Tietoa mainostajalle ›

FOOTBALANCE

Vaikka olen puoli vuotta kohta surkutellut itseäni täällä blogissa selkä/hermopinne-sairasteluni takia, myönnetään että olen etuoikeutettu s...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Vaikka olen puoli vuotta kohta surkutellut itseäni täällä blogissa selkä/hermopinne-sairasteluni takia, myönnetään että olen etuoikeutettu siinä mielessä, että saan mediatoimistojen kautta paljon tietoa siitä, mikä tilanteessa voisi olla avuksi. Eikä vain tietoa, vaan ihan konkreettisia apuvälineitä testattavaksi. Olen ollut täysin tiedoton siitä, kuinka yleisiä raskauden jälkeiset selkävaivat ovat, mutta nyt muutaman kuukauden sisällä, kun olen taas päässyt liikkeelle, olen kuullut tapaamiltani ihmisiltä paljon samanlaisia tarinoita ja vinkkejä. Koska en kuitenkaan ole fysioterapeutti tai jalkaexpertti, saattavat juttuni olla vähän sinnepäin faktatasolta, en nimittäin voi mitenkään muistaa kaikkea sitä tietoa sanasta sanaan mitä olen saanut viime aikoina! Yritän kuitenkin aina välillä päivittää uusia tietojani myös tänne blogin puolelle, jotta muut samoista vaivoista kärsivät kenties löytäisivät apua myös omaan vaivaansa.


Tänään pääsin erään mediatoimiston lehdistöpäivässä tutustumaan suomalaiskeksintöön, Footbalance-pohjallisiin. Minulle on jo sairastamisen aikana tehty yhdet mittatilauspohjalliset, mitkä eivät toimineet, mutta en ole heittänyt kirvestä kaivoon. Edelliset pohjalliseni rakennettiin käsin mittaamalla, Footbalancet taas tarkemman oloisella tietokoneohjelmalla tutkien ensin jalka-analyysillä onko jalassani virheasentoa, mikä voisi vaikuttaa alaselän rasittumiseen. Arvatkaapa oliko virheasentoa? Kuvat kertovat karun totuuden. (sorry huono kuvanlaatu!)


footbalance1


footbalance2


ja pahin vielä isompana... (olen oikeasti ihan järkyttynyt nilkan asennosta)


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Vasen (sekä ala-) kuva kertoo jalkojeni vinoon vievän virheasennon, oikea kuva taas havainnollistaa millainen nilkan asennon pitäisi olla (sen sain aikaiseksi nostamalla varpaita ylös ja siirtämällä painoa jalan ulkosyrjälle). Oikea asento on mahdoton pitää yllä, sillä kuka hullu voisi olla jatkuvasti varpaat kippuralla ja jalkojen paino vain sisäosassa? Niinpä. Virheasentoja jaloissani oli ylipronaatio, laskeutunut holvikaari ja laskeutunut poikittaiskaari, eli suurinpiirtein kaikki ongelmat mitä nainen voi raskauden aikana ja jälkeen jalkoihinsa saada. Osa ongelmista on toki ollut osa elämääni jo vuosikymmeniä. Mulle suositeltiin Footbalancen mittatilauspohjallisia ja yllätyin positiivisesti kun ne tehtiin siinä paikan päällä 10 minuutissa. Edellisiä pohjallisia odottelin 2 viikkoa. Ja näitä tosiaan saa mistä tahansa jälleenmyyjältä (mm. useat Intersportit sekä fysikaaliset hoitolaitokset) yhtä nopeasti, jalka-analyysi on vieläpä aina ilmainen.


Se on selvää, etteivät nämä pohjalliset ihmeparantumista tule tekemään, kun selkä ja jalka ovat olleet sen verran kovalla koetuksella. Mutta kuten aiemmin jo kirjoitin, on hermopinne alkanut osoittamaan häviämisen merkkejä ja pystyn jo liikkumaan suhteellisen kivuttomasti ja vapaasti, joten hyvänä apuna nämä varmasti tulevat olemaan. Tarkoitus oli (jo ennen pohjallisia) mennä ensi viikolla kuntosalille selkäjumppaan. Nyt odotan jo innolla jumppaa, sillä omat game-pohjalliset tarjoavat tuen lisäksi kaikista Footbalance-pohjallisista suurimman iskunvaimennuksen, ja se on tärkeä juttu hermopinteilijälle. Toiset saamani pohjalliset olivat uutta QuickFit-mallia, minkä erikoisuutena on muokattavuus kotona (80 asteisen uunin avustuksella!).


