KEITÄ TE OLETTE? ELI LUKIJAKYSELY 2015

Kippis vuodelle 2015! On siis vuoden ensimmäinen päivä ja aika kääntää sivua myös täällä blogissa. Kuten tuossa kerroin, blogini täytti viim...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Kippis vuodelle 2015! On siis vuoden ensimmäinen päivä ja aika kääntää sivua myös täällä blogissa. Kuten tuossa kerroin, blogini täytti viime vuoden puolella neljä vuotta ja on kulkenut melkoisen matkan raskausajasta tähän hetkeen. Osa lukijoista on kulkenut mukana koko matkan, osa porukkaa taas hypännyt pois kyydistä ja osa taas löytänyt blogini ihan vasta.


Mulla on tietenkin oma mielikuva teistä, jotka täällä blogissani käytte, mutta en ole ollenkaan varma pitääkö se paikkaansa! Monet kommentitkin sisältävät lauseen "minulla ei ole kyllä lasta, mutta luen blogiasi silti" joten hyvin vahvasti perheblogina liikkeelle lähtenyt Oi mutsi mutsi taitaa nykyään olla enemmän lifestyleä kuin pelkkää mammailua. Neljä vuotta sitten tuntui, että kaikki lukijani ovat kotona lasten kanssa, mutta nyt tiedän monien jo siirtyneen siitäkin ajasta eteenpäin. Olisikin siksi kiva kuulla teistä ja siksi teinkin pienen kyselylomakkeen, jossa voi raksia vaihtoehtoja, jotka tuntee omakseen. Etenkin nuo kiinnostuksenkohteet mua kiinnostaa kovasti, että meneekö yhtään yksiin blogini isoimpien aihealueiden kanssa :)


http://oimutsimutsi.polldaddy.com/s/lukijakysely-2015

Kuten huomasitte, tämä ei ole mikään tns-gallupin kysely ;) Jätin tarkoituksella esimerkiksi tuon asuinpaikan koon määrittelemättä tarkemmin, koska musta on ennemminkin kiva kuulla miten miellätte itsenne, joku voi olla maalainen ja joku keskikokoisen kaupungin asukas, vaikka asuisivat samalla paikkakunnalla. On kuitenkin kiinnostava tietää asuinpakka siksi, että useimmat tapahtumat mistä bloggaan ovat pk-seudulla.


Olisi ihan huippua jos jaksaisit tehdä kyselyn ja näin hieman valottaa kenelle tätä blogia nyt kirjoitan! Kysely on täysin anonyymi, mutta luultavasti tulevaisuudessa kerron teillekin sen keskimääräisen lukijan prototyypin, eli yleisimmän ikäryhmän, asuinpaikan ja kiinnostuksen kohteet. Se onkin todella mielenkiintoinen juttu kuulla!


Kiitos jo etukäteen ja ihanaa vuoden alkua!


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

24 kommenttia

  1. Vastattu. Pitää tehä tämmönen itellenikin.

    Tosi hyvä tuo uus banneri muuten! :)

    VastaaPoista
  2. Mietinkin et kuka se lapseton maalla asuja on :P

    Banneri on ihan omin pikkukätösin toissayönä tehty, huom jopa väri on sama mitä otsikoissa eli melkoista koodaajan taitoa on löytynyt :)

    VastaaPoista
  3. Vastattu! Vähän pisti häiritsemään että lapsi-kysymyksessä ei ollut mahdollisuutta valita useita vaihtoehtoja.. ;) Nimimerkillä: "Oisin ruksannu kolme ekaa"

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä! Mäkin haluun;)

    VastaaPoista
  5. vastattu, ainut et tohon lapsikohtaan kun ei voinu montaa laittaa laitoin sit et pikkulapsia, mut on mulla isompia pikkulapsia ja koululaisiakin. oon muuten varmaan seurannu blogias aika alusta asti :)

    VastaaPoista
  6. hups! unohdin raksia sen kohdan et useampi vaihtoehto on mahdollisuus raksia! Nyt voit osallistua halutessasi uudelleen :)

    VastaaPoista
  7. joo, mä muistan sut ihan alusta!! Oothan sä kommentoinut ennenkin.

    Tuo kohta on nyt korjattu, itse huomasin kanssa ettei sitä noin voi laittaa ja piti olla jo alunperin mahdollisuus useaan raksiin. Se vain jäi, kun tein niin tohinalla tuon kyselyn :D

    VastaaPoista
  8. miten musta tuntuu, et tää tuli Riikalta? ;)

    VastaaPoista
  9. Mä muistan miten me "tutustuttiin". Mä olin just aloittanut vähän aikaa sitten bloggaamisen (4 v. sitten, eli samoihin aikoihin) ja tein muksuille haaremihousut. Sit sä kommentoit ja kysyit onks ne vaikeet tehdä, olit raskaana. Mun mielestä sun nimimerkki oli kiinnostava ja aloinkin sit seuraa sun blogia siinä samantien, kun kävin tutustumassa. Oli kyllä hyvä juttu kun jätit merkkisi silloin. Vaikka harvoin nähdäänkin, niin meillä synkkaa hyvin, tykkään susta. <3
    Ja on ollut hauska seurata miten sun blogi on tullut koko ajan suositummaksi. Jatketaan samalla polulla. Ehkä voitais yrittää nähdäkin useammin nyt vuonna 2015. :)

    VastaaPoista
  10. Hyvä idea tuo kysely! Toki teet myöhemmin myös koosteen vastauksista?

