NOKIAN KUMPPARIARVONTA

-sponsoroitu- Nokian jalkineet halusi lahjoittaa yhdelle lukijalleni uunituoreet muumikumpparit. Ajankohtainen palkinto kyllä, ja pistetään ...

-sponsoroitu-




Nokian jalkineet halusi lahjoittaa yhdelle lukijalleni uunituoreet muumikumpparit. Ajankohtainen palkinto kyllä, ja pistetään nyt "vaateviikon" lopuksi jakoon. Alla on mallit ja ilahduttavaa on se, että myös aikuisten kokoja löytyy! Itse valitsin lapselleni myrskytaivaan siniset koossa 25.


Aikuisten malli: ruskea ja fuksia (1, 2) koot 36-42. Lasten malli: fuksia, tummansininen ja sininen (3, 4, 5) koot 21-33.



Pieni arvioni saappaista: Jotkut saattavat muistaa, että meillä odottaa oikean kokoisten muumien lisäksi myös brittiläiset "merkki"lastensaappaat jalan kasvamista. Ihan pakko todeta, että kun olen näitä kaksia kumppareita vertaillut, Nokiat voittavat ihan joka osa-alueella.


Materiaali Nokian saappaissa on paljon jämäkämpää ja ne on siksi helpompi laittaa lapsen jalkaan itse. Näissä on lisäksi kummassakin mallissa hyvät heijastimet, huopapohjalliset sekä tosi hyvät urat pohjissa. Lisäksi lastensaappaissa on korotettu kanta, jolloin päkiän ja kannan väliin jää pieni kolo, missä pysyy haalarin remmi hyvin. Toisissa saappaissa ei ollut mitään näistä. Uskomatonta, että kahdet saappaat voivatkin olla niin eri laatuiset! Mutta suomalainen suunnittelu sopii suomalaisiin vaatimuksiin, niinhän sen pitääkin olla.


Sitten vain valitsemaan oma suosikki ja kirjaamaan se kommenttiboksiin nimimerkin kera. Muista laittaa myös meiliosoite, se ei näy kuin minulle. Arvonta-aikaa on torstaihin 7.3. saakka ja voittaja saa omakseen lempisaappaansa. (voit siis valita joko lasten tai aikuisten saappaat!)


ARVONTAONNEA!

595 kommenttia

  1. Noi fuksiat aikuisten saappaat koossa 41 tulis tarpeeseen. Tyttären kanssa vois läiskytellä lätäköissä. :)

    VastaaPoista
  2. Tummansiniset koossa 27 poitsulle :)

    VastaaPoista
  3. Vaikea valinta :) Tummansininen ja koko 25.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania! Meille kelpaisi tummansiniset lastenkumpparit koossa 25.

    VastaaPoista
  5. Lasten fuksiat ovat siisteimmät!

    VastaaPoista
  6. Mikä on toi teidän brittiläinen "merkki"kumppari, jos saan kysyä? Meillä on pojalla Joulesin ja Kidorablen(?) kumpparit koossa 20 ja jalasta tippuu.. En tiiä oisko nokiat yhtään paremmat

    VastaaPoista
  7. Hmm iso olisi houkutus tavoitella jotain itselleen, mutta jos nyt kuitenkin tummansiniset ja jossain reilussa koossa, vaikka 27 :)

    VastaaPoista
  8. Mä haluaisin meidän Islalle nuo fuksiat koossa 21, koska likka ei omista vielä yhtiäkään kumppareita, vaikka lähteekin luultavasti kesän aikana kävelemään, mikäli on yhtään vanhempiinsa tullut :)

    VastaaPoista
  9. Päiväkotitädin unelma arvonta! :)
    Fuksiat olisivat minun mieleeni kovin, koossa 39.

    VastaaPoista
  10. Lasten saappaat fuksian värisinä ja koossa 21, kiitos. :D

    VastaaPoista
  11. Pitkän (noin minuutti) harkinnan jälkeen lähden tavoittelemaan aikuisten fuksian värisiä saappaita koossa 38.

