Tietoa mainostajalle ›

Rullailua ja kaatuilua muullakin kuin skeittilaudalla

Olen miettinyt viime aikoina paljon uuden opettelua ja asioista innostumista ja kiinnostumista ylip...

Olen miettinyt viime aikoina paljon uuden opettelua ja asioista innostumista ja kiinnostumista ylipäätään. Kun kotona on lapsi, joka opettelee koko ajan jatkuvasti uutta ja kokee sekä onnistumisen että epäonnistumisen tunteita sitä huomaa, kuinka ikä on tehnyt itsestäni turvallisuushakuisen ja vähän kaavoihin kangistuneenkin.Tuntuu, että elämässä on niin paljon asioita menellään ettei uuden opetteluun ja oman mukavuusalueen äärirajoille meneminen tunnu aina miellyttävälle ihan siksi, että pelkää epäonnistuvansa ja lamaantuvansa epäonnistumisesta.


Kyse ei tietenkään ole mistään pelkistä skeittiharjoituksista, vaan se sama "en mä kuitenkaan osaa" vaivaa välillä vähän joka osa-alueella elämässä. Viimeisen vuoden aikana olen tehnyt paljon ratkaisuja, jotka eivät ole ehkä ulospäin näyttäneet kovin fiksuilta valinnoilta: irtisanoutunut vakityöstäni, siirtänyt blogini pois tutun ja toimivan portaalin alta, vaihtanut kokopäivätyön osa-aikaiseen ja luottanut siihen, että blogi ja sen kautta tullut osaaminen kantaa sen verran, että pystyssä pysytään. En ole niin voimaantunut muutoksista, että kuvittelisin tämän olevan nyt tässä. Elämä muuttuu koko ajan, uusia juttuja tulee, toisia lähtee pois ja välillä on muistutettava itseä, että pidä hyvä nainen silmät avoimena uusille asioille äläkä jämähdä näihin, jotka osaat ihan hyvin vaan uskalla enemmän. Jos uskallat rullata, uskallat myös kaatua eikä se käy niin kipeää mitä luulisi.


Viimeisen vuoden aikana olen kerännyt voimiani ja ollut aika paljon yksin. Se on tehnyt hyvää ja pikku hiljaa olen löytänyt elämääni uusia kiinnostavia juttuja ja lisää ystäviä, joiden seurassa saa olla oma itsensä ja että se riittää. Monet elämääni tällä hetkellä kiinteästi kuuluvat ihmiset ovat löytyneet blogin kautta, mikä saattaa näyttää ulkopuolisen silmään oudolle. Itselle se, että ystävä kirjoittaa blogia on oikeastaan helpotus, sillä ulkopuolelta tätä hommaa voi olla hieman hankala käsittää. Toinen nettiin sisältöä tuottava ymmärtää, ettei hajanaiset lauseet blogissa kerro ihmisestä koko totuutta ja tietää, ettei henkilökohtaiset jutut päädy nettiin ja että elämään mahtuu paljon muutakin kuin instafeedi. 

Toisaalta siitä nettipinnastakin pystyy heijastamaan samankaltaisuuksia syvempään yhteyteen, toisista vain tietää että he ovat aina valmiita pieneen seikkailuun ja uuden opetteluun. Tästä hyvänä esimerkkinä Anna-Maria, joka on todistettavasti patikoinut kanssamme syvälle Nuuksion metsään (ja jota en enää ikinä vie sääskien keskelle ilman kunnon myrkkyjä). Anna-Marian kanssa onkin suunnitelmissa monta kivaa juttua kesäksi, sillä Anna-Maria ei koskaan sano ehdotuksellilleni ei. Uskalluksen suhteen Anna-Mariasta on tullutkin uusi idolini, vaikka ulkoa päin voisi kuvitella ettei meillä olisi paljoakaan yhteistä. Kannatti tutustua.


Uusia juttuja ja ihmisiä tulee koko ajan vastaan. Silti kaikki uusi aina vähän jännittää ja silloin on pakko ottaa mallia viisivuotiaasta, joka janoaa uusia taitoja ja suhtautuu jokaiseen ihmiseen potentiaalisena ystävänä. Viisivuotiasta ei kaatuminen pelota, miksi minuakaan pitäisi?

Kuvat Globen skeittidemosta Helsinki Surf Shopista.

1 kommenttia

  1. Noinhan se menee. Tai pitäisi. Vielä kun uskaltaisi!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images