LASTEN AURINKOLASIT VERTAILUSSA: BABIATORS VAI KI ET LA?

-Postauksessa olevat lasit saatu maahantuojilta- Tiesittekö, että lasten silmä suodattaa vähemmän UV-säteilyä kuin aikuisten ja verkkokalv...

-Postauksessa olevat lasit saatu maahantuojilta-

Tiesittekö, että lasten silmä suodattaa vähemmän UV-säteilyä kuin aikuisten ja verkkokalvon keskeisille alueille pääsee siten runsaasti haitallista valoa? WHO:n mukaan jopa 80 % koko elämän aikaisesta UV-altistuksesta tapahtuu ennen 18 ikävuotta, joten aurinkolasit ovat yksi kesän tärkeimmistä varusteista myös pienellä lapsella. UV-säteily nimittäin vaikuttaa verkkokalvon ja linssin rakenteisiin haitallisesti niin, että harmaakaihen ja silmänpohjan ikärappeuman riski lisääntyy. UV-säteily vaikuttaa myös silmää ympäröiviin rakenteisiin, kuten luomiin ja silmän pintaosiin, kuten sarveiskalvoon. (lähde: tohtori.fi)

Olen joskus typeryyksissäni julistanut, että olemme mieluummin ilman laseja kun käytämme jotain mäntin näköisiä Babybanzeja lapsella. Nyt on eri ääni kellossa kun tietokin on karttunut matkan varrella. Onneksi silti muutamassa vuodessa pienten lasten aurinkolasirintamalla on tapahtunut kehitystä ja turvallisten lasien rinnalle on tullut turvallisia ja hyvännäköisiä laseja! Oma poika sai kesän kynnyksellä kahdet testilasit, jotka ajattelin reitata ihan perusteellisesti. Kyseessä olevat pokat ovat megasuositut amerikkalaiset Babiatorsit ja hieman tuntemattomammat ranskalaiset Ki ET LA-merkin Jokala-lasit.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

ERITYISOMINAISUUDET:

Babiators: 2 mallia: 0-3 vuotiaille sekä 4-7-vuotiaille. 100% uv-suojaus, bpa-vapaata kumiseosta, vuoden lost & found takuu

Ki ET LA: 3 erilaista mallia vauvasta nelivuotiaaseen saakka. 100% uv suojaus. lasit valettu yhdestä osasta (ei saranoita sangoissa).

TESTITULOKSET:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Aloitimme testauksen Babiators-laseilla, minkä vuoden mittainen lost&found-takuu meinasi tulla heti tutuksi. Babiators laseja Suomeen tuovan Jonnan suosituksesta annoin lasit lapselle tutkittavaksi ennen päähän laittoa, ja minuutissa niistä irtosi linssi! Onneksi linssin napsauttaminen takaisin paikoilleen oli helppoa, eikä lasit todellisuudessa kärsineet pikkuvahingosta mitenkään. Tykkäsin kovasti lasien ulkonäöstä ja linssien tummuudesta sekä etenkin linssin muoviseoksen turvallisuudesta. Ohut ja herkkä lapsen iho ei todellakaan tarvitse ylimääräisiä kemikaaleja ihokosketukseen, vähiten tietenkään bpa:ta.

Ilo bpa:n puuttumisesta kuitenkin hieman karisi, kun aikalailla heti huomasin ettei Babiatorsit pysy lapsella päässä, vaikka 0-3 vuotiaiden koko oli selkeästi oikea. 2-vuotiaan nopeat liikkeet saivat nämä lasit tipahtamaan päästä alta aika yksikön ja uudelleen niitä päälle laitettaessa ne huitaistiin omatoimisesti pois. Testihenkilö sanoi siis ei kiitos ja ilman takaremmiä laseja oli mahdoton saada pysymään villillä testaajalla. Uskoisin, että nämä lasit toimivat parhaiten ihan pienillä lapsilla ja sitten hieman isommilla, sellaisilla jotka jo ymmärtävät mitä aurinkolasit ovat ja tietävät mitä tehdään. Eli ei meillä valitettavasti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Toisten lasien eli Ki ET LA:n Jokala-mallin testaus sujuikin sitten hieman mallikkaammin, siitä suuri kiitos joustavalle kuminauhalle millä lasit sai kiristettyä päähän. Ensin nämäkin (tietenkin) ärsyttivät lasta kovasti, mutta sitten hän myöntyi käyttöön. Ki ET LA:n Jokalat ovat suurinpiirtein pienempien Babiatorsien kokoiset, siksi onkin hauskaa arvuutella miksi nämä lasit ovat 2-4-vuotiaille ja Babiatorsit tosiaan jo vauvaiästä lähtien suositellut. Voisin pistää pääni pantiksi, että tämä Ki ET LA:n vanhimmille lapsille suunnattu lasi toimisi myös vauvoilla.

