ACID WASHIA JA NORMCOREA

Huomasin eilen aamulla, että lapsen edellisen kesän Vans-tennarit olivat enää nipin napin sopivat ja aika kauhtuneet kaiken lisäksi. Siksipä...

Huomasin eilen aamulla, että lapsen edellisen kesän Vans-tennarit olivat enää nipin napin sopivat ja aika kauhtuneet kaiken lisäksi. Siksipä marssimme Tampereella heti junasta noustuamme h&m:ään katsomaan löytyisikö sieltä jotkut kivat tennarit täksi kesäksi. Päätin, että tänä kesänä me ei elvistellä merkkitennareilla, sillä ei ne kuitenkaan ensi kesänä enää mahdu tai ole edes kierrätettävässä kunnossa.  Olin sen verran hövelillä päällä, että annoin Kaamoksen valita suosikkinsa ja hyllystä valkkautui acid wash farkkutenskut. Aika kivat muuten!


hm tennarit kaamos oi mutsi mutsi2 hm tennarit oi mutsi mutsi hm tennarithm tennarit kaamos oi mutsi mutsi


Luulen, että hankimme kuitenkin vielä toiset kesäkengät ja tahtoisin kovasti testata barefoot-lenkkaria myös lapselle. Harmi vain, etten löytänyt Lapsimessujen kanssa samaan aikaan järjestetystä Outlet-exposta edullisia barefooteja, vaikka tiesin että niitä kyllä siellä jossain myytiin. Tykkään itse niin paljon omista Merrellin barefooteistani, että mielelläni hankkisin lapsellekin omat. Jalan pieni koko on vain vähän ongelma, Kaamoksen koko h&m:n kengissä on 26, mutta Merrelleissä pienin barefoot-koko on 28. Toisaalta senttimetrit taas täsmäävät kokotaulukossa, joten pitää käydä vielä kokeilemassa kaupassa sopisiko 28 sittenkin. Nyt on kuitenkin tämä pakollinen tennarihankinta suoritettu ja äkkiseltään vaikuttavat oikein päteviltä kengiltä :)


Mä oon alkanut tykkäämään entistä enemmän muuten siitä, että lapsen vaatteet ovat mahdollisimman eriparisia eikä ainakaan samaa merkkiä päästä varpaisiin..  Luin Hesarista pätkän kuinka "Brooklyniläinen ”trendien ennustustoimisto” K-Hole lanseerasi joitain viikkoja sitten termin normcore, josta se povasi muodin seuraavaa juttua. Idean ydin on, että muodille ominainen erottautuminen tapahtuu seuraavaksi hukuttautumalla mahdollisimman hyvin joukkoon, pukeutumalla markettivaatteisiin, halpoihin brändeihin ja kuluttamalla sitä mitä suurin massa." ja kaikessa älyttömyydessään tää kuulosti tosi hyvälle jutulle, sillä varsinkin blogien kautta tuleva merkkiä merkin päälle villitys tuntuu todella puuduttavalle ja nähdylle. Ei tässä nyt lähdetä roviolla polttamaan kaikkia suomalaisia luomupuuvillavaatteita siksi, että ovat merkkituotteita, mutta pitää vähän ainakin itse katsoa välillä peiliin, että tarviiko lapsi todellakin pukea päästä varpaisiin merkkituotteisiin. Ja jos tarvii, niin miksi.


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

49 kommenttia

  1. Minimies valkkasi lenkkarit sävy sävyyn silmiensä kanssa! :)

    VastaaPoista
  2. Taannoin luin jalkaterapeutin haastattelun, jossa kertoi kriteereitä hyviin lapsen kenkiin ja kierteli kaupungilla tutkimassa lasten kenkiä. H&m:llä juurikin halppistennarit koettiin hyväksi ja läpäisi seulan, toisin kuin yhdetkään stocan kengät, mistä itse olin lievästi tyrmistynyt!

