ASIAA IMETYKSESTÄ, PITKÄN TAUON JÄLKEEN

Monet blogiani alusta asti lukeneet muistavat Kaamoksen vauvanimen, herra Tissilän. Lapsi oli rintalapsi kaikessa merkityksessään ja söi rin...

imetys tissit omm


Monet blogiani alusta asti lukeneet muistavat Kaamoksen vauvanimen, herra Tissilän. Lapsi oli rintalapsi kaikessa merkityksessään ja söi rintaa reippaasti päälle vuoden ikäiseksi. Parhaita muistoja vauva-ajalta ovatkin juuri ne imetyshetket, jolloin nautimme toistemme läheisyydestä ja jotka antoivat voimaa myös yöheräämisiin, imetyshormonithan tekevät ihmeitä naiselle. Yksi imetyksen plussapuolista oli myös hoikentuminen, muistan laihtuneeni n. 15 kiloa imetyksen aikana.


Luin tässä hetki sitten eräältä imetysfoorumilta naisista, jotka ovat aloittaneet imetyksen vuosien tauon jälkeen ilman uutta vauvaa. Kun tahto on luja, onnistuu moni imetykseen kyennyt nainen aloittamaan sen uudelleen ja ruokkimaan esimerkiksi lapsenlapsensa rintamaidollaan, jos äiti ei siihen kykene. Ihmeteltyäni asiaa ja kyseltyäni siitä oma vauva-aikainen imetystukihenkilöni kertoi näin "kyllähän se mahdollista on, yhtä mahdollista kuin että mies alkaisi imettää tai esim. adoptioäiti. Se vaatii runsaasti stimulaatiota rinnalle ja koska maidontulo on jo loppu, ei lapsi siinä välttämättä viihdy. Imetysapulaitteella kuitenkin saa maitoa virtaamaan samalla kun lapsi on rinnalla."


Koska meillä on hyvä ja pitkä imetyshistoria takana eikä imetyksestäni jäänyt mitään negatiivista muistoa ajattelin, että testaamme asiaa nyt keväällä uudelleen muutaman vuoden tauon jälkeen. Tarkoitukseni ei ole tietenkään siirtyä täysimetykseen vaan lähinnä kuluttaa energiaa ja laihtua se 15 kiloa, minkä viimeksikin sain pois kropastani. Sen lisäksi toivon, että myös kroppani lihakset voimistuvat nyt kun 5 kiloisen lapsen sijaan käsivarsilla kannateltavana on 20 kiloinen lapsi. Ja sanotaan nyt suoraan, että rinnatkin kaipaavat kiinteytystä ja maito on tietenkin luonnollisempi täyttäjä kuin vaikka silikoni, mitä en todellakaan voisi harkita rintoihini laitettavan.


Koska äidinmaito on kuitenkin perustavasti eri makuista mitä lehmänmaito, lapsi pitää nyt ennen varsinaisen imetyksen aloitusta pikkuhiljaa ajaa hänet takaisin äidinmaidon makuun. Tässä onnekseni saan apua entiseltä naapuriltani Marialta, joka kärsii liian runsaasta maidontuotannosta. Samalla saan aikaa stimuloida maidontuotantoani uudelleen tauon jälkeen kun lapsi opettelee maidon makuun toisen äidin rintamaidolla.


Olisi kiva kuulla vinkkejä muilta pikkulapsi-imettäjiltä kuinka tässä missiossa onnistutaan ja muutenkin kaikki uudelleen imetyksen kokemukset ovat tervetulleita! Odotan jo innolla kesää ja tulevia imetysflashmobeja, joihin saan taas osallistua!


EDIT: APRILLIA! 






 Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.



41 kommenttia

  1. Ihana että voin auttaa! Äidinmaito on kyllä sellaista superfoodia että hyvä vaan että sitä riittää muillekin kun omille muksuille!

    VastaaPoista
  2. <3 <3 <3 Kyllä! Ja varsinkin kun sun maidossa on ravintoaineet kohdillaan kun oma vauva on vielä niin pieni. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Ei hitto, toivottavasti teille lähtee paremmin käyntiin kuin meillä.
    Mä yritin taas aloittaa 4v:n kanssa, mutta ei se huolinut. :/
    Mulla olis myös pudotettavaa, tää olis ollut niin helppoa!!