    Meillä oli kans toissa vuonna neidillä jotkut ulkomaalaiset "hienot" saappaat ja ne menivät hetkessä kamalaan kuntoon, eikä tosiaan jalkalenksua varten ollut mitään "lokosta". Pienet asiat tekevät saappaasta toimivan...

    VastaaPoista
  12. Aikuisten ruskeat kumpparit kolahtavat kovaa. Ruskean ja vaaleanpunaisen yhdistelmä kun vaan on niin hieno. Kokoa saa olla reilusti, kumppareihin kuuluu mahtua isompikin villasukka ja silti jäädä vähän hölskyttelyvaraakin, eli 40.

    VastaaPoista
  13. Ihania nää sun arvonnat! :D Kyllä mä ottasin nuo aikuisten fuksiat koossa 36.

    VastaaPoista
  14. Meille saisi ihan mielellään kotiutua lasten fuksianväriset saappaat koossa 30 :)

    VastaaPoista
  15. Ajankohtainen arvonta! Täsmälleen sun kanssa samalla valinnalla mentäis.

    VastaaPoista
  16. Aikuisten fuksiat olisivat loistava keino varautua loskaa varten.

    VastaaPoista
  17. Kyl noi lasten fuksiat koossa 25 ois meidän valinta :)

    VastaaPoista
  18. Ihania kaikki. :) Itselle haluaisin nuo pinkit kumpparit. :)

    VastaaPoista
  19. Siniset ja koossa 21 tai 22 (kumpihan nyt mahtaisi sopia...) olisivat ihanat ensikumpparit kovaa kävelevälle juniorille :)

    VastaaPoista
  20. Vaaleamman siniset koossa 31 :)

    VastaaPoista
  21. Aikuisten fuksian väriset saappaat olisivat ihanat!

    VastaaPoista
  22. Jos onnetar suosii, hyppäisimme mieluusti lätäkköön fuksianvärisissä koon 29 saappaissa.

    VastaaPoista
  23. Kolmevuotias kummipoika suurena Muumi-fanina tykkäisi varmasti noista tummansinisistä!

    VastaaPoista
  24. Fuksian väriset koossa 29 kelpaisi meille :)

    VastaaPoista
  25. Ruskeat koko 40 :) Oliskin ekat saappaat näin aikuisiällä :)

    VastaaPoista
  26. Aikuisten ruskeat on mielettömän hienot, mutta koska itseltäni löytyy jo hait ruskeana niin tavoittelisin lasten fuksian värisiä myy-saappaita :)

    VastaaPoista
  27. Jos nyt kerrankin kokeilis voittaa jotain itselle, eli aikuisten fuksiat.

    VastaaPoista
  28. No mukana, totta maar!

    Tummansininen muumi on musta tyylikkäin. Ompulle kokoa 28 jooko!

    VastaaPoista
  29. Lasten vaaleamman siniset koossa 23 meille, ihanat! Muutenkin kivan näköinen mallisto!

    VastaaPoista
  30. Aikuisten fuksiat koossa 38 ois herkut! Eipä tarvisi enää miettiä kenkävalintoja, kun lähtee lätäkkökeleillä ulos. :) Joutuisi kyllä varmaan sopimaan siskon kanssa vuoroviikot noiden herkkukumppareiden käytöstä..!

    VastaaPoista
  31. Jos voitto napsahtais kohdalle niin kyllä mää noi fuksiat kolmoset ottaisin kaappiin vartomaan siskonlikan koiven kasvua :) vaikkapa koossa 22 niin olis sitten käyttöikääkin jonniinverran ;)

    VastaaPoista
  32. Aikuisten fuksia koko 42... joskos kerrankin sais kivat naiselle sopivat kumisaappaat isossa koossa. Kaupssa kun törmää vain vihreisiin ja mustiin.
    Vaikka olenkin isojalkainen, niin mäkin tykkään tyttöjen väreistä :D

    VastaaPoista
  33. aikuisten malli, väri fuksia ja koko 40. 'pitänyt ostaa' jo pari vuotta, mutta itselle ei vaan kumppareita saa aikaiseksi hankkia. Jos vaikka onnetar suosisi!

    VastaaPoista
  34. Oh, tummansiniset muumit meille ja heti! Koko on vielä arvoitus kun on kevätkengät ostamatta.

