IHANA MIES (SIS. KILPAILU!)

kampanjassa mukana Coca-Cola light ja Bella-blogit KILPAILU ON PÄÄTTYNYT! Coca-Cola light antoi minulle haasteen kirjoittaa ihanista miehist...

kampanjassa mukana Coca-Cola light ja Bella-blogit


cocacolalight ihana mies 1


KILPAILU ON PÄÄTTYNYT!


Coca-Cola light antoi minulle haasteen kirjoittaa ihanista miehistä. Aihehan on tuttu blogistani jo entuudestaan ja lähdin mielelläni mukaan miesmetsälle. Mielestäni ihanalle miehelle ei kuitenkaan voi antaa selkeitä koordinaatteja, vaikka ihannemies olisikin helposti eriteltävissä. Pienen pojan kanssa eläessä ja pientä lasta kasvattaessa ajattelen aika paljon millaiseksi mieheksi Kaamos isona kasvaa. Ihanaksi toivottavasti! Silti kasvatan ensisijaisesti ihanaa ihmistä, toiset huomioon ottavaa, positiivista ja huumorintajuista pakettia, joka osaa arvostaa muita ihmisiä sukupuolesta riippumatta.


cocacolalight ihana mies 3


Näin parisuhteettomana paljon puuhaavana äiti-ihmisenä tuntuu välillä, että ihanaa miestä on todella hankala löytää omaan elämään. Jonkin verran Tinderissä ja muuallakin deittipalstoilla henganneena tuntuu, että käsite ihana mies on hukassa myös miehillä itsellään. Merkkiaurinkolasit, lihakset, poseeraukset ilta-auringossa purjeveneen kannella ja nojailut autoja vasten kun eivät ihanaa miestä tee. Tosin ystävällisyyttä, huumorintajua ja kiltteyttä on varmasti hankala tuoda esille muutaman kuvan ja parin lauseen deittiprofiileissa. Sama homma tietenkin myös toisinpäin, omaa ihanuutta on vain hankala tuoda esiin muussa kuin arkisissa tilanteissa. Pitääkö ihanaan mieheen siis törmätä arkielämässä? Ja jos niin missä?


cocacolalight ihana mies 2


Mielestäni ihanuus, niin miehellä kuin naisellakin, on enemmänkin tahtotila ja persoonakysymys, kuin kasa ulkonäköön liittyviä määreitä. Ja jos ulkonäöstä puhutaan, aito hymy voittaa sixpackin mennen tullen. Käsillä on tärkeämpiäkin tehtäviä kuin raudan pumppaaminen, esimerkiksi halaaminen tai lapsen sylissä pitäminen.  Silti kuullessani tästä Coca-Cola lightin ihana mies haasteesta mieleeni tuli ensimmäisenä ulkonäkö. Vaikka miesmakuni ei olekaan se tinderin aurinkolasiheppu laivan kannella, kiehtoo oman elämäntyylinsä kanssa käsi kädessä menevä ulkonäkö. Jos itse pidän musiikista, ihmisistä, vanhoista vuosikymmenistä ja tietynlaisesta elämäntapainkkariudesta, totta kai toisen sellaisen piirteet viehättävät myös esimerkiksi tyylissä. Saman henkisestä miehestä löytää vain helpommin ne oikeasti merkitykselliset ihanat piirteet.


cocacolalight kutsu ihana mies


Ihania miehiä löytyy kaikkialta. Nyt niitä pääsisi myös tiirailemaan Savoy-teatterin katsomosta Rock The Ballet-näytöksessä. Minulla olisi 2 lippua vapaana Rock The Ballet-näytökseen sekä tunnelmaa nostattaville etkoille keskiviikoksi 28.5.2014. Juhlat alkavat klo 18 ja tanssinäytös 19.30.


Jos haluat mukaan, kerro kommenttiboksissa millainen ihana mies sinusta on. Muutamalla lauseella osallistut kilpailuun, missä arvon 2 lippua ensi viikon keskiviikon Rock The Ballet-iltaan!