    VastaaPoista
  3. Lähiömutsilla oli vasta jokunen aika sitten tosi hyvä juttu lasten kengistä ja siinä jalkaterapeutti nimenomaan valkkas nuo tennarit parhaiks jalalle. :)

    VastaaPoista
  4. Ja hauskaa on, että väsyneenä ne ontota hailakointa sävyä, energisenä tumminta :D

    VastaaPoista
  5. Se tais ollaLähiömutsinHannen juttu, mäkin luin sen!

    VastaaPoista
  6. Niin oli ja se oli hyvä juttu kyllä. En muistanutkaan et just nää henkkamaukat (tai ainakin jotkut henkkamaukat) reitattiin parhaiksi. Mut hyvä niin, noissa on kuminauhakiristys eli ihan hyvin pysyy jalassakin :)

    VastaaPoista
  7. Mä oon kattellut just samoja, musta noi on ihanat :)

    VastaaPoista
  8. Meiän isimies oli sitä mieltä että "siinähän ne nauhat solmii missä tarratkin laittaa" ja sit kun puki pari kolme kertaa Meeliksen conssikopioita (Prismasta House) totesi et nyt pitää saada jotkut helpotkin kengät. Ja Hennesiltähän ne haettiin!

    VastaaPoista
  9. Mä kyllä edelleen puen lapset merkkeihin ja laatuun mielummin. Kestävät kuitenkin luultavimmin kulutusta, voidaan käyttää kaikilla kolmella, kierrättää hyvällä hinnalla jne. tulee suorastaan pahaolo nykyään noissa henneseissä, koska ärsyttää ajattelu: saat viisi kympillä jne. Eli ostetaan enemmän jne.. Mielummin yhdet laadukkaat kuin viisi ei kierrätettävää. Näin kuuden vuoden lastenvaatteetteita testanneena vain halpisvaatteet ovat menneet roskiin tai jääneet kierrättämättä. Sori avautuminen , tämä on mun mielide laadukkaista merkkivaatteista ja jne.. Yksikään rodini tai popi ei tässä taloudessa ole marssinut roskikseen;) ja hienot on silti noi tennarit ja tykkään sun blogista ja jutuista!!

    Riikka blogistaan

    VastaaPoista
  10. Vitsit mikä edellä kävijä minä olenkaan ;) h&m lastenpuolen tennarit on jo kolmatta kesää meillä käytössä mulla ja pojilla, mullakin, koska mulle menee 36/37 koot ja tennareita tais olla lastenpuolella 38 saakka. Siis eu juuri noita mitkö kuvassa mut h&m tennareita. Me ollaan siis joka kevät käyty nappaan niitä sieltä :) Ja tuosta merkkuvaattettomuus-trendistä, just päätin tämän vuoden alussa et vähennän merkkivaatteiden ostoa. Mun syy on lähinnä se et tiedän monien ns.merkittömien merkkien olevan laadultaan vsrsin hyviä ja se rahan säästö!!

    VastaaPoista
  11. Ne on kyllä tosi kivat ja onneksi myös lapsen mieleen :)

    VastaaPoista
  12. Me viime talvi kanssa solmittiin crocseja ja tulin tulokseen, että riitti hetkeksi :)

    VastaaPoista
  13. Ymmärrän täysin pointin. Sitten taas, missään lähi-idässä ei taida olla pelkästään merkkivaatetehtaita, vaan vaatteita tehdään ihan samoissa paikoissa ja samalla ammattitaidolla, niinkuin se viime viikkoinen Reima kohu osoitti. Toki se kangas voi olla parempaa tai huonompaa ja popillahan on aika huikea laatu nimenomaan kankaassa. Sitten taas Rodinit, meillä on ollut jotain ja olen ollut tosi pettynyt.

    Musta vaan tuntuu, että tän blogiaikakauden aikana kuluttaminen ei ainakaan ole vähentynyt, mutta paine näyttää ulospäin hyvältä on kasvanut entisestään. Ja jos ei sitä omaa tyylitajua oikeasti ole, on helppo pelata merkeillä ja ostaa vaan sitä, sehän on tavallaan tae, että in merkit näyttää suurimman osan silmään hyvälle. Ja oikeastaan se onkin mihin oon puutunut, että ihmiset ja kodit alkaa näyttämään katalogikamalta, kuin joltain roolihenkilöiltä ja lavasteilta mitkä elää yleisesti hyväksytyn kaavan mukaan. Enkä tarkoita että kaikki merkkiuskikset näyttää siltä, mutta jotenkin nyt pyörii niin samat jutut blogeissa ettei oikein mikään inspiroi (minua).