    VastaaPoista
  35. Meille kelpaisi lasten fuksiat ja kokona 33 :)

    VastaaPoista
  36. ruskeat aikuisten saappaat koossa 39 olis aika nam!
    ei tarvis märin sukin koiraa ulkoiluttaa.

    VastaaPoista
  37. Aikuisten fuksiat koossa 39 (tai 38). Ei mulle, vaan neljäsluokkalaiselle, joka juur tänään esitti toiveen pinkeistä kumppareista :)

    VastaaPoista
  38. lapselleni koossa 26 ja tumman siniset muumit (4) :)

    VastaaPoista
  39. Meidän lapsi vasta opettelee kävelemään eikä meillä ole vielä yksiäkään kenkiä. Kokoa en siis osaa sanoa, mutta noi siniset muumit olis aivan ihanat pojalle!

    VastaaPoista
  40. Fuksiat Pikku Myyllä, 39. ;-)
    Minäkin suosin Nokiaa näissä saapasasioissa.

    VastaaPoista
  41. Ihania! Houkuttelisi nuo aikuistenkin itselle mutta koska mulla on jo äärettömän hyvät punaiset nokialaiset niin tavoitellaan fuksian värisiä Pikku Myy-kumppareita 2-veen jalkaan. Luulen että koko saisi olla 27 mutta jalan (ja saappaan) saa varmaan vielä tarkkuusmitata jos voittaa.

    VastaaPoista
  42. Fuksianvärisille aikuisten saappaille olisi tarvetta koossa 38. Kevättä varten tarttis anyway ostaa uudet kumpparit!

    VastaaPoista
  43. Oi, fuksiat koossa 39! :)

    VastaaPoista
  44. Ruskeat saappaat koossa 40 haluaisi tämä mamma! :)

    VastaaPoista
  45. Mukana arvonnassa ja jos arpaonni suosii niin haluaisin lasten fuksian väriset saapaat koossa 25. :) Melkein harmittaa ettei itsellä ole tarvetta saappaille.

    VastaaPoista
  46. Noi nelos saappaat ois tosi päheet! Ja koossa 23 pääsisivät käyttöön :)

    VastaaPoista
  47. Tähän on kyllä pakko osallistua! Lapsi valitsi mallin nro 3, ja koko 25 olisi meillekin se sopiva :)

    VastaaPoista
  48. Ruskeat aikuisten saappaat, koko 40. Puolivuotiaan pojan jalan kokoa ensi syksylle tms. on hankala arvioida, muuten olisin päätynyt muumeihin.

    VastaaPoista
  49. Lasten fuksian väriset kumpparit koossa 24 tai 25 olisivat täydelliset meidän tytölle! :)

    VastaaPoista
  50. Näinhän se taas menee että saappaat lapselta löytyy mutta itelleni en ole raskinut ostaa :P Eli ruskeat kokoa 39 kelpais tänne että pääsee mammakin lätäkköön!

    VastaaPoista
  51. Tummempaa sinistä ja koossa 28, kiitos :)

    VastaaPoista
  52. Tummansiniset lasten kumpparit tänne kiitos!

    VastaaPoista
  53. Onpa ihania! Aikuisten fuksiat koossa 40 löytäisivät hyvän kodin täältä. Olisi taas oppilailla välitunneilla jotain ihasteltavaa.

    VastaaPoista
  54. Ahne kakka äiti toivoo itselleen ruskeita koossa 39 ;-)

    VastaaPoista
  55. Aikuisten ruskeat koko 39 olis just mulle sopivat! Itselle ei tule enää hankittua mitään - aina vaan lapselle, joten toivottavasti arpaonni suosisi. :)

    VastaaPoista
  56. Fuksiat kokoa 41 olisi tämän äidin voittotoive! Kumpparit unohtui terassille viime talvena enkä ole niitä sen jälkeen ilennyt käyttää, joten tarvisin kyllä uudet. Pojalle mahtuu vielä syksyiset :)

    VastaaPoista
  57. pinkit pikku myy saappaat ovat ihanat!

