YHTEINEN KAMERA AIKUISELLE JA LAPSELLE?

Meillä, kuten varmaan monessa muussakin perheessä myös lapsi on kiinnostunut kameran käytöstä. Keväällä Kaamos kuvasi Papan vanhalla coolpix...

kaamos kamera nikon1


Meillä, kuten varmaan monessa muussakin perheessä myös lapsi on kiinnostunut kameran käytöstä. Keväällä Kaamos kuvasi Papan vanhalla coolpix-pokkarilla, mikä oli jo valmiiksi resu ja nyt aika lailla käyttökelvoton. Myös mun Olympus Penillä on saanut jonkin verran nätisti kokeilla ja Isän Canonin järkkäri on ollut käytössä, mutta mun laina-Nikoniani ei ole saanut kokeilla ihan siitä syystä, ettei se ole oma. Lapsi on oppinut käsittelemään kameraa varoen, mutta 3-vuotias on silti kaikkea muuta kuin vakaa kameran käyttäjä. Silti kuvaus alkaa pikkuhiljaa onnistua, räpsimisen tilalle on tullut ihan oikeaa valokuvausta: kuva otetaan jostakin lasta miellyttävästä kohteesta ja se vielä tarkistetaan että tulihan hyvä.


Tässä "muutamia" kuvia tältä päivältä, valokuvaajana siis Kaamos 3v 1 kk. Kuvia ei ole rajattu tai käsitelty muuten kuin pienentämällä kuva blogiin sopivaksi.


koirapuisto nikon1 nikon1 aiti2 nikon1 joutsen nikon1 sinisorsat nikon1 pyorailija nikon1 taivasnikon1 lenni lokinpoikanennikon1 eduskuntatalo nikon1 skeittaaja nikon1 japanilaiset nikon1 mannerheimnikon1 taulunikon1 aitinikon1 muumimagneetitnikon1 kiasmanikon1 ruusunikon1 kaupunki


Kuvat on otettu tänään muutaman viikon testiin saadulla Nikon1 AW1 minijärkkärillä. Syy miksi annoin kalliin kameran lapselle on, että sen luvataan olevan melko järeä peli. Tuotetietojen mukaan tämän aw1 mallin tulisi kestää tippuminen 2 metrin korkeudesta ja olla vesitiivis oikein käytettynä 15 metriin saakka. Ajattelin, että testataan sitten kunnolla ainakin yhden päivän ajan, vaikka aluksi kalliin (n. 800 euroa nyt kaupoissa) kameran ja lapsen yhdistelmä tuntui ihan hirveältä ja pelotti, että kamera hajoaa hetkessä. No, vielä ainakin on ehjä.


Aluksi ajattelin, että on hullujen tai ainakin hullun rikkaiden hommaa antaa tuollainen kamera lapselle käteen ja olin melko varma, ettei Nikon1 AW1 olisi "meidän valinta". Päivän lapsen kuvaamista katseltuani aloin kuitenkin miettimään, että olisipa oikeasti aika kätevää, että kameraa voisi kuljettaa mukana vapaammin ja antaa myös lapsen ikuistaa hetkiä pelkäämättä että kamera hajoaa yhteen jalkojen kompastumiseen. Oman tilanteemme kannalta AW ei kuitenkaan ole kätevä ihan siksi, että se vaatii ihan omat objektiivit, edes Nikon1 perusasarjan objektiivit ei käy, jos haluaa kuvata vedessä tai sekoilla muuten extreme-olosuhteissa (lue= viettää normaalia perhe-elämää). Nikon1 objektiivit kyllä siis menevät kameraan, mutta nuo kamera tippumiset ja veteen joutumiset ei sitten ole enää ookoo-juttu ollenkaan. Meillä taas on omasta takaa sukulaisilta saatuja ja itse ostettuja Nikonin objektiiveja muistaakseni 6 kpl, joten haluan tietenkin, että voin käyttää niitä jatkossakin. Ja 800 euroa on vain ihan liian iso raha laittaa kakkoskameraan, jolla myös lapsi voisi - suoraan sanottuna leikkiä.


Mutta jos olisin ostamassa ekaa (peilitöntä) järkkäriä ja objektiiveja ei löytyisi ennestään, harkitsisin vakavasti satsaavani pari sataa euroa enemmän AW1-malliin ihan sen kestävyyden ja käytettävyyden takia. Tosin nyt kun malli on uusi, en löytänyt valikoimasta kuin pari AW-mallin objektiivia, joista yksikään ei ole niin valovoimainen mitä arkikäytössä tulisin käyttämään. Yksi "blogiputki" voisi olla sarjaan tosi hyvä lisä.