    Meillä meni viime kesän Vansit aika huonoon kuntoon yhdessä sesongissa. Siksi mä mietin, että kun nää hm:t maksaa n. 5 kertaa vähemmän, on järkevämpää ostaa merkittömät kun ei niitä kuitenkaan voi kierrättää kuin naapurin hiekkalaatikkokengiksi korkeintaan.

    VastaaPoista
  14. Mä oon joskus huvikseen ostanut meille uusia merkkejä testatakseni just tota laatua. Ja toki osassa vaatteita laatu kyllä korreloituu hinnan kanssa. Osassa taas ei. Ja kun se on ihan kiinni sesongistakin mitä miltäkin merkiltä saa, ei isot merkit teetä kaikkia kuteita samassa paikassa ja varsinkaan vuodesta toiseen. Toki on näitä klassikkomerkkejä, kuten Pop mikä on ainakin vielä toiminut hyvin aina. Silti visuaalisesti kaipaan hieman vaihtelua enkä halua päästä varpaisiin popittaakaan. Tosin tää Mainio clothing on ollut ainakin Popin tasoista laatua ja niin meidän näköisiä että niitä vähän kyllä bändään :) Mut visuaalisesti vannon uuden ja vanhan yhdistelyyn ja siihen ettei tosiaan näytetä miltään vaatekatalogilta ;)

    VastaaPoista
  15. Aamen, olen niin samaa mieltä! Ja kolme vuotta ketjuliikkeiden vaatteita ja toisaalta merkkivaatteita testanneena olen huomannut, että merkkivaatteissa kyllä on parempi jälleenmyyntiarvo, mutta käytössä tuntuvat molemmat vaatteet olevan ihan yhtä kestäviä. Mielelläni kyllä puen lapseni kivoihin vaatteisiin, mutta jotenkin tuo merkkihulluus ja lastenvaatevillitys on minunkin mielestäni jo aika nähty.

    VastaaPoista
  16. Tähän loppuun on hyvä laittaa lopuksi vain ;) niin saadaan tämä sovussa lopetettua! Ja joo ymmärrän ton blogimuoti villitys pointin, kun yhdellä on stringit ja blogimatto, niin kohta on kaikilla. Sama taitaa koskea picoja ja sun muita.. Itse kyllä seuraan vaan omia haluja ja raitarakkautta, vaikka taitaa kai sekin olla blogimuodissa. Ja vielä yksi ;) ja mukavaa päivää!

    VastaaPoista
  17. Juu ja tottakai mä tiedän sun ketjuvaatelakonkin :D Mutta en kyllä edes ajatellut tiettyä ihmistä tai blogia, vaan ylipäätään sellaista ajatusmallia että kaikki pitää olla merkkiä. Ja kuinka sellainen on oikeastaan aika kahlitsevaa eikä vaadi ainakaan yhdestelytaitoa. Kyllä mäkin tosiaan fanitan laadukkaita vaatteita, kuten vaikka Mainiota.

    VastaaPoista
  18. Täältä löytyy minun syy, että miksi:

    http://sisuvoima.blogspot.fi/2014/03/mina-ja-me.html

    ;)

    VastaaPoista
  19. Mainiota ! Ja terkut Saimaalta.. Kannattaa muuten tutustua myös uudistuneeseen metsolaan, aivan täydellistä laatua, saa pestä 60 melkein kaikki ja trikoon laatu ihan mieletöntä, jos näin voi nyt kuvailla;)
    Kapea ja istuva malli. Ja heippa taas..

    VastaaPoista
  20. Metsolan kangasmyynti on ainakin ollut pitkään yksi iso vitsi ompelijoiden keskuudessa. Todella, TODELLA paljon värjäytymisongelmaa. Ihan sekundaa myyvät kovaan hintaan. Valmisvaatteista en tiedä.