    VastaaPoista
  58. Diggasin ruskeista pikku myy-saappaista eniten, mutkun tyttö tarvitsisi uudet kumpparit ni oikeesti tarve olis koolle 30. Tummansiniset on hienoimmat mutta realistina ja tyttöni maun tuntien valkkaisin kuitenkin nuo pinkit.

    VastaaPoista
  59. Tummansiniset muumit on parhaat! Koko sais olla varmaan 22-23.

    VastaaPoista
  60. Ruskeat (1) saappaat kokoa 39 saa mielellään lähettää meille. Nyt oon itsekäs ja haluan itselleni saappaat.

    VastaaPoista
  61. Ei harmittais tulevat loskakelit niin paljoa, jos olis jalassa fuksianväriset Pikku Myy-saappaat. Aikuisten saappat siis, ja koko 37 :)

    VastaaPoista
  62. Aikuisten fuksiat on kyllä tosi pirtsakat ja sopisivat vallan mainiosti kevään "rapakeleihin" kaveriksi :)

    VastaaPoista
  63. mun tulevalle eskarilaiselle nr.4 ja koko 33! :)

    VastaaPoista
  64. Aikuisten fuksiat 38 olis aivan ihanat!

    VastaaPoista
  65. aikuisten fuksian väriset.

    VastaaPoista
  66. fuksian aikuisten koossa 38 ;)

    VastaaPoista
  67. Tummansiniset lasten mallista ois kiikarissa! Mutta kokoa pitää vielä miettiä, 24 tai 25, pitääpäs mittailla jos onni suosis:)

    VastaaPoista
  68. Aikuisten koon fuksiat koko 39:) Ovat kyllä ihanat<3

    VastaaPoista
  69. Koko 29 ja saappaat nro 4...saisi siskonpoika uudet kumpparit :)

    VastaaPoista
  70. Saappaat numero 5 sopisi erinomaisesti meidän pojulle koossa 25 :)

    VastaaPoista
  71. 4. Ja luultavasti sama koko kuin teillä. Joku 1,5-2v koko

    VastaaPoista
  72. Jos voittaisin, niin tytär saisi nro 3 saappaat. Itse en koskaan malta ostaa pinkkinä sellaista, minkä voisi pikkuveljelle kierrättää, joten nyt revittelisin.

    VastaaPoista
  73. Numero 4, koko 30. Nää on kyllä niin makeet, että ostan, jos voittoa ei tipu. Osaatko sanoa suoralta kädeltä mistä näitä saa? (Sorry, laiskottaa, en jaksa googlettaa kännykällä.) Kiitos ja hei.

    VastaaPoista
  74. Fuksian väriset kumpparit koossa 22 tai 23 (riippuen mitoituksesta) voisivat kotiutua meille. Juurikin on kumisaappaiden ostoa harkittu, joten tarpeeseen tulisivat.

    VastaaPoista
  75. Fuksian väriset minulle koossa 38 olisi mukava rattailla pienen mieheni kanssa tulevissa loskakeleissä :)

    VastaaPoista
  76. Pinkit lasten saappaat kelpaa aina! Koko onkin sitten vaikeampi. Oliskohan 29 hyvä?

    VastaaPoista
  77. Fuksialla mennään, niin aikuisten kuin lastenkin koossa! :)

    VastaaPoista
  78. Vaaleamman siniset ja koko 25

    VastaaPoista
  79. Aikuiset fuksiat! Joo! Koossa 38 tai 39, riippuen miten nuo koot menee.. Tosin saappaiden kuuluu olla hiukan isot, niin voi klonksutella kunnolla lätäköissä. Ja ihan vaan koska en tällä hetkellä omista saappaita, mutta haaveillut niistä jo ikuisuuden (ainakin neljä vuotta). Ei ole vain tullut sopivia vastaan. Niisk.

    VastaaPoista
  80. Aikuisten fuksiat mulle mulle mulle! :)

    VastaaPoista
  81. Lapselle tavoitellaan tummansiniä!

    VastaaPoista
  82. Noi aikuisten mallia nro 1 ois ihanat!!

