Hyviä, huonoja ja paskoja valintoja

Tänään ajattelin kirjoittaa asiasta, joka on mietityttänyt mua pitkään. En oikein tiedä millä nimellä asiasta kirjoittaisin, joten lien...


Tänään ajattelin kirjoittaa asiasta, joka on mietityttänyt mua pitkään. En oikein tiedä millä nimellä asiasta kirjoittaisin, joten lienee parempi vain kirjoittaa. Jos vaikka joku teistä keksisi tälle ilmiölle oikean nimen. 

Mä olen aika perus kolmikymppinen kaupunkilainen: olen tiettyyn pisteeseen (eli siihen hankaluuspisteeseen) saakkaa kiinnostunut ympäristöstä, ihmisoikeuksista ja ekologisuudesta, mutta elämäntapani ei missään nimessä viety niin pitkälle kuin voisi. Yritän käyttää mahdollisimman paljon suomalaisia palveluita, mutta loppujen lopuksi mulla on tosi vähän asioita, joita boikotoisin. Nuorempana olin ehdottomampi, mutta nykyään arvostan omaa aikaani sen verran, että käytän yhtä kauppaa, josta hankin luomuna sen mikä on taloudellisesti mahdollista, reiluna kahvin, banaanit ja hunajan ja muut milloin miten tuntuu sopivimmalta. Mulla ei ole mukana omia kierrätettäviä hedelmäpusseja ja kun hankin vaatteita, hankin niitä melko 50/50 ketjuista ja suomalaisilta merkeiltä. 

Mulla on paljon yrittäjäystäviä, joiden palveluita käytän ja joita haluaisin tietenkin myös lukijoideni käyttävän. Vaikkapa nyt Ipanaisen lastentarvikeliike, Lumoan ja Kauneushoitola Hilla. Silti tilaan joululahjalegoja sieltä mistä juuri oikeita löytyy, eli ruotsalaisketjuilta. En haluaisi antaa blogissa väärää kuvaa kuluttamisestani, mutta välillä musta tuntuu, että kun kertoo arvostavansa vaikkapa suomalaisia korusuunnittelijoita, pitäisi sanojen vakuudeksi kulkea 100% suomalaisissa vaatteissa, kengissä ja asusteissa. Tai jos käytän pääasiassa luonnonkosmetiikkaa, Niveapurkki hyllyssä on pyhäinhäväistys. 

Miksi nostan asian esiin, on muutamat kommentit, joita olen viime aikoina saanut. On ihanaa, että lukijani ovat todella tiedostavia ja tietävät paljon enemmän asioista, kuin minä. Starbucksin kahvinpuruista tehtyä vartalokuorintaa tehdessäni sain syyllistävän kommentin, jossa viitattiin johonkin Neil Youngin mielipiteeseen ko. ketjusta. Olisi ihanaa, että mulla olisi aikaa ottaa selvää jokaisen blogissa nostamani firman eettisestä taustasta. Toisaalta musta on totuudenmukaisempaa kertoa, että haksahdin tarjoukseen kun uutta Amerikan kahvia lähikaupasta sai. Tai kun eilen sain pyynnön ottaa kantaa Nanson Nokian tehtaan alasajamiseen ja kysymyksen miten tämä vaikuttaa jatkossa Nanson vaatteiden käyttööni. Sympatiani ovat tottakai työntekijöiden puolella, mutta totuus on kuitenkin se, että suurin osa suomalaismerkkien vaatteista tehdään ulkomailla, niin Ivana Helsingin, Raiskin, Lumoanin kuin Mainionkin ja mä käytän niitä silti. Olisi ihanaa pukeutua pelkästään Nurmi Clothingiin, mutta jo pelkästään se, ettei Nurmi tee mun kokoisille vaatteita tekee asiasta hyvin hankalaa. 

