KOLMEN KAVERIN JÄÄTELÖÄ, NAM!

Luulin nuorempana, että kaikki kiva tapahtuu ainoastaan Helsingissä (koska asuin maalla). Nyt tiedän, ettei se ihan niin olekaan, mutta kyll...

OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Luulin nuorempana, että kaikki kiva tapahtuu ainoastaan Helsingissä (koska asuin maalla). Nyt tiedän, ettei se ihan niin olekaan, mutta kyllä Suomen suurimmassa kaupungissa omat etunsa on. Mitä enemmän ihmisiä on tiivistetysti pienellä maa-alalla, sitä todennäköisempää on että hauskoja juttuja tapahtuu. Jos mietitään mikä todennäköisyys on, että huomaat yksi päivä asuvasi jäätelötehtaan naapurissa, on se todennäköisempää kyllä Helsingissä kuin vaikkapa Haukiputaalla. (Kaikella kunnioituksella Haukipudasta kohtaan, missä on paljon hyviä puolia, kuten Jukka Takalo).


Toissa viikolla lapsi tuli isänsä kanssa kauppareissulta kasvot mustikassa ja kun kysyin mitä on tapahtunut, kuulin poikien maistaneen naapurin jäätelötehtaan jäätelöä, mustikka-kardemummaa. Että oli kuulemma ihan sairaan hyvää. Minä sitten heti googlettelemaan, ja kyllä, naapurissamme on Kolmen kaverin jäätelötehdas! Koska olen yksioikoinen ihminen, meilasin heti tehtaanjohtajalle, että tahdon koemaistajaksi ja pääsin :D Unelma-ammatti, ellen sanoisi. Varsinkin kun palkan saa jäätelönä ;)


OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Kolmen kaverin jäätelö on ensimmäistä kesäänsä toiminnassa oleva helsinkiläinen jäätelötehdas, mikä myy purkkijäätelöä vain pääkaupunkiseudulla. Ja me siis ihan oikeasti ollaan nyt testimaistajia uusille tuotteille, joita jalostetaan tällä hetkellä itä-helsinkiläisessä jäätelötehtaassa. Ensi viikolla tulee seuraava testisatsi potentiaalisia myyntituotteita, en malttaisi odottaa! Kolme jo kaupoista löytyvää makuyhdistelmää on mustikka-kardemumma, vadelma-valkosuklaa sekä mansikka-vanilija. Ihan törkeän hyviä kaikki! Lempparia en osaa nimetä, kun jopa (yleensä tylsäksi kokemani) mansikka on niin älyttömän hyvää, marjaisaa, oikeiden marjojen makuista ja niin erilaista mitä vaaleanpunaiset tiiliskivijäätelöt tai aromiaineiset herkkujädet. Nää maistuu just sille, kuin marjat maistuu oikeastikin!


Kolmen kaverin jäätelöt tehdän kotikutoisin menetelmin. Kaikki mahdollinen raaka-aine on suomalaista eli maitotuotteet, marjat, kananmunat jne. Kardemummaa ja vanilijaa ei Suomesta löydy, mutta nekin tulee perhetiloilta muualta maailmasta. Valkosuklaa on muuten huippuhyvää belgialaista suklaata ihan siksi, ettei Suomesta ollut löytynyt sopivaa suklaavalmistajaa, minkä suklaassa ei olisi ollut (keinotekoista) vaniliinia. Jäätelöistä ei siis löydy teollisesti tuotettuja lisäaineita, väriaineita,  tai mitään keinotekoista makuainetta, jota jäätelöön ei pitäisikään laittaa. Jäätelömassaan ei ole vatkattu ilmaa, joten se on täyttä tavaraa. Tosin sillä erotuksella muihin "tiivisjätskeihin" että sen ihan oikeasti saa lusikalla suoraa purkista. (Mä aina sahaan veitsellä Ben&Jerry'siä pahveineen, kun lusikka vain vääntyisi siinä hommassa)