    VastaaPoista
  83. Haluan kaikki! :D Mutta se joka meidän perheessä näitä eniten tarvitsisi on neiti näppärä, joka tykkää pinkistä. Eli pinkit Myy-saappaat koossa 32 olisivat päivän suosikit :)

    VastaaPoista
  84. Ihania! Oma valinta olisi tällä kertaa aikuisten ruskeat koossa 40, koska lasten saapikkaat on jo hankittu mutta omat puuttuu..:)

    VastaaPoista
  85. 4. saapas! Koko taitaisi olla 25.

    VastaaPoista
  86. Aikuisten ruskeat koossa 38 olisi kivat mulle :)

    VastaaPoista
  87. ruskeat koossa 41, saisi 11 vee uudet saappaat, tyylikkään lapselliset <3

    VastaaPoista
  88. Turha varmaan edes yrittää, mutta olishan se kiva ilmaiset saappaat saada kunnon suomalaisella laadulla :D Oisko sitte tummansiniset ja koossa 24 tai 25, en osaa vielä päättää.

    VastaaPoista
  89. Osui ja upposi tämä arvonta. Omat kumpparit pitäisi uusia, eli pinkkiä koossa 40 lähdetään tavoittelemaan.

    VastaaPoista
  90. Mukana myös! Mulle kelpaisi ruskeat aikuisten saappaat! (Tytölle löytyy jo Nokialaista,seuraavassakin koossa...) =)

    VastaaPoista
  91. Lapselle fuksian värisenä ja koko 21 :)

    VastaaPoista
  92. Missä ovat koot 34-35? pienijalkaisena joudun tyytymään vain haaveiluun joten tytär voisi tykätä lasten fuksian värisistä koossa 29

    VastaaPoista
  93. Lasten pinkit, eiku fuksiat, koossa 21!

    VastaaPoista
  94. Mä en erityisemmin yleensä välitä muumikamasta, mutta nämä on kyllä kivat. Itselläni on jo hait rypemiseen ja ratsastussaappaat kaupungilla puosailuun, joten valitsisin minityypille tummansiniset kumpparit.

    VastaaPoista
  95. Aikuisten ruskeat koko 37!!

    VastaaPoista
  96. Jos arpaponni sattuisi kohdalle valitsisin vaaleansiniset saappaat. Jos ei onnista, kai nämä on kuitenkin pakko hankkia :)

    VastaaPoista
  97. Aikuisten ruskeat koossa 39. Saappaat onkin ostoslistalla viimeistään syksyksi. burtan@netti.fi

    VastaaPoista
  98. Vaaleansiniset muumisaappaat olis meille mieluisat! Koossa 25, niin olis vähän kasvunvaraakin. Ihania kyllä kaikki, täytyy suunnata saapasostoksille joka tapauksessa, mikäli arpaonni ei tälläkään kertaa suosi :D

    VastaaPoista
  99. Meillä olisi ipana kumppareita vailla, joten tummansiniset koossa 21 olisivat enempi kuin tervetulleet!

    VastaaPoista
  100. Ruskeat myyt koossa 22 olisivat meidän valinta! Ainakin ekoiksi.

    VastaaPoista
  101. Oi, pakko käydä ostamassa vaikkei arpaonni suosisikaan. Mutta jos suosii, niin meille numero 4, eli fuksian väriset koossa 25 :)

    VastaaPoista
  102. Mikähän ajatuskatkos tuli, kun numerot unohtui. Numero 3 oli tarkoitus kirjoittaa :D

    VastaaPoista
  103. Myrskytaivaan siniset koossa 27 tai 28 halutaan meille:) maiju_m@hotmail.com

    VastaaPoista
  104. Tummansiniset koossa 25 meidän pojalle!

    VastaaPoista
  105. Ruskeat pikkumyyt ehdottomasti - aikuiseen makuun! Ihanat!

    VastaaPoista
  106. Aww, rakastan muumeja ja hyvästelin juuri vanhat kumisaappani, joissa oli liian monta reikää. Yhdet fuksian väriset kumpparit koossa 38 ja en voisi olla hymyilemättä aina, kun katson jalkoihini.

    VastaaPoista
  107. Saappaat ovatkin pojalle hankitalistalle kevääksi. Koko 30 tumman sininen on valintani jos arpaonni osuu kohdalle.

    VastaaPoista
  108. Aikusten koko 40 pinkki mulle <3

    VastaaPoista
  109. Miulle ruskeat koossa 36!

