BLOGIPORTAALISSA DUUNISSA

Multa on kyselty monesti omasta työstäni Bella-blogit portaalissa ja tänään ajattelin hieman kertoa siitä! Aloitetaan kuitenkin ihan alusta....


Multa on kyselty monesti omasta työstäni Bella-blogit portaalissa ja tänään ajattelin hieman kertoa siitä! Aloitetaan kuitenkin ihan alusta.


Perustin ensimmäisen blogini Livejournaliin 2000-luvun alussa ja silloin blogit olivat todella uusi juttu. Siitä lähtien olen kirjoittanut blogia säännöllisesti ja Oi mutsi mutsi on kolmas blogini. Se on ollut Bella-blogien alaisuudessa alusta lähtien, toukokuusta 2012. Koulutukseltani olen kulttuurituottaja ja koulutusnimikkeeni on medianomi amk, johtuen 2000-luvun alun amk-tutkintonimikkeiden suppeudesta. Nykyisin se lienee kulttuurituottaja amk, mutta se lienee aika turhaa tietoa teille :)


Olen tehnyt töitä erilaisissa kulttuuriin ja mediaan liittyvissä työpaikoissa, hanketyöstä lehtiin. Bella-blogeihin päädyin töihin pomoni sinnikkään yrityksen jälkeen. Työnimikkeeni on Key Account Manager ja se sisältää paljon kaikenlaista. Toimin bloggaajiemme eräänlaisena managerina, neuvottelen yritysten kanssa blogiyhteistöistä, teen tarjouksia, myyn ja suunnittelen erilaisia kampanjakokonaisuuksia. Alusta lähtien bloggaajasopimuksessani on lukenut etten voi myydä itsenäisesti mainoksia ja sisältöyhteistöitä Bellaan ja se on nyt siis kääntynyt täysin päinvastaiseksi hommaksi! Työksi mikä on todella haasteellista, mutta samalla antaa paljon.


Ennen hyppäämistäni Bella-tiimiin työntekijäksi, yhteistyömme olivat vähän sitä sun tätä. Kukapa nyt malttaisi kieltäytyä ilmaisista muovikengistä, varsinkaan viisistä, vaikka taloudellisesti siitä ei kukaan hyötyisi. Itsellänikin oli blogissa paljon kaikenlaisia yhteistöitä, sillä tarjouksiahan tulee paljon. Aika nopeasti työni aloittamisen jälkeen kävi selväksi, etteivät yritykset maksa mainonnasta ja bloggaajayhteistöistä mitään jos sen saisi, erään ison yrityksen työntekijää lainaten "ilmaiseksi". Yksinkertaisesti blogimarkkinointia ei ollut yritysten budjetissa, vaan se raapaistiin kasaan yleensä viestintäbudjetista, raha viestintätoimistolle ja jotain kamaa bloggaajalle. Aika yleinen kaava. Toinen yleinen kaava on, että bloggaaja itse ottaa yhteyttä konserniin halutessaan vaikka nyt astioita tai huonekaluja ja eihän yrityksen ole mitään järkeä maksaa mainonnasta, kun se saa mainonnan edelleenkin - ilmaiseksi.


Meillä Bellassa on tällä hetkellä 14 blogia, joista kaikki saavat kuukausipalkkiota. Meillä ei onneksi ja valitettavasti ole isoa farmijoukkuetta ilmaisia bloggaajia, jotka toisivat mainostajien tarvitsemat uniikit kävijät ja sivulataukset, vaan verokorttia käyttäville bloggaajille maksetaan (verokortilla) kuukausipalkkio, mikä tulee mainostuloista. Yhtälö on yksinkertainen, jos mainostajat saavat huomion ilmaiseksi, ei toimintamme ole missään mielessä kannattavaa ja siksi onkin hyvä, että kaikilla bloggaajilla on alusta lähtien lukenut työsopimuksessa ettei omia mainossisältöjä voi blogiin myydä.