OLYMPUS DIGITAL CAMERA


Pienessä 0.5l purkissa on jäätelöä 400g. Vertailuna Suomessa tehdyssä kilpailevan merkin samankokoisessa pahvipakkaus-herkkujäätelössä grammoja on 1/4 vähemmän, eli vain 300g ja 0.85 litraisessakin alle 500g. Ei siis kannata pienen koon antaa hämätä! Näitä saa suurimmista K-marketeista pitkin pk-seutua (tarkka lista täällä) ja ensi viikosta alkaen myös pk-seudun Stockmanneilta! Jäätelöt on saanut hurjan hyvän vastaanoton, ja jäätelötehdas huriseekin kuulemma yötäpäivää että kaikki halukkaat saavat tätä marjaisaa paikallisherkkua. Uusia makuja on tulossa tulevaisuudessa sekä myös isompia purkkeja esimerkiksi aidon vanilijan makuiselle jäätelölle, mitä saamme testimaistaa pian. Itse toivoin jo uutuusmauksi jotain ihanaa raparperia ja mansikkaa sisältävää jätskiä ja raparperi onkin kuulemma yksi potentiaalisista tulevaisuuden mauista, ei kuitenkaan vielä seuraavassa erässä.


On se vaan kiva, että jotkut uskaltaa perustaa tällaisia yrityksiä, mitkä arvostaa hyviä raaka-aineita ja aitoa makua. Tämä ei siis ollut mikään "maksettu mainos", jos ei noita meidän tulevia testijäätelöitä lasketa maksuksi, ihan vain hehkutan kun on hehkuttamisen arvoista asiaa! Nam, maistakaa!


3kaveria


3 kaverin facebookista poimittu jäätelökirjailijan antama palaute kertoo mielestäni paljon:



"Vuonna yks ja kaks teimme kolmen kaveruksen kesken kirjan nimeltä Suomalainen jäätelökirja (WSOY). Sen jälkeen ei suomalaisessa jätskimaailmassa olekaan tapahtunut mitään mainittavaa ennen kuin te kolme kaverusta teitte aivan loistavan jäätelösarjan. Sekä koostumus että maku ovat kohdallaan. Onnittelut myös kivasta brändi-ilmeestä :)"

41 kommenttia

  1. Nam! Mä luinkin tästä yrityksestä taannoin jostain lehdestä (olisko ollut MeNaiset?). Vielä en ole päässyt maistamaan, mutta kiva tietää, että löytyy ihan marketeistakin :)

    VastaaPoista
  2. Jossain paikallislehdissä on ollut juttuja, tosin en ole itse nähnyt vielä niitä. Mutta vois olla hyvinkin myö naisissakin. Heillä ei ole mitään markkinointibudjetteja tai muita, suusta suuhun on kehut jätskistä menneet ja purkit viedään käsistä :) Hieno homma, kannattaa maistaa vaikka kaverin kanssa puistoillessa!

    VastaaPoista
  3. Voi mahtava yhteistyö, olen kade! Voiko oikeastaan olla parempaa kuin päästä maistelemaan luvan kera erilaisia jätskejä, ei voi ainakaan kesällä! No vielä ei noita päästä meillä kokeilemaan kun asutaan vähän kauempana, mutta ehkäpä jossain vaiheessa. Mä luulen kanssa näistä jostain lukeneeni.... jokin lehti kampaajalla :)

    VastaaPoista
  4. Om nom nom. Maistoinkin joskus lähikaupassa, hyvää oli! Jos ne tarvii lisää testimaistajia niin voit ilmoittaa mut :D mä oon tosi hyvä siinä!

    VastaaPoista
  5. No on se varmaan sitten me naiset? Ku en usko Hkin paikallisuutisiakaan sinne tulevan :)

    VastaaPoista
  6. ps. tää ei oo mikään "blogiyhteistyö", ihan vaan kunnon junttina ilmottauduin testaajahalukkaaksi ja pääsin :D :D Rakastan nimittäin jäätelöä, se on herkkujen herkku!

    VastaaPoista
  7. Hih, voin henk.koht. kutsua teidät seuraavaan testiin :) Se oli vissiin jopa ensi viikolla kun muutamaa makua tulisi, hyvä syy pihakahveille pihalla naapuri hyvä :)

    VastaaPoista
  8. Äh, ei se tosiaan ollutkaan sama yritys.
    Mutta tässä anyway ko. artikkeli :D http://www.menaiset.fi/artikkeli/ruoka/jaatelogurujen_opissa_parasta_tulee_kun_tekee_itse

    VastaaPoista
  9. Tästä tuli mieleen, et nää meidän perän miehet oli käynyt italiassa jäätelöakatemiassa opiskelemassa ja todenneet, et ei, ei me tehdä jäätelöä kyllä näin! Siellä kaikki maku oli tullut jostain litkuista ja ties mistä värjätyistä makugeeleistä, kolmessa kaverissa maku ja väri tulee marjoista.