    VastaaPoista
  110. Lasten fuksiat olisivat ihanat tyttärellä. :)

    VastaaPoista
  111. Tummansiniset kumpparit koossa 23 tulisivat tarpeeseen! Toivottavasti nyt on arpaonnea :)

    VastaaPoista
  112. Nyt on kyllä sellainen arvonta, että on ihan pakko osallistua. Just nimittäin heitin enemmän reikäjuustoa kuin kumppareita muistuttaneet Småfolkin saappaat roskiin. Kumppareiden tarve on siis huutava! Siispä valintani on ruskeat koossa 40.

    VastaaPoista
  113. Aikuisten fuksia ja koko 37 :) Koiranpentu on tulossa ja mikäs olis mukavampaa ku uudet kumpparit sadesäähän pissityslenkeille.

    VastaaPoista
  114. Ihana arvonta! :) Fuksia koossa 28 on meidän valinta :)

    VastaaPoista
  115. Tummansiniset koossa 24. Hienot saappaat!

    VastaaPoista
  116. Aikuisten ruskeat koossa 40, kehtaisi sitten antaa kevään tulla:)

    VastaaPoista
  117. Itsellenihän kaapista löytyykin jo vanhat kunnon mustat nokialaiset, mutta jos voittaisin, valitsisin pojalle ehdottomasti nuo tummansiniset muumit!

    VastaaPoista
  118. Kävelemään opettelevalle pikkulikallemme olisivat fuksiat pikku-Myyt aivan ihanat. Oliskohan koko 21 tai 22...? Pitänee varmistaa jos arpaonni osuu :)

    VastaaPoista
  119. Tummansiniset muumit ehdottomasti!

    VastaaPoista
  120. Tummansiniset neloset koossa 24. Onpas söpöt! Äitikin on aika muumifani, mutta hait on käytössä ;)

    VastaaPoista
  121. Ihanan piristäviä! Meille sopisi loistavasti fuksiat kokoa 26.

    VastaaPoista
  122. Tummansiniset (4) kokoa 22, kiitos! :)

    VastaaPoista
  123. Meille nro 4., tyttärelle tulevat taas kohta tarpeeseen!

    VastaaPoista
  124. Noi ruskeet koossa 40 ois aika jees :)

    VastaaPoista
  125. Aikuisten fuksiat 42 olisi ehkä käytännöllisimmät... Lapsille taitaa jo löytyä omasta takaa ja isompi ei muumeista piittää (ja nuorempi joka tykkäisi saa isomman jämät...). Mutta itse tarvitsisin oikeasti joten peukkuja minulle!

    VastaaPoista
  126. Lapset hyntytetty päästä varpaisiin, mutta kostealla säällä äidin varustus on niin ja näin! Eli tällä kertaa toive pitää myös äidin jalat kuivina: aikuisten 1. Ruskeat saappaat koko 40.

    VastaaPoista
  127. Oi, en kestä näitä sun arvontoja. Iiiiihaaanaaat Muumihöpötykset jalkoihin. Koska tytöille 33 jo pieni koko, niin tämä äiti hihkaisee arvontaan saappaat sävyllä ruskea ja mausteena vaaleanpunaiset raidat. <3 Ja jalka on raskauksien myötä kasvanut kokoon 39.:)

    VastaaPoista
  128. Koska tytär sai juuri viime viikolla uudet nokialaiset, saa äiti olla itsekäs ja sanoa että ehdottomasti parhaalta näyttävät aikuiset ruskeat kumpparit!

    VastaaPoista
  129. oi kun olisi mahtavaa voittaa siniset kumpparit koossa 30.. Peukut pystyyn.

    VastaaPoista
  130. Muuten ottaisin tytsylle mut en osaa yhtään arvioida ens syksyn kokoa :/ Eli siis aikuisten ihanat ruskeet koossa 40 tai 41 :) saapahan kulkea ite lammikoiden kautta vaunuja työnnellessä!

    VastaaPoista
  131. Itelleni ottaisin pikku myyt, mutta ei ole kokoja joten tytölle sitten ja kokoa varmaan 21.