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Kiinnostaisiko teitä kokeilla tulevaisuudessa Footbalancen pohjallisia? Sain ehdotuksen arvonnasta ja voisin ilahduttaa sillä teitä joku päivä, jos kiinnostusta riittää. Selkä- ja jalkavaivoista käsittelevien postauksien kommenttimäärästä olen aistivinani, etten ole yksin jalkojen virheasentojen, hermopinteiden, selän kulumien ja selkänikamien lyhistymisen kanssa - valitettavasti. Olisi kiva kuulla mielipiteitä tämänkaltaisista aiheista, kiinnostaako vaiko ei? Ja millaisia kokemuksia teillä on erilaisista tukipohjallisista?


Huom! Tämä EI ole arvontapostaus.

31 kommenttia

  1. Nilkan asento näyttää tutulta. Minulta bongattiin tuo ongelma (onneksi) jo muksuna, sillä kävelin molemmat nilkat tuollatavoin tiltissä. Fysioterapeutti epäili, että luisteluharrastukseni oli heikentänyt nilkan lihaksia. Eli luistimet jalassa 5 päivää viikossa tukivat nilkkaa liikaa, jolloin nilkka "laiskistui" kun en muuta liikuntaa harrastanut. Nilkat saatiin kuriin lihaksia vahvistamalla.

    Selkä-/jalkaongelmat kiinnostavat kyllä kovasti. Itse en onneksi ole pohjallisten tarpeessa, mutta varmasti monet muut ovat.

    VastaaPoista
  2. Kiinnostaa kyllä. Itselleni on tehty ainakin kahdet pohjalliset, mutta minun ongelmani on se, etten löydä kenkiä, mihin ne voisi laittaa. Koko kesän kävelen pistokkaissa - niissä ei pohjalliset pysy ,ellei ole erikoisjalkineet. Pohjalliset vaativat aika tilavat ja hyvin istuvat kengät - minä taas en saa mitään nauhoja tai tarroja kiinni, joten on oltava sellaiset "jalkaan potkaistavat" kengät. Ei hyvät tukipohjallisille.

    VastaaPoista
  3. Hei, meilaappa tuonne footbalancelle! Uskoisin, et sieltä löytyy sulle pohjalliset, kun heidän pohjallisissa on ihan korkkareihinkin meneviä malleja ja avokkaisiin myös. En kysellyt niistä tarkemmin kun on ihan tarpeeksi kysyttävää oman jalan malleista, mutta epäilisin tän olevan hyvä vaihtoehto http://www.footbalance.fi/tuotteet/tyo-ja-vapaa-aika/fancy Nämä ei myöskään ole hinnalla pilattu, hinnat taisi lähteä n. 35 eurosta ja esim noi kotona muotoiltavatkin oli vain 40 euroa, eli ei ole paha satsaus. Jos olisin kuullut näistä aikaisemmin, olisin saletisti tilannut ainkin noi quickfitit.

    Kenkäongelmaan mulla ei ole erityisratkaisua, mulla oli jalkaan vedettävät lapikkaan talven, käytän myös nauhamartensseja, mutta silläkin merkillä on mielestäni avokasmallia, joka vain laitetaan jalkaan. Joku bump tms taisi olla malli.

    VastaaPoista
  4. Mullakin on ollut pohjalliset nuorena, en tajua miksi en oo hankkinut uusia vuosikausiin. Tosin ne oli aika kovat ja eivät ainakaan siksi vaimentaneet iskuja-

    VastaaPoista
  5. Itselläni on tuollaiset Footbalancet teetetty ennen selkäleikkausta, kun on virheasentoa, pituuseroa sun muuta. Ovathan ne vähän hankalat, kun joutuu aina vaihtamaan kengistä toiseen(itse kun en raaskinut teettää kuin yhdet), eivätkä tosiaan sovi kuin tiettyihin kenkiin. Ja jos selkä ja jalat ovat tottuneet vuosien saatossa tiettyihin virheasentoihin, saattaa yhtäkkinen pohjallisten käyttö aluksi myös pahentaa tilannetta, että ei kande säikähtää.

