VIIKONLOPPUA ODOTELLESSA...

Kyllä maalla on mukavaa, mutta silti kaupunkiin paluu houkuttaa nyt erityisesti. Bella-blogien rappioäitijaosto kokoontuu lauantaina yhteen ...

IMG_1392 (1)

Kyllä maalla on mukavaa, mutta silti kaupunkiin paluu houkuttaa nyt erityisesti. Bella-blogien rappioäitijaosto kokoontuu lauantaina yhteen Helsingissä ja odotan iltaa innolla! Tai no, odotan myös lastenvahtitarjouksia aivan yhtä innolla, mutta tämähän on vain hidaste.


Tänä kesänä olen alkanut löytämään tasapainon äitiyteen kuuluvan pyhän madonnamaisuuden (hihi) ja rappiominäni välillä. En siis jaksa enää istua kaikkia viikonloppuiltoja himassa muksu kainalossa vaan välillä on päästävä menemään ja kunnolla. Toki nyt kun olen viimein päässyt eroon särkylääkkeistäkin (KYLLÄ!!), meno maistuu mansikalle tai ainakin mansikka-marcaritalle. Toivon mukaan myös säät suosivat sillä Mintun lisäksi Helsinkiin saapuvat maalaisserkkumme Heinolasta ja Hämeenlinnasta ;)


Ainoaksi ongelmaksi tässä kesäkissailussa ovat muodostuneet ne seuraavat päivät, milloin lystinpito on alkanut kostautumaan ihan eri tavalla kuin ennen. Tuli vain mieleen, että voiko se olla tämä ikä vai pelkkää harjoituksen puutetta...onneksi seurueemme muut leidit aloittavat juhlinnan jo suunnitelmien mukaan päivällä ja itse liityn joukkoon vasta myöhemmin illalla. Nyt vaan sitten pää kylmänä, eikä puhettakaan kiinni ottamisesta shottien avulla :D


Onhan kaikki halukkaat pääsemässä ainakin kerran kesässä tyttöjen kanssa ulos? Vai vietätkö mieluummin kesäviikonloput aina lapsiseurassa?

26 kommenttia

  1. Rappiolla on hyvä olla, ei huolet paina... Ps. PITÄÄ olla pilotti!

    VastaaPoista
  2. Mä olen tullut siihen tulokseen, että se on sekä ikä, että harjoituksen puute.
    Tasapainon löytyminen ilman turhia selittelyjä on aivan mahtava juttu!

    VastaaPoista
  3. Ikä se on. Alamäki alkoi kun 30 tuli mittariin. Mä lähdin hyvinkin extempore aikanaan jos lapset ei kotona olleet viikonloppuna mutta vuodet ei kohtele silkkihansikkain ja kun kolmatta päivää meni toipuessa niin joutui vähän alkaa miettimään että mitkä kekkerit on sen arvoisia että jaksaa sen potemisen. Koska jos perjantaina menit ja maanantaina vielä podit niin onhan se kohtuutonta.

    Siksi nyt tuntuu helpommalta olla menemättä vaikka haluja olisi. Ja pääsisikin menemään. Muttakun eka vauvavuosi pyörii vielä päällä ja sen mukana vauvavuoden univelat niin tuntuu hölmöltä lähteä sitä kasvattamaan. Kyllä on joo perhe kiva ja niiden seura kanssa mutta mä käännän sen niinpäin että ne saa musta lomaa eikä toisinpäin. Meinaan siis kyllä jotain kevytrypäsyjä suorittaa. Täytyy vain vähän kellotella että lähtee aikasin ja tulee aikaisin. Josko se sitten ei olisi niin paha. Tai sitten vaan kuolen ja en juo enää koskaan.

    VastaaPoista
  4. Se on se ikä. Mä havaitsin saman vuosia sitten ihan kesken kaiken "bile-elämän", yht'äkkiä toipuminen alko kestää ikuisuuden, niinpä päätin et hauskaa voi pitää ilman viinaakin :) Jatkoin siis "bile-elämää", mutta siirryin jääveteen ja limuihin, 1-3 alkoholiannosta pystyi kyllä illan aikana juomaan jos tahtoi, mutta harvoin tahtoi kun selvinpäin oli hauskempaa :)
    Pidähän hauska ilta rappioäitien kanssa, viinalla tai ilman! :)

    VastaaPoista
  5. Mullepa on toivon mukaan luvassa ihan tyttöjen bileristeily Tallinnaan siskon kanssa, mahtavaa! Tuo "Edes kerran kesässä ulos" -periaate on nimittäin aika hankalaa toteuttaa, kun moni kaveri alkaa olla jo toisella raskauskierroksella tai sitten lapsenvanhdin saaminen on vaan niin työn takana (myös itselle tosin). Pitäkää hauskaa!

    VastaaPoista
  6. Mä niin odotan heinäkuun ekaa viikonloppua. Pääsen paikallisille festareille lauantaina ja meidän poika 1vee 2kk menee mummille hoitoon. Yö erikseen ihan ekaa kertaa, jännää! Ja kavereiden kanssa rimpsalle, kivaa!

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Minä en tiedä onko se ikä vai onko vain jäänyt univaje päälle, sillä vaikeinta palautuminen on silloin kun on valvonut. Alkolimäärällä ei niinkään ole merkitystä, vaikka ei sitä tietenkään samoja määriä pysty tai edes halua juoda kuin joskus.

