Tietoa mainostajalle ›

SUOMEN PARAS SISÄLEIKKIPUISTO?

Tällä erää viimeinen lomapostaus on omistettu muutamalle huolestuneelle kaverilleni, jotka jo pelkäsivät ollaanko me ihan koko ajan oltu Saa...

Tällä erää viimeinen lomapostaus on omistettu muutamalle huolestuneelle kaverilleni, jotka jo pelkäsivät ollaanko me ihan koko ajan oltu Saariselällä pihalla. No ei olla. Kuvista saattoi näyttää, että yötä päivää olemme olleet pihalla, mutta todellisuudessa mökissä vietettiin tiiviisti jokainen ilta aikaa saunoen ja takan edessä fiilistellen. Ja olihan meillä paljon muitakin hauskuutuksia ihan vieressä, kuten kylpylä ja Angry Birds Activity Park, minkä lippuja saimme majoituksen yhteydessä käyttöömme.


-25 asteen pakkasessa vaihtoehtoinen toiminta oli kyllä tervetullutta ja kävimme useamman kerran iltaisin Holiday Clubin kylpylässä lämmittelemässä kroppaa porealtaissa ja laskemassa vesiliukumäkeä. Suurin suosikkimme oli kuitenkin tuo änkkäriparkki, mikä oli Saimaan vastaavaa parkkia pienempi ja ehkä enemmän pienemmille muutenkin soveltuvampi. Toki lapsikin oli kasvanut puolessa vuodessa, joten vahtimisen sijaan pystyin tällä kertaa itsekin heittäytymään leikkiin ihan eri tavalla.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Oli ihminen mitä mieltä tahansa itse vihaisista linnuista, uskoisin Angry Birds Activity Parkin miellyttävän suurinta osaa pienten lasten vanhemmista. Puisto on ihan toista luokkaa kuin ne vastaavat pari sisäleikkipuistoa missä me ollaan käyty ennen ja oikeastaan nyt vasta silmät avautui, että täällä voi itsekin ihan huoletta heittäytyä lapseksi. Parkista löytyi isommille lapsille oma videopeliosansa, mutta muuten kaikki kilinä ja kalina ja pirinä ja pörinä oli minimoitu muutamaan aktiviteettiin, joten puistossa pystyi aikuinenkin hengailemaan menettämättä järkeään. Tykkään kovasti noista Lappsetin tekemistä puurunkoisista leikkivekottimista muutenkin ja jopa meidän pappa, joka aina haikailee Berliinin hauskojen leikkikenttien perään totesi, ettei ollut uskonut lintuparkin olevan niin hauska. Mä taannuin ihan lapseksi ja laskin kymmeniä kertoja köysiradalla, koska hei, siihen sai mennä aikuisetkin.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Me ollaan käyty ihan vain muutamissa sisäleikkipuistoissa Änkkäriparkien lisäksi ja jotenkin ne muut ovat tuntuneet liian muovisilta ja meluisilta, etten mielelläni lähde viettämään aikaani sellaisiin. Tuskin olen edes ainoa? Ihmettelen miten nämä värikkäät Angry Birdseillä kuorrutetut leikkipuistot Holiday Clubien yhteydessä tuntuvat kuitenkin toimivan paljon paremmin ja meillä aikuisillakin oli ihan rehellisesti tosi hauskaa. Musta tuntuu, että yksi iso syy on hyvä suunnittelu ja etenkin äänimaailman minimoiminen sekä hyvät oikeasti laadukkaat laitteet. Toki myös se, ettei oltu vilkkaimpaan turistiaikaan liikkeellä oli meille aikuisille helpotus :)


Mutta nyt kun makuun pääsi, haluaisin kyllä mennä täällä Helsingissäkin sisäleikkipuistoon joskus. Mutta mikä niistä on hyvä? Viimeisin kokemukseni oli, että jouduin kiipeilemään jossain kuluneiden muovipatjojen päällä katonrajassa lapsen kanssa ja maan tasalla ollessani kuunnella jotain hirveää pelikonemetakkaa (joku saattaa tunnistaa paikan?). Mikä on stadin vihtyisin ja hauskin sisäleikkipuisto ja onko täällä ollenkaan Lappsetin kalustamia puistoja sisällä? Vinkkejä kehiin, sillä 1000 km matka Saariselälle on vähän liikaa kuukausittaisiin käynteihin :)


ps. jos menette joskus ko. mestaan, laittakaa huvikseen sykemittari itsellenne! Kalorit nimittäin taatusti palaa.


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images