    VastaaPoista
  6. joo! meillä tulis kotona sit tappelu kumpi ne saa, kun täällä asuu kaksi selkävaivaista. miehellä ollut iskias puoli vuotta niin kuin sullakin ja mulla raskausajasta asti selkävaivoja eli vielä pidempään...

    VastaaPoista
  7. juu, se vaiva tietenkin on jos ei ole monia pohjallisia, että jaksaa vaihtaa kengän mukaan pohjallista. Mutta musta noi ei ihan hirveen hintaset ees ole, toi mun erikoispohjallinen oli n. 70 euron arvoinen, se toinen teettämäni pohjallinen olisi maksanut 300 eur, ellei pojan pappa ois puhunut siitä hintaa pois. Ja niistä tuli jalat niin kipeeksi että itkin vaa ku tulin lähikaupasta :/ Ei auttaneet yhtään vaikka yritin aikani, näillä oli parempi kävellä heti.

    VastaaPoista
  8. hei kultaseni, noi ei oo pahan hintaisia vaikka ostaisitte kummallekkin omat. Toi itse muotoiltava on n.40 eur ja toi spessupohja mikä teetettiin jalan mukaan oli kuulemma 70 euron arvoinen. Ei paha hinta jos auttavat. Tästä raportoin sitten myöhemmin!

    VastaaPoista
  9. Aihe kiinnostaa ja on ajankohtainen itsellenikin. Miten ihmeessä en ole saanut aikaiseksi tsekkauttaa jalkojeni asentoa vaikka footbalancestakin olen ollut tietoinen. Ilmeisesti mun hermopinne ei ole äitynyt vielä riittävän pahaksi.

    VastaaPoista
  10. se analyysi on nopea ja helppo, löytyy varmaan lähimmästä intersportistanne. Kyllä noi kuvat ainakin itseni herätti huomaamaan, että pohjalliset todellakin ovat tarpeeseen.

    (ps. huomaatko tuossa toisessa jalkakuvassa kun muksu katsoo jalkojen takaa? :D)

    VastaaPoista
  11. Kiinnostaa ja todella! Nyt kun viimeinen pulla on uunista ulos (syntyi pe) niin oma kroppa saa taas erilaiset mittasuhteet. Kaikki vanhat vaivat ottavat paikkansa raskausvaivojen väistyttyä. Kuten jo aikaisemminkin täällä kommentoin, selkä ja kantapäävaivat ovat arkea. Mulla pohjallisista on ollut aikaisemminkin apua, ne vaan ei istu kaikkiin kenkiin niin hyvin.
    Odotan innolla arvontaa ja jos ei tärppää suuntaan kohti lähintä putiikkia ja hommaan tuon analyysin!

    VastaaPoista
  12. Mulla on kanssa tota ylipronaatiota, ollut ihan pienestä asti. Nyt tuli kyllä kipinä tehdä asialle jotain, varsinkin kun kärsin usein selkävaivoista ja juokseminen saa polvet juilimaan. En vaan jotenkaan ole koskaan tajunnut, että "hassusti astuminen" vaikuttaisi noin paljon koko kroppaan.

    VastaaPoista
  13. Onnea pullasta :D Mutta älä nuolaise ennenkuin tipahtaa, jos nimittäin imetät niin ne raskaushormonithan on ja pysyy, siis ne jotka edesauttaa esim lantion löystymistä ja muuta nikamien pehmeyttä (öööö...ammattitermit hallussa joo!), eli keho ei lähde heti palautumaan kokonaan raskaudestakaan :( Maito on onni vauvalle, mutta kyllä mua hieman harmittaa lähes 1.5v imetysaika tän selkärumban jälkeen. Kun se kehon palautumattomuus on ollut yksi iso epäily näille krempoilleni.

    Ja noitahan voi olla monia, eikun vauvan kanssa kauppaan tekemään ainakin se testi. Tuo on tosi mielenkiintoinen juttu.

