EKAA KERTAA SIRKUKSESSA

Muistan itse hyvin ensimmäisen kertani sirkuksessa. Pääsin kummisetäni ja -tätini sekä muutaman naapurin isomman lapsen kanssa Sirkus Finlan...


Muistan itse hyvin ensimmäisen kertani sirkuksessa. Pääsin kummisetäni ja -tätini sekä muutaman naapurin isomman lapsen kanssa Sirkus Finlandiaan (oliko silloin edes muita?) ja vieläpä aitiopaikalle seuraamaan esitystä. Teltta ei ollut järin suuri, mutta lavalla tapahtui vaikka mitä jännittävää. Muistan parhaiten sen, kuinka pienellä estradilla oli useampi norsu, ja kuinka lähellä ne autiossa istuvia olivatkaan! Niin, silloin norsujakin oli vielä sirkuksien mukana Euroopassa. Uskoisin olleeni ensimmäisen sirkusesitykseni aikaan kolme-neljä vuotias.


Sirkukset olivat meillä Pohjoisessa selkeästi kesäjuttu, kun taas Helsingissä sirkussesonki on syksy, jolloin maatamme kiertävät sirkusryhmät päättävät kautensa Helsinkiin tai jatkavat pääkaupunkiseudulta kotikonnuilleen vielä muutamaksi esitykseksi. Viime lauantaina otimme bussin ja vein Kaamoksen ekaa kertaa sirkukseen. Sirkus Florentino oli samanlainen pieni sirkus, millaisessa itsekin lapsena kävin ja eka kerta sirkuksessa meni todella hyvin. Varsinkin aluksi lapsi lähes tärisi innosta ja selkeästi nautti näkemästään paljon, loppupuoliskolla väsy alkoi vaivata ja keskittyminen herpaantui hieman. Kuitenkin ihan yllätyin kuinka hyvin 3-vuotias jaksoi väliaikoineen kaksi tuntia kestäneen esityksen.


sirkus lasten matkakorttisirkus florentino autosirkus florentino1 vuosaari5sirkus florentino1 vuosaari

Sirkus on itselleni siinä mielessä tuttu juttu, että työskentelin pienen tovin taannoin nykysirkuksen parissa. Sinä aikana opin ainakin sen, kuinka perinteinen sirkus ja nykysirkus mielletään usein pelkäksi lasten jutuksi. Pääsin kuitenkin seuraamaan läheltä sirkustaiteilijoiden työtä, treenien määrää ja omistautumista lajille ja arvostukseni sirkusta kohtaan kasvoi valtavasti. Vaatii ihan järjettömän määrän harjoittelua, jotta pystyy työskentelemään ammatissa mikä vaatii taidon lisäksi myös pitkää pinnaa sietää muita ihmisiä koko ajan ympärillä ja kodin liikkumista paikasta toiseen. Ei mikään helpoin ammatti, vaikka taidot näyttävätkin niin sulavilta, että luulisi artistin saaneen ne synnyinlahjana.


sirkus hattara florentinotramppa sirkus florentinosirkus florentino1 vuosaari4

Itselleni rakkaimmat lajit sirkuksessa ovat akrobatia, erityisesti ilma-akrobatia, nuorallakävely sekä rola-bola. Klovneriasta en niin piittaa ja esimerkiksi Sirkus Florentinon klovni ei tehnyt suurtakaan vaikutusta. Mutta annettakoon se anteeksi, sillä ihastuin täysin Miss Kelly nimiseen nuoreen sirkustaiteilijaan, joka heitti aluksi hulahulavanteilla jonglöörausta sisältävän numeron ja toisella puoliajalla muuntautui liinoja hyödyntäväksi ilma-akrobaatiksi. Tykkäsin tosi paljon Florentinon akrobatia ja jonglöörausnumeroista ylipäätään, mutta eläinnumerot oli vähän turhia ja erityisesti ison kamelin (!!) mukana kuljettaminen yhden tempun takia ihan tyhjänpäistä hommaa.


Ilta oli kuitenkin aivan ihana ja päätimme sen innoittamana käydä tsekkaamassa vielä Sirkus Finlandian esityksen ennen kauden loppua. Mielenkiintoista päästä katsomaan miten huomattavasti isompi Finlandia eroaa mukavan maanläheisestä Florentinosta!


sirkus florentino1 vuosaari3

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images