    VastaaPoista
  4. Ootko kokeillut tuota stimulaatiolaitetta? Sitä saa käsittääkseni vuokrattuakin ainakin pk-seudulla.

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva juttu! Päästään taas tekemään imetysyhteistöitä, meillä olis valikoimissa esim. puolijoukkuetelttoja, jos tarvitset imetysliivejä!

    VastaaPoista
  6. Kiitti. Voi olla et tarvetta on, mulla on yhdet Anitat tuolla varastossa, mutta en oo varma onko ne enää tukevat. Miten noi imetyskorut, kannattaako hankkia enää isommalle lapselle? Vai laittaisiko jonkun herkkupalanauhan tilalle?

    VastaaPoista
  7. Aivan upeeta, hauskaa ekaa neljättä vaan.

    VastaaPoista
  8. Kiitti! Etkös säkin aloittanut tuon keskimmäisen kanssa uudelleen jossain vaiheessa?

    VastaaPoista
  9. Minullahan ei ole lapsia, mutta varmaan tämä stimulointi onnistuisi kuitenkin? Kavereilla on paljon lapsia ja rantakuntoon olisi tässä tarkoitus päästä <3

    VastaaPoista
  10. Juu, siis se ilmeisesti on hankalampaa, mutta varmasti stimulointilaitteen avulla onnistuisi. Mun kaverilla on imetykseen ja doulaamiseen liittyvä firma, joten kysynpä saiko näitä laitteita vuokrattua. Miten luulet, riittääkö ihan vain kevätaika, vai haluaisitko imettää myös kesällä?

    VastaaPoista
  11. :D Paras aamuherätys!

    VastaaPoista
  12. Ihanaa Anne, et oot iloinen meidän puolesta!

    VastaaPoista
  13. No, kesällähän pitää näyttää hyvältä bikineissä ja kuten sanoit, niin näinhän sitä täytettä saa kivasti <3

    VastaaPoista
  14. Minun äiti on kertonut aloittaneensa imetyksen uudelleen kanssani kolmen vuoden korvilla ja hyvin onnistui ja jatkui siitä vielä pari vuotta! Oikea päätös! :)

    VastaaPoista
  15. Mähän en koskaan lopettanut, ja nyt vedetään tandemina.

    VastaaPoista
  16. Oho! En oo koskaan ajatellut, että sen voisi aloittaa uudestaan. Imetys kaipuu on aina nostanut itselläni uuden vauvakuumeen. Vierastan itse vähän vuosia jatkunutta imetystä, mutta mikäs siinä... eräs ystävänikin imetti lastaan eskari-ikään asti. Eli on silti jännää seurata miten teillä homma lähtee uudestaan käyntiin, vaikkein itse ihan pääsisikään koko juoneen kiinni. :D

    VastaaPoista
  17. Onko sulla mitään tietoa vaikuttiko se uhmaikään miten? Toivon tietenkin että menisi helposti ohi "vauvana"

    VastaaPoista
  18. Siis hä? !!!!!!!!!!! ;)

    VastaaPoista
  19. Tämähän on nouseva trendi, Helsingissä on tosi paljon lapsi-imettäjiä Punavuoressa ja Alppilassa, missä muutenkin äidit on trendikkäämpiä. Tää taitaa olla Tukholman tuliaisia tää 2015 imetystrendi, tosin onhan näitä aaltoja ollut ennenkin.

    VastaaPoista
  20. Siis ihan vain rintojen kiinteytymisen vuoksi voisin harkita tätä! :)

    VastaaPoista
  21. Kuten tossa yllä sanoinkin, Tukholmassa kaikki äidit imettää lapsiaan. Kannattaa googlettaa!

    VastaaPoista
  22. Kun katsoo tuota yläkuvaa niin ikävä tulee noita kiinteitä isoja meloneja. Nyt on kuin pesäpalloräpylät :(

    VastaaPoista
  23. AI harmi, mä oisin voinut ostaa sen leikki-ikäisen imetystyynyn minkä sait testiin. Mutta pakko varmaan ostaa oma, tosin silloin saa oman suosikkikikuosin valita! Eli ihan hyvä näinkin.

    VastaaPoista
  24. Toi kuva on aina vaan niin mahtava! Toivottavasti sulta heruu muutakin kuin vain kuravettä..