Haluaisin blogissani nostaa enimmäkseen fiksuja, mutta myös itseni näköisiä juttuja esiin. Mutta haluaisin myös, etten turhaa syyllistäisi jutuillani tai esittäisi parempaa mitä olen. Se, että haluan blogissani tukea suomalaisia vaatemerkkejä tarjoamalla näkyvyyttä, ei tarkoita ettenkö hankkisi vaatteita Lindexiltä (kuvassa näkyvä neule on sieltä). Tai jos mä lisään marjasmoothiehen superfoodjauheita, ei se tarkoita etten osta kansainvälisen firman kolajuomaa jos sitä tekee mieli. Se mitä yritän sanoa, on että hyvät valinnat eivät estä tekemästä vähemmän hyviä valintoja ja joskus ihan paskojakin valintoja tulee tehtyä. Toivon, että suurin osa valinnoistani olisi niitä hyviä, mutta että kaikki - ei todellakaan.


22 kommenttia

  1. Nimi, jota ilmiölle pyysit, vois olla vaikka inhimillisyys. ;D

    Mä oon huono näissä eettisyys- ja ekologisuusasioissa, ja maalta käsin tuntuu muutenkin vaikealta, kun valinnanvaraa tuotteiden suhteen on vähemmän. Haluaisin, että lähimarket (ja toki muutkin liikkeet) selvittäisi myymiensä tuotteiden eettisyyden mun puolesta ja löisi ovelle kirjattuna kriteerit, joiden mukaan ovat valitsevat tuotteensa. Sitten voisin hymyillä tyytyväistä Hyvän Ihmisen Hymyä kauppareissun päätteeksi. Olisi helpompi valita oikea kauppa, kuin oikea tuote.

    Mutta siis ihana luukki sulla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inhimillisyys, mikä uusi nimi blogimaailmassa ;)

      Toki kaupat ei muutu paremmiksi jos kuluttajat eivät niin vaadi. Mutta esim luomun suhteen en itsekään valitse kaikkea saatavilla olevaa luomuina ihan hintasyistä. Ja hintasyyt johtuu tietty monesti siitä, ettei kysyntä ole suurta. Esim kesäisin Berliinissä sen ymmärtää, miten helppoa Bio-kaupoissa asioiminen on, kun ne on lähellä ja valikoima on jo kauppiaan puolelta valittu. suomessa - no ei niin helppoa.Enkä mä lähde siihen, että hankkisin päivittäistavarakauppa viidestä eri kaupasta.

      Mietin aamun aikana, että on toki asioita jotka voi herättää hämmennystä lukijassa. Jos mä hankkisin uuden pitkän minkkiturkin tai alkaisin käyttämään yksityisautoa päivittäin, se ehkä menisi vähän sanomisieni kanssa ristiin. Nyt silti just etsin vuokra-autoa jouluksi, sillä muuten sukulointireissusta tulee tosi hankalaa ( 5 aikuista + lapsi Lahteen ja takaisin joulupäivänä julkisilla...)

      Kiitos muuten look-kehuista :)

      Poista
  2. Hyvä postaus, mutta en kommentoi sulle nyt täällä, kun teen sen puhelimitse tänään ;)..
    Se olisi meinaan niin pitkä kommentti, että en ehtisi töihin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua...sun puheluiden pituus on muutenkin melko pitkä :D loppuukohan mun akku?

      Poista
  3. Tää on niin tuttua. Mua ei kukaan kyllä siitä arvostele, kun en ole julkisuudessa tai kirjoita blogia, mutta itse olen ehkä itseni pahin tuomitsija. Olen kiinnostunut luomuruuasta, kemikaalien vähentämisestä ja eettisesti tuotetuista vaatteista. Mutta koska olen myös 4 lapsen kotiäiti ei taloudellinen tilanne mahdollista aina ostaa niitä. Onhan se ristiriitaista ostaa vaikka yhdet kalliit eettiset kengät ja sitten alesta hamstrata viidet hikipajalenkkarit pojille seuraavaan kauteen. Mutta oma napa tärkein, olen sen verran materialisti enkä henkeen ja vereen ituhippi että jaksaisin kaiken etsiä kirppareilta jotka myös miellyttäisi silmää. Mutta olen sitä mieltä että pienetkin valinnat merkitsee. Onhan se parempi kuin tehdä niitä pelkästään paskoja valintoja. Kai se avain tässäkin olisi se kohtuu kuluttaminen. Ostaapa sitten ketjuista tai paremmista lähteistä, niin ostaisi vain tarpeeseen ja käyttäisi ne tuotteet kunnolla loppuun ja kierrättäisi sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samaa mieltä, että pienet asiat merkitsee. Ja kun moni tekee pieniä valintoja, niistä tulee isompia valintoja.