    VastaaPoista
  11. Blogisi on ekoja blogeja, joita olen alkanut seuraamaan. Se tapahtui loppuvuodesta 2012, kun tulin raskaaksi neljättä kertaa. Sekavin mielin googlasin sanoilla "suurperhe", "neljä lasta" ym. Pelkäsin, että onko mulla enää omaa elämää neljän lapsen kanssa ja selvitäänkö me miehen kanssa ylipäätään. Nyt tuntuu aika hassulta nuo silloiset pelot. Sekä se, miten noilla hakusanoilla tänne päädyin. Mutta rohkaisua olen sinunkin blogistasi omiin valintoihimme saanut ja lukijana jatkan edelleen. Oikein hyvää vuotta 2015! ★

    VastaaPoista
  12. Hih, mä en edelleenkään miellä sun blogia "lapsiblogiksi". Voi johtua siitä, ettei itselläni ole lapsia, mutta postaukset ovat kyllä niin monipuolisia, että veikkaan useiden olevan samaa mieltä.

    Sulla on hyvät ja kiinnostavat jutut, joissa nyt välillä käsitellään (yllättäen) lapsiasioita :D. Kiitos!

    VastaaPoista
  13. Vastattu myös! Kiinnostavaa kuulla sitten jossain vaiheessa gallupin tuloksia.

    VastaaPoista
  14. Olipas kiva kysely! Tämä kommentoija on ulkomailla asuva, lapseton tyttö, joka on seurannut blogiasi parin vuoden ajan. Vaikka itselläni ei ole lapsia on blogisi silti kiinnostava ja ajankohtainen sillä kirjottelet niin monupuolisesti erilaisista aiheista. Tykkään kuule niin paljon sun aidosta ja välittömästä tyylistä kirjoittaa. En ole ennen kommentoinut blogiisi mutta nyt tuli sellainen fiilis etä pitää jättää terkut :) Kiitos ihanasta blogista ja hyvää uutta vuotta 2015!

    VastaaPoista
  15. Juu, meidän on kyllä pakko nähdä useammin! Viime keväänä viimeksi?!

    Sunkin blogi on mun luettavana ollut "aina" vaikka enhän mä ees tee käsitöitä, mutta tykkään sekä blogista että kirjoittajasta kovasti!

    VastaaPoista
  16. Ensin ajattelin, etten julkaisisi tuloksista kuin pienen koonnin, mutta kun sitä koontia on toivottu enemmänkin, ehkä teen joku päivä kunnon jutun asiasta. Kyselyyn kuitenkin vastasi heti lähes 600 ihmistä ja vieläkin tipotellen, vaikka ei ole ylimpänä luettavana.

    VastaaPoista
  17. Oisko mulla ollut jotain ahdistusteemoja silloin, kun pelkäsin kovasti rankan ja yksinäisen vauvavuoden jälkeen muuttuvani joksikin 24/7 äidiksi...

    VastaaPoista
  18. Ole hyvä ja kiitos itsellesi :) Ajan kanssa jutut ovat muuttuneet paljon. Suurin syy sille, etti tämä ole pelkkää äitiläppää on tietenkin se, että mulla on oikeasti myös omaa aikaa ja Kaamos saa olla isänsä kanssa enemmän, mitä vauvavuosi imettämisineen mahdollisti. Nyt on siis kaikin puolin hyvä aika kirjoitella itseä kiinnostavista jutuista, niin lapsiin liittyvästä kuin muustakin :)

    VastaaPoista
  19. Pitää ehdottomasti tehdä postaus näistä tuloksista, ainakin sellainen keskivertolukijan prototyyppi :)

    VastaaPoista
  20. Hei kiva kuulla susta Iina! Käyn välillä katsomassa analyticsista että mistä lukijani tulevat ja siellä on aina myös ulkomaita mukana. Hauska tietää nyt ainakin yhden ulkomaan elävän nimi!

    Hyvää uutta vuotta myös sinulle ja kiitos kommentista!!

    VastaaPoista
  21. […] yötä sitten kyhäämäni lukijakyselykin on vielä auki muutaman päivän, käyhän osallistumassa. Oon ihan superinnoissani, että saan […]

    VastaaPoista
  22. Oli vähän hassu vastata, kun en jotenkin edelleenkään melkein vuoden seurustelun jälkeen osaa ajatella että "mulla" olis kaks lasta. Nehän ei ole ketunpentuja, minä vaan varaäiteilen :D

    VastaaPoista
  23. […] innostuin yksi yö tekemään lukijakyselyn, jotta saisin hieman enemmän selvää ketä te lukijat oikein olette ja mitkä jutut teitä […]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images