Katja Kokko: Aidosti kaunis

Mulla on tosi pieni, mutta sitäkin tärkeämpi kauneudenhoidon kirjasto, johon kuuluu alle kymmenen kirjaa. Suosikkini ovat Kaari Utrio...


Mulla on tosi pieni, mutta sitäkin tärkeämpi kauneudenhoidon kirjasto, johon kuuluu alle kymmenen kirjaa. Suosikkini ovat Kaari Utrion Bella Donna, jossa käsitellään naiseuden ja kauneuden historiaa ja Una Nuotion Kerro kerro kuvastin, joka taitaa oikeasti olla enemmän kosmetologien ammattikirjallisuutta kuin meille peruskuluttajille suunnattu opus. Nämä ovat kaksi lemppariani ja viime viikolla lempikaksikkoni muuttui kärkikolmikoksi, kun Katja Kokon Aidosti kaunis ilmestyi.

Vaikka olen lukenut Katjan upeaa blogia, yllätyin silti kuinka kattavan paketin hän oli kirjastaan tehnyt. Tämä ei ollutkaan mikään kevyt hemmottelu-lifestylekirja, vaan oikeasti järeä tietokirja, jollaista luonnonkosmetiikkafanit ovat kaivanneet jo pitkään. Sain kirjan viime viikon lopulla ja ahmin koko alku osan muutamassa päivässä, sillä aihe kiinnostaa mua tosi paljon. 

Omasta mielestäni luonnonkosmetiikka on kärsinyt pitkään negatiivisesta imagosta, jossa käyttäjät pelottelevat synteettisen kosmetiikan käyttäjiä pahis* raaka-aineilla. Luonnonkosmetiikka on määritelty ei-sanan kautta, siinä ei ole sitä ja tätä ja tuota myrkkyä*, mikä on itsestäni tosi kurja lähestymistapa mihin tahansa asiaan. Mahtavat luonnon raaka-aineet ovat jääneet sivuosaan, kun monet käyttäjät syynäävät purkeistaan vain mitä siellä EI ole. Aidosti kaunis kääntää onneksi asian päälaelleen, ja pääosassa on oikeanlainen ihon hoitaminen ja luonnon raaka-aineet sekä niiden sopivuus erilaisille ihotyypeille. Tottakai kirjassa käydään läpi myös se, mitä sertifioitu luonnonkosmetiikka ei saa sisältää, mutta onneksi kirjan kärki on ihan muualla. 
(*sanat lainattu suoraan eräästä luonnonkosmetiikan keskusteluryhmästä)


Kirja on kirjoitettu hyvin ymmärrettävästi ja perustellusti. Rakastan lukea vapaista radikaaleista ja antioksidanteista ja vaikka antioksidanttien nimittäminen pelastaviksi prinssi uljaiksi huvitti, oli siihen tottakai syy. Ihon toimintaa ja vaikuttavien aineiden toimintaa on helpompi ymmärtää vertauskuvin. Kattavan teoriaosuuden jälkeen seuraa käytäntö, eli ohjeita kotikosmetiikan tekoon. Ja ihan huippuja ohjeita löytyykin! Nappasin jo kasvovesijääpalan käyttööni ja nyt suunnittelen piparkakkunaamion valmistamista joululahjaksi. DIY-ohjeissa oli myös loistavia täsmennyksiä siihen, miten raaka-aineet vaikuttavat, joten vaikka ei olisikaan tekemässä kosmetiikkaa, kannattaa reseptit lukea mielenkiinnosta läpi. 

Ja sanomattakin selvää on, että kirja on kaunis kuin mikä. Kaapo Kamun valokuvat ovat upeita ja kovakantisen kirjan kullanväriset yksityiskohdat sekä punainen sivunmerkkausnauha viimeistelevät paketin. Jo pelkkä kirjan ulkoasu viestittää ylellisyyttä ja sama teema jatkuu tietenkin myös tekstissä. Tässä kirjassa luonnonkosmetiikka ja raaka-aineet tulevat oikeuksiinsa, Aidosti kaunis kannustaa kokeilemaan upeita raaka-aineyhdistelmiä eikä pelkkää kookosöljyä kiireestä kantapäähän ja kainaloon. Itse ostin Aidosti kaunis-kirjan myös Mimmille joululahjaksi ja luulenpa, että muutaman muunkin paketista se vielä löytyy :) Ja ellei löydy, löytyy ainakin sitä DIY-kosmetiikkaa!

Lämmin suositteluni siis, itselle tai vaikka joululahjaksi (itselle...). Kirjaa myy muun muassa Biodelly täällä. Ja Biodellyllä näyttää olevan vieläpä ilmaiset postituksetkin 17.12. saakka :)

Postaus sisältää mainoslinkkejä.

5 kommenttia

  1. Tää ois kyllä kiva saada joululahjaksi, tosin pitää varmaan itse tilata jos haluaa ;) Diy-kosmetiikkajutut erityisesti kiinnostaa, ja ois muutenkin hyvä saada vähän enemmän faktatietoa, oma luonnonkosmetiikkafanitus pohjautuu vielä tosi paljon mutu-tuntumalle :)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava postaus! Ehdottomasti pitää päästä lukemaan tää kirja!

    VastaaPoista
  3. Heippa taas! En ollut poistanut kysymystä? Mihinlie nettiavaruuteen hävinnyt. Mutta kiitos vastauksesta ja mukava oli saada lukea kantasi aiheeseen. Olen lukenut paljon uutisia aiheesta osaamatta kuitenkaan päättää onko tämä nansojuttu hyvä vai huono. Näin olenkin päätynyt etten päätä vielä mielipidettäni asiaan. Kiitos paljon vastauksestasi, aiheena tuotteiden eettisyys on pohdituttanut ja pohdituttaa itseäni paljon. Mukavaa joulukuun jatkoa! :)

    VastaaPoista
  4. Ps. Luin tuossa myös seuraavan postauksesi ja olen harmistunut että otit kysymykseni mielipiteestäsi aiheeseen syyttelynä. Tällaisen en sitä ole tarkoittanut.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images