Vinkkejä aikuisten potkulaudan hankintaan

yhteistyössä Microscooter.fi Viime kesä oli käänteen tekevä lapsen kanssa liikkumisen suhteen. Rattaat jäivät kokonaan pois ja nii...

yhteistyössä Microscooter.fi


Viime kesä oli käänteen tekevä lapsen kanssa liikkumisen suhteen. Rattaat jäivät kokonaan pois ja niiden tilalle Kaamos sai Maxi Micro-potkulaudan. En olisi edes aavistanut kuinka käteväksi potkulauta osoittautuisikaan kesän aikana, se nimittäin oli mukana varmasti 98% aina, kun poistuimme kotoamme. Päiväkotimatkojen, kaupunkireissujen ja kaupassa käymisten lisäksi potkulauta oli mukana Kaamoksella Berliinissä ja lentomatkustuskin onnistui mallikkaasti, tosin hukkasimme tulomatkalla T-tangon kun olin kiinnittänyt sen liian heppoisesti rinkan nyöreihin kiinni. Onneksi maahantuojalla oli myös varaosia, joten uusi tanko saatiin nopeasti lautaan ja rullailu jatkui.

Skuuttailu alkoi kiinnostamaan muakin viime kesänä ja työpaikan ilmotustaululle ilmestyi lappu, jossa muistutin itseäni, etten saisi syödä ulkona, koska säästän skuuttiin. Jotenkin kesä meni kuitenkin ilman omaa potkulautaa, mutta skuuttikuume nousi kyllä heti pinnalle, kun Kaamos nosti oman potkulautansa talvitelolta käyttöön. Samaan syssyyn sain Micro Scooterin maahantuojalta kutsun tulla tutustumaan aikuisten potkulautoihin, tämä sopi enemmän kuin hyvin suunnitelmiini. 

Huomasin jo viime kesänä, että lasten potkulaudoissa on ihan hurjasti eroja ja valintaan kannattaa käyttää aikaa. Esimerkiksi meille keskustassa paljon liikkuville kaksi eturengasta on tosi hyvä juttu, sillä lauta pysyy pystyssä myös hitaassa vauhdissa ja korkealle nouseva T-tanko taas antaa mulle mahdollisuuden taluttaa potkulautaa vierelläni silloin kun lapsi on väsynyt. Lapsi voi siis välillä vain levähtää ja seisoa tukevan laudan päällä. Nämä kaksi asiaa tekee Maxi Microsta Kaamokselle parhaan potkulaudan. Kunpa tuon kypärän pysyminen oikein päässä olisi yhtä helppoa kuin itse ajaminen. (Tiedän, että jollakin tuli nyt hillitön tarve kertoa miten kypärä laitetaan oikein päähän ja millainen olisi se paras kypärä, mutta pysytäänkö kuitenkin asiassa eli potkulaudoissa?) 


Aikuisten potkulaudoissa on myös paljon eroja. Suurimmat erot löytyvät renkaiden koosta, määrästä ja materiaalista, tangon mallista sekä mistä materiaalista seisomalauta on tehty. Näillä on yllättävän suuri merkitys siihen, millainen potkulauta on käytössä. Testasin viime viikolla viittä täysin erilaista potkulautamallia etsien omiin tarkoituksiini parasta potkulautaa ja homma ei ollut ollenkaan niin helppo, mitä luulisi. Aloitetaan helpoista valinnoista:

Pallogrippi vai T-tanko? Potkulautojen ohjaamisessa on kaksi erilaista mahdollisuutta, osaa potkulaudoista ohjataan ihan polkupyörän ohjauksen tapaan kääntämällä, osaa taas kallistetaan kevyesti käännettävään suuntaan käsien asennon osoittaessa aina eteenpäin. Kaamoksen Maxi Micro toimii sivulle kallistellen ja siksi tähän potkulautaan sopisi myös pallogrippi. Aikuisten laudoissa osassa on käännettävä ja osassa kallistettava ohjaus ja kallistettaviin löytyy usein kumpikin tankovaihtoehto valittavaksi. Mulle t-tanko on helpompi ihan siksi, että siihen voi ripustaa vaikka kauppakassin.

Millainen dekki? Dekkejä eli seisomalautoja löytyy myös erilaisia. Suurimmat erot ovat siinä joustaako dekki vai ei. Joustava dekki on nimensä mukaisesti hieman periksi antava, samaan malliin kuin monet skeittilaudat. On ihan fiiliskysymys tykkääkö joustavuudesta vai ei, omasta mielestäni jousto oli oikein mukava potkutellessa, mutta tykkäsin silti joustamattomasta enemmän, se tuntui jotenkin luotettavammalle. 