    VastaaPoista
  8. Hyvä tytöt! Shotteja! Jätkiä! Pitsipilotteja!

    VastaaPoista
  9. Ihana pitsitakki- mullakin on ;) Löysin alkuviikosta Lindexiltä ja hintaa jäi 12e :)

    VastaaPoista
  10. Kyllä viettäisin lauantaista kesäiltaa vaikka Turun jokilaivoilla istuen, mutta ongelma on juurikin tuo lastenvahtiasia. Yh ilman kattavaa sukulaisjoukkoa ja lasten isä Norjassa, niin eipä jää vaihtoehdoksi kuin MLL ja sieltä en ole onnistunut vielä kertaakaan hoitajaa saamaan. Aion kyllä vielä viihteelle pääsä ja kaivan sen hoitajan jostakin kiven kolosta! :D Jaksaa sitten taas olla ehkä himpun verran parempi äitikin ;)

    VastaaPoista
  11. Ääk, mä maksoin 50 euroo tosta! Mutta se on ihana ja pilotti eli täydellinen!

    VastaaPoista
  12. Maaliskuussa tapahtunut tissitakiaisen nro 2 ulospulautus kyllä estää kaikki tyttöjen illat tältä kesältä. Tulokas kun ei pullosta huoli pisaraakaan joten äiti tisseineen saa olla aina hollilla :(

    VastaaPoista
  13. No mutta, otappa selvää totaaliyhäri-toiminnasta! Sieltä saat varmasti vinkkejä myös noihin lastenvahtikuvioihin. Suomessa kaikki tuki on piilotettu byrokratian pyörteisiin, mutta pitäähän sitä välillä olla yksin ilman lapsia, jokilaivoilla tai kotona. Muitakin vaihtoehtoja kuin MLL on olemassa.

    VastaaPoista
  14. vain mietoja ja pitsipilotteja. Noi muut misut on niin täräköitä, et meikälle tuskin jää poikia :D

    VastaaPoista
  15. mulla se taitaa olla vain ikä ja viinan määrä :D

    VastaaPoista
  16. Jes, pidetään! Mekin muuten lähtään syksyllä Tallinnaan ja Liettuaan sieltä, tosin lapsen kanssa eli ei bilettämään.

    VastaaPoista
  17. mun pitäs ottaa oppia sulta. En vain ymmärrä, että oon jo niin vanha ja raihnainen.

    VastaaPoista
  18. Mullakin alamäki on alkanut kolmikymppisenä. Tosin siinä oli pitkä selvä kausi ennen tämän talven ja kevään muutamia juhlia, joiden perusteella oon kyllä jo oppinut hieman toleranssistani.

    VastaaPoista
  19. Juu, mitäs sitä liikaa selittelemään, että tasapainoa aina tarvitaan ;)

    VastaaPoista
  20. hirveen hankala valinta, et laitanko SIFONKIpilotin vai PITSIpilotin...

    VastaaPoista
  21. Testattu ja se ei auta toistaiseksi kun ihan pahimpaan hätään eli ei ota siitäkään mielellään. Tissimies, ei voi mitään :) enkä viitsi minkään bilemenojen takia alkaa taistelemaan ku muuten tuo imetys sujuu niin mukavasti ja helposti :) kyllä sitä sit taas ehtii ku loppujen lopuksi se täysimetys on niin lyhyt aika :)

    VastaaPoista
  22. Vaikeaa sitä onkin hyväksyä vanhenevansa, mut kun palaa äitiyslomalta töihin ja huomaa yht'äkkiä et onkin porukan vanhin eikä enää nuorin niin sitä tajuaa tullensa vanhaksi :D No onneksi saan vielä kaksi kuukautta toipua tästä järkytyksestä ennen kuin palaan töihin tositoimiin ;) Hirvittää kyllä jo tuo neljänkympin armoton lähestyminen, vaan onneks mieli ja osittain kroppakin on vielä paljon sen alle.. Tota viinaahan mä en tarvii mihinkään kun oon ihan tarpeeks hullu ilman sitäkin ;)
    Ja sä mitään vanha vielä ole, sä oot tasan niin vanha kuin sä itse tahdot olla, kroppa voi vedellä vaikka viimeisiä, mut mieli se on tärkein ja asenne :)

    VastaaPoista
  23. Juu tarkoitus on viikon päästä olla ystävän polttareissa ja samaisen ystävän häät myös muutaman viikon päästä ovat, joten lapsivapaita lauantaipäiviä (iltoja) on tulossa, jess!
    Pakko päästä aina välillä johonkin ilman lasta ja ilman miestäkin, tekee kaikille meille oikeen hyvää. Huomenna illalla yhden loistoystävän kanssa illalla syömään ja ehkä parille.

    VastaaPoista
  24. Mä en ainakaan kuulu siihen koulukuntaan, joka jaksaa vain kotikuvioita ikuisuuksiin asti. Viikonloppuna pääsimme eka kertaa pariin vuoteen miehen kanssa hummailemaan ja riekuttiinkin aikuisten oikeesti pitkän kaavan kautta. Toki väsyttää vieläkin ja tuntuu, ettei ihan heti tartte lähteä uudestaan, niin oli ehdottomasti sen arvoista! Ja vaikka sun ilta jäikin lyhyeen, niin mitä siitä, ei sitä voi väkisin kukaan bilettää.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images