KETARAT KATOSSA

Eilinen bailuilta ei onnistunut ihan suunnitellulla tavalla. Vaihdoin ensin lapsen asemalla isälleen, jotta pojat pääsivät Helsinki Prideen ...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Eilinen bailuilta ei onnistunut ihan suunnitellulla tavalla. Vaihdoin ensin lapsen asemalla isälleen, jotta pojat pääsivät Helsinki Prideen ja juoksin metrolle sekä kotiin. Nopea suihku ja hiukset märkänä ilman meikkiä Mintulle, etten vain hyytyisi ennen kemuja. Meikkaus, siideri, iloinen yllätys kun mua odotti pullo Fresitaa, vähän sipsejä ja ymmärrys että sipseillä ei tätä iltaa vedettäisi läpi. Pikainen pyörähdys lähikiinalaisessa ja take away paketti mukaan kemuihin. Totaalinen lamaantuminen.


Haukottelin ja yritin pysyä mukana menossa, ei vain ottanut tulta alleen. Seura oli hyvää, jutut parempia, tanssiliikkeet parhaita ja siellä mä vaan istuin silmät ristissä oikein pääsemättä mukaan meininkiin. Viikon reissu alkoi selkeästi vaikuttamaan ja kun viimein lähdimme ulos, hyvästelin tytöt Porvoonkadun baarin edessä ja ehdin sekunnilleen oikeaan aikaan illan viimeiseen metroon.


Harmittaa ja ei harmita. Ei harmita siksi, että olin jo puolilta öin kotona ja nukuin yhteen menoon kahteen päivällä. Väsy, minullako? Mutta seuran takia kyllä harmittaa kovasti, kun seuraava yhteisiltaan on taatusti aikaa. No tätä se on, ja onneksi on silti järki päässä ettei väkisellä vie itseään halki tuhannen savuisen salongin. Nyt on hyvä nostaa jalat seinää vasten, maata viikon tauon jälkeen omassa ihanassa futonissa (joustinpatjasängyt - selkävaivaisen helvetti). Olla vaan.


ps. olettehan jo äänestäneet lempparianne Eemeli leivoskilpailussa? Nyt on viimeiset hetket käsillä, heinäkuussa se on jo myöhäistä! ÄÄNESTÄKÄÄ SIIS!!

0 kommenttia

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images