HURJAT SILMÄT LASTENMUSIIKKIARVONTA!

Kyselin hetki sitten teiltä, olisiko arvontoja kiva saada lisää ja monien mielestä se oli hyvä idea. Siksipä yritänkin petrata arvonnan järj...

Kyselin hetki sitten teiltä, olisiko arvontoja kiva saada lisää ja monien mielestä se oli hyvä idea. Siksipä yritänkin petrata arvonnan järjestäjänä ja aloitan sen heti!


hurjat silmät



Sain hetki sitten arvostelukappaleen Hurjat silmät-lastenlevystä ja pyysin samalla muutamia levyjä myös teille arvottavaksi. Hurjat silmät on aika jännä bändi, sillä sen takaa löytyy 9-vuotias Tuure ja 12-vuotias Alma. Sisarukset ovat tehneet levyn kappaleet itse, laulavat levyllä ja vastaavat myös kansitaiteesta. Lasten apuna on häärännyt yhdestä lempparibändistäni Husky Resquesta tuttu Marko Nyberg, jonka äänittämä ja tuottama Hurjat silmät levy on.


Levy on ihanan pelkistetty, mukavan indiepop-henkinen ja olenkin kuunnellut itse levyä myös yksin kotona töitä tehdessä. Käykääpä tekin kuuntelemassa muutama kappale Soundcloudin puolella ja jos tykkäätte, osallistukaa arvontaan alla!


hurjat silmat cd-levy


Mulla olisi arvottavaksi viisi kappaletta Hurjat silmät levyjä ja arvonta-aikaa on lauantaihin 3.5. saakka. Osallistumisen ehtona on, että kerrot kommenttiboksiin millaista lastenmusiikkia teillä kotona kuunnellaan vai kuunnellaanko mitään? Jos satut olemaan vaikkapa kummi tai osallistut muuten vain arvontaan ilman kokemusta nykylastenmusiikista, kerro mistä itse tykkäsit pienenä! Olisi kuitenkin saada kommenttiboksiin keskustelua siitä, mistä te tykkäätte :)


Ei muuta kuin osallistumaan, hop!


ensimmäinen kuva: Tero Ahonen


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

58 kommenttia

  1. Meillä on viimeaikoina soinut Muumien lauluretki -levy ja Satu Sopasen tuotanto. Niitä äitikin jaksaa kuunnella. Usein päivisin taustalla soi myös Lasten radio.

    VastaaPoista
  2. Meillä kuunnellaan Niina Bellin levyttämiä lastenlauluja, omasta lapsuudesta tuttua Mikko Perkoilaa, Rölliä, Muumeja ja kaikkea mitä iskä kuuntelee Spotifysta; Tori Amoksesta lähtien :D

    VastaaPoista
  3. Meillä kuunnellaan paljon (ja varsinkin autossa) Ipanapa rap -levyä, se on koko perheen mieleen. Jokaisella on omat lempibiisit, joita soitetaan vuorotellen.

    Lisäksi soitossa on usein arkistojen aarre: Nasse-sedän lastentunti. Oman lapsuuden parhaat lastenlaulut höystettyinä Nasse-sedän omituisilla välispiikeillä. Tässä vielä nostalgiabonus siitä, että vinyyliversiossa levyt ovat keltaista ja punaista vinyyliä (se on siis kahden levyn mittainen).

    VastaaPoista
  4. Veljen pojalle olis mukava saada uusia levyjä. On nimittäin aika kova poika tanssimaan. Sitä Fröbelinpalikoitten levyä on kuunneltu jo ihan liikaa :)

    VastaaPoista
  5. meillä soi aikapaljon hevisaurus ja sitten myös perinteisiä muumeja, röllejä sitä rataa.

    VastaaPoista
  6. Tyttäreni kuuntelee mieluiten Smurffeja. Ja laulaa mukana kovaan ääneen :)

    VastaaPoista
  7. Meillä jo viidennet patterit vaihdettu soivaan lastenlaulukirjaan, vaihtelu virkistäisi!

    VastaaPoista
  8. Hevisaurus jyrää edelleen, Mimmit ja mun lapsuuden lastenlaulukasetit (!). Nasse-sedän lastentunti täytyykin kaivaa jostain esille :)

    VastaaPoista
  9. Täällä soi Muumiperheen lauluretki ja vanha Frööbelin palikoiden levy. Molimmasti tykkää äiteekin :D

    VastaaPoista
  10. Mun kummipoika kuulee kotioloissaan lähinnä reggaeta ja dancehallia ja sitä kautta myös esim. Paukkumaissia. Myös seurakunnalta saatu lastenlevy on ollut kuuntelussa. Kummin roolissa mun musiikkikasvatuksellinen osuuteni on rajautunut lähinnä lapsen tainnuttamiseen ja siinä on menty kyllä varsin perinteisillä ilta- ja lastenvirsillä. Tämä levy kuulostaa siltä, että vaatii vähän aikaa, että korva tottuu. ;) Pikkutyyppi kyllä dj-parin lapsena osoittaa selkein elein, milloin musa miellyttää ja milloin ei, joten eiköhän se tänkin levyn kohdalla pian selviä.