Ki ET LA mainostaa kaikkia lasejaan turvallisiksi, mutta erillistä bpa-vapaa mainintaa laseista ei löydy, kuten ei myöskään rikkoontumistakuuta Babiatorsien tyyliin. Yhdestä osasta valetut lasit tuntuvat kuitenkin kestäviltä, eivätkä ole menneet rikki leikeissäkään. Plussaa myös luomupuuvillaisesta pikkupussukasta, missä laseja on helppo kuljettaa turvallisesti laukussa, miinusta taas muotoilemattomasta sangasta minkä takia lasit liukuivat helposti alaspäin korvan päälle.

SUMMA SUMMARUM:

Meillä 2-vuotiaalla testaajalla toimii huomattavasti paremmin Ki ET LA:n Jokala-lasit tällä hetkellä. Niissä on puutteensa, mutta joustoremmipidike on kyllä tässa iässä aika ehdoton juttu. Luulen kuitenkin, että kokeilemme Babiatorseja uudelleen ensi kesänä, sillä ne taas istuivat muuten paremmin ja Bpa-vapaata materiaalia ollessaan tuntuvat turvallisemmalta vaihtoehdolta pidemmällä aikavälillä. Kunpa nämä lasit voisikin yhdistää yhdeksi toimivaksi paketiksi: Babiatorsin istuvuus ja Bpa-vapaa muovi yhdistettynä Ki ET LA:n yhdestä palasta tehtyyn runkoon ja joustoremmikirostykseen olisi varmasti se kaikista toimivin meille nyt!

Babiatorseja mm. Ipanaisesta

Ki ET LA:ta mm. Mamideasta ja Pepinosta

Mitä laseja teillä käytetään?

25 kommenttia

  1. Meillä on Julbot. Vauva-aikaan oli ne vauvakokoiset, jotka voi laittaa päähän kummin päin vaan, ja ne oli ihan superhyvät. Täksi toiseksi kesäksi oltaisiin haluttu samanlaiset, mutta meidän jättipäiselle 1,5-vuotiaalle isoinkin vauvamallin koko oli jo liian kapea. Ostettiin sitten sellaiset isojen lasten malliset. Ne on periaatteessa sopivat, mutta käytännössä valuvat nenänvartta pitkin, koska eihän tuolla pikkutyypillä vielä ole nelivuotiaan nenää, vaikka pään koko onkin sitä luokkaa. Lapsi on kuitenkin siitä hassu, että tykkää laseistaan ja korjailee itse niiden asentoa, joten ei valuminen ole niin haitannut. Noihin saisi viriteltyä nauhankin, ja olen ajatellut kokeilla, auttaisiko se valumiseen... Julboja noin yleensä voin kyllä suositella, mutta kannattaa sovittaa malli vähän paremmin kuin me sovitimme. Noita isojen lasten malleja Julboista löytyy paljon erilaisia.

    VastaaPoista
  2. Meiltäkin löytyy nuo hittilasit, babiatorsit ;) Aluksi kyllä tuntui, ettei ne mitenkään pysy vilkkaan taaperon menossa mukana, eivätkä pysy pikkuisella nenällä. Käytössä ne kuitenkin on osoittautuneet ihan toimiviksi, tosin tuommoiset kuminauhalliset toisiksi laseiksi esim. pyöräilyyn (kun ei koko aika näe onko ne lasit viskattu menemään...) voisi olla näppärät, mutta noilla yksillä nyt kuitenkin mennään :)

    VastaaPoista
  3. Meillä oli viime kesänä jo 1-vuotiaalla niin iso pää että ostimme julbolta isomman koon ja niissä ei ollut valmiina pään takana mitään kuminauhaa, mutta sangoissa oli kolot joihin sai pujotettua. Meillä siis julbot kuminauhalla ja lapsi pitää mielellään (siis vaatii eteisessä lasiit...) päässä. Kulkee myös päiväkotiin repussa päivittäin ja siellä myös käytössä aurinkoisella säällä aina. Aurinkolasit myös näyttää siltä että niitä käytetyään päivittäin, joten voipi olla että ensi kesälle tarvii hankkia uudet :)

    VastaaPoista
  4. Meilläkin on susirumat Julbot. Kokeiltiin tuolle 3-vuotiaalle sekä Babiatorseja että Kiel et LA:ta, mutta kumpikaan ei istunut kunnolla lapsen nenälle, jäi fiilis että eivät kyllä suojaa yhtään niin hyvin kuin Julbot.

