DIY: Itse tehty vartalokuorinta salviasta (erityisesti kuukautisten aikaan käytettäväksi)

Minulla on uusi rakkaus ja sen nimi on salvia. Tottakai olen tiennyt salvian jo kauan, mutta vasta tänään ymmärsin kuinka huum...


Minulla on uusi rakkaus ja sen nimi on salvia. Tottakai olen tiennyt salvian jo kauan, mutta vasta tänään ymmärsin kuinka huumaava yrtti se onkaan. Salvian rohdosominaisuudet ovat olleet tiedossa iät ja ajat ja sitä on käytetty monenmoiseen luonnonlääkintään sekä muualla Euroopassa että Suomessa. Salvialla on muun muassa hikoilua sekä tulehduksia ehkäisevä vaikutus. Salviassa on myös estrogeenisesti vaikuttavaa hormonia, joten se on oiva apu vaihdevuosiin sekä kivuliaisiin kuukautisiin ja sisäisesti nautittuna salvialla on mm. verensokeria alentava vaikutus. Melkoinen rohtokasvi ja hyvän makuinenkin vielä!

Pääsin tänään Obh Nordican ja Järvikylän yhteisessä tapahtumassa tekemään yrttisen vartalokuorinnan itselleni Doftin naisten avustuksella. Tarjolla oli vaikka minkälaisia yrttejä, mutta jostain syystä ihastuin salvian tuoksuun niin paljon, että päätin pitäytyä vain salviassa. Nyt kun otin kotona vähän enemmän selvää salviasta, aloin epäilemään että kroppani oikeasti valitsi yrtin puolestani, sillä ihan muutama tunti ennen tapahtumaa mulla alkoivat kuukautiset. Ja nyt poimimieni tietojen perusteella salviaa käytetään paljon nimenomaan kuukautisten aikaan sekä sisäisesti että myös ulkoisesti. Tästä taisi tulla siis menkkakuorinta :D

Vartalokuorintaan laitettiin 1dl hienoa himalajan ruususuolaa, 0.5 dl öljyä kylmäpuristettua rypsiöljyä, n. 1tl luomuhunajaa pieneksi pilkottua salviaa sekä n. 12 tippaa salvian eteeristä öljyä. Ja vaikka kyseessä on kuorinta, voin paljon kotikuorintoja tehneenä sanoa, että suolasta tehtyä kuorintaa voi käyttää vaikka päivittäin, tosin salvian käyttöön erityisesti eteeristen öljyjen kohdalla liittyy rajoituksia. Yleisesti ottaen hienot sokeri- ja suolakuorinnat eivät kuitenkaan ole karkeaa pesusientä voimakkaampia ja öljy on kuivalle iholle aina hyväksi. (Itse tosin olisin ehkä laittanut muuta kuin rypsiöljyä, mutta vartalonhoidossa sekin toimii ihan hyvin ja sisältää paljon esimerkiksi e-vitamiinia.). Kuorinta on aivan huumaavan tuoksuinen!

Ennen kuin ryntäätte menkkapäissänne salviahyllylle ja juotte mahat täyteen salviateetä, pieni varoituksen sana. Salvialla on maidon eritystä vähentävä vaikutus, joten sitä ei suositella imettäville äideille. Salvian eteerinen öljy (ei siis itse kasvi!) taas sisältää jopa 65% myrkyllistä tujonia ja salvian pitkäaikainen ja jatkuva käyttö voivat aiheuttaa hermosto-oireita sekä ruuansulatushäiriöitä. Kuten monessa muussakin asiassa, myös salvian käytössä kannattaa olla maltillinen. Maukas voi-salviapasta silloin tällöin ja salviatee menkkojen aikaan eivät varmasti ole pahasta, mutta raskaana ollessa ja imettäessä salviaa ei kannata käyttää. Myöskään lapsille salvia ei ole paras yrtti isoina annoksina.

Luonto on kyllä mahtava. Aina saa uutta tietoa ja mielenkiintoista kokeiltavaa vähällä vaivalla. Mikähän yrtti seuraavaksi yllättää?

Loppuun terkun Anna-Marialle ja Iinalle, joita oli mukava nähdä pitkästä aikaa!

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images