Muistan kuinka eräs bloggaaja kysyi multa Aussie-gaalassa eikö työni vaikuta blogin kautta luotuihin suhteisiin ja pakko sanoa että kyllähän se on vaikuttanut. Onneksi omat parhaat ystäväni täällä Helsingissä on alusta asti ollut blogigenren ulkopuolelta. Saavutetuista eduista ei kukaan halua luopua ja siksi työsopparin kirjaimellinen noudattaminen on ollut harjoittelun paikka myös itselleni. En vain yksinkertaisesti voi vaihtaa näkyvyyttä parin sadan stockkan lahjakorttiin, koska sillä ei makseta kenenkään kuukausipalkkioita. Jos joku sooloilee, se on heti pois 13 muun blogin kirjoittajalta. Ja valitettavasti "ei"n sanominen on aina jonkun tehtävä ja meillä siitä vastaa joku kolmesta työntekijästä. Ei ole helppoa sanoa "ei" mutta ei sitä ole helppo ottaa vastaankaan, tietenkään. Välillä olen kusipää ja kaksinaamainen paska, mutta onneksi saamme työkaverini Mimmin kanssa pääsääntöisesti hyvää palautetta, millä tätä hommaa jaksaa tehdä!


Kampanjamme kasvavat ja lisääntyvät ja on ihana huomata, että myös niille yrityksille, joille on ennen joutunut sanomaan ei, voikin nykyään sanoa joo. Joo, reilu diili, tehdään jos löydämme halukkaat bloggaajat mukaan! Päivittäin pyörittelemme eri bloggaajakokoonpanoja läpi ja yritämme löytää parhaan paletin asiakkaallemme. Bloggaajat ovat tietenkin avainasemassa, jokainen bloggaaja saa kampanjoinnista erillisen korvauksen kuukausipalkkion päälle ja olisi päätöntä koota kamppis bloggaajista joita kampanja ei kiinnosta. Toki yrityksiä kiinnostaa ne tyypit, joilla on eniten kävijöitä, mutta joskus paras olisikin ottaa se pienempi blogi, jonka jutut sopisivat paljon paremmin vaikka somejakoihin! Tiedän, että välillä kampanjoihin olisi halunnut mukaan ja nyppii ettei se onnistunutkaan, mutta aina tulee uusia. Fakta on kuitenkin se, ettei ketään ole tarvinnut pakottaa kampanjointiin enkä suoraan sanottuna tiedä, miten pakottaminen edes onnistuisi? Minulla kun ei ole edes tunnareita kenenkään muun blogiin kuin omaani ja Paskiksiin :)


Useimmiten työni on ihan huippua ja palkitsevaa, mutta välillä tulee mieleen olenko ihan hullu että edes yritän muuttaa oman työni kautta blogimarkkinointia pikkuisen enemmän bloggaajaa hyödyttäväksi hommaksi. Että kuinka paljon helpompaa olisi sanoa kyllä kuin ei, nostaa kädet ilmaan ja postata ilmaiseksi milloin mistäkin. Valitettavaa vain on, ettei me voida maksaa palkkioita muovikenkinä ja siksi tiimimme tekee välillä ympäripyöreitä päiviä saadaksemme sekä mielenkiintoisia sisältöjä että konkreettisesti voita bloggaajan leivän päälle. Välillä sillä saa ilkeän ihmisen maineen ja paskaa niskaan av-palstalla, onneksi on myös niitä hetkiä milloin halataan ja kiljutaan onnesta kun se juuri oikea kamppis menee juuri oikealle tyypille ja kaikki ovat enemmän tyytyväisiä. Niiden hetkien vuoksi tää onkin ihan hiton kivaa työtä parhaassa tiimissä!


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

31 kommenttia

  1. Sä oot Elsa meidän kaikkien bloggareiden esitaistelija. Halaus ja kiitos!

    VastaaPoista
  2. Olipahan mahtava ja avaava juttu. Mukavasti kirjoitettu ja riittävän selkeä, että jokainen ymmärtää. :)

    Olen aloittanut blogin maaliskuussa ja kaikki yhteistyöhommelit kiinnostaa, mutta kaiketi kaukana tulevaisuuden tavoitteissa. Aloitteleva bloggari sortuu helposti "ilmaiseen" ja näkee tuntien vaivan yhteistyöpostaukseen, jossa palkkiona saattaa olla tuote/tuotteita. Toisaalta jostainhan sen aloittelevan bloggaajankin on aloitettava yhteistyöhommelit tai ainakin siinä luulossa olen... Sitä ainakin kuvittelee, että yhteistyöjutut ovat kertakaikkisen sikiäviä kavereita ja parista hyvin tehdystä jutusta sikiää lisää, joko saman yrityksen tai uusien yhteistyökumppaneiden kanssa. Tästäkin voin olla aivan väärässä.