    VastaaPoista
  5. Me tykättiin paljon Babybanz retro-mallista, mutta kaksien rikkinäisten jälkeen luovutettiin ja vaihdettiin merkkiä. Babiatorit ovat olleet käytössä hyvät, kunhan vain haettiin silmälasiliikkeestä nauha, joilla lasit saa kiristettyä paikoilleen. Nyt lasit pysyvät hyvin touhukkaan 2-veen menossa mukana, ja äidin ei tarvitse tuskastella lasittomuutta.

    VastaaPoista
  6. Meilläkin on Babiatorsit. Oon yrittänyt metsästää myös sellaista erikseen ostettavaa hihnaa niihin. Jos joku tietää mistä sellaisen niille sopivan saa, pliis kerro mullekin! :)

    VastaaPoista
  7. Me haettiin oma ihan Specsaversilta. Taitaa olla aikuisten hyllystä, mutta hihnaa saa toki katkaistua. Hyvin pelittää!

    VastaaPoista
  8. Okei! Pitääpä käydä tsekkaa se! Kiitos! :)

    VastaaPoista
  9. kiitos tiedosta, mekin haetaan sellainen heti huomenna (jos pieksämäellä on specsavers...)

    VastaaPoista
  10. Meillä ei käytetä yhtään mitään laseja, mikä tämän postauksen jälkeen alkaa tuntua tosi mäntiltä. Meillä on parit kierrätyksestä saadut mitkä lie lasit, joita kumpikaan lapsi ei suostu pitämään.

    Ehkäpä kunnolla istuvat lasit voisivat auttaa asiaa? Mielenkiintoinen postaus, kiitos.

    VastaaPoista
  11. susirumat julbot edelleen, olleet jo useampia vuosia. ensin kokoa 1, koska liinassa/repussa piti pysyä päässä, sitten puolikesää ne oli vähän liian pienet, ja siirryttiin siskon vanhoihin 3 koon laseihin. yhdet on hukattu ja 3 muut tallessa.
    babiatoreista moni sanoo ettei pysy pienen päässä :/ mutta suostuiskohan kohta 6v käyttämään niitä..

    VastaaPoista
  12. Yhtäkkiä näyttää niin isolta pojalta <3 Meillä ei olla koskaan käytetty mitään, koska mun lapset ei suostu. Joskus aikoinaan viriteltiin vaikka millä....mutta irti sai ;) On onnistunut siihen puolen vuoden ikään, mutta sitten siit eteenpäin ei ole ollut mikään hitti ;)

    VastaaPoista
  13. Nauhoja saa varmasti ihan kaikista optikkoliikkeistä.

    VastaaPoista
  14. babiators ja semmonen silikoninen kiristysnauha optikolta. Tosin kun angst iskee, ei lasit pysy päässä vaikka ois mikä viritys. Mut ne on vaan niin coolit kyl oikeesti :D

    VastaaPoista
  15. Meillä on jo kolmannet julbot, jotka ehkä eivät ole maailman trendikkäimmät, mutta mun mielestä pikkulapselle ihan hauskat ja mikä parhainta, erittäin toimivat. Tosiaan ne vauvakoon 1 ja 2 oli käytössä ainoastaan vauvavuotena, mutta jo viime kesänä kun poika täytti 1, piti ostaa koko 3, joka mahtuu edelleenkin. Toisina laseina on sitten sellaiset coolimmat Ray Banin lastenarskat, joita olen vähän säästellyt ns. parempaan menoon. Siis pyörä- ja juoksulenkeille en just uskalla ottaa niitä, kun ei pysty valvomaan otetaanko ne päästä pois. Meillä poika on jo viime kesästä asti suostunut hyvin pitämään laseja, oikeastaan jopa itse pyytää niitä. Laseja meillä käytetään lähes ympäri vuoden, talvellahan voi olla kanssa tosi kirkasta jos on lunta ja aurinko paistaa.

