The Angry Birds Movie / Angry Birds Elokuva

Tuskin keneltäkään on mennyt ohi, että Angry Birdsit ovat valloittamassa elokuvateatterit ensi viikonloppuna? Markkinointikampanja on a...


Tuskin keneltäkään on mennyt ohi, että Angry Birdsit ovat valloittamassa elokuvateatterit ensi viikonloppuna? Markkinointikampanja on ainakin Helsingin keskustassa isosti esillä ja vihaisiin lintuihin ja possuihin törmää kaikkialla. Isyyspakkauksen Tommi on roviolaisena hehkuttanut Angry Birds elokuvaa jo pidemmän aikaa ja olikin kunnia päästä eilen Tommin aveciksi kutsuvierasnäytökseen. Saatan itse olla hieman pihalla Angry Birds-kuvioista ja totesin heti aluksi, että voisinpa haluta yhteiskuvan tuon pöllön kanssa. Kröhöm. Siis Redin kanssa, korjasi Tommi ja otti kuvan.

Ennakko-odotukseni leffasta eivät olleet järin korkealla, ehkä alitajuisesti mietin, että taas yksi tapa takoa rahaa vihaisilla linnuilla. Osaksi varmasti juuri ennakko-odotusten puutteesta johtuen Angry Birds elokuva räjäytti mulla pankin. Se oli hauska, nokkela, mukaansa tempaava, värikäs ja visuaalisesti tosi hieno. Itse katsoimme leffan 3D-versiona, mutta koska meno oli ajanmukaisesti melko nopeatempoista ajattelin viedä Kaamoksen katsomaan elokuvan kaksiulotteisena. Luulen, että se toimii pienelle lapselle paremmin.

Heti alusta lähtien leffa nappaa mukaansa ja alkaa taustoittamaan lintujen ja possujen välirikon taustoja. Elokuvassa on paljon hauskoja ajankuva-elementtejä, jotka huvittivat ainakin minua. Huomioni kiinnitti etenkin ryhmässä kulkevat lintumammat ergonomisien kantoliinojensa kanssa sekä läsnäolemisen tärkeyttä painottava,  syvään hengittelevä vihanhallintaohjaaja, jonka suusta namaste kuulosti luonnollisemmalta kuin oman joogaohjaajani sanomana. Jotkut ovat pahoittaneet mielensä siitä, ettei leffassa ole naispuolista sankaritarta. Itse en kuitenkaan näe Angry Birdsejä erityisen sukupuolittuneina hahmoina enkä kaivannut kiintiöpinkille Stellalle isompaa roolia. Enemmänkin tykkäsin yhteishengestä, joka lintujen välille syntyi kun varastetut munat tuli pelastaa possuilta. Hups, juonipaljastus. Uskoisin, että ketään ei kuitenkaan yllätä, että kuten pelissä, myös leffassa isossa osassa ovat munia varastelevat possut? (luulin muuten pitkään possujen olevan kivoja ja lintujen pahoja...nyt tiedän ettei näin ole)

Ainoa, mihin olisin toivonut vähän suurempaa panostusta oli lintujen persoonat. Disneyn kasvattamana olen tottunut hieman persoonallisempiin hahmoihin ja usein siihen, että sivuosissa revitellään pääosaa enemmän. Tässä leffassa pääosassa oleva Red tarjoaa eniten tarttumapintaa, mutta sivuosan linnut jäävät hieman etäisiksi. En olisi pistänyt pahitteeksi pientä lisää Timon ja Pumbamaisuutta esimerkiksi Sakessa ja Pommissa, sellaista pientä inhimillistä sekopäisyyttä.

The Angry Birds movieta markkinoidaan koko perheen elokuvana ja sitä se varmasti onkin. Luulen kuitenkin, että elokuva tarjoaa enemmän hauskuutta aikuiskatsojalle kuin lapselle ja näin onkin oikein hyvä. Jo se, että odotan toista leffailtaa Kaamoksen kanssa kertoo, että minä viihdyin leffassa tosi hyvin. 

Ja mikä tärkeintä, Tommi Koiviston nimi mainittiin lopputeksteissä. Jos Tommilta kysytään, pelkästään tämä on hyvä syy mennä leffaan :D

ps. Ja se huhuttu maahanmuuttokriittisyys elokuvassa... unohtakaa se.

8 kommenttia

  1. Näin leffan mainospätkän ja mulle tuli heti fiilis, että tämän leffan jaksaa katsoa jopa aikuiset! Muuten en änkkäreistä välitä, mutta leffa houkuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tämä katsoa, ihan vaikka siksi ettei suomalainen yritys ole ennen tehnyt näin isoa leffaproduktiota.

      Poista
  2. Meinaat siis Kaamoksen kanssa mennä katsomaan?
    Tytöt tästä kyseli ja katoin että on K7. Anni ainakin on vähän herkkis, oliko jänniä kohtia? ;) Vai olisiko parempi katsoa myöhemmin kotona?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, luulin että olisi sallittu kaikille. K7 taitaa olla k4 vanhemman seurassa, mutta kyllä tässä jänniä kohtauksia oli. Luulen, että Annille olisi kivempi kotisohvalta käsin.

      Poista
    2. Juu kyllä hän sinne pääsisi, mutta ei varmaan tykkäisi sitten.
      Kotoa on parempi sitten katsella, voi "lähteä käymään pissalla" välillä. =D
      Mutta kivan kuuloinen leffa kyllä!

      Poista
    3. Leffa on sallittu kaikille, ei siis K-7.

      Poista
    4. Kiitos tiedosta Tommi!
      Rauman paikallisella leffateatterilla sitten ilmeisesti väärää tietoa. Pitääpä laittaa viestiä sinne päin. :)

      Poista
  3. En kyllä tajua sitä maahanmuuttokriittistä keskustelua. Tuo on elokuva! Tietenkin jos väen väkisin haluaa ymmärtää asioita tietynväristen lasien läpi, niin toki, siitä vaan. Mutta joku järki nyt hei.
    Me käytiin kattomassa lauantaina 7- ja 10- vuotiaitten muksujen kanssa, ja ne kyllä tykkäs. Meitä aikuisia ei niin jaksanut huvittaa, mutta olihan siinä hauskatkin kohtansa. Mutta lasten takiahan sinne pääasiassa mentiinkin.

    Terosta tuli kertaheitolla minun lemppari <3 :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images