    Tämä oli kyllä mielenkiintoinen postaus ja sai minutkin pohtimaan tätä "ilmiötä". Ainahan se on ollut niin, että on tosi helppoa mennä muodin mukana. Varsinkin lapsilta vaatii paljon itseluottamusta että uskaltaa pitää oman tyylin ja rohkeasti käyttää niitä mistä itse tykkää. Joo, kyllähän ne "muotinuket" merkkivaatteineenkin voi olla oman tyylisiä jonkun mielestä. Sen mitä muistan lapsuudesta niin mukavia ja ystävällisiä oli juurikin ne "tavikset", oman tien kulkijat. Merkkityypeillä oli leuhka asenne. Tämä toki vain minun kokemus ;) En arvota ihmisiä vaatteiden tai tavaroiden perusteella, mutta nuo asiat huomasi selkeästi. Se on vähän niinkuin uskovaiset ketkä on pahimpia tuomitsijoita, vaikka heidän pitäisi olla avarakatseisia ja huokua lähimmäisenrakkautta?

    VastaaPoista
  21. Metsola on jakanut mun mielipiteitä valtavasti. Ovat ihan meidän näköisiä, mutta jotenkin asiakaspalvelun kanssa on ollut aina ongelmaa, kaveritkin saaneet vääriä vaatteita tilauksiinsa ja viimeinen niitti taisi olla blogiyhteistyötarjous, mihin eivät sitten koskaan jaksaneet vastata vaikka itse kysyvät. Että no joo, laadusta en tiedä mutta arvostan kyllä sitä, että merkin edustajat saisi kiinni ;)

    VastaaPoista
  22. PS: RIIKKA!! oootteko kylpylässä kenties? ;)

    VastaaPoista
  23. paitsi meillä kyllä' laatu on ollut kohdillaan niissä kuteissa mitä ollaan ostettu :) Vakosamettihattu on lemppari.

    VastaaPoista
  24. Kiinalaislapset ne merkit ja merkittömät ompelee. Henkkamaukan vitosen kengistä se tekijä ei varmaan saa kuin sentin riisirahaksi, mutta meneekö rahaa ruohonjuuritasolle milliäkään enempää sillä, että maksaa kiinalaislapsen tekemistä consseista tai rodineista tai moloista whatsoever?

    VastaaPoista
  25. H&M:llä on muuten paljon luultua tiukemmat säädökset esimerkiksi tuotanto-oloista. Taitaa olla vaan karu totuus, ettei sille ompelijalle Euroopan ulkopuolella jää paljon mitään käteen ellei siitä erikseen mainita vaatemerkin sivuilla. tuotanto-oloja ja laatua ei tietenkän voi sivuuttaa merkkivaatekeskustelusta, mutta mua tosiaan puuduttaa jo ihan silmääkin tää pelkkiä merkkivaatteita yhdistelevä trendi.

    VastaaPoista
  26. "Päätin, että tänä kesänä me ei elvistellä merkkitennareilla" Eli teilläkö on tapana elvistellä "merkkituotteilla"? On todella säälittävää, jos joku ostaa merkkituotteita puhtaasti merkin takia. Itse en tunnista tällaista käyttäytymistä itsessäni, enkä ystäväpiirissäni. Aina on hankittu sitä, mitä tarvitaan, mitä halutaan ja mihin on varaa, merkistä riippumatta. Olen kai ollut aikaani edellä, kun olen toteuttanut tätä "muodin seuraavaa juttua" koko elämäni.

    VastaaPoista
  27. Luiksä ollenkaan tätä juttua ja kommenttiboksia? Ei mulle ole mitenkään vaikea myöntää että esimerkiksi viime kesän Vansit ostin siksi et ne oli Vansit ja osaltaan hauska läppä, kun nehän on alunperin skeittikengät eikä silloinen 1v osannut todellakaan skeitata. Mutta siitähän tässä oli kyse, että ostetaanko vaatteita/asioita ylipäätään merkin takia ostaakseen JOTAIN MUUTAKIN kuin pelkkä vaate/tavara vai ei. Mä oon joskus ostanut vaikka nyt Mini Rodinia ihan merkin vuoksi selvittääkseni onko se kaiken hypetyksen arvoinen.