      Mun blogi on enemmän materia kuin asiablogi ja jaan mielelläni vinkkejä vaikkapa hyviin kenkiin, vaatteisiin tai kosmetiikkaan. Se, että mä bloggaajana testaan asioita voi näyttäytyä hulluna kulutusvimmana, ei tarkoita, että mä yksityishenkilönä hankkisin jokaista blogissa näkyvää asiaa. Ei siksi, että ne ei olisi hyviä ja suositeltavia, vaan että siviiliminä ei niitä oikeasti tarvitse. Esim. Lumoan mekkoja en tarvitse neljää, mutta toivon mukaan blogissa ja instassa erilaisia mekkoja esitellessä lukijat löytäisivät sen yhden oikean kaikista eniten oman näköisen mallin ja värin. Uusia hyviä juttuja esitellessä toivon aina, että postauksen kautta moni säästyisi virheostoilta ja löytäisi ne parhaat talvikengät tai tosi hyvän ripsivärin tai hyvät farkut.

      Mä on vähän niin kuin kävelevä mallinukke :D mutta siinä on myös syy, miksi en monesti kotiani esittele: en halua että koko elämäni olisi pelkkää tuotetestausta ja kotini showroom.

      Poista
    2. Tuo kotini showroom oli huippu!

      Poista
    3. Heh :D Ymmärsit varmasti pointin. Ei mua haittaa välillä kuvata kotiani, mutta se on mulle yksityisaluetta kuitenkin. Ihan jokaviikkoisiin tai kuukausittaisiinkaan kotipostauksiin en lähde, mutta välillä tietenkin :)

      Poista
  4. Mites tämän muotoilisi.. no, harva meistä on oikeasti Maria Nordin? :D totta kai voisit sensuroida blogista kaikki ei suomalaiset/luomut/ekot jutut ja jättää hyvät jutut esiin? Mutta en minä ainakaan sellaista kaipaa! Tykkään, että blogissa on sekalaisesti elämänmakuista juttua. Sulla on kuitenkin terveet ja hyvät mielipiteet asioista. :) aamupää ei nyt kauhean hyvin muotoile ajatuksia, mutta siis jatka kuten aiemminkin, tekee niin tai näin, joku loukkaantuu aina. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on just se mihin en halua lähteä. On eri asia olla kiinnostunut asioista kuin väittää että on niihin 100% sitoutunut.

      Ja se, mitä olen huomannut valinnoista ylipäänsä on, että mua itseäni ahdistaa täydellisiä valintojaan alleviivaavat ihmiset, jotka syyllistää muita. Oon itsekin saarnannut esim lapsen kantamisen puolesta, joka on varmaan saanut monelle aikaan ärsytyksen, että tollaseksi kantoliinahulluksi en ikinä ala. Nyt yritän suhtautua vähän maltillisemman asioihin, etten omalla innolla ja pakkosyötöllä saa muita lähinnä ahdistumaan mulle tärkeistä jutuista.

      Poista
  5. Kiitos, tää oli tosi hyvä juttu - musta helposti käy myös niin, että jos jossain blogissa näkyy vain niitä suopereettisiä valintoja, niin itsen valtaa sellainen lamaannus. Että enhän mä tohon pysty, joten hälläväliä millään. Mä koetan ajatella samaa, mitä kaksosten kanssa osakeatoillessa (koska se oli jaksamisen takia todella osittaista), että se yksikin hyvä valinta on hyvä juttu, parempi kuin ei yhtään, ihan niin kuin tossa ylempänä todettiin.

    Se on sitten tietysti ongelmallista, että kun ei niitä huonompia valintoja tietenkään viitsi blogissa mainostaa , koska tietää niiden olevan huonompia, niin siitähän ae yli-ihmiskuva sitten syntyy. Mutta musta sun blogissa ei kyllä sitä ongelmaa ole ollut - ja nythän se viimeistään tuli korjattua tällä Lindexin tunikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että se tietty "täydellisyyden" kuva saa aikaan sen, että lukijat alkaa etsimään epäkohtia blogijutuista. Sen takia tuntui ihan hyvälle alleviivaus nyt et sitä Lindexiä löytyy ja kokistakin tulee juotua. Minkä 99% lukijoista on tietenkin jo tiennyt.