    Ja muuten, kun tossa ekassa haastattelussa sanotaan et mustikan maku on hailakka niin samaa ei kyllä voi sanoa tästä mustikasta. Kardemumma-mustikka maistuu ihan sellaiselle kotitekoiselle mustikkapiirakalle pullapohjalla, mutta tietenkin jäätelönä. Maku on ihanan voimakas, ehkä se kardemumma jopa voimistaa mustikan aromia.

    VastaaPoista
  10. Junttius siis kunniaan. Ja muistahan kertoa jos jotain huippumakuja löytyy.... ainahan niitä käydessään voi aina bongailla.
    Nim.merk jos en söisi jäätelöä läpi vuoden olisin aika paljon hoikempi

    VastaaPoista
  11. Juhuu, tää on niin hyvää. Olin jo ihan vähällä itsekin tiedustella samaan tehtävään viisivuotiaan synttäreiden korvilla, kun olisin halunnut lasten jätskibaariin näiden poikien jädeä. Kuukausi sitten tämä herkku oli vielä kortilla monissa paikoissa, mutta sitten se vaan jäi. Hieno homma sulla! :)

    VastaaPoista
  12. Meilläkin kuukauden päästä olevat synttärit sai huomattavasti helpomman tarjoilun kun maistoin näitä. Mikä sopisikaan paremmin kesäsynttäreille kuin kesäinen marjajäätelö? Ja onneksi hädän hetkellä voi ostaa suoraa naapurista, jos kaupasta olisi loppu. Tosin kyllä meidän kaupassa näitä on nyt ollut, kun oon tsekkaillut pakasteen aina ohi mennessäni!

    VastaaPoista
  13. Mä kans rakastan jäätelöä ja viime aikoina olen ollut pettynyt noihin makujätskivaihtoehtoisin Suomessa. Esim Ainot on ihan kauheita paitsi se valkosuklaa-vanilja. Ingmann creamyista oon löytänyt muutaman hyvän maun, tykkään esim siitä romanovin mansikkajädestä ja vaahterasiirapista. Mut nää on niin erimakuisia mitä noi lempparit muista sarjoista, paljon aidompia makuja. Ja toivon, että nää ei lähtiskään mihinkään tuplasuklaapähkinäkinuskikakku linjalle, vaan ottas vaikka sitruunaa, raparperia, viinimarjaa jne, kirpsakoita makuja!

    VastaaPoista
  14. Juu olisi kiva kyllä että tulisi raikkaita makuja. Ingmannin mutakakkua olen syönyt useamman pönikän suklaanhimoon ja kokeillut varmaan lähes kaikki Ainot ja muutkin Ingmannit ;) Nyt täytyy katella onko jätskikioskeille tullut mitään uusia kivoa tuttavuuksia. Meillä elokuussa 2-v täyttävä lapsi ei tykkää lainkaan jäätelöstä, joten sitä saa syödä aivan rauhassa eikä kukaan ole edes pummimassa!

    VastaaPoista
  15. just luin ingmannin lime-mascarbone-VODKA jätskistä irtopalloina. Pitä on pakko maistaa! Mut nyt nukkumaan myös siellä päässä ;)

    VastaaPoista
  16. Slurps, herkulliselta kuulostaa, kiitos vinkistä! En ollut kuullutkaan tästä jätskitehtaasta!

    VastaaPoista
  17. Jätskihimo iski eilen kun luin tämän ja jatkuu edelleen. Ei tällaisia juttuja saa julkaista illalla, kun kaupat eivät ole auki seuraavana päivänä. Miten mä kestän huomiseen...? Toivottavasti meidän lähimmässä K-supermarketissa olisi jo näitä.

    Hyvää Äitienpäivää!

    VastaaPoista
  18. Tsekkasin listan ja jippii meidän kauppa mainittu :D

    VastaaPoista
  19. Hei jes! Näitä Tampereellekin, kuulostaa ihanalle!

    VastaaPoista
  20. Kuulostaa ihanalta! Mutta et sä haluais kysyä niiltä kavereilta, että onko niissä kaikissa jäätelöissä ihan pakko olla sitä kananmunaa? Kun tällanen reppana muna-allergikko joutuu jo pidättäytymään esim. kaikista Ben&Jerryseistä, mutta toisaalta voi syödä melkein kaikkia marketti-jätskejä, niin eikö näistäkin voisi edes yksi maku olla ilman sitä munaa... Nimim. Kade ;)

    VastaaPoista
  21. voinhan minä kysyä! Tosin luulen vastauksen olevan maku yhdistettynä erilaiseen valmistusmenetelmään, missä kananmuna tuo jonkin paremman koostumuksen tms. Se on ikävää, ettei kaikkia allergikkoja voi aina ottaa huomioon, varsinkaan näin pienessä aloittelevassa firmassa mille on luultavasti oma vaikeutensa jo valita niistä mauista ne eniten myyvät. Mutta kerron ehdottomasti viestiä eteenpäin!

    VastaaPoista
  22. Kiva, kiitti! Se kananmuna ei oo kuitenkaan ihan ensimmäisten ainesosien joukossa tuossa, siksi elättelen toiveita... :) Pitäisköhän itsekin vielä kirjoittaa sinne ja tarjoutua munattomien kokeilujen testimaistajaksi, heh.
    Oon muuten jahkaillut koko viikonlopun, raskisinko tilata tuon ihanan Alba babyn takin pojalleni. Selvä blogi-ilmiö tässä kyseessä, se on nyt tarpeeksi monta kertaa näkynyt sun kuvissa niin johan alkaa tuntua, että pakkohan tuo olis itsellekin saada! ;)

    VastaaPoista
  23. sekä johanneksenleipäpuunjauhe että glukoosisiirappi on lisäaineita jädessä.. toinen emulgaattori ja toinen pienentää jääkidekokoa. Aineslistaa kun kattoo niin nää taitaa tehä jätskin Hollantilaisen Farmhouseicecreamin miksillä? Ja valkosuklaa Belcoladea? :)

    VastaaPoista
  24. Luonnollisia lisäaineita siis, ei mitään turhia juttuja jäätelön laadun kannalta. Kyllä varmaan tajusit mitä tarkoitin ja nyt taas vaan pädet, arvasin nimittäin sun urputtavan jotain. Luulen etteivät tee tolla miksillä, koska just puhuin heidän työntekijän kanssa heidän tehneen viime talven kotikoneella testijätskejä ja noi kaikki pääraaka-aineet on suomalaisia. Vai tarkoititko jotain hollantilaista reseptiä vai jotain valmista jäätelölitkumassaa mitä voi tilata hollannista? Eiks pullassakin oo suurinpiirteen samat ainekset jokapaikassa, et nestettä eniten ja sit vehnäjauhoo? Luultavasti sama pätee jäätelöön, et ne ainesosat nyt vaan on siinä järjestyksessä jos haluu jäätelöä eikä esimerkiksi mansikkahilettä.

    Belcoladesta en tiedä, hyvin mahdollista. Sellanen pelkästään elintarviukekäyttöön tekevä suklaatehdas.

    VastaaPoista
  25. Toivottavasti löydät ton vielä. En ainakaan Suomessa oo nähnyt kaupoissa. Se onkin ihana ja ajattelin et ehkä raskin ostaa pojalle talveksi saman merkin toppatakin, kun se on niin mukavan näköinen ja mallinen.

    VastaaPoista
  26. Kerro kolmelle kaverille terkkuja, että puolukka on ihana raaka-aine myös jäätelöön. Saa ihanan kirpsakanraikasta herkkua.

    VastaaPoista
  27. Harmi kun suolisto ei kestä maitotuotteita...grrrrr! Ei sorbetti ole sama!

    VastaaPoista
  28. Harmi kun suolisto ei kestä maitotuotteita...grrrrr! Ei sorbetti ole sama!

    VastaaPoista
  29. Hei kaikki jäätelön ystävät,
    Nyt on saatavissa aivan IHANA uusi tulokas, Kolmen kaverin jätski... kokeilin ihan juuri mustikkakaardemummaa ja mmmmm, hakkaa kansainvälisessä ja suomalaisessa kilpailussa monet isot nimet - aivan mahtava maku, kardemumma on loistava idea, ja sitä on riittävästi!; mustikka maistuu siltä kuin olis omat pakastemustikat mukana, sokeri ja rasvasuus just oikeessa balanssissa! Maistakaa jos ette usko!

    VastaaPoista
  30. :) se maistuu ihan sellaselle vanhan ajan pullataikina-mustikkapiirakalle <3

    VastaaPoista
  31. Jäi tämä postaus takaraivoon ja eilen oli ajettava Itikseen Stockalle hakemaan vadelma-valkosuklaa ja mustikka-kardemumma. Kiitos tästä(kin) vinkistä! Oli ihan huippuhyvää! Ei paljon muita jätskejä tee enää jatkossa mieli ostaa. Toivon todellakin etteivät lähde tuplasuklaa -linjalle tulevaisuudessa. Raparperi olis just hyvä. Samoin vaikka puolukka, karpalo ja lime + jotain kunkin kaveriksi.