    Mutta jos mennään ihan sanavalintoihin, niin mä käytän joistain vaatteista myös esim hienosteluvaate-käsitteitä ja crocseja puhuttelen ystävällisesti juntticrocseiksi ja välillä me elvistellään ties millä.

    VastaaPoista
  28. Kaikki merkkivaatteet ja markettivaatteet ei tietenkään tule samasta tehtaasta, pitäisi olla aika hiton iso tehdas. Mutta voitko sä osoittaa ettei esimerkiksi samassa tehtaassa missä Mini Rodineja tehdään, tehtäisi MYÖS marketti/ketjuvaatteita?

    Kuluttajat ovat tietämättömiä koska merkit eivät oikeasti tuo esille kuka ja missä tehtaassa vaatteet tekee. Ainoa merkki, jonka tehtaan koordinaatit tiedän on Mainion tehdas. Kävin tossa muutamat Mini Rodinit läpi, ja valmistusmaat vaihteli, oletan siis tehtaankin vaihtelevan.

    Mutta siis missä tehtaassa Mini Rodinit tehdään? Mitä muita merkkejä siellä tehdään, jos siellä ei tehdä markettivaatteita? Onko Mini Rodinilla kenties oma tehdas? Tarkoitus ei ollut väittää että vaikka juuri sinun lempimerkkisi tehtäisiin Prisman collegeiden kanssa samassa tehtaassa, mutta valitettavasti se on mahdollista.

    Kun tää juttu käsitteli ensi sijaisesti kenkiä, en tiedä mitään muuta lasten tennarimerkkiä kuin Ethletic, jonka tuotanto olisi edes kutakuinkin auki kuluttajalle. Pystyisitkö kertomaan esimerkiksi H&M:n ja Mini Rodinin kenkätuotannon eroista tarkemmin?

    VastaaPoista
  29. Ekologisuutta ajattelevana osaat varmasti myös kertoa enemmän viime kesäisten vansien ja tän kesän H&M-kenkien ekologisista eroista? Mahtavaa, että löytyy valveutuneita ihmisiä!

    VastaaPoista
  30. Joo ja kyllä ollaan poikki..angryt ja uinnit takana päin..

    VastaaPoista
  31. Me mennään joskus kesäkuussa pariksi yöksi sinne myös :)

    VastaaPoista
  32. Suvi, sähän olet ainoa joka on laittanut samaan lauseeseen kiinalaislapset ja Mini Rodinin. tuolla ylhäällä tuotanto-oloista kirjoitettiin ihan oikein. Että merkkivaatteet ei välttämättä ole sen laadukkaampia mitä muutkaan, koska merkkivaatteille ei ole omia tehtaita vaan siellä VOIDAAN tehdä muitakin vaatteita. Fakta.

    VastaaPoista
  33. Säädökset ovat tiukat, mutta koska ei ole olemassa ilmaisia lounaita, niin en jaksa uskoa, että mielipuolisen halvoista tuotteista jäisi ruohonjuuritasolle oikeastaan yhtään mitään. Tosin vanhana kyynikkona en kyllä usko sitä yhtään enempää ns, merkkivaatteistakaan. Brändistä ihmiset maksavat, mutta ei se siellä hikipajoilla minkään arvoista ole. Onhan se säälittävää, että aasialainen (tai nykyään kai myös afrikkalainen) työntekijä ompelee 14 tuntia päivässä alle eurolla, että meikäläiset länkkärimutsit saavat maksaa samasta collegepuserosta sitten 60€, koska siinä on ruma leijonankuva ja kallis merkki.

    Hinta ja laatukaan ei ikävä kyllä korreloi välttämättä edes auttavasti. Meiltä löytyy henkkamaukkaa ja Cirafia sadan pesun jälkeen kondiksessa ja vastaavasti Me&I -rytkyjä, joita ei oikeastaan kehtaisi laittaa lapselle tarhaan päälle, koska ne näyttävät niin kauhtuneilta, vaikka eivät ole edes paljon pidettyjä. Metsoloissa meillä on pysynyt värit hienosti, koputellaan puuta.