Millaiset renkaat? Tämä on aikuisten potkulaudoissa tärkeä kysymys, sillä valinnanvaraa on lasten lautoja enemmän. Renkaita löytyy isoa ja pientä. paksumpaa ja ohuempaa, pumpattavaa ja ei-pumpattavaa. Valittavana on myös malleja, joissa on kaksi etupyörää sekä tietenkin perinteisiä kahden renkaan malleja. Mitä leveämpi rengas, sitä tukevampi potkulauta on. Ja mitä enemmän renkaita, sitä paremmin potkulauta pysyy pystyssä. Aikuisen ei tarvitse ajatella näyttääkö kaksi eturengasta nössölle, vaan jos tietää skuuttaavansa kaupungilla ja haluaa potkulaudan pysyvän pystyssä helposti kaksi rengasta edessä on tosi hyvä valinta. Paksummilla renkailla on ohuita helpompi ylittää kantakaupungin kaduilta löytyviä rännejä, mutta paksurenkainen malli on hieman enemmän voimaa vaativa ja esimerkiksi mulla ei riittänyt kunnolla voima kuvassa näkyvän paksurenkaisen Monster Kickboardin kääntämiseen pallo-gripillä. Monster toimii kuulemma hyvin pitkillä ja painavilla miehillä. Paksupyöräisistä Rocket-malli sen sijaan toimi moitteettomasti myös minulla. Micro Flex Airin pumpattava rengas joustaa tietenkin paremmin ja kyyti on hieman tasaisempaa. Itse en kokenut renkaan koolla olevan paljonkaan merkitystä ajamiseen Kaikki Micro Scooterin renkaat ovat hiljaisia ja eivät kolise ja rämise ajettaessa.

Oma unelmapotkulautani olisi yhdistelmä monen skuutin ominaisuuksia: Siinä olisi T-tanko, joustamaton dekki, kaksi etupyörää ja mielellään kokoa sen verran, ettei potkulauta näyttäisi litistyvän alleni :D Ihan kaikkia näitä ominaisuuksia ei yhdestä potkulaudasta löydy, joten kesätestiin saadun laudan valinnassa piti tehdä kompromisseja. Mietin pitkään Micro Kickboard Originalin ja Micro Scooter Whiten välillä. Lopulta joustamaton dekki voitti kahden etupyörän edut ja testikäyttöön lähti White.


Olen testaillut potkulautaa nyt vasta alle viikon, joten ilmassa on selkeästi uutuuden viehätystä ja haluaisin skuuttailla joka paikkaan koko ajan. Potkulauta on IHANA! Mutta katsotaanpa vähän kesemmällä miten on mennyt ja onko potkulauta oikeasti arkea helpottava juttu vai lelu, joka jää ensimmäisen viikon jälkeen nurkkaan. Tosin kun olen katsellut jo vuoden verran potkulautailun riemua lapsen kautta, uskon että tästä tulee ihan paras potkulautakesä 2016!

19 kommenttia

  1. Kiitos, tämä postaus oli tarpeellinen! Kerro sitten myöhemmin lisää kokemuksia :) Minä en ole koskaan käyttänyt potkulautaa mutta hankinta on ollut mielessä... Kysymys: miten potkulaudan kanssa kuuluu toimia kaupungilla? Voiko sen ottaa mukaan esimerkiksi ostoskeskukseen tai ruokakauppaan? Jos sen jättää ulkopuolelle niin saako sen sitten lukkoon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi!

      Kaamoksen potkulauta on käytännössä aina mukana kaikkialla, myös kaupoissa. Tämä on helppo homma, koska se pysyy tukevasti pystyssä ja hän ei kaatuile sillä miten sattuu, emme ole koskaan vuoden sisään saanut mitään palautetta etteikö olisi ok. Oma lauta voi keikata helpommin, koska kaksi pyörää. Mulla on se ollut mukana kyllä, mutta laitan yleensä vaijerilukkoon ostarin ulkopuolella. Lapsimessuilla huristelin potkulaudalla ilman ongelmia, tosin siellä hotellin puolella mulle tultiin huomauttamaan ettei se käy plaatuun :D

      Liikennesäännöissä potkulauta vertautunee aikuisella pyörään jos vauhti on kova, kävelijään jos hidas. Suomessa ei ole erillisiä sääntöjä juuri skuuteille, mutta lapset menee usein niin hitaasti, että turha tukkia pyörätien puolta.