    VastaaPoista
  14. Toi punaisella säteilevä kroppakuva kertoo aika hyvin ne ongelmapaikat. Mulla on kropan asento nyt kokonaan tollanen, seison aina mahdollisuuden tullen yhdellä jalalla ja kroppa on ihan miten sattuu vinksallaan. En edes pysty nyt seisomaan suorassa ja kävelenkin jotenkin pylly pystyssä. Onneksi nyt alkaa helpottamaan pinnetila ja toivottavasti noista pohjallisista olisi tulevaisuudessa apua kropan suoraksi saamisessa!

    VastaaPoista
  15. Tosi hyvä aihe, lisää vaan juttuja kehiin!

    VastaaPoista
  16. Mulla on niin hirveet iskiasvaivat vaivanneet taas hetken tauon jälkeen ettei ikinä... joo, pitäis kai hakeutua johonkin apua saamaan.

    VastaaPoista
  17. no kun meitä on opiskelija ja kotiäiti niin mä jään vielä odottamaan sitä arvontaa :)

    VastaaPoista
  18. Kiinnostaa! Mulle on opiskeluaikana tehty yhdet omat pohjalliset joita silloin tällöin vielä käytän, niissä kengissä, mihin mahtuvat. Lapsena olisi pitänyt käyttää säännöllisesti toisen kantapään alla korokepalaa skolioosin takia.

    VastaaPoista
  19. iskias= helvetti irti. mulla ei siihen kipuun auta ku särkkäri ja lepoliike, onneksi on nyt laantunut aika lailla.

    VastaaPoista
  20. No ainakin jossain vaiheessa palaan aiheeseen omien kokemusten kera pohjallisista ja arvontaakin on luvassa kunhan ehdin itse muodostamaan paremman mielipiteen.

    VastaaPoista
  21. Kiinnostaa. Itsellä myös raskausaikana tuli iskias, joka kettuilee edelleen etenkin kävelylenkeillä. Myös plantaarifaskiitti on tuttu, sen olen aina saanut pois venyttelemällä. Tietenkin jos olisin innostuneempi tästä oman kehoni huoltamisesta, voisi tilanne olla huomattavasti parempi. Venyttely olisi tosi ihanaa ja tarpeellista. Miksi se on niin hankalaa toteuttaa?

    VastaaPoista
  22. Ehdottomasti kiinnostais :) Minulla diagnosoitiin pari viikkoa sitten Mortonin neurooma (eli hermopinne) oikeassa jalassa. Kylläpä onkin kirveltäny kävely jo toista kuukautta! Mittatilauspohjallisia suositeltiin, mutta ainakaan toistaiseksi ei budjetti sellaisiin veny.

    VastaaPoista
  23. Aihe (ja arvontakin, hehe) kiinnostavat kovasti! Itse olen nyt vakuuttunut paljasjalkakengistä, joilla kävelen tahi juoksen päivittäin. Mulla ne auttoivat jalkaterä- ja selkäkipuihin - tai niin ainakin luulen, koska mitään muuta en muuttanut samaan aikaan. Mutta siis toki pohjalliset kiinnostavat, josko niiden avulla voisi taas alkaa käyttää tavallisia kenkiä.

    VastaaPoista
  24. Mulla on ihan jalkaterapeutilla teetetyt pohjalliset, kun alkoi vasenta polvea jäytämään koko ajan muutama vuosi sitten -> ylipronaation takia vääntyi koko jalka ja aiheutti rasitusta. Lievempi sama vaiva oikeassa. Hyvin on toimineet, paitsi ainoa vaan että aika paksu se pohjallinen eikä mene todellakaan kaikkiin kenkiin. Toisin sanoen kiva olisi, mutta en voi todellakaan niitä käyttää kaikkialla.