    Minä olen melko pihalla lasten merkkivaatetouhuista, koska me hoidamme vaatehankinnat lähes yksinomaan kirppareilta (ei äitien ylihinnoittelemista FB-kirppisryhmistä, vaan epätrendikkäästi ihan livenä :D ) mutta en tietysti sokea. Sinänsä ihan sama mulle, vaikka jokainen lapsi olisi puettu samanlaiseksi pikku hipsteriksi isoine huiveineen, mini rodineineen ja pikku consseineen. Se, mikä minua haittaa, on arkipäiväisesti aivan hillitön sukupuolittelu vaatteissa. Kaikki pinkin ja tummansinisen ulkopuolelta maksaa ekstraa.

    VastaaPoista
  34. Haluan nyt vielä huomauttaa, että "pienet kiinalaislapset" on sanamuoto kuvaamaan hikipajatyövoimaa. Myös minä olisin enemmän kuin kiinnostunut kuulemaan ihan kylmää faktaa eri lastenvaatemerkkien tuontantoketjusta ja nimenomaan sieltä alkupäästä. Mikä taho painaa Mini Rodinin kankaat? Kuka teippaa Molo-haalarin saumat?

    Nopealla googletuksella tässä blogissa on listattu joidenkin tuotteiden valmistusmaita:

    http://www.lily.fi/blogit/3hkasvimaa/vauvanvaatteiden-alkuperasta

    VastaaPoista
  35. Mä kyllä haluaisin uskoa että merkkivaatteista jäisi tekijälle enemmän käteen ja voihan olla että enemmän jääkin, mutta riittääkö se elämiseen on tietenkin toinen juttu. Mäkään en oo aina huomannut hinnan ja merkin korreloivan laadun kanssa.

    Tuo sukupuolisuus on muuten totta. Mutta loppujen lopuksi pienellä vaivalla löytää myös kivoja kummalle tahansa sopivia kuteita. Tosin välillä mua ärsyttää kun aina saa olla sanomassa sukupuolta, kun Kaamoshan on niin nätti tyttö kun se ei ehkä ole aina tunnistettavasti poikakoodattu.

    VastaaPoista
  36. Mietin tässä ihan ton "Me jotkut ajattelemme myös ekologisuutta" lauseen pohjalta, että millä noi kamat sitten tuodaan Suomeen? Ja minkä maan kautta? Sekin ois hyvä tietää, kun aletaan ekologisuudella keulimaan millaisia kilometrimääriä kuteet reissaa ennen päälle laittoa.

    Meilläkin on suurin osa lapsenvaatteista jonkun sertifikaatin luomupuuvillaa, mutta eipä se puuvilla lähipellolla kasva. Etten nyt mitään ekokruunua päähäni voi nostaa tälläkään saralla.

    VastaaPoista
  37. Mä tein päätöksen että halpaketjuilta en osta. Ihan sen takia että massamyynti mahdollisimman halpaan hintaan on osasyy siihen miksi tuotannot on pitänyt siirtää halpatuotantomaihin. Yritän muutenkin hillitä ostelua. Ostaisi mahdollisimman vähän ja kestäviä tuotteita. Tosin hintalappu ei takaa mitään, pitää selvittää ne taustat merkin takaa. Conssin tennarit ei välttämättä valmistu sen kummemmissa oloista tai materiaaleista kuin hemankaan tennarit. Itse katselin itselle etniesin ja faguon tennareita kesäksi. Lasten tennareihin ei ole kyllä järkeä upottaa isoja summia,koska puuvillainen kangaskenkä ei kuitenkaan todennäköidesti kestä kuin sen yhden kauden olipa merkki sitten mikä hyvänsä. Ekologisuudesta ja eettisyydestä kannattaa maksaa,mutta ei pelkästä merkistä. Vaateissa yritän opetella samaan. Ostan mahdollisimman lähellä tuotettuja ison kotimaisuusasteen omaavia tuoteita. Ei siksi että olisi merkkiä ja muotia vaan siksi että olisi mahdollisimman vastuullisesti tehty. Ei se vaan se bangladeshissä tehty 5e vaate millään muotoa ole eettinen tai ekologinen vaikka välillä rahapussille olisi se paras valinta. Mä ostin viime syksun alesta eskarilaiselle Merrelin barefootit, vastaa kokoaan,mutta tuli ennustettua jalan kasvu pieleen, tai pikemminkin jalan kasvamattomuus että noi taitaa mennä vasta syksyllä. Minusta mitoitus vastaa kokoaan tai on jopa reiluhko. Merrel merkkinä ei tainut kyllä jossain kuluttajatutkimuksessa saada häävejä pisteitä tuotanto-ominaisuuksista. Tosin sekin taisi johtua siitä että firma ei itse lähtenyt vastaamaan kysymyksiin lainkaan. Joten ei auta vain halpaketjuja syyttää, kyllä ne ns. häävimmät merkitkin voi olla yhtä ongelmallisia. Ulkovaatteita ja kenkiä nyt on muutenkin vaikea löytää muuten kuin Kiinatuotantona.

