MAAN MAINIOIN VAATEMERKKI
4.3.14Mulla on nyt vakava kevätihastus meneillään. Tunteideni kohde on uusi lastenvaatemerkki Mainio, mistä olen muutamaan otteeseen blogannutkin jo. Toissa viikolla saimme sairastupaamme yllätysvieraan, kun Mainion äiti Johanna toi meille melkoisen kasan vaatteita testattavaksi. Pyysi saada rehellistä palautetta ja täältä pesee.
Ulkoasun puolesta Mainio taitaa olla nyt mun lemppari lastenvaatemerkkini koko maailmassa (sori Bobo Choses, te olette heti seuraava). Olen aina ennen sanonut etten voisi pukea lasta yhteen tunnistettavaan merkkiin vaan tykkään ala- ja yläosien erilaisuudesta. Mainiota voisin pukea lapselle päästä varpaisiin, koska vaatteet ovat niin meidän tyylisiä, mukavia päällä ja tällä käyttökokemuksella äärimmäisen hyvälaatuisia. Pyjamaa olen pessyt varmaan viisi kertaa, kun se on saanut niin monet viinimarjamehut ja iltapuurot päällensä, eikä vaatteesta huomaa pesua mitenkään. Aivan kuin uusi, täysin.
Mainiot ovat mielestäni aika reilun kokoisia. Kaamos käyttää nykyisin useimmiten 104cm vaatteita ja nämä kuvassa näkyvät ovat 98/104cm. Niissä on kuitenkin vielä reippaasti kasvunvaraa. Voisin kuvitella, että vielä vuoden päästäkin osa vaatteista on ihan käyttökelpoisia kokonsa ja erityisesti laatunsa puolesta. Väritkin sopivat sekä kevääseen että syksyyn, joten pitkäikäistä päällepantavaa kerrassaan.
Mainio on, kuten nimestäkin huomaa, suomalainen vaatemerkki. Ja kuten suurimmalla osalla suomalaisista vaatemerkeistä, myös sen tuotanto on ulkomailla. Monesta muusta merkistä Mainio eroaa tuotannon läpinäkyvyydellä. Nettisivuilta löytyy kuvia intialaisesta tehtaasta sekä yksityiskohtaista tietoa Mainion vaatteiden valmistuksesta. Luomupuuvillaiset vaatteet tuodaan Suomeen laivalla eikä lentokoneella. Myös tuotteiden hintataso on hyvin kohtuullinen: esimerkiksi trikoolegginssit maksavat nettikaupassa 18.90 eur mikä on laadukkaalle, eettisesti ja ekologisesti hyvin tuotetulle vaatteelle pilkkahinta. Mutta kuten Mainion perustaja Johanna sanoi, he haluavat olla kaikkien saatavilla. Eko on luksusta, mutta luksuksen ei tarvitse näkyä hinnassa.
Ja kuten monet ovat huomanneet, en yleensä lähde mukaan lastenvaatekauppojen aletsembaloihin ja tarjoa lukija-aleja tuotteista, joiden kate on muutenkin minimaalinen. En tee sitä siis nytkään. Luotan siihen, että tämän blogin lukijat arvostavat laadukasta ja eettistä tuotantoa ja haluavat maksaa vaatteesta täyden hinnan ja näin osoittaa, että Mainiolle on kysyntää muutenkin. Näin toivottavasti vaatemallistojen tekeminen on kannattavaa ja saamme nauttia ihanista Mainio-mallistoista myös jatkossa.
Uusi laivalasti vaatteita on seilaamassa kohti Suomea ja lähes heti loppuunmyytyä keltaista ruutua löytyy taas maaliskuussa nettikaupasta. Mä aion tilata vielä keltaruudullisen haalarin Mainion vaatejoukon jatkoksi, sillä ruutukuosi on vaan niin Mainio. Mites te?
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
19 kommenttia
Joo, tunnustan. Tää on kyllä aika Mainio! Vaatekaappi vähän huutaisi muutamaa tiettyä vaatetta.. :-P
VastaaPoistaMuhun nuo vaatteet eivät iske yhtään, mutta onneksi jokaiseen makuun löytyy tänä päivänä mieleisiä lastenvaatteita.
VastaaPoistaTosi kivan näköisiä ja värisiä. Ihanaa kun te blogistit esittelette jotain muutakin kuin Mini Rodinia, jonka hintalaatusuhde on nolla :(
VastaaPoistaPitkäikäisiä hankintoja, suosittelen :)
VastaaPoistaSe on totta, ja olen ihan iloinenkin ettei kaikki näitä halua lastensa päälle. Välillä vaatteisiin kyllästyy kun niitä vilkkuu joka blogissa :)
VastaaPoistaOon muuten aika samaa mieltä Mini Rodinin laadusta ja siksi meillä ei sitä paljoa olekaan. Just ostin talvihaalarin tammikuussa Mini Rodinilta ja harmittaa hitosti, halvemmalla olisi saanut paremman.
