränsistynyt ja värikäs tunnelma puree.

Viimeisimmän vierailumme jälkeen Telliskiven alue oli laajentunut entisestään ja paikalle oli avautunut mm. Test pop-up, joka myi kaikenlaista paikallista ja ulkomailta tuotua designkamaa. feikkitatskafaneina me tottakai otettiin paikallisen KRAYAtattoon tatuoinnit matkamuistoksi.


Illalla vuorossa oli hotellimme spa-osastolla loikoilua ja olipa muuten mukava kylpylä. Tallink Spa&Conferencessa kylpyläpuoli on melko pieni ja siellä ei ole ollenkaan esimerkiksi vesiliukumäkiä, mutta silti se soveltui hyvin lapsen kanssa olemiseen. Yksi parhaista puolista on kylpylän veden mataluus, Kaamoksella ylsi koko ajan jalat pohjaan, joten se hieman helpotti myös lapsen kanssa kylpemistä. Parhaita juttuja oli ulkovesiallas, hyvin lämpimät porealtaat jossa sai juoda allasbaarin kylmiä juomia sekä turkkilainen sauna, jossa loikoiltiin makuuasennossa.  Spahan olisi kyllä hieno mennä ihan aikuisseurassakin, muutama mojito lämpimässä porealtaassa ja päälle makoilua lämpimässä saunassa takaisi kyllä täysrentoutuksen. 


Kotiin lähdettiin lauantaina jo melko varhain 12.30 lähteneellä Tallink Queenilla. Vaikka matka kesti lähes puolet menomatkaa pidempään, tykkäsin matkustaa tällä laivalla enemmän, sillä Queenista löytyi parempi lastenhuone ja saimme kaverini kanssa istuskella rauhassa laivan käytävälle sijoitetuilla tuoleilla, josta näki lastenhuoneeseen hyvin. 

Päivällä myös laivan kannella oli kiva hengailla ja katsoa Viron maisemien häipymistä horisonttiin. Jos tämä oli tällainen wannabe-ydinperheloma, niin pakko sanoa, että seuraavaksi olisi kyllä kiva lähteä reissuun ihan vain aikuisseurassa pussailemaan mojitopäissään porealtaaseen. Disclaimerina uteliaille, herraseura ei siis todellakaan olisi silloin sama.

laivamatkat ja hotelli saatu Tallinkilta

4 kommenttia

Flickr Images