@airport

Outo näky edessäni, tämä blogi siis. Kolme päivää kauniissa, mutta harmaassa Köpenhaminassa meni hujauksessa ja nyt istumme Karoliinan kan...

juutinrauman siltakopenhaminan lentokenttä karoliina dataa kopis lentokenttatietsikka kokis


Outo näky edessäni, tämä blogi siis. Kolme päivää kauniissa, mutta harmaassa Köpenhaminassa meni hujauksessa ja nyt istumme Karoliinan kanssa nenät kiinni koneissamme ja mietimme mistä sitä aloittaisi. Aloitan lopusta, eli tästä hetkestä.


Olo on hysteerinen ja väsynyt. Mulla ei ollut oikein mitään odotuksia jengimme eli Riikan, Iinan ja Karoliinan kanssa matkustamisesta, joten kaikki sujui sata kertaa paremmin ja hauskemmin mitä osasin kuvitella. Iinan ja Riikan lähtiessä Suomeen jo kahden reissupäivän jälkeen, olemme viettäneet Karoliinan kanssa vuorokauden kaksin. Kaksin olon aikana olemme huomanneet, että meillä on ihan maaginen yhteys kaupunkiin: aina kun olemme tarvinneet joukkoliikennettä, olemme kävelleet aina vahingossa oikeaan paikkaan, oikealle raiteelle ja oikea juna tai metro on lähtenyt minuutissa. Yleensä julkinen liikenne ja suunnistaminen tuntemattomassa kaupungissa on haastavaa, mutta me olemme kuin ihmeen kaupalla vain kävelleet paikasta toiseen ilman karttaa. Joihinkin paikkoihin olemme vain kävelleet vahingossa, kuten hotelliimme jonka luulimme olevan junamatkan päässä. Yhtäkkiä se olikin matkamme varrella. Parasta on kuitenkin se, että ainoa paikka johon eksyimme oli hotellimme, emmekä löytäneet omaa huonettamme ykköskerroksesta :D Voitte vain kuvitella kuinka tyhmältä tuntui mennä sanomaan respaan, ettemme löydä 20 huoneesta sitä oikeaa.


Lento lähtee täältä Tanskasta klo 20.20, ja silloin on jo hämärää ja odotan jo valaistun Juutinrauman sillan tiiraamista yläilmoista. Kyseessä on siis The SILTA, eli Silta-ohjelmasta tuttu Tanskan ja Ruotsin välinen silta. Siltahan sijaitsee ihan tässä lentoaseman vieressä ja tämä reissu ei ainakaan helpottanut Sillan kolmannen tuotantokauden odotusta!


https://www.youtube.com/watch?v=LRY8U-snxYw

Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

4 kommenttia

  1. Hei lisää Köpisjuttuja. Täällä ollaan just buukkailemassa reissua sinne, joten kaikki vinkit ja parhaat paikat, kiitos. Hygge sinne. :)

    VastaaPoista
  2. Kööpenhamina on huippu paikka, tykkään tosi paljon. Christiania on mun lemppari, ja joka puolella Kööpenhamina näkyy ihania luomujuttuja ja vaikka mitä. Sinne pitäis päästä taas, vaikka olen jo 2 kertaa siellä käynyt :)

    VastaaPoista
  3. Juu, Christiania on ihana paikka! Me emme ottaneet paljoakaan selvää kaupungista, mutta se mitä itse löysimme oli kyllä kivaa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images