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

25 kommenttia

  1. No semmonen mössykkä! Luotettava, huumorintajuinen, ulkoisestikin miellyttävä, huomaavainen...ei tähän uskalla oikein hirveästi luetella sellaisia piirteitä, joita ei omasta miehestä löydy.:D

    VastaaPoista
  2. Rakastava, huolehtivainen ja hyvän huumorin omaava komistus. ;)

    VastaaPoista
  3. Millainen on ihana mies? Tietysti se on oma mieheni, joka on paras kaverini. Ihana mies saa sinut ja ystäväsi nauramaan. Osaa hullutella ja irvistellä hassusti. Kuuntelee kun toista harmisttaa, auttaa vaihtaamaan verhot, koska itse ei uskalla kiivetä tuolille. Ja on luotettava, aina. Sekä tietysti on vaan, niin ihana. <3

    VastaaPoista
  4. Ihana mies on huomaavainen, kiltti ja ajattelee muita ennen itseään. Hänellä on kauniit silmät ja hän osoittaa sekä sanoin että teoin arvostavansa toisia, kaikkia hänelle rakkaita.

    VastaaPoista
  5. Ihana mies on reipas, oma-aloitteinen, kätevä käsistä, sopivasti karvainen ja tarpeeksi pitkä! Uskollinen, huumorintajuinen ja tulinen sopii myös mun makuun!

    VastaaPoista
  6. Ihana mies on huumorintajuinen, komea, luonteeltaan iloinen ja lempeä, toiset huomioonottava... Paljon muuta. :)
    Mutta näitäkin useammin huomaan ajattelevani omaa miestäni ihanaksi ihan muista syistä.. Mies joka rakastaa lapsia on ihana, mutta mies joka pystyy rakastamaan toisen lasta kuin omaansa on todella ihana mies. <3 :)

    VastaaPoista
  7. Ihana mies antaa haastetta eikä anna ottaa itseensä itseensäselvyytenä ja sellainen joka laittaa perheensä oman itsensä edelle.

    VastaaPoista
  8. Ihana mies on sellainen jonka kanssa ei tarvitse esittää mitään. Sellainen joka pyytämättä haluaa auttaa asentamaan pesukoneen tai soittaa hetken mielijohteesta "onko nälkä, tuutko syömään". Ulkonäöllisesti ihana mies on pitkä ja vaalea, ei salilla pumpattu vaan luonnollisesti lihaksikas. Tanssijamiehillä on yleensä hyvä vartalo, siksi mielelläni menisin tuon Rock the Balletin katsomaan ;) ammattitanssijat ovat kyllä oman kokemukseni mukaan ei niin ihana mies-materiaalia sillä tanssille jää helposti kakkoseksi, mutta mielellään heitä lavalla katselee.

    VastaaPoista
  9. Mun ihannemies on herrasmies, joka huomioi naista (ei liiallisuuksiin) mutta auttaa, avaa ovet jne. Sellainen kunnollinen mies. Ihan niinkuin mun mies :)

    VastaaPoista
  10. Ihana mies on karsimaattinen ja kokkailee parhaillaankin tuolla perheelleen murkinaa. ;)

    VastaaPoista
  11. Ihana mies hyväksyy sut juuri sellaisena kuin olet, hyvinä ja huonoina päivinä, laitettuna tai ei. Ihana mies on aina luotettava, ei arvostele (liikaa) ja saa nauramaan erikoisella huumorintajullaan :)

    VastaaPoista
  12. Ihana mies saa minut tuntemaan oloni naiseksi niin arkena kuin juhlanakin!