      Poista
  6. Inhimillisyys on hyvä sana. Olisihan se helppoa jos naapurissa olisi biokauppa tai että sieltä biokaupasta saisi oikeasti kaiken tarvitsemansa, eikä vain pientä rajattua valikoimaa. Totuus kuitenkin on, että on valittava noista kolmesta isosta ketjusta, joista jokaisessa on omat hyvät ja omat huonot puolensa. Eikä se kyllä väärin ole valita sillä perusteella mikä on itseä lähimpänä ja helpotaa omaa arkea eniten. Ja parempihan se on tehdä edes yksittäisi hyviä ratkaisuja, vaikka sen yksittäisen Nurmen vaatteen kanssa, kuin ettei tekisi ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydelliset ihmiset tuskin kävisi yhdessäkään näistä kolmesta isosta ketjuliikkeestä ruokaostoksilla, mutta mulla ei kyllä ole muuta mahdollisuutta jos meinaan kävellä/pyöräillä kauppaan :) Sitä paitsi mä tykkään meidän lähialepasta tosi paljon.

      Poista
  7. Mua nauratti joskus kun Eeva Kolu kirjoitti matkustavansa jonnekin, ja siihen joku oletettavasti aikuinen ihminen kommentoi että Eevan tulisi bloggaajana näyttää esimerkkiä ja pienentää hiilijalanjälkeään vähentämällä lentomatkusteluaan.
    Miksi ihmeessä bloggaajan tulisi toimia jonkun yksityisen - vieraan! - henkilön mielipiteen mukaisena keulakuvana? Tai muutenkaan esimerkkinä kenellekään?
    Minä näen blogit julkisina päiväkirjoina, jonne bloggaaja kirjoittaa tai kuvaa tasan sitä mitä itse tahtoo. Esimerkiksi minä voisin blogata pierujeni analyysia.
    Jos haluaa lukea blogia esimerkillisestä kuluttamisesta, sen kuin alkaa kirjoittamaan sellaista. Voi myös tehdä kaiken sen satojen tuntien taustatyön, mitä tarvitaan että blogilleen saa lukijoita ja näkyvyyttä.
    Älytöntä että aikuinen ihminen vaatii joltain toiselta tietynlaista sisältöä tämän toisen päiväkirjaan, oli se sitten kuinka julkinen tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmoita, kun tuo blogi näkee päivänvalon! :D

      Poista
    2. Sitä paitsi lukijan on tosi vaikea päätellä montako lentomatkaa bloggaaja olisi jättänyt väliin ennen blogissa näkyvää lentoa. Mäkin olen kieltäytynyt aika monesta blogin kautta tulleesta lentomatkasta (tosin syyt olivat muita kuin lentomatkustamiseen liittyviä)mutta en ole tehnyt niistä numeroa täällä.

      Päiväkirja on omalta osaltani turhan ylevä ilmaisu blogista, mutta onhan tämä nimenomaan paikka mihin kirjoittaa itseä kiinnostavista asioista. Kaikkien ideologioiden mukaan hyppimään ei musta ole, mutta onneksi on niitäkin bloggaajia, jotka vastustaa vähän kaikkea ;)

      Poista
  8. Hyvä postaus! Ei varmaan kukaan oikeasti pysty olemaan kaikessa aina vaan eettinen, jos on niin paljon rahaa että olevinaan pystyy, on se raha varmaan kotoisin jostain mikä ei kaikin osin ole eettistä (osakkeet,pörssi vaikka työnantajan menetystyksen takana jne.
    Mutta sen verran sanoisin, että Lindexin käyttäminen esimerkkinä jotenkin huonommasta valinnasta ei ole tarpeen, eikä edes järkevää. Lindex on ainoa iso ketju mikä ainakaan mulle on tullut vastaan, jolla on sekä lapsille että naisille tarjolla GOTS-sertifioituja vaatteita. Ja kuten varmaan näitä asioita seuraavat tietää, GOTS on tällä hetkellä kattavin sertifikaatti joka takaa sekä luomumateriaalin että eettisesti kestävät työolot. Se GOTS-sertifioitu voi monessa mielessä olla parempikin valinta kuin kotimainen ei-luomu, jossa esim. puuvillan tuottajan olosuhteet voi olla ihan mitä vaan. GOTS kattaa niidenkin valvonnan.