    VastaaPoista
  25. Ihana aamupostaus :D

    VastaaPoista
  26. Juu, on täällä takapajula Tampereellakin "kohistu" taapero ja lapsi-imetyksestä muutaman vuoden. Itse vaan koin imetysväsymystä molempien kohdalla, kun muksut oli muutaman kuukauden yli vuoden. Toisaalta imetyksen lopettamisen jälkeen ei mennyt kauaa, kun imetyskaipuu tuli takaisin. Toivottavasti onnistutte :)

    VastaaPoista
  27. Se tässä jännittääkin, että tuleeko mitään! Mut kerron sit kokemuksista kun tiedän enemmän!

    VastaaPoista
  28. :) oon ihan hämmentynyt kuinka positiivisesti mun lukijat suhtautuu tähän! Ajattelin että voi tulla pahaakin palautetta, imetyshän on arka aihe.

    VastaaPoista
  29. Sulla on tarpeeks hörhöjä lukioita :)

    VastaaPoista
  30. Kun sinulla on noita kontakteja, niin voisitko perustaa kaupungille sellaisen tissivuokraamon? Ei ole ketään imetettävää lähipiirissä, mutta rantakuntoon pitäis päästä. Voisin auttaa jotakin tuntematonta äitiä imettämällä hänen vauvaansa.

    VastaaPoista
  31. Tosi hyvä idea! Varsinkin kun vauvojen äidit saavat tosi harvoin vapaata lapsestaan, joten toimisi puolin ja toisin positiivisesti. Ipanaisen Anni tuossa alla kommentoikin ja luulisin, että Ipanaiseen mahtuisi hyvin tissivuokraamo. Vai pitäisikö sen ennemminkin olla vauvavuokraamo, jossa olisi nälkäiset lapset valmiina ja saisi vain käydä kahvitunnilla imettämässä.

    VastaaPoista
  32. ... Ja joka tapauksessa on hienoa, että kirjoitat. Oli sitten huhtikuun ekan vaikutusta, tai jonkun muun, niin onhan se hyvä saada taapero imetys ajatuksena paremmalle jalustalle, mitä se on nyt. Viimeaikaiset kohinat imetyssuosituksienkin muuttumisesta saa hiukan fiilikset laskemaan.

    VastaaPoista
  33. Muutaman kilon painonpudotus sopisi mullekin. Omat penskat on jo niin isoja etteivät taida tähän enää lähteä, edes sen vertaa että pari kiloa äiti kevenis. Mutta josko tehtäis diili, kun sä haluut tissivapaata niin tuot pojan tänne naapuriin?

    VastaaPoista
  34. Apua,oikeesti! Alku meni täydestä, puolessa välissä muistin mikä päivä tänään on...mahtavaa

    VastaaPoista
  35. Ai saamari... Meni jo hyvän tovin läpi, ehkä puolivälissä tajusin pienen kauhunsekaisuuden keskellä tilanteen :D vaikka hyvin tietää, mikä päivä tänään on, niin silti.

    VastaaPoista
  36. Aivan mahtava postaus. Hieno juttu, että imetyksen eduista puhutaan rehelliseen sävyyn, ilman sitä "lapsen etu" tekopyhäilyä!
    Voisin kannatuksen vuoksi kokeilla miten toimisi kahden lapsen imetyksen stimulointi (2&4v) ja millaisia tuloksia se antaa rantakunnon suhteen. Voisin kuvitella, että tuplanopeudella lähtis kilot ja ilman synnytyksenjälkeisiä ehkä vähän haastavia fiiliksia noi imetyksenalotushormoonit olis varmaan vielä parempia.

    VastaaPoista
  37. Luulin jo, että päivä menisi ohi ilman kunnon vedätystä. Mahtavaa, täydestä meni tohon Alppila-kohtaan asti

    VastaaPoista
  38. Itse en päässyt imettämään kun 2 vko ja silloinkin pääsääntöisen ravinnon saannin takasi korvikemaito. Olen varma että tästä on jäänyt jotain traumoja lapselleni (nyt 4,5v.) sillä kiukuttelu ja vastahankaisuus on viime aikoina lisääntynyt -.-
    Lisäksi toivoisin, että sos.uudistuksessa huomioitaisiin koululaisia imettävät äidit. Kyllä äideillä pitää olla oikeus poistua esim. töistä ruokkiakseen lapsensa! Mielestäni on käsittämätöntä, ettei kukaan eduskunnassa ole usklatanut ottaa tätä puheeksi. Johtunee mies enemmistöstä?

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images