Lapsimessut raksaajana ja bloggaajana

Lapsimessujen eka päivä oli mulle  toinen päivä Messukeskuksessa putkeen, sillä eilen vietin siellä aikaani 9-22 rakennushommissa. Tä...


Lapsimessujen eka päivä oli mulle  toinen päivä Messukeskuksessa putkeen, sillä eilen vietin siellä aikaani 9-22 rakennushommissa. Tänään raksapassi vaihtui bloggaajapassiin ja kävin aamulla ensin Ombrellinon pressitilaisuudessa osastolla 6g129 ja sen jälkeen hoitelin "oikeita töitä" viestinnän ja tiedotteiden parissa sekä pyörin pienen hetken itse messuillakin. 

Mulla on vähän hankala tilanne, sillä tulin keskellä viikkoa flunssaan ja olen ollut melko väsyneessä kunnossa. Eilen alkoi lähtemään äänikin ja tänään olen yrittänyt olla puhumatta siinä onnistumatta. Lopulta lähdin Lapsimessuilta suosiolla kotiin lepäämään ja rojahdin heti kotiin saavuttuani sängynpohjalle piilarit silmissä heräten monta tuntia myöhemmin hieman paremmassa kunnossa. 

Tämän iltainen Kontula Electronic nyt jäi väliin, sillä pakko tsillata kotona ja yrittää saada ääni huomiseksi toimimaan. Huomenna nimittäin keskustelen Lapsimessujen Olohuoneen lavalla klo 13.30 media-alan moniottelija ja kirjailija Ronja Salmen ja muutaman muun bloggaajan kanssa teemalla Onks noloo. Aihe on kyllä herkullinen, sillä keskustelussa käydään läpi muun muassa äitiyden noloja hetkiä ja sitä onko isän ja äidin noloudella eroja. Tätä teemaa jatketaan myös ensi viikolla blogissa Kirjan ja ruusun päivään liittyen, Ronja Salmelta nimittäin ilmestyy lauantaina 23.4. vain yhden päivän ajan myynnissä oleva Onks noloo-niminen lasten ja nuorten kirja. Tästä lisää blogissa ensi viikolla!

Mutta ei Lapsimessupostausta ilman löytöjä!


Jotenkin näistä ehkä huomaa, että olen tosiaan kipeä? Kaulaani hankin Ipanaiselta kantorepuista tutun Tulan uuden baby blanketin. Kyllä, siis vauvan peiton. Se on ihanan pehmeää 100% bambuviskoosia ja sopii noihin muumilenkkareiheni erityisen hyvin. Näitä löytyy monessa värissä ja kuosissa Ipanaisen osastolta 6m158. Oispa ollut vauva-aikana muuten kätevä jos mun olisi kaulassa ollut imetyssuojaksi ja köllöttelypeitoksi sopiva kangaspala, mutta näppärä se on näinkin. Ja kuulemma Amerikan mammat on ihan pöpelönä näihin, joten oon nyt trendien aallonharjalla :D

Toinen löytöni sisältää eeppisiä vitamiineja. Näissä on C- ja D-vitskujen lisäksi Wellmune betaglukaania jonka pitäisi lisätä kehon omaa immuunipuolustusta luonnollisesti. Sain vinkin vetää näitä loppupäivän aikana kuutisen kappaletta, jotta immuunipuolustukseni aktivoituisi. Vähän nuo Änkkäreiden kuvat tässä huvittaa, mutta toivotaan näistä apua ja huomiseksi edes vähän ääntä. Koska hei, onks noloo mennä keskukstelemaan ilman ääntä? Änkkärivitskuja myytiin osastolla 6c141.

Nyt kuitenkin kuuma kylpy ja vähän äänikirjaa ja unille! Mukavaa viikonlopun alkua!

Kuvat minusta: Sara Palojärvi/ Siskoneule

2 kommenttia

  1. Kivat ostokset! Ja pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivottavasti olo helpottuisi tässä yön aikana. Ainakin on possu ja lintu vitamiinia nyt napa täynnä :D

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images