      Poista
  2. Kuljen itse paljon potkulaudalla ja kysyin jossain vaiheessa poliiseilta, miten he tulkitsevat potkulaudalla kulkemisen. Pohtivat hetken asiaa ja tulivat siihen tulokseen, että kyllä se jalankulkijaan rinnastetaan, vaikka vauhti välillä onkin suht kova.

    Itse otan potkulaudan yleensä kauppaan sisään, mutta olen myös joskus lukinnut vaijerilukolla johonkin kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti blogaajalle potkulautailu-arvioista. Etsin itselle ilmatäytteisillä renkailla olevaa kulkupeliä, mut tämäkin juttu oli mukava lukea. Tieliikennelaista valaisisin seuraavaa:

      Huolimatta siitä, miten kovaa mennään, niin jalankulkijahan potkulautailija on. Tieliikennelaissa 2 § 11)-kohdassa sanotaan: "Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan jalankulkijalla jalan, suksilla, rullasuksilla, luistimilla tai vastaavilla välineillä liikkuvaa ja potkukelkan, lastenvaunujen, leikkiajoneuvon, pyörätuolin, jalankulkua avustavan tai korvaavan liikkumisvälineen tai vastaavan laitteen kuljettajaa sekä polkupyörän tai mopon taluttajaa; (30.12.2015/1610)

      Tuossa potkulautaa sovelletaan varmasti kohtaan "jalankulkua avutavan tai korvaavan liikkumisvälineen tai vastaavan laitteen kuljettajaa".

      T: Artsi
      https://fi.linkedin.com/in/arto-anttila-138530b7

      Poista
  3. Hei, onko tähän lautaan saatavilla kantohihnaa tai tuleeko se paketissa mukana? Rämiseekö paljon asfaltilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei rämise ja ei ole kantohihnaa, tän saa näppärästi kasaan kannettavaksi :)

      Poista
  4. Joopa joo, jos lapsi liikkuu kulkuvälineillä runsaasti, on vaaran tulla lyhytjalkainen ja pitkäselkäinen. "jos on väline jolla liikkuu, mitäpä keho jalkoja tarvii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko nyt joku vuorovesi-ilmiö vai mistä nämä Hullu hullu maailma-tason tietoiskut tulevat?

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Harkitsen myos ostamista.tuliko lelu vai kayttokelpoinen arjen helpotus?

    VastaaPoista
  7. Miten tuo ohjausnuppi eroaa t-ohjaustangosta kaytossa.miksi kaytat t-tankoa etka nuppia

    VastaaPoista
  8. Mista kannattaisi kysya kaytettya aikuisten kaksi - tai kolmipyorasta potkulautaa.huuto.netin ja torin olen jo tsekannut

    VastaaPoista
  9. Moikka! Ehdottomasti käyttökelpoinen juttu. T-tanko on musta helpompi kuin nuppi, siihen on parempi tukea ja kassikin pysyy kuten pyörän sarvissa :)

    Käytettyjä ei paljon liiku, homma on niin uutta että luulen uuden kulkupelin olevan melkein helpoin hankinta nyt vielä :)

    VastaaPoista
  10. Näin on.Melkoisen kalliita ovat.Kun ei ole kokemusta potkulautailusta niin joutuu sian säkissä hankkimaan. Näitä kolmipyöräisiä ei taida päästä liikkeessäkään kokeilemaan.Harkitsen tuon Micro Kickboard originalin kolmipyöräisen ostamista.Käykö nuo Micron mallit myös keskimittaista hieman pidemmälle vai sopiiko paremmin lyhyemmälle ihmiselle? Minkä pituinen itse olet?
    Esim.Oulunkylän kauppakeskuksessa on potkulautailu kielletty.Potkulaudalla voi myös ajaa hissukseen

    VastaaPoista
  11. Voiko (kolmipyörästä)potkulautaa käyttää talvella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, jäällä liukas ja lumi tod näk jää renkaisiin kiinni.

      Poista
  12. Miten potkulaudalla jarrutetaan?

    VastaaPoista
  13. Potkulauta on väline, jolla kulkee esim 30km ilman hikeä,hengästymistä, reidet, pakarat piukkana, ihania maisemia katsellen🙂aivan huippupeli, liikut hitaammin kuin pyörällä, mutta nopeammin kuin juosten...hellepäiviin mukavaa ajankulua samalla auringosta nauttien. Suosittelen!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images