    Itse olen siirtänyt aika paljon ostoja Lindexiin juuri siksi, että haluan tukea yritystä, joka eettisissä asioissa tarjoaa oikeasti hyvän vaihtoehdon. Vink vink:tee postaus lindexin GOTS-vaatteista!=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kuten varmaan arvasit, Lindex oli esimerkkinä ihan siksi että se nyt sattuu olemaan iso ketju ja mulla on päällä tuo Lindexiltä neljä vuotta sitten ostettu neule.

      Voisinkin vinkata mediamyyntiimme tuosta Lindexin Gots-sertifioinnista. Sen verran on tässä muutakin tekemistä, etten viitsi alkaa ilmaiseksi selvittämään ison yrityksen eettistä toimintaa ja postaamaan siitä myyntiä edistävää postausta hyvää hyvyyttäni. Tässä se taas näkyy meidän bloggaajien kierous ;) Mutta koska asia vaatisi oikeasti tuntien taustatyön, uskoisin että Lindexin kokoisella firmalla olisi mahdollisuus maksaa siitä myös palkkio.

      Poista
  9. Mun miehellä on tosi hyvä kommentti siihen, kun pohdin tällaisia samansuuntaisia ajatuksia. Se on: "jokainen tekee parhaansa, sen minkä pystyy". Jos parantaa jo yhden pienen jutun niin että se tulee tavaksi ja siihen on itse tyytyväinen, miksi tuntea huonommuutta siitä että periaatteessa pystyisi enempään jos oikein yrittäisi? Oikein huonosti jos käy, liiallinen yrittäminen kaatuu omaan mahdottomuuteensa eli siihen että kukaan ei oikeasti ole täydellinen eikä pysty elämään kaikin puolin täydellistä elämää. Sisäiset odotukset on ne isoimmat, muut harvemmin ajattelee mitä toisten päässä pyörii. Toki bloggaaminen tuo tähän oman ulottuvuutensa, mutta mikäli itse pystyy seisomaan tekemiensä valintojan takana niin mikä jottei.

    Eli kaikki me ollaan ihmisiä ja on inhimillistä pyrkiä mahdollisimman helppoon elämään, joka on kuitenkin itselle moraalisesti ja eettisesti kestävää. Jokainen vetää rajat siihen mihin tahtoo ja mihin omat voimavarat riittää, ja joustaa niistä jos pystyy tai haluaa.

    VastaaPoista
  10. Mä tykkään tästä blogista just siksi, että täältä löytyy mua kiinnostavia juttuja (suomalaiset vaatemerkit, luonnonkosmetiikka, superfoodia..), mutta silti helpolla tavalla esitettynä ja inhimillisesti toteutettuna. Ketjuliikkeistäkin löytyy kivoja juttuja, ja jokainen eettinen valinta on kuitenkin oikeaan suuntaan.

    VastaaPoista
  11. Hei mä just huomasin, etten ole muistanut sanoa tänne mitään, vaikka luin tekstin heti ja se oli mun mielessä silloinkin, kun kirjoittelin omista kulutustottumuksistani pari viikkoa sitten. Tää teksti oli erittäin hyvä. Olen palannut lukemaan sen jo pari kertaa. Just hyvää rehellistä meininkiä. Ihmimillistä ja ajatuksia herättävää.

    Harva meistä pallon tallaajista on ehdottomia. Suurin osa ihan niitä keskivertovalintoja tekeviä. Harmillista jos joku kokee voivansa toista arvostella. Tai vaatia toiselta parempia suorituksia.

    Mä tykkään tässä ajassa siitä, että kulutuksesta puhutaan rehellisesti ja pidetään aihetta pinnalla. Sen seurauksena joku jossain saattaa vaikka muuttaa tapojaan.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images