    VastaaPoista
  38. nyt vasta lueskelin noita aikasempia kommentteja ja siis tosiaankaan mikään puuvilla ei Suomessa kasva joten jokatapauksessa se roudataan maailman ääristä saakka,joko lankana,kankaana tai valmiina tuotteena. Se että tuodaanko se sitten laivalla tai lentokoneella on asia erikseen. Tietysti olisi hyvä kun se valmis tuote tulisi mahdollisimman läheltä jolloin tuettaisiin työllisyyttä. Eikä minua haittaa tuotteessa se Made in India tmv. merkintä jos valmistava tehdas kantaa vastuunsa ja työläiset saavat kunnollisen palkan ja ihmismäiset työolosuhteet. Kuluttajan on vain aika vaikea tietää totuutta siellä takana. Siksi suosin firmoja jotka ovat tuotannossaan mahdollisimman läpinäkyvä..

    VastaaPoista
  39. Mä laitan tämän linkin nyt uudestaan, kun se ei vissiin auennut http://www.global-standard.org/ Täältä selviää muiden muassa faktat tehtaista ja faktat kuljetuksista.

    Mä kävin läpi meidän Mini Rodinit, kaikki, koska kovin monta meillä niitä ei ole. Kaikki oli valmistettu Turkissa.

    Kuinka moni teistä kääntää vaatteensa nurin päin torstaina? http://www.fashionrevolution.org/country/Finland

    Ja kengistä, on täällä vielä täysin kotimaista kenkäteollisuutta, mm. Sivevin kenkätehdas.

    VastaaPoista
  40. Marsu, itseasiassa en ollut. " 19.4.2014 klo 23.49
    LauraV
    sanoi:
    Kiinalaislapset ne merkit ja merkittömät ompelee. Henkkamaukan vitosen kengistä se tekijä ei varmaan saa kuin sentin riisirahaksi, mutta meneekö rahaa ruohonjuuritasolle milliäkään enempää sillä, että maksaa kiinalaislapsen tekemistä consseista tai rodineista tai moloista whatsoever?"

    Merkkivaatteille ei ehkä ole omia tehtaita, mutta GOTS-sertifikaatin omaavat tehtaat ovat erikseen. Ja jos niissä tehdään muuta kuin GOTS-sertifioituja vaatteita (mitä en usko, sillä ko. tehtailla on kädet täynnä työtä), niin ei niiden työolot heikkene siksi aikaa.

    VastaaPoista
  41. Hei mikä toi Sivevin kenkätehdas muuten on? Sielläkö tehdään lasten suomalaisia tennareita? Ethletic kun on lopettanut lastentennareiden tekemisen nettisivujen mukaan onkin kiva jos täällä Suomessa on tennaritehdas vielä olemassa. En tiennytkään tästä! Pitääkin googlata Sivevi.

    Itsellä on esimerkiksi Töysän kenkätehtaan ja Topmanin kenkiä, mutta niiltä lapsille löytyy pitkälti vain talvikenkiä.