    Tein viime kesänä niin, että mentiin ulos ilman laseja ja sitten todettiin, että onpa kirkasta ja laitettiin lasit päähän. Näin poika itse huomasi, että on paljon mukavampaa olla lasit päässä. Hän on myös saanut leikkiä niillä kotona sisällä ja tykkää niitä itse asetella päähänsä. Jos ei näitä kaksia laseja olisi jo ollut olemassa, olisin varmasti investoinut noihin babyators-laseihin tänä keväänä.

    VastaaPoista
  16. Meillä 3-vuotiaalla edelleen käytössä Julbojen pienin vauvakoko :) Lapsen pää on niin pieni ja siro, että kaikki muut mallit ja merkit on ihan liian isoja. Ehkä ens kesänä voitais vaihtaa siihen seuraavaks isoimpaan kokoon, että kuopus sais sit noi pienimmät.
    Melko rumathan noi on, mutta käytiin kokeilemassa liikkeissä kaikki mahdolliset mallit ja merkit, mutta ei ne mitkään ollu sen kivampia ja huonommin ne muut meidän pikkupäiselle istu. Eli näillä mennään (tai siis tällä hetkellä ei mennä, koska kukaan ei tiedä mihin hyvään talteen ne laitettiin viime käytön jälkeen... etsintä jatkuu!)

    VastaaPoista
  17. Kaksivuotiaalla on babiatorsit, joita saa kyllä jatkuvasti kohennella, hänellä kun ei ole käytännössä ollenkaan nenänvartta. Nyt ostaisin kyllä varmaan mieluummin nuo toiset kokeilemasi, mutta eivät nämäkään olenkin huonot, että viitsisin toisia ostaa.

    VastaaPoista
  18. Meillä on käytössä Julbot ja mielestäni ne on ihan ok näköiset -tai ehkä tykkään siitä että ne on sellaiset hassut ja "lapsellisen" näköiset. Tässä asiassa tosin vaakakupissa painoi enemmän käyttöarvo kuin näyttöarvo. Itse nimittäin saan kamalan päänsäryn huonoista aurinkolaseista joten halusin lapsellekin lasit jotka on optiikaltaan parhaimmistoa. Plussaa erinomaisesta istuvuudesta ja siitä että suojaavat hyvin myös sivulta. Ja että ovat bpa-vapaat. Into lasien pitoon vaihtelee 1,5 vuotiaallani viikottain ja parhaimmillaan ne vaaditaan päähän jo kotona ennen ulos menoa.

    VastaaPoista
  19. Tämä on tosi hyvä kun kireyttä voi itse säädellä. :)

    http://www.koukussa.com/perhokalastus-asusteet/aurinkolasit/aurinkolasien-nauha

    VastaaPoista
  20. Meidän jäbällä on Lindexiltä ostetut 4 euron arskat. Hienot ja toimivat. Mainitsinko jo että hienot sen lisäksi että toimivat? :D

    VastaaPoista
  21. Pohdin aiemmin myös näitä samoja vaihtoehtoja (blogissa lisää), mutta päädyin ostamaan meidän nyt 1v8kk pojalle Ki-Et-La:t ja hyvin ovat toimineet :) (Yksivärisiä) värivaihtoehtoja niissä voisi olla enemmän, meillekin tuli nuo valkoiset.

    VastaaPoista
  22. Meidän 2,5-vuotiaalla nuo Ki-Et-La:n lasit ovat olleet tosi hyvät. Ei olla edes tarvittu sitä remmiä kun pysyvät niin hyvin päässä. Ja hintakin on puolet Babiatorseista :)
    Minä en pitäisi Bpa:ta tai sen puutetta aurinkolaseissa merkittävänä koska niitä ei kuumenneta tai syödä. Eli toisinsanoen jos siitä jotain pääsisi ihon läpi imeytymään, niin pitoisuudet olisivat niin pieniä että niillä ei ole merkitystä.

    VastaaPoista
  23. minityyli-blogista luin että julbot on vielä babiatorseja paremmat, siis optikon näkökulmasta. joten rumuudesta huolimatta niitä pidetään :D

    VastaaPoista
  24. joo, oon kuullut itsekin monen optikon vannovan julbojen nimeen :)

    VastaaPoista
  25. Me löydettiin ihan vahingossa Sokokselta sellainen söpis lasten sankanauha. Cailapin taisi olla. Testattiin jo pyöräretkellä, toimii! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images