VastaaPoistaMulle niin iskee musta-valkoisuus johon on lisätty jotain jujua. Tuo yöhaalari on niin makee! :D
VastaaPoistatulee mieleen se suklaa-lakupatukka. Tai englanninlaku. Mustakin noi vähän yllättävät värit mustavalkoisessa on ihania, kevääksi taisi olla tulossa mintun vihreällä resorilla paitaa. Sekin näytti majhtavalle :)
VastaaPoistaMeille tuli jo sun ekan huuman innoittamana Keisarille ne ruudulliset leggarit ja "karhupaita" eli se missä se suden kuva ja ihanat ovat! ja tosiaan reiluja kokoja!! Otin leggarit tolla pitkälle ja hoikalle (ei oo ainakaan äitiinsä tullut) niin 1227128 ja ne saa kääriä nilkasta vielä rullalle! eli menee varmaan kauan.. mietin jo että tilaisko pienemmätkin jo nyt käyttöön ja siskon perittäväksi.. Ihanaa kun noi vaatteet käy molemmille! Ja nyt oon haukkana oottamassa, että saataisiin Peikkoselle se keltaruudullinen haalari kesäksi hiekkalaatikolle..
VastaaPoistaMä laitan tänne sit heti ilmoitusta kun ne on tullut. kyttään nimittäin itte samoja keltasia :D
VastaaPoistaMutta tottahan se on, halutaan uniikkia ja laadukasta mutta ollaan valmiita maksamaan massamerkkien tusinapuuvillatuotteen verran. Kannatetaan eettisyyttä tuotannossa mutta vain nimellisesti. Onneksi lapsille on PALJON tarjontaa, toista se on aikuisten ja etenkin pluskokoisten vaatteissa.
VastaaPoistaMutta kiitos tykkäilystä myös :)
Tuon tokavikan kappaleen jälkeen jäi kyllä kiinnostamaan, paljonko itse maksoit noista.
VastaaPoistaEn yhtään mitään. Olisi epäkohteliasta olla ottamatta vastaan lahjaa, jos se tuodaan kotiovelle. Nyt annan pienelle merkille medianäkyvyyttä, minkä hinta on huomattavasti suurempi mitä ko. vaatteiden arvo. Tämä ei tarkoita ettenkö itse ostaisi ko. merkin vaatteita, itseasiassa olen jo tehnyt tilauksen uuden erän muutamasta tuotteesta ennakkoon. Edelliset keltaiset ruuduthan myytiin blogipostaukseni jälkeen loppuun, enkä itse edes ehtinyt ostamaan housuja.
VastaaPoistaJos tämä oli kuittaus siihen että en kannata itse ko. merkkiä, niin ohi meni.
tää ompelijatar ottais näitä kuoseja vaikka kankainakin, vinkkiä vaan sinne Mainiolle :)
VastaaPoistaAivan ihania vaatteita! Kiinnitin jo tuossa Helsinki-päivä postauksessa ensimmäisenä huomiota pojan ihastuttaviin vaatteisiin ja nyt tänne selatessa löytyi sitten merkki. Onko sinulla tietoa, milloin seuraava mallisto julkaistaan? Olisikohan tässä viimein ratkaisu mahdottoman tuntuiseen yhtälöön "pienelle pojalle hyvän näköisiä mutta mukavia housuja kohtuuhintaan". Jee! Erityisesti ihastutti ne viininpunaiset jotka vilahtelivat kuvissa, mutta niitä ei kaupan puolelta enää löytynyt. Tuleehan niitä lisää, tuleehan?
VastaaPoistaMoi! Niitä ei ole vielä tullut ollenkaan nettikauppaan, kaikki laivassa matkalla Suomeen :) Tsekkaappa myös merkki Jenni JJ. Häneltä voi tilata myös ihania housuja ja paitoja, vaikka missä väreissä!
VastaaPoista[…] hyväntekeväisyyteen! Näissä vaatteissa myös hinta ja laatu todellakin kohtaavat jos on Oi Mutsi Mutsi-blogiin uskomista Kevät/kesämallisto alka apikkuhiljaa ilmestymään heidän […]
VastaaPoistaVoih, näiden muvien innoittamana kävin itsekkin tutustumassa Mainion vaatteisiin, ja aivan mainiota ovat!! :) Mitoitus vaan mietityttää. Minkä kokoinen käyttäjä näissä 98/104 vaatteissa? Oma tyttöni n. 90cm, ovatkohan nuo tuon koon vaatteet vielä turhan reiluja..?
VastaaPoistaMä en tiedä yhtään paljonko K on, mutta ehkä alle metrin. Jos ostat vaikka tunikaa, niin silloin on varmasti oikein hyvä 98/104. Uskoisin että trikootkin menisi kyllä, ja collegeissa on kiristysnauha.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.