    VastaaPoista
  42. Meillä taitaa olla aika lailla samat ajatukset vaatteiden hankkimisesta, huomaan. Tässäkään jutussa kun ei ollut kyse siitä, että esimerkiksi luomupuuvillaan ei kannattaisi satsata vaan juurikin siihen onko kaiken pakko olla merkkiä merkin vuoksi. Mulle kuluttajana pitää kyllä oikeasti tuoda esille esimerkiksi kengän erinomaisuus muihin verraten ja se pitää tuoda esiin helposti. En tosiaan tiedä tennarimerkeistä muuta kuin ethleticin missä tuotanto-olot ovat täysin auki kuluttajalle ja niiltä ei enää löydy lastenkenkää. Tuntuu lähinnä idioottimaiselle ostaa jotain perustennaria merkkikenkänä, kun tosiaan laatu ei välttämättä oo sen parempi mitä henkkiksen kengissäkään, hinta on kovempi ja takuita siitä missä oloissa merkkikenkä on tehty ei yksinkertaisesti ole helposti saatavilla. Ja miksi ei ole? Se vasta kummallista onkin.

    VastaaPoista
  43. ja tuolla ylempänä tarkotus oli kirjoittaa Ethletic eikä Etnies. Meni jo nimet sekaisin merkkikenkien ja eeettisempien valintojen kesken.

    VastaaPoista
  44. Ja lisään vielä että lasten kangaskengistä Cientalla taitaa olla jonkinlainen sertifikaatti vihreämmästä ja työtekijöiden oikeuksia tukevasta tuotannosta

    VastaaPoista
  45. inä tässä taannoin yritin selvittää Metsolan tuotteiden ompelumaata kun vaatteissa ei sitä lue eikä metsolan nettisivuillakaan. Vasta kun merkin fb kirppiksellä asiaa tiedustelin merkin faneilta alko yhtiön päästäkin tulla vastauksia sähköpostikn ja hyvin nuivaan sävyyn. Tyyliin emme salaile alkumaata, olemme haastatteluissa tuoneet alkuperämaan esiin ja laki ei velvoita merkitsemään alkuperä maata jne. ja vetosivat myös siihen että Reima ompeluttaa sentään kiinassa ja he vaan Virossa. Asia ois ihan fine, jos ne vaan kertos sen avoimesti. Reiman vaatteessa sentään kukee reilusti se made in china. Metsolaa moni kuvittelee Suomessa ommeltavaksi niinjuin se alkuaikoina olikin ja sen kuvitelman varassahan moni sitä ostaa ja siksi sitä viroa ei siellä lapussa luekaan. Nyt kun mediassa oli sitten esillä tämä veren tahrimat dokkari niin johan rupes metsolalta tulemaan Viro tietoutta. Viro ois hyvä juttu, mutta minua suuresti ärsyttää tuommoinen politiikka avoimuuden suhteen. Eikä kyseisen firman vaatteiden laadussakaan ole kyllä hirveästi ylistämisen varaa joten jätän nekin suosiolla ostamatta.

    VastaaPoista
  46. Hei, Ethleticin kenkiä saa nyt Hämeentien reilun kaupan tähdestä 25 euroa pari. Ne lopettaa niiden myymisen, joten kannattaa käydä (jos asuu Helsingissä) tai soittaa jos lähettäisivät. Ittelläni on kahdet Ethleticit ja ne on tosi hyvälaatuiset tennarit.

    VastaaPoista
  47. Ps. Muistelen myös Dinskossa olevan joku ekosertifikaatti lasten tennareissa, meillä oli pojalla pari kesää sitten sellaiset!

    VastaaPoista
  48. Olen sydämeni pohjasta pahoillani, että tuli tuo painovirhe paholainen! Kyse oli siis Sievin kenkätehtaasta. Olet oikeassa, on tosi hankalaa löytää eettisiä tennareita lapsille. Sievikään ei niitä valmista. Kysyntä, tarjonta, tiedäthän. En osaa sinua tässä tennariasiassa auttaa, mutta kannattaa kääntyä esim. Vegaaniliiton puoleen. Uskon, että siellä on enemmän tietoa sekä ekologisista että eettisesti valmistetuista tennareista. Ja syvät pahoittelut vielä tuosta rujosta näppäilyvirheestä.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images