    Nyt olen näitä sun selkäpostauksia lukenut erittäin suurella kiinnostuksella, alaselkä on (jälleen, istumatyöstä) johtuen kuin tulessa koko ajan. Ei voi istua, ei jaksa seistä, autossa kaasun painaminen on yhtä tuskaa, en pysty taivuttamaan kivutta eteenpäin jne... Tällä hetkellä hoitona on jumppa, Sirdaludi (yöksi), Naprometin tulehduskipulääke (aamuksi, päiväksi, illaksi), suolahaude (vie tulehdusta pois, sanoi luonnonparantaja), kaurapussi (kylmällä ja kuumalla), ne pohjalliset (mihin kenkiin ne nyt aina mahtuu), sallisatulatuoli, sähköpöytä jne. Ja vielä aion kokeille Niinan Liikunnanvihaajan puolella vinkkaamaa jumppa-lärpykkää, jolla kuulemma lähti selkäkivut, kun nilkkaa kuntoutti. Ei voi haitata enempää? Ja ajattelin vielä kokeilla sinun suosittelemia kylmä/lämpökääreitä. Ja footbalancet kiinnostaa myös ;) koska tätä taistelua en aio hävitä.

    VastaaPoista
  25. Kiinnostaa! Pohjallisten osto olis edessä ja olen sellaiset joskus omistanutkin, jalkahoitajalta tilatut, käsin valmistetut. Ne oli tosi hyvät mutta kalliit ja ei kestäneet kovin kauan.
    Näitä oon jo miettinyt, vielä on ollut otsin tuo taloudellinen tilanne esteenä ostolle. Mulla on iskias ongelmaa, polviongelmaa ja tiedän jo peilistä katsoessani, että nilkat kääntyvät sisäänpäin. Eli arvontaa vaan kehiin,jospa onnikin suosisi :)

    VastaaPoista
  26. Mahtavaa, jos tulee Footbalance-arvonta! Todellakin mukana;)

    Itselläni on käytössä juoksu- ja jumppakengissä Footbalance-pohjalliset. Vuosien ylipainon ja kahden raskauden jälkeen holvikaari (vai mikä se on) on laskeutunut ja ylipronatoiva askellus tarvitsee lisätukea.

    Toissakeväänä en ollut ehtinyt sisäänajaa pohjallisia, joten en laittanut niitä puolimaratonille juoksukenkiin. Kahden päivän päästä toinen jalkapohjani kipeytyi niin etten pystynyt enää kävelemään. Muistin pohjalliset ja sujautin ne kävelykenkiin. Puolipäivää niillä tepsuteltuani töissä kipu hävisi;) uskon siis todellakin noiden pohjallisten toimivan!

    VastaaPoista
  27. Nonni, nyt oon viettetty perjantaina aikaa latialla issiaskipuja itkeskellen. Ei auttanut mikään.

    En huomannut kekaraa kuvasta kun kännykän ruudulla kuva on niin pienenä. Nyt tästä isommalta ruudulta kyllä näkyy :-)

    VastaaPoista
  28. [...] särkylääkityksen kokonaan, ihan uskomaton juttu. Pohjallisten tekoprosessista voit lukea täältä. Nyt testailen niiden rinnalla (mutta tietenkin eri aikaan) Merreliltä saatuja [...]

    VastaaPoista
  29. […] syvästä rakkaudesta kaikkia kehon virhesentoja diagnosoivia koneita kohtaan. Se alkoi taannoin Footbalance-pohjallisten tekemisestä ja olen siitä lähtien haaveillut kaikenlaisista virheasentoanalyysistä, koska nämä jutut […]

    VastaaPoista
  30. Sen jälkeen kun alat käyttää tukipohjallisia, voit sanoa goodbye vanhoille kengillesi. Jos virheasentosi aiheuttaa jatkuvasti kipuja kehossasi, joudut pitämään tukipohjallisia koko päivän. Sitten joudutkin keskittymään kenkäostoksilla vain kenkiin, joista saa sisäpohjan pois. Minulla on näistä asioista jo melkein kymmenen vuoden kokemus ja voin kertoa että sopivien kenkien haeskelu vie aikaa. Merkit Ara (varsinkin), Gabor, Mephisto, Sievi, Hartjes esim ovat niitä joilta saattaa löytyä sopivia malleja. Jotkut kutsuvat niitä kenkiä mummokengiksikin. Kärsitkö mieluummin kivuista ja kärvistelet korkkareissa, vai haluatko rentoutuneen kehon? "Jalkavammaisten" koron korkeus on max 5 cm eli kunnin korkkareita et voi edes ostaa. Aran avokkaissa on kohtuullisia malleja.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images