HYVINVOINTILAHJOJEN YKKÖNEN

Olen vähän kuulostellut, että hyvinvointilahjat ovat tänä vuonna in. Se jos jokin on hyvä juttu, aikuisilla kun yleensä on jo kaikkea tarpee...

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Olen vähän kuulostellut, että hyvinvointilahjat ovat tänä vuonna in. Se jos jokin on hyvä juttu, aikuisilla kun yleensä on jo kaikkea tarpeeksi, mutta terveyden ja hyvinvoinnin vaaliminen tulee vuosi vuodelta tärkeämmäksi. Itse ainakin ilahtuisin esimerkiksi lahjakortista osteopaatilleni Pirittalle, kauratyynystä ja laadukkaista ruokalahjoista. Yksi juttu, mitä itse voin täydestä sydämestäni suositella on yli 1.5 vuotta päivittäin käyttämäni Footbalancen pohjalliset.


Kauan mukana pysyneet muistavat kahden vuoden takaisen kriisini, kun kirjaimellisesti makasin kovalla lattialla päivät pitkät enkä pystynyt olemaan seisaallani paria minuuttia kauempaa. Syy tähän oli kivulias hermopinne, joka aktivoitui kuuden tunnin lennolla, eikä meinannut parantua millään. Kärsin pinteestä viisi kuukautta syöden todella vahvoja särkylääkkeitä ja kuudentena sairauskuukautena sain Footbalancen yksilölliset pohjalliset. Paranin kuukaudessa! Jo viikossa pinne alkoi antamaan periksi, koska jalkani virheasento korjautui, kroppani suoristui ja lopulta hermo siis pääsi oikealle paikalleen, paikalle mikä ei aiheuttanut koko aikaista kipua. Voitte vain kuvitella, mikä oli fiilis ja miten vannoin etten enää ikinä luovu pohjallisistani. Enkä ole luopunut.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA


Puolitoista vuotta olen mennyt kaksilla pohjallisilla, kustomoiduilla ja QuickFiteillä eli itse kotona muotoilemillani. Nyt sain käydä teettämässä uudet kustomoidut pohjalliset ja valitsin mallin, josta olin haaveillut jo pitkään: todella ohuet kävelykenkiin ja tennareihin mahtuvat Footbalancet. Nyt etenkin vasemmassa (hermopinne) jalassa oireileva jalan virheasento korjautuu myös ohuimmissa kengissäni, joten voin käyttää Footbalanceja aina.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAfootbalance intersport quick fit22


Footbalancen ilmaisessa jalka-analyysissa voit käydä, vaikka et pohjallisia olisikaan juuri silloin hankkimassa. Pohjallisten tekoon analyyseineen kannattaa varata noin 10 minuuttia, QuickFitit nappaat hyllystä pukinkonttiin minuutissa. Jos ihmettelet miten itse kustomoiminen onnistuu, Essillä on hyvä tutoriaali aiheesta omassa blogissaan. Myös Eskon bloggaus kannattaa aiheesta lukea, aktiiviurheilijan näkökulma jalkojen terveyteen on kiinnostavaa luettavaa!


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Kuten tuosta pussista voi päätellä, omat pohjalliset teetin Intersportissa. Lähimmän Footbalance-myymälän sekä nettikaupat QuickFiteille löydät täältä. Väitän, ettei tällä lahjalla voi mennä pieleen.


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

6 kommenttia

  1. Mulla on noi QuickFitit ja tykkään. Aie on kokoajan ollut teettää ihan tutkimuskin jne, mutta on jäänyt harmillisesti.

    VastaaPoista
  2. Heippa!

    Nyt on kuva näkyvissä!! Kiitos tonttu. Ja on muuten hyvät pohjalliset!!...:)

    VastaaPoista
  3. Se on helppo ja nopea tehdä seuraavan kerran kun kävelet vaikka Intersportin ohi. Tykkään kaikista muista footbalancen tuotteista, mutta kustomoiduilla sandaaleilla en osaa kävellä.

    VastaaPoista
  4. Hehe, ole hyvä! Hienoa jos tykkäät, mulla ainakin jalan asento muuttui kropalle paremmaksi heti :)

    ps. Hyvä kuva!

    VastaaPoista
  5. hehe, kämmäilin ite nyt kuvani kanssa! Oiskohan tässä oma lärvi.

    VastaaPoista
  6. mitkä nuo yli-ihanat leggarit on?!

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images