    VastaaPoista
  32. Se Me Naisissa mainittu yritys oli Caminito. Kävin eilen Herkkujen suomi -tapahtumassa ja maistelin heidän jäätelöitään ja sorbettejaan. Tekevät nykyään jäätelöt Espoossa ja heiltä löytyi kananmunattomia jätskejä. Sorbetitkin oli oikein maukkaita ja rakenteeltaan jäätelömäisiä. Heidän jäätelönsä löytyy K-kauppojen listalta ja itse ainakin aion painostaa lähikauppaani tilaamaan niitä. Valiot ja ingmannit jääköön kauppaan!

    VastaaPoista
  33. Voi kiitos tiedosta! Täytyypä alkaa katsella lähi-K-kaupoista tuota merkkiä testiin tai vaikka esittää toiveitakin kauppiaalle. :)

    VastaaPoista
  34. Maistapa niitä Caminiton sorbetteja! Todella jäätelömäinen rakenne on niissä!

    VastaaPoista
  35. jäätelönystävä111. tammikuuta 2014 klo 17.10

    kas kummaa kun itse jäätelöä joskus tehneenä en ole tarvinnut massaan johanneksenleipäpuujauheita tai glukoosisiirappia yms sontaa..
    ihan olen perinteisen ohjeen mukaan tehnyt ja on sata kertaa parempaa kuin 3 kaveruksen "mönjäjäätelö"..
    ja ihan tiedoksi, en aio enää ostaa 3kaveruksen jäätelöä koska ensimmäisen(ja viimeisen) purkkini kun ostin, niin massa ensinnäkin oli rakeista, voimainen jälkimaku oli aivan kauhea, "sorbettimainen" koostumus ei ole jäätelölle ominainen, ja maku nyt muutenkaan ei ollut kovin onnistunut(mustaherukka- appelsiini). en tiedä oliko valmistuserässä jotain vikaa vai ovatko kaikki 3 kaverin jäätelöt tuollaisia.. mutta jatkossa en aio ostaa kun oli niin suuri pettymys kaiken "tuuletuksen" keskellä..ja luulisi hinnankin puolesta että maku olisi ollut parempi.

    VastaaPoista
  36. mä käytän glukoosisiirappia jäätelönteossa ihan siksi,että se estää sen isojen jäähileiden muodostumisen. Tuo sun paketti on voinut myös sulaa kaupassa ja jäätyä uudelleen, sillä mitään hileitä niissä ei ole yleensä. Mustaherukka-appelsiini on aika raikas yhdistelmä, oma suosikkini on kardemumma-mustikka ja valkosuklaa-vadelma. Mutta makunsa toki jokaisella.

    VastaaPoista
  37. jäätelönystävä111. tammikuuta 2014 klo 20.41

    en nyt tarkoittanut purkissa jäähileitä vaan selkeätä raemaisuutta massassa.
    tuntui kun kielellä/huulilla pyöritteli..itelle jäi kyllä "hienoinen" pettymyksen maku suuhun..purkki maksaa muutenkin aika paljon niin kyllä sitten olettaisi saavan laatua...

    VastaaPoista
  38. Purkin kilohinta on suurinpiirtein sama, mitä tiiliskivijätskissäkin, se on tiiviimpää eli menee pienempään purkkiin.

    VastaaPoista
  39. jäätelönystävä111. tammikuuta 2014 klo 21.30

    no turha alkaa mollaamaan muita jäätelönvalmistajia jos kanssasi ei olla samaa mieltä.
    ja suosikkejani ovat ingman creamyt sekä ben&jerrys..ja jos nyt pilkkua aletaan n*ssimaan niin jäätelölläkin on oma tarjoilulämpötilansa eikä sitä kuuluisi edes säilyttää saatika tarjoilla liian kylmänä...ja todellakin itsekin pahoitin mieleni tuosta että 3 kaverin jäätelö oli pettymys minulle, sillä mielelläni suosisin kotimaista..

    VastaaPoista
  40. jäätelönystävä111. tammikuuta 2014 klo 21.33

    jäätelön toisaalta ei kuulukaan olla tiivistä tiiliskiveä..eikä ns. "täyttä tavaraa" niinkuin tykätään ilmaista..mutta ehkäpä itse olen sen verta tarkka etten kaikkeen uuteen ihastu, minullakin on "kriteerini" :D

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images