    VastaaPoista
  11. Tykkään perinteisistä kappaleista nykyajan artistien esittämänä. Tyttö taitaa tosin pitää enemmän TI-TI nallesta :)

    VastaaPoista
  12. Muumit varsinkin youtubesta kuuluu usein. Eikä myöskään unohdeta fröbelin palikoita.

    VastaaPoista
  13. Meillä ei vielä kuunnella lastenmusiikkia, vaikka poika tykkää kovasti musiikista. Olisipa kiva voittaa, niin voisin kuunnelluttaa vähän muutakin kuin klassista ja omia suosikkeja. Omasta lapsuudesta muistan Fröbelit, mutta en tykännyt :D

    VastaaPoista
  14. Pakko kommentoida, sillä meillä kuunnellaan ja lauletaan Kuka keksi rakkauden -hittiä:D Tämä on seurausta siitä, että poika, kohta 3v, on viettänyt aikaa isoäidin kanssa, jonka lempilevy on Vain elämää -soundtrack ekalta tuotantokaudelta. Muuten kyllä ihan perinteisiä lasten lauluja laulellaan ja kuunnellaan!

    VastaaPoista
  15. Poika rakastaa musiikkia ja on kuuntelussaan paljon avarakorvaisempi kuin minä. Suosikkeja löytyy ihan joka tyylisuunnasta.

    VastaaPoista
  16. Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!, Soili Perkiö & Hannele Huovi, Mikko Perkoila, Soiva Siili, Ella ja Aleksi. Tässä 3,5v:n pojan suosikit :).

    VastaaPoista
  17. Meillä soi Ella ja Aleksi ja Fröbelin palikat lastenmusiikista, mutta tosiasiassa 5veen lempparit on Robin, Juha Tapio ja Jukka Poika :D
    Itse kuuntelin hartaasti lapsena Roxettea ja Totoa :D

    VastaaPoista
  18. Tän kummitädin ehdottomia suosikkeja lapsena oli Jörö-Jukka rock ja Röllin laulut. Parhautta :)

    VastaaPoista
  19. Fröbelin palikat ja Ipanapat on suosikit, Robin kyllä esikoisella ehdoton ykkönen.. ;D
    Soiva laulukirja on kovassa käytössä myös! :)

    VastaaPoista
  20. Meillä kuunnellaan aika laidasta laitaan, mutta Titi-Nalle ja Ipanapa ovat tällä hetkellä ykkösiä. Niin ja Soiva laulukirja löytyy meiltäkin...

    VastaaPoista
  21. Meidän 3v ja 1,5v lasten ehdoton lempparibiisi on istuva härkä. Sitä on yli vuoden kuunneltu vähintään kerran joka automatkalla ja autolla liikutaan miltei päivittäin. Myös ipanapoja sekä kuperseikkailun levyä kuunnellaan paljon autossa. Kotona taas katsellaan ja kuunnellaan lasten suosikkeja titi-nallea sekä mimiä ja kukua.

    VastaaPoista
  22. Titi-Nalle oli minulle aikoinaan lapsena aika kova sana, Jari Sillanpäästä puhumattakaan! ;)

    VastaaPoista
  23. Fröbelin palikat ja Ti-ti Nalle oli omassa lapsuudessa se juttu !! Nyt 19-vuotiaana popitan salaa Ellaa ja Aleksia sekä Ipanapaa kun tiskaan....

    VastaaPoista
  24. Muumit on ollut jo jonkin aikaa suosittu.

    VastaaPoista
  25. Poika kuuntelee tällä hetkellä mieluiten Lenni Lokinpoikasta. Mutta varsinkin autossa käy lähes mikä tahansa musiikki, kunhan jotain musiikkia kuulua. Jos tulee puhetta, kuuluu takapenkiltä heti: laita musiikkia!

    VastaaPoista
  26. Olisi kiva saada levy kummitytölle :) Itse aikanaan kuuntelin paljonkin smurffeja, enää ne ei kyllä uppoa :D

    VastaaPoista
  27. Kakkaa lumella. Valitettavasti. Äiti ainakin kaipaisi jo vaihtelua.