    VastaaPoista
  13. Huomaavainen, oma-aloitteinen ja ainakin hieman hassu. Vaikka ulkonäköön ensin kiinnittää huomiota niin kyllä se seikka vaan nopeasti jää kakkoseksi sitten jos noita ihania piirteitä alkaa löytymään. Ja tietty lapsirakkaus nostaa ihanuuspisteitä hurjasti! Ja viis sitten kaikesta edellisestä, mielelläni mä vaan niitä ihania ulkokuoriakin yhden illan katselisin... ;)

    VastaaPoista
  14. Rakstava ihana nalle joka tuo kahbin sänkyyn pyytämättä jotta jaksaisin herätä ennen lapsia, tekee minun herkku ruokaa ihan muuten vaan ja hemmottelee aona välillä. . Välittää aidosti niinkuin ihana mieheni ♡

    VastaaPoista
  15. Ihana mies on sinut itsensä kanssa, älykäs, miehekäs ja huumorintajuinen.

    VastaaPoista
  16. Mun mies on ihana mies! Hän on huomaavainen, fiksu, komea, hyvä kokki, maailman paras isä, symppis, hauska, luotettava, ahkera jajajaja mitä kaikkea vielä! :D

    VastaaPoista
  17. Ihana mies on minua kookkaampi, keskustelutaitoinen, miehekäs ja tunnetta täys.

    VastaaPoista
  18. Oi, helppoa! Minulla kun sattuu olemaan hurjan ihana mies;) Älykäs, fiksu, sosiaalinen, urheilullinen, rakastava, ihan loistava isä, kannustava, ottaa huomioon toisen tarpeet, hyvä huumorintaju, osaa ottaa rennosti ja saa houkuteltua minut mukaan, ei kokkaa useinkaan mutta arvostaa kovasti keitoksiani. Komeakin kaiken lisäksi, mutta kyllä noilla muilla ominaisuuksilla on se merkitys<3

    VastaaPoista
  19. Ihana mies on älykäs, kiltti, hellä ja toiset huomioon ottava, mielellään myös sopivasti hassu, eikä komeasta urheilullisesta ulkomuodostakaan suoranaisesti haittaa ole. Onneksi tällainen tapaus löytyy kotoa, mutta kyllähän noita tanssijapoikiakin ihan mielellään muutaman tunnin katselisi - eikä mitenkään vähiten juuri sen tanssin vuoksi!

    VastaaPoista
  20. Ihana mies on huumorintajuinen, hassuttelija, hyvän tuoksuinen, rakastava, aito, auttavainen, turvallinen, luotettava, komea ja mahtava isä meidän lapselle. Yksi tällainen asuu meillä. :)

    VastaaPoista
  21. Haastaa oikeassa paikassa, päästää helpolla toisessa. Naurattaa, itkettää ja antaa tilaa. Isokokoinen turrikka, eikä mikään puudeli.

    VastaaPoista
  22. ihana mies oli Mirjamin kummi/kummitussetä Stefan!!!!
    antoi aikaansa kummilapsillensa ,piti sylissä,halasi.Stefan oli lapsimangeeti,minne vain hän meni lapset rakastivat häntä.
    Stefan oli pehmä,iso mies,huumorintajuinen,aito,luotettava
    hypitteli lapsia aina sylissä,kantoi lapsia,nauroi-luulen että lapset aistivat meistä,kuka aidosti välittää heistä.
    Pikkusiskoni sanoi,että Stefu oli ainoa mies,jonka kanssa pystyi keskustelemaan <3

    VastaaPoista
  23. Ihana mies on empaattinen ja toiset huomioon ottava, tasapainoinen ja oikeudenmukainen. Ihana mies on paras kaveri jonka kanssa voi keskustella kaikesta. Onneksi tälläinen ihana mies asuu meillä!

    VastaaPoista
  24. Omaa miestä ei valitettavasti ole.. :( Mutta unelmien mies olisi mukava, puhelias (ite kun höpisen vaikka loputtomiin:D), lapsirakas, ulkonäköäkin pitäisi vähän olla... :) Niin kuin säkin kirjoitit niin välillä tuntuu kyllä mahdottomalta löytää sitä omaa.. Noooo josko se löytyisi!

    VastaaPoista
  25. […] Oi Mutsi Mutsi http://oimutsimutsi.bellablogit.fi/2014/05/19/ihana-mies-sis-kilpailu/ […]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images