Kuten ehkä huomaatte, yksi tärkein asia on käymättä läpi, nimittäin kuvanlaatu ja käytettävyys. Niistä mulla ei ole vielä mitään omakohtaista kokemusta, ja noihin Kaamoksen kuviinhan ei kannata nojata kun miettii mihin kamera pystyy. En tiedä olenko itsekään siinä mikään paras testaaja, mutta ajattelin pakata perusjärkkärin lisäksi Nikon1 AW1:sen laukkuun kun lennämme Berliiniin. Sitten on pakko tsekata myös itse kameraa ja hei, saan nyt ekaa kertaa lomilla itsenikin lomakuviin kun Kaamos voi hoitaa osan kuvaamisesta :D


Se miksi kirjoitin tästä heti testipelin lainaan saatuamme on puhdas kiinnostus tällaista "kaikkien kameraa" kohtaan. Tietenkään kameraa ei ole kehitelty erityisesti lapsille, vaan varmaankin haastavien kuvausolojen ihmiset kuten sukeltajat ja vuorikiipeilijät mielessä. Kuitenkin mua hieman ärsyttää sellainen kameralesoilu, missä jäkätetään ettei esimerkiksi järkkäriä kannattaisi ostaa jos ei aio käyttää kuin automaattiasetuksia. Kameroiden yllä on jokin pyhä pilvi, ettei niillä saisi "leikkiä" ja että paremmat kamerat pitäisi jättää niille, jotka niitä "osaavat käyttää". Miksei alunperinkin olisi kehitetty tällaisia superkestäviä kameroita, joita voi käyttää paljon kuvaava aikuinen kuin se pieni ipanakin? Kumpikin vain omalla tavallaan.


Tiedän, että monet vanhemmat antavat kameroitaan pikkuipanoille, mutta millä lapsenne kuvaavat? Mamman järkkärillä vai onko lapsellanne joku oma vähemmän arvokas peli käytössä?


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

9 kommenttia

  1. Siis noi kuvathan on tosi hienoja! Lahjakas kaveri :)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä! tosin kyllä tässä hieman karsittiin niitä parhaimpia esille...;)

    VastaaPoista
  3. Siis tuo Mannerheim-skeittari on ihan mainio kuva! Huh mitä symboliikkaa :)

    Meillä nyt nelivuotias on toistaiseksi saanut räpsiä vain puolirisalla pokkarilla, mun kännykällä ja aikuisen kanssa järkkärillä. Tuollainen minijärkkäri houkuttaisi kyllä hankkia ihan omaan käyttöön - kaverilla on sellainen, ja kuvanlaatu oikeastaan parempi kuin omassa perusjärkkärissäni. Hinta tosin on vielä liian suolainen, ja putkivalikoimasta oon samaa mieltä kuin sinä. Pieni, kestävä, valovoimainen ja helppokäyttöinen minijärkkäri (jota sais käyttää vaikka sillä for dummies -moodilla) sopis kyllä meille, jos se tosiaan kestäisi vaikka hakkavasaran niin lapsikin sais joskus testata ;)

    VastaaPoista
  4. Se kuvanlaatuhan on usein ennemminkin objektiivista kuin kameran rungosta kiinni. Mulla on sellainen Olympus Pen E-pl1, mikä on siis tosi vanha eikä mitään herkkuja sisältävä minijärkkäri. Se on 45mm/f1.8 objektiivilla ihan huippu peli, vaikka itse runkoa ei edes tehdä enää. Tää Nikon1 AW1 taas on selkeesti nykypäiväisempi ja enemmän ominaisuuksia, mutta toisaalta se Olympus hyvällä linssillä toimii edelleen paremmin kuin vaikka tän kameran kittilinssi (mun tarkoituksiin)

    Jos ihan runkoa puolueettomasti ajattelisi, niin tottakai mä ottaisin mieluummin tän Nikon1 AW 1:n rungon, koska se kestäisi taatusti myös Kaamoksen kuvailun.

    Mutta kyllä silti tuo iso järjestelmäkamera on mulle se tutuin ja yleensä se perus 50mm/ f1.8 nikkorin linssi siinä.

    Näin muuten Nikonin sivuilla coolpixeistäkin olevan tulossa (ellei jopa tullut jo) tällainen aw-malli, minkä kanssa voi sukeltaa ja antaa lapsenkin kuvata. Sellainen voisi olla aika hyvä meille järkkärin lisäksi, en vain löytänyt hintoja sille pokarille.

    VastaaPoista
  5. Meillä poika sai 4-vuotiaana joululahjaksi meiltä vanhemmilta Samsungin viidenkympin digipokkarin. Se on kohta 7v täyttävän lapsen rakkain ja eniten käytetty "lelu", sillä on kuvattu omia lego- ja autoleffoja ja se on ollut mukana pojalla erilaisissa tapahtumissa. Nyt olen miettinyt miten pojan kuvausinnostusta voisi jatkojalostaa, koska kuvaus selkeästi kiinnostaa. Parempaa kameraa en aio lapselle vielä ostaa, mutta jotain kuvankäsittelyyn liittyvää voisi harkita.

    VastaaPoista
  6. Taitava kuvaaja sulla on.

    VastaaPoista
  7. Oi, mahtavia kuvia! Meidän kolmeveen kuvat eivät ihan vielä ole "blogijulkisuuskelpoisia" - johtuen tosin sekä siitä, että alla on miten sattuu valoittava digikamera ja siitä, että kuvauksen kohteena usein esimerkiksi oma jalka tai äiti imuroimassa. (Ihanaa arkirealismia kyllä, ja mukava toinen näkökulma meidän elämään ;)!) Järkkäriä en ole pojalle vielä uskaltanut antaa, vaan kolmevuotias saa kuvata vanhalla digikameralla.

    VastaaPoista
  8. Tuossa iässä kuvankäsittelyä voisi kyllä jo opetella :) Hyvä idis!

    VastaaPoista
  9. Kiitos, ei ainakaan ole äitiin tullut :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images