    VastaaPoista
  28. M. A. Numminen raikaa meillä :)

    VastaaPoista
  29. Ipanapa on kova sana, mutta meitin 3-vuotias tykkää kuunnella myös Ylvistä ja Monty Python-lauluja sekä örinäheviä :D

    VastaaPoista
  30. Meillä kuunnellaan kaikenlaista: mun lapsuudenaikaisia lauluja (80-luvulta), hengellistä lastenmusiikkia, röllilauluja, ipanapaa, hevisaurusta...

    VastaaPoista
  31. Meillä poika, syksyllä eskarilainen, kuuntelee Hevisaurusta ja Ipanapa Räp -levyä ja tyttö, nyt ekaluokkalainen, tykkää Robinista ja Jenni Jaakkolasta. 1-vuotias kuopus "tanssii" minkälaisen musiikin tahtiin tahansa. :)

    VastaaPoista
  32. Meillä kuunneltiin viime vuonna Fröbelin palikoita ja satunnaisisesti joitain muita, kuten Ellaa ja Aleksia. Nyt on ollut musiikiton hetki, autossa soi radio, kotona satunnaisesti joku spotifyn omista listoista.
    Vajaa vuotinen ipana kun pitää jo itsessään mökää, niin ei oikein enää musiikkia siihen halua päälle. :)

    VastaaPoista
  33. Mun 2v 5kk suosikkimusiikkia on Nukketeatteri Sampon Missä ilo asustaa-levy, kaikki Ammuu!-orkesterin tuotanto, Urpon ja Turpon lauluja -levy, kaikki Ipanapa levyt, välillä Pellekaija Pum, joskus Pomppulinnan kreivi.

    VastaaPoista
  34. Fröbelin palikoita kuunnellaan.

    VastaaPoista
  35. Pienenä tykkäsin eniten ihan perinteisistä lastenlauluista: Etana-Elli, Hämähämähäkki, Karhunpoika sairastaa.... Nykyään lastentarhanopettajana haluaisin antaa lapsille mahdollisimman monipuolisesti erilaisia musiikkikokemuksia! Kiitos vinkkauksesta :)

    VastaaPoista
  36. Itse mulla ei oo lapsia (oon kyllä kummitustäti), joten kotona harvemmin soi lastenmusiikki. Töissäni kirjaston lastenosastolla siihen kuitenkin tutustuu. Meillä soitetaan musiikkia aina viimeiset kymmenen minuuttia ennen sulkemista, ja jos minä saan valita, löytyy levy usein lastenhyllystä. Ikisuosikkeja ovat M.A. Nummisen Jänikset maailmankartalle ja Krokotiili Genan syntymäpäivälaulu, josta tykkäsin hirveästi jo lapsena. Kerrassaan nerokkaita kappaleita on myös Tohtori Orffilla ja Herra Dalcrozella.

    VastaaPoista
  37. Tällä hetkellä meillä kuunnellaan enimmäkseen Risto Räppääjä -elokuvien musiikkia. Vähän pienempänä (nyt tyttö 4v) ti-ti nallet oli kestosuosikki.

    VastaaPoista
  38. Meillä kuunnellaan Fröbeleitä, Ti-tiä, Heinämäkeä, Huvituttia, Hevisaurusta, sekalaisia kirjastosta lainattuja lastenlevyjä ja Robinia. Joskus jos äiti saa valita niin jotain muuta. :D

    VastaaPoista
  39. Ihan perinteisiä lastenlauluja täälläkin kuunnellaan. Lisäks sitten tietty nää uudemmat, ipanapat ja hevisaurukset esimerkiksi. Niin ja Robinia kuunnellaan myös...

    VastaaPoista
  40. ullamaj / perhonenlensi.blogspot.com29. huhtikuuta 2014 klo 23.12

    meillä kuunnellan (ja myös lauletaan) tällä hetkellä repeatillä vaahteranmäen eemeliä. olis siis ihan kiva saada vähän tuoretta lastenmusaa, varsinkin jotain suomalaista tänne ruottinmaalle :)

    VastaaPoista
  41. Meidän 2,5-vee kuuntelee mitä vaan Juha Tapiosta Jukka Poikaan, mutta Ipanaräppi-levy taitaa olla se rakastetuin ja puhkikulutetuin.

    VastaaPoista
  42. Meillä ei 1-vuotias vielä kovin paljoa kuuntele musiikkia, mutta Ipanapa räp soi silloin tällöin, koska äitikin tykkää siitä!

