Mainio SS16 - uutta vai sittenkin jo nähtyä?

Ensi viikon tiistaina 1.3. 2016 tulee myyntiin Mainion uuden kevätmalliston Abstract Form ensimmäinen droppi. Kolmis...





Ensi viikon tiistaina 1.3. 2016 tulee myyntiin Mainion uuden kevätmalliston Abstract Form ensimmäinen droppi. Kolmisen vuotta Mainio on ollut lempimerkkini lastenvaatteissa, eikä sitä asemaa helposti horjuteta. Laatu on ollut tähän saakka hyvä, värit pysyneet ainakin meidän pesussa kuten kuuluukin ja jokainen mallisto tuonut esiin uuden Mainion puolen. Uusin mallisto olikin siksi yllätys, sillä tässä mallistossa monet jutut olivatkin puoliksi tuttuja: mustavalkoinen graafisuus, naistenmalliston muodot, ensimmäisestä mallistosta tuttu ruutu hieman isommassa muodossa. Lastenvaatesuunnittelussa Mainio on mallistosta toiseen uskaltanut repäistä ja yleensä ne repäisyt, kuten viime malliston Berber-kuosi tai edellisen kevään Kivinen-kuosi ovat olleen mieleeni eniten, tosin luultavasti räväkimmät kuosit eivät ole myyntihittejä vaan edelleenkin musta-valkoinen on se juttu. Nyt räväkin Visio-kuosi tuntuukin yllättäen vähän nähdylle, sillä siitä tulee mulle kovasti mieleen Vimman Kaukaiset maat kuosi. Valkoisella pohjalla värikästä abstraktia läiskettä kummassakin. 

Ensimmäinen erä ei siis ihan iske omaan tyylisilmääni ja odottelinkin tähän kauteen jotain ihan muuta, ehkä vähemmän graafisuutta ja enemmän realistista kuvitusta. Visio-haalari iskee toki eniten, mutta sen valkoinen pohjaväri tekee siitä melko no-go:n Kaamokselle. Itse taas omistan kymmenen lörttötunikaa ja trikoolegginssiä, joten näitäkään ei tarvita, ainakaan näissä väreissä ja kuoseissa. 

Jos kuosit kuitenkin iskee ja toivottavasti tietenkin iskee, suosittelen kyllä Mainiota laadun ja mukavuuden puolesta kaikille. Tälläkin hetkellä Kaamoksella on päällä Mainion colleget ja huppari eli lempivaatteet. Pidän nyt peukkuja, että kakkosdropista löytyisi meillekin jotain kivaa, sillä ainakin housuja pitäisi hankkia taas lisää!

Miten, iskeekö teihin eka droppi?

7 kommenttia

  1. Tuo monivärinen olisi tosi kiva muuten, mutta on liikaa valkoista touhukkaan pojan vaatteeseen. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mietin, ei vain voi hankkia noin valkoista. Ne viimekesän persikkaiset housut on niin järkyssä kondiksessa kun oli liian vaaleet, vain tummia värejä meille.

      Poista
  2. Minusta nää on tosiaan aivan huikean hienoja! Kaksi edellistä mallistoa oli mulle ihan plääh, vaikka tosta syksyn mallistosta ostinkin black friday -tarjouksella lapsille mätsäävät asut. Sitten aloin miettiin että oikeesti hei, nää on ihan susirumat. Oisinko ostanut samaa kuosia jostain Lindexiltä? No en! Mut joo, olipahan Mainiot. Nämä kevätvaatteet näyttää ihan hurjan kivoille! Tykkään! Mun lemppareita onkin olleet just se eka ja toka mallisto ja tää näyttäis nyt olevan kans aivan pakko saada (jos maltan ostaa koska kalliita) -matskua. Mä en tiedä mitä mä mokaan mutta mulla on osa Mainion vaatteista kulahtaneet pesuissa aivan kauheiksi :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kyseessä mun pettymykseen lienee just se et ootan aina ihan kieli pitkällä mitä tulee. Viime mallistossa Berber oli se, mikä iski ja edellisessä se violetin sininen kivinenkangas, jota meillä mätsättiin.

      Ekakuvassa on muuten collegeliivi, joka ois kiva! Samoin keltaiset housut. Onkohan ne kakkosdroppia? Jossain näin tuota visio-kangasta olevan naisten tunikan. Jos se ois vaikka pelkkä resoricollege, hankkisin itelle. Lörttöjen suhteen nyt on vaan kaappi täynnä.Myös 2/3 pituinen tiukka tuubihame toimisi, vaikka tuosta mustavalkoisesta kankaasta. Eli oispa kangasta myynnissä!

      Poista
  3. Aivan mahtavia kuoseja, osa kyllä nähty joo, mut silti iskee. Ainoa moitteen sana tulee surkeasta laadusta, meillä kaikki vaatteet kulahtaneet lyhyen ajan sisällä. Muutaman pesun jälkeen vaatteet näyttää siltä, että olisivat ehtineet palvella useampiakin lapsia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä sä peset vaatteet? Meillä on pysynyt värit tosi hyvinä, pesen ihan 40 asteessa ja tavallisella pesuaieella + rumpukuivaan. Ainoastaan persikkaiset housut viime kesältä on haarasaumasta reikiintyneet (meni ihan heti, olisin varmasti saanut uudet jos olisin reklamoinut). Sit esim 1.5v syksyn malliston vaatteet on ihan huippukunnossa vieläkin ja ekan malliston vaatteet kierrätinkin jo eteenpäin. Oon joltain muiltakin kuullut huonosta laadusta, mutta itsellä ei kyllä ongelmaa ole ollenkaan! (paitsi ne persikkaiset housut)

      Poista
  4. Samaa mieltä kuin Norsis! Kaksi edellistä mallistoa ei kolahtanut yhtään ja aloin jo menettää toivoni, koska tykkäsin ekasta ja tokasta mallistosta niin paljon! Mutta tämä ss16 näyttää ihan hurjan hyvälle!! :) Ja varmasti kotiutuu meidän poikasille useampikin vaate, jos vaan rahapussi antaa myöten. Laadusta minun täytyy sanoa, että viime syksyn mongoose jumpsuit (ainut josta pidin tonttulakin lisäksi) ja pari kautta takaperin ollut emupaita ovat pysyneet hyvinä, mutta kaikissa muissa on ollut minunkin mielestäni aika pahaa laatuongelmaa hintaan nähden. Esim. silmukuosiset vaatteet meni jo ekassa pesussa aivan järkyttävän näköisiksi, haalistuneiksi ja kulahtaneiksi. Harmitti koska kuosi oli todella ihana. Ja ihan normisti pesen, en rumpukuivaa. Toivottavasti laatu paranee/yhtenäistyy! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images