Uusia juttuja

Viikko on mennyt kuin siivillä enkä voi uskoa, että nyt on jo perjantai. Aloitin maanantaina uudessa työpaikassani viestintäkoordinaattorina...

Viikko on mennyt kuin siivillä enkä voi uskoa, että nyt on jo perjantai. Aloitin maanantaina uudessa työpaikassani viestintäkoordinaattorina ja vaikka yritys on minulle entuudestaan tuttu, on uusiin työkavereihin tutustuminen tottakai jännittävää ja voimiakin vievää. Onneksi sain neuvoteltua itselleni saman nelipäiväisen työviikon mitä edellisessä duunissani, joten nyt ensimmäinen työviikko on tosiaan jo paketissa. Viikonlopulle luvassa on kuitenkin muita töitä, joten mikään rennoin viikko tämä ei tule olemaan.


Fiilis on silti tosi hyvä ja omalla kohdallani työpaikan vaihto ei onneksi tarkoittanut ovien sulkemista vanhaan, päin vastoin. Viimeksi keskiviikkona nähtiin vanhalla työjengillämme erään kamppiksen kuvauksissa meno oli aivan yhtä hervotonta kuin ennenkin. Uudessa duunissa outoa on, ettei työkaveri olekaan automaattisesti täsmälleen samaa mieltä tai ymmärrä ollenkaan mistä puhun. Ilahduttavasti he kuitenkin ainakin näyttelevät ymmärtävää, kun kerron haluavani Bobles-madon työtuolikseni ja etten todellakaan osaa ruotsia hyvin. Enkä minäkään ole vielä todellakaan perillä kaikesta työni kannalta olennaisesta, tapailen oroottihapon ja L-karnitiinin kirjoitusasua samalla manaten miksi kemia ei ole koskaan oikein kolahtanut. Vanhaa työtä tulee varmasti ikävä, mutta toisaalta on ihanaa, että uudessa työssä brändit eivät vaihdu viikon välein ja saan kaipaamaani pitkäjänteistä kehitystyötä työpöydälleni nopeiden reagointien sijaan. Toisaalta olen tottunut reagoimaan nopeasti ja vie taatusti aikaa ymmärtää, että nyt kyseessä onkin, uutta työkaveriani lainaten, sadan metrin sijaan maratoni.


Asukuvia en ole kehdannut vielä tällä viikolla otattaa, mutta eiköhän ensi viikolla nekin saada rullaamaan. Muutenkin kamera on ollut nyt naulassa, mutta eiköhän rutiinit ala jo ensi viikolla muodostumaan. Tälle perjantaille kuitenkin melko yllättävä musiikkivideo biisistä, jonka löysin Spotifysta vahingossa. Mua oikeasti oksettaa monet Suomiräppääjät naisia alistavien sanoituksien takia ja mietin, miten joku voi kuunnella sellaista naisia alentavaa settiä. Siksi Uniikin uusi Itsenäinen biisi kolahti tosi lujaa, sillä yleensähän se on niin, että miehet oikeasti pelkäävät itsenäisiä naisia. Siksipä saattekin asukuvien sijaan ihan mahtavan naisia kannustavan biisin! Pointsit myös siitä, ettei tässä videossa naiset pompi alusvaatteisillaan kroppa öljyssä. Parasta on tuo "eikä mua haittaa jos oot vähän itsepäinen" kohta :D


https://www.youtube.com/watch?v=9r5CCcnleJM


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

2 kommenttia

  1. Tsemppiä uusiin töihin! Muistat vaan viedä aina välillä kahvipöytään karkkia tai pullaa, niin hyvin se sujuu 😉

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images