    VastaaPoista
  43. Meillänkuunnellaan pääasiassa vain Vauvan vaakaa kun se sattuu olemaan ainoa levy:P

    VastaaPoista
  44. Meillä sekä äiti että tytär tykkäävät lastenlevyistä eniten UMOn Villestä ja Vallesta, sekä uutena suosikkina Muumiperheen lauluretkestä. Se on huippu, ja vielä kirjan kanssa!:)

    VastaaPoista
  45. Hah, meillä lapsen suosikkimusa on tällä hetkellä "möökörokkia", eli Amorphiksen Black winter day. :D Sen jälkeen mikä tahansa muskarissa laulettu laulu, johon kuuluu sormileikkejä, on maailman siisteintä. Vauvan vaaka kelpaa myös, ja Vuohi-levyt, ja Ipanapa-levyiltä tietyt biisit (kuten Teippileikki). Mutta paljon on myös lastenmusaa, joka saa tuomion "minä ei tykkää" tai "tyysää".

    VastaaPoista
  46. Me ollaan jumiuduttu ipanapa räppiin, mutta olisihan se kiva välillä kuunnella jotain muutakin (ainakin äidin mielestä..)

    VastaaPoista
  47. Meillä pian kaksivuotias poika kuuntelee enimmäkseen vanhaa musiikkia, kuten vanhaa Suomi-iskelmää ja 70-luvun progea. Lastenmusiikkia ei juurikaan ole kuunneltu, paitsi kun katsotaan netistä Pikku Kakkosen Musarullaa. Joskus on myös PMMP:n lastenlevy on soinut.

    VastaaPoista
  48. Ipanapaa ollaan kuunneltu kun lahjaksi saatu. Olisi kiva tutustua muuhunkin, alkaa vähän kyllästyttää.

    VastaaPoista
  49. Fröbelin palikat ja muutama perinteinen lastenlaululevy on suosikkeja joita kuunnellaan kotona. Jouluna soi Föbeleiden vanha joululevy

    VastaaPoista
  50. Jäin kuukausi sitten hoitovapaalle ja pidin parisen viikkoa kirjaa siitä, mitä levyjä puolitoistavuotiaan kanssa kuunneltiin. Kolme esimerkkiä.

    The Soundtrack of My Hoitovapaa / Day 1
    Mjölk: Ammuntakiekko
    Apan Anders: Hemma hos mig
    Apan Anders: Hemma hos mig
    Apan Anders: Hemma hos mig
    Eläkeläiset: Humppakalmisto
    Eläkeläiset: Humppakalmisto
    Mjölk: Ammuntakiekko
    Apan Anders: Hemma hos mig

    The Soundtrack of My Hoitovapaa / Day 8
    Liisa Kallio • Soili Perkiö: Pikku Papun laulut
    Apan Anders: Hemma hos mig
    Weeping Willows: The Time Has Come
    Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!: Pieni ja soma
    Lastenmusiikkiorkesteri Ammuu!: Pieni ja soma
    Mikko Joensuu: Land of Darkness + Lake of Fire
    Mikko Joensuu: Land of Darkness + Lake of Fire
    Liisa Kallio • Soili Perkiö: Pikku Papun laulut

    The Soundtrack of My Hoitovapaa / Day 16
    Hannele Huovi Soili Perkiö: Muumiperheen lauluretki
    Hannele Huovi Soili Perkiö: Muumiperheen lauluretki
    Ø: Konstellaatio

    VastaaPoista
  51. Meillä on viime aikoina laulettu ja kuunneltu paljon musiikkia Risto Räppääjä -elokuvasta. Samoin Disneyn Frozen-sound trackkiä kuunnellaan Youtubesta ahkeraan.

    VastaaPoista
  52. Meillä (1,5-vuotiaan ja lapsenmielisten vanhempien huushollissa) luukutetaan eniten Orffeja, mutta myös Ammuu!, Ipanapat, Rajattoman ja PMMP:n lastenlevyt, Ville ja Valle jne. uppoaa. Ja Ylen Musarullaa! -konsertit on tosi pop. (:

    VastaaPoista
  53. Mimmit unohtui listasta!

    VastaaPoista
  54. Perinteiset lastenlaulut: mörrimöykky, oravan laulu, sininen uni, päivänsäde ja menninkäinen jne. Lisäksi paljon uutta: Sampo nukketeatterin tuotanto on lempparia lapsista, itse tykkäsin Villestä ja vallesta, ketunleipä ( olikohan kettumetsän säveliä-levyltä) ja PMMP.

    VastaaPoista
  55. Isoveljen vanhat Förbelin palikat pyörii tällä hetkellä, Leijonaa mä metsästän on suuri suosikki

    VastaaPoista
  56. Robotti Vipusen renkutukset ja Hevisaurus on nyt kovasti suosiossa

    VastaaPoista
  57. Ipananapa ja Fröbelin palikat :D

    VastaaPoista
  58. Kyllä tuo uusi Muuperheen lauluretki on aivan loistava levy! Ja Ipanapa kelpaa myös naperoille

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images