    VastaaPoista
  132. Noi tummansiniset oli ihanat aikuisten koossakin! Mutta kun ei oo, niin pojalle kelpais varmasti ne tummansiniset kokoa 25

    VastaaPoista
  133. Lasten fuksiat on söpöimmät! Ne tulis meille koossa 24 :)

    VastaaPoista
  134. Ihana arvonta!
    Nyt on pakko ryhtyä itsekkääksi ja osallistua kumppari arvontaan nimenomaan aikuisten kumppareiden osalta! Lapsilla kun noita saapikkaita löytyy! Eli ruskeat 41 arvonnassa mukana!

    VastaaPoista
  135. Just tänään mietin että pitäisi hankkia vanhimmalle lapselle isommat kumpparit kun jalat kasvaa vauhdilla. Tummansiniset lasten muumisaappaat koossa 31 tai 32 tulisi tarpeeseen.

    VastaaPoista
  136. Lasten fuksiat koossa 23 :)

    VastaaPoista
  137. Oi minun kummipoika tykkäis nuista tumman sinisistä muumeista <3 Mutta ne nyt tähän hätään tiedä toivekokoa :( Jos koko on kovin olennainen just nyt niin sitte itelle ruskeat kokoa 40 :)

    VastaaPoista
  138. Aikuisten ruskeat koossa 40 ovat tavoittelussa tällä kertaa :)

    VastaaPoista
  139. Oih, jos arpaonni suosisi niin kyllä nuo 2. fuksiat koolla 37 sopis kun nenä päähän! Ihan itelle!

    VastaaPoista
  140. Kumpparihullun mamman neidille fuksiat kokoa 21, pliiiiiis!

    VastaaPoista
  141. Ruskeat, koko 38- ihanat!

    VastaaPoista
  142. Aikuisten fuksiat koossa 40 ;) Aivan ihania kyllä kaikki !

    VastaaPoista
  143. Lasten vaaleamman siniset on hienoimmat!

    VastaaPoista
  144. Poika kasvoi edellisistä saappaista ohi ennenkö ehdittiin käyttää, joten kokeilen onneani. Numero 5 on mageee sininen joten ne meille koossa 25. :)

    VastaaPoista
  145. Lasten pikkumyysaappaat pienimmässä koossa olisi kivat. Ilahdutin itseäni jo syksyllä hai-saappailla (raskaudesta turvonneisiin jalkoihin ei sitten muut kengät enää mahtuneetkaan..)

    VastaaPoista
  146. Aikuisten ruskeat koossa 40 ja tämä täti olisi ikionnellinen :)

    VastaaPoista
  147. Tummansiniset koossa 26 tulisivat kyllä tarpeeseen!

    VastaaPoista
  148. Ruskeat aikuisten saappaat koossa 42.

    VastaaPoista
  149. Huippukumppareita kyllä! Vähän vaikee valinta, mutta nuo aikuisten värit ei niin iske, joten lasten tummansiniset kumpparit koossa 21.

    VastaaPoista
  150. No just kun olen miettinyt että pitäis varmaan hankkia viimein ei-korolliset kumpparit! Numero 2, koko 38 vaikuttaisi aika täydelliseltä.

    VastaaPoista
  151. Aikuisten fuksiat 15v. neidolle.

    VastaaPoista
  152. Ah, nuo vaaleansiniset pikkusaappaat pojalle...

    VastaaPoista
  153. Aikuisten ruskeat kumpparit koossa 36. Ihania on! Täytyy vissiin muksulle kotiuttaa nuo lasten fuksiat.:)

    VastaaPoista
  154. Aikuisten fuksiat olisivat passelit. kun tämä
    lumimäärä alkaa sulamaan.

    VastaaPoista
  155. Ihanat nuo pinkit! Ne kelpaisi koossa 24 :)

    VastaaPoista
  156. Ihanat tummansiniset, koossa 27. Kiitos:)

    VastaaPoista
  157. Ihania saappaita! Suosikkini ovat ruskeat, kokoa 36 :)

    VastaaPoista
  158. Oi, meille kelpaisi tummansiniset koossa 25. :)

    VastaaPoista
  159. Pinkit Pikku Myyt koossa 23, ehdