Tietoa mainostajalle ›

Lapset pulkkamäkeen mars!

Meillä on tapana viettää perhepäiviä, jolloin tehdään yhdessä jotain hauskaa....


Meillä on tapana viettää perhepäiviä, jolloin tehdään yhdessä jotain hauskaa. Kaamoksen isä ehdotti, että tavattaisiin perjantaina iltapäivällä Kontulan kelkkapuistossa, joka on varmasti yksi Itä-Helsingin parhaista mäenlaskupaikoista. Kaamos oli leiponut isänsä kanssa pullaa ja mä nappasin Itiksen Ruohonjuuresta muutaman sokerittoman limun mukaan ja sitten treffasimme pulkkailun merkeissä. 

Lumihan tuli Helsinkiin vasta ihan hetki sitten, joten olemme muutenkin käyneet paljon mäessä, viimeksi tänään päiväkotikaverin ja hänen äitinsä kanssa. Enkä tiedä oikeastaan mitään hauskempaa tapaa viettää aikaa talvisin, kuin mäen laskeminen, vaikka tuolla kelkkapuistossa se kyllä käy urheilusta. Isoin mäki on tosi korkea ja paikka nimensä mukaan tehty mäenlaskua varten. Suosittelen retkeä Kontulan kelkkapuistoon kauempaakin, metrikseltä on ihan lyhyt matka mäkiin.

Kaamoksen isä sen sitten sanoi ääneen. Että olenko huomannut, että pulkkamäessä ei näy nykyään juuri ketään. Mietin ensin, että voihan se johtua siitä, että perjantai on useimmilla työpäivä eivätkä he jaksa enää sen jälkeen lähteä mäkeen. Mutta entäs isommat lapset kysyi isä. Niin. Mietimme siinä, miten omassa lapsuudessa mäkeä laskettiin tosiaan koulun jälkeen kavereiden kanssa pitkälle iltaan saakka. Tänään toisessa pulkkamäessä huomasin saman, vain pari isompaa lasta mäessä ja kourallinen pienempiä lapsia vanhempineen. Missä te muut mäenlaskijat olette?!

Väkisinkin tulee mieleen, että eihän netti ja kännykkä/konsolipelit oikeasti ole vaikuttanut niin, että lapset eivät enää viihdy mäessä. Vai missä etenkin isommat lapset ovat nykyään? Eihän sitä perus pulkalla tarvitse laskea, vaan on olemassa ties mitä lumipotkulautoja ja mahdollisuuksia rajuihinkin temppuihin. Vai onko mäenlasku ihan out ja passé? En suostu uskomaan! Voiko kyse olla vaan paikkakuntakohtaisista eroista ja helsinkiläislapset tässä asiassa perässä hiihtäjiä?

Nyt on ihan parhaat ulkoilukelit ja kaupat vieläpä täynnä alevarustusta, jos se ulos meneminen on vaatteista kiinni. Me ainakin aiotaan käyttää nämä kelit hyödyksi, sillä ei tämä mäenlasku jokapäiväistä herkkua näillä leveysasteilla ole. Ja suosittelen muillekin: eväät reppuun, lapsi pulkkaan ja menoksi! 

ps. Kiitos Hestralle perjantaisesta kintasyllätyksestä! Tuli tarpeeseen!

3 kommenttia

  1. Kyllä Paloheinässä kuhisee mäenlaskijoita, samoin alueen pienemmissä mäissä. Eli näemmä helsinkiläiset laskee mäkeä. Mutta kun se talvi viimein tuli, on ainakin meillä kiire harrastaa kaikki talviriemut. Mäessä ei ehdi koko ajan olla kun pitää ehtiä luistella ja hiihtää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, tuo on totta! Meillä ei ole hankittu suksia ja luistimet pitäisi löytää uudet jostakin kierrätysryhmästä. Ei Paloheinässä sattuis olemaan 32 kokoisia luistimia vapaana? :D

      Poista
    2. Jostain kierrätysryhmästä voisit löytää luistimet. Me myytiin vanhat jo syksyllä pois. Paniikki tosiaan on talvilajien kanssa, kun vielä on muistissa viime "talvi". Aina kun tuli lunta vähän, niin se suli äkkiä pois. Nyt pitää ottaa menetetty talviurheiluaika takas. Näyttää kyllä kivalta tuo mäki. Paloheinä on niin jyrkkä ja ruuhkainen usein.

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images