    Te ajatte bloggareiden asiaa, mutta olisi upeaa, jos teidänkaltaisia olisi enemmänkin ja ottaisitte siipien huomaan pieniäkin blogeja, joissa näette potentaalia. Hieman kuten "mallimamman" huomaan pääsisi, hyväsydämisen sellaisen. ;) Mutta tämäkin ajatus on aiketi vielä aika utopistinen.

    Näin ollen sitä omassa blogissaan solkkaa ja säätää ja toivoo, että joku jonain päivänä kenties löytää ja ymmärtää juuri meikäläisen aivoituksia. :)

    Ja on muutenkin huuli pyöreänä, tulisiko omaa blogia tyrkyttää, vaikkapa tälläisen Keski-ikäisen blogia Tena Ladylle ja ryppyrasvafirmoille ja mikä on se oikea lukijamäärä, että kehtaa pyrkyröidä eteenpäin vai pitääkö elää fantasioissa, että joku löytää kaikkien blogien viidakosta jonain päivänä juuri minun blogini ja pitää sitä briljanttina?

    Tekin voisitte tehdä pienen rakenteellisen muutoksen ja napata jonkun teitä iäkkäämmän pitämän blogin joukkoonne. Me keski-ikäiset kenties tulemme näissä bittiavaruusasioissa hieman jälkijunassa, teitä nuorempia, myönnetään. :) Mutta me olemme tulossa!

    Kiitos mahtavasta jutusta, sain taas ajatuksia ja nousin hieman laajemmille sfääreille omalta mikrotasolta. Lisää tälläisiä juttuja, kiitos. <3

    Lämpimin terkuin Keski-ikäinen Tiia

    VastaaPoista
  3. Elsa! Sä ja mm. sun tekemä duuni olivat ensimmäiset syyt, miksi mä halusi bellalaiseksi. Tiedän, että joskus olisi niin paljon helpompaa vetää blogia eteenpäin "ilmaisten tavaroiden -taktiikalla", mutta se ei ole oikeasti tätä päivää, ei eettisesti oikein, eikä enää musta aikuisten, veronsa maksavien bloggaajien, toimintaa.
    Sä teet tärkeää duunia! Juuri oikealla asenteella ja ammattimaisesti.
    Tsemiä, bloginaapuri <3

    VastaaPoista
  4. Kiitos. Tuntuu tosi hyvälle, että tämä viesti tuli vieläpä toisesta blogiyhteisöstä :)

    VastaaPoista
  5. Moi Tiia!

    Hyviä huomioita kirjoitit ja paljon omiakin ajatuksia. Kyllähän se suoraan sanottuna niinkin on että yhteistyöt tuovat yhteistyötä. Toisaalta yritän aina sanoa, että yhteistöiden määrä ei ole mikään laadukkaan blogin mittari ja että aluksi olisi tärkeää löytää se oma juttunsa ja myös se tekninen osaaminen bloggaukseen. Esimerkiksi pienet paikalliset yritykset voivat olla hyviä yhteistyötahoja, mistä lähteä liikenteeseen. Heillä usein ei ole mitään mahdollisuutta markkinointiin ja pyörii eri genressä taloudellisesti mitä vaikka nuo Tena leidit.

    Olisi tosi hauskaa työskennellä aloittelevien bloggaajien kanssa ja toivottavasti tulevaisuudessa näin teemmekin. Diilin pitää olla kuitenkin reilu bloggaajaa kohtaan, joten mietin mitä voisimme tarjota jos kuukausipalkkioon vaadittavia kävijämääriä ei vielä olisi. Ehdotuksia?

    Keski-ikä on todellakin tulossa! Tämä me ollaan huomattu ja jossain vaiheessa siihen pitää tietenkin tarttua. Tällä hetkelläkin työskentelemme hieman vanhempien bloggaajien kanssa ja keski-ikä taitaa olla 30v:n hujakoilla. Mutta tällä hetkellä emme ole kiinnittämässä uusia bloggaajia Bellaan, Bebe auLait tulee kuun vaihteessa ja sitten pidetään varmaan hetki tuumaustaukoa :) Mutta ainahan hakemuksia saa lähettää ja meillä toki onkin aika iso pino hakemuksia jo valmiina arkistoitu.

    Kiitti kommentista!

    VastaaPoista
  6. Olipa mielenkiintoista lukea sun työstäsi! Kiitos tästä bloggauksesta.

    VastaaPoista
  7. Hei,

    Kiitos että viitsit vastata kattavasti ja pitkästi. :) Naulankantaan kävijämäärä on luonnollisesti tärkeä ja toki vielä se, että oma blogi on siisti ja harkittu. (oma blogi on vielä varsin rouhea, eikä niin viilattu, hiljaa hyvä tulee;) Toisaalta on minun näköinen...

    Teidän onkin mahdotonta ottaa siipienne huomaan uusia blogeja ja varsinkin aloittelevia. :) Tarkoitinkin kaiketi sellaista suuntausta, johon maailma varmastikin vielä menee eli varmasti teidän kaltaisia bloggaajien asiaa ajavia tulee lisää. Bloggaus tosiaan oli lastenkengissä vielä muutamia vuosia takaperin ja nyt on jo monenlaista säveltäjää, kuten minä. ;) Silti tässä kohden Suomessa ollaan vielä aika lapsen kengissä verotuksen, bloggaajan toimiessa yrittäjänä ja juuri asiat joista sinä kirjoitit. Varmaan maailma muuttuu tässäkin ja kenties silloin tuore blogini on jo dinosaurus.

    Blogini kun perustin ajattelin ettei sinne kukaan eksy. Nyt on kävijöitä viimeisen kuukauden ajalta 6000 ja mielestäni suunta on hyvä ja hieno, vaikka olen kaukana superbloggaajien lukijamääristä. Mutta en tavoittele ns.mitään vaan haluan pysyä aidosti minuna, mutta en voi kieltää etteikö blogiyhteistyöt houkuta tälläistä kotiäitiä. <3

    Bellablogeissa on hieno meininki, saatte olla ylpeitä toisistanne. <3

    Lämpimin terkuin Tiia

    VastaaPoista
  8. No ole hyvä :) Eihän tämä mikään salaisuus ole koskaan ollut mitä teen työkseni, mutta joskus on vaan hyvä avata mitä se käytännössä tarkoittaa. Hyvät puolet mutta myös ne varjot.

    VastaaPoista
  9. Hieno ja avoin kirjoitus! Sen lisäksi, että teet työtä oman portaalin hyväksi, autat ylipäätään blogimarkkinointia eteenpäin. Yrityksetkin pikkuhiljaa oppivat, että mainostaminen maksaa, eikä sitä tehdä ilmaisilla shampoilla ja bloggaajat oppivat olemaan myymättä itseään puoli-ilmaiseksi.
    Bellassa kampanjointi on sujunut hyvin ja on ollut kiva päästä tekemään monia erilaisia juttuja! :) Jatka samaan malliin vaan!

    VastaaPoista
  10. Hyvä postaus ja kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Kiitti :) Karoliina tuossa samanhenkisesti kommentoikin ja kiva kuulla myös tyypiltä, joka on majaillut saman blogikaton alla jo 2.5 vuotta!

    VastaaPoista
  12. Hei, kiitos samoin. Mulla on kännyn laturi hukassa (tietty...) ja oli tarkoitus kysyä, et kai te huomenna tuutte Itä-Helsinkiin Kontufesteille? ;)

    Yritän löytää sen laturin tuolta matkakamoistani ja saattaa olla et soitan huomenaamulla asiasta. Vai ootteko seilaamassa?

    VastaaPoista
  13. Tämä oli loistava postaus! Niihän se menee, että mitä enemmän kinuaa jotain ilmaiseksi, on se tulevaisuudessa pois sekä itseltä että muilta bloggaajilta. Ja vaikka minäkin vaikutan hieman eri suunnassa (Blogirinki), on kuitenkin mielestäni erittäin tärkeää että kaikki ajavat sitä samaa etua. Eli sitä, ettei bloggaaja tee mainostyötään ilmaiseksi.

    Minunkin uusi blogi on vielä hakemassa uomiaan, mutta hienoa että muissakin firmoissa kuin Blogiringissä ajetaan ihan oikeasti bloggaajan etua :)

    VastaaPoista
  14. Mitä mieltä olet av:lla esitetyistä kiusaamissyytteistä? Moni väitti että sinun netti/bloggaajaprofiilisi olisi syyllistynyt useiden muiden bloggaajien kiusaamiseen ja nokkimiseen, ilmeisesti ajalla ennen tätä työtäsi. Ihmettelin kovasti näitä väitteitä, blogiasi lukemalla en ole kyllä mitään tällaista kuvaa sinusta saanut.

    VastaaPoista
  15. Blogirinkihän on myös portaali, missä bloggaajat toimivat substanssiosaajina kampanjoita suunniteltaessa eli samalla tavalla siellä varmastii nähdään asia tärkeäksi. Tosin se "bloggaajan etu" on aina subjektiivinen näkemys, tottakai oma napa on tärkeämpi kuin naapurin :)

    VastaaPoista
  16. Mä en ole nyt käynyt av:lla (ei varmaan kestäisi järki) mutta tottahan on, että olen ihan omalla profiilillani osallistunut nettikeskusteluihin ärhäkästikin. Ainakin ensimmäisenä tulee mieleen eräs urakotiäitikeskustelu, missä ihan taatusti toin esille oman huvittuneisuuteni avoimesti :) Osallistun varmasti edelleenkin omalla bloggaajaprofiilillani ja bloggaajaidentiteetillä keskusteluihin, mistä joku saattaa pahoittaa mielensä, koska mielensähän saa pahoittaa esimerkiksi siitä että en pidä Mini Rodinin printsitä mistä joku muu pitää. Bloggaus on kuitenkin sosiaalista ja kommenttiboksissa on tarkoituskin keskustella.

    VastaaPoista
  17. Komppaan kollegoita, hyvä ja asiallinen teksti! Ja kuten toivottavasti jo tiedätkin, mun mielestä olet tehnyt ihan huipputyötä ja olet ehdottomasti yksi iso syy, miksi haluan olla osa Bella-blogien blogitiimiä <3

    VastaaPoista
  18. Kiitti Anna-Maria! Reissun päällä sanoinkin muille tiimimme naisille, että en ole ikinä saanut niin mahtavaa palautetta kuin sulta saa. Se onneksi saa työmotivaation entistä korkeammalle :)

    VastaaPoista
  19. Ja täällä yhtyy muiden Bellalaisten sanoihin vielä yksi! Hienosti olet hommasi hoitanut, jatka samaan malliin! Kaikkia ei voi mielyttää, eikä edes kuulu. Ihanaa viikonlop

    VastaaPoista
  20. Miks mulla tuli sellaset vibat, että tällä postauksella on joku yhteys Mami gogon Mintun edelliseen postaukseen...

    VastaaPoista
  21. Tottakai on. Eikä edes millään tavalla epäsuorasti. Tässä on se mitä minä ja Mimmi tehdään työksemme ja tästä saa aika hyvin käsityksen myös mistä meidän työsopparissa ollaan sovittu.

    VastaaPoista
  22. Kiitti! Ja hyvät viikonloput Turkuunkin!

    VastaaPoista
  23. Hei kiitoksia tästä postauksesta. En itse pidä blogia enkä ole minkään sortin media- tai markinnointiammattilainen, mutta luen sitäkin ahkerammin. Täysin lukijanäkökulmasta pidän - ja en pidä tästä kehityksestä, mitä kuvailit. Pidän, koska arvostan bloggaajien työtä hemmetisti ja olen täysin sen kannalla, että bloggaajan kuuluu saada korvaus tehdystä työstä, vaikka toisaalta jos blogia pitää harrastuksena, olen myös sitä mieltä, ettei suurimmasta osasta harrastuksia saa palkkaa, vaikka tunteja käyttäis sata. Toisaalta taas mua on jo pitkään ärsyttäny blogiportaaleissa kiertävät kamppikset. Siis tarkotan sitä, et vaikka Bellat saa jonkun ison kamppiksen (vaikka se K-ketjun kamppis mikä pyöri keväällä), niin sit seuraavat pari viikkoa portaalin jokablogi (ei kaikki jooo jooo mutta u know) koittaa miettiä, miten tätä makkaraa nyt oikein markkinois. Jotenkin tuntuu, että niissä tosissaan hukkuu se bloggarin yksilöllisyys ja persoonallisuus vaikka aina hattua nostakin, kuinka monta puolta siitä makkarasta voi löytää ;)
    En nyt tiedä, oliko tässä mittään järkeä (olin eilen ns. firmanpileissä ja olot on sen mukaset), mutta halusinpahan nyt "ilmaista itseäni" aktiivisena blogien lukijana.
    Kiitos hyvästä ja monipuolisesta blogista, jatka samaan malliin.

    VastaaPoista
  24. Ihan samaa mieltä. Eli ei mitään sitä vastaan, että blogi on työ ja siitä saa palkkaa, mutta joskus pitää oikein vilkaista uudelleen banneria, että kenenkäs blogi tämä nyt olikaan, kun kaikissa samat jargonit. Tylsää lukea tarinaa makkarasta vol. 43.

    VastaaPoista
  25. Myös aivan samoilla linjoilla. Liian samanlaisia postauksia kekseistä ja puuroista. Lisäksi on erikoinen ratkaisu, että kampanjoita diilaavat samat henkilöt, jotka pitävät omaa blogiaan portaalissa.

    Kivaa oli se, että asia tuli rehellisesti ilmi tästä Elsan kirjoituksesta.

    VastaaPoista
  26. Heippa Piia! Valitettavasti me Bellassa emme ole tehneet yhtään kekseihin ja puuroihin liittyvää kamppista, joten mun on tosi hankala kommentoida puuroihin ja kekseihin. Sen sijaan K-Menussa idea oli käyttää edullisia K-Menu-tuotteita aamupalalta iltapalalle, tosin siinä vaiheessa lanseerausta tämän edullisen ruokasarjan tuotteet olivat kovin lihapainotteisia.

    Meillä on Bellassa tapana käyttää ihmisten taitoja hyödyksi. Esimerkiksi mun yli 10 vuoden bloggauskokemus ja koulutus on aika suuri etu työssäni, perus mediamyyjällä kun ei ole substanssiosaamista siitä, miten bloggaaja duuninsa tekee. Mua houkuteltiin tiimiin yli puoli vuotta ennen suostumistani, joten uskon pomollani olleen jonkinlainen näkemys, että handlaan homman. Ja itseasiassa ihan hyvin tuloksin me ollaan eteenpäin mentykin :)

    VastaaPoista
  27. Olen lukenut pitkään blogiasi ja pidän tavastasi kirjoittaa. Olet kuitenkin hyvin kriittinen, etkä siedä kritiikkiä. Esim.yllä kritisoitiin K-menua ja siihenkin sinun piti nokittaa vastauksella. Mielestäni on myös todella harmi sinun ja Mintun välirikko. Nyt tulee vähän sekavaa tekstiä, mutta mun pointti on se, että elämässä tarvitaan myös ripaus nöyryyttä. Joskus voi jokin muukin olla oikeassa.Toisaalta pidän myös taisteluhenkisyydestäsi. Mutta joskus voisi antaa periksikin:) t.Janika

    VastaaPoista
  28. Itse olen kyllä seurannut sivusta kuinka olet erään äitiblogin kommenttiboxissa kiusannut aivan suoraan toista bloggaajaa. Kiusaamista on se, kun nälvitään ja arvostellaan negatiivisesti ilman aihetta. Aikuisen tulee osata ilmaista mielipiteensä ilman, että siitä jää paska maku kaikille muille suuhun. Vaikeatahan se on itselleen ja muille myöntää että kiusaa, mutta sinä kyllä kiusaat. Ja se on syy siihen, miksi en lue Bellablogeja, etenkään sinun blogiasi. Nyt halusin katsoa miten tähän kiusaamisasiaan kommentoit. Ja oikeasti, luonteenpiirre ei ole oikeutus kiusaamiseen.

    VastaaPoista
  29. Tämäpäs oli mielenkiintoinen postaus tällaisen tuoreen bloggaajan lukea. En ole oikeastaan edes ajatellut yhteistyökuvioita tuosta näkökulmasta. Kiitos siis sinulle.
    Aiheen vierestä: musta on tosi kiva, että teillä on päälle 30v. bloggaajia myös. Kiva lukea suunnilleen saman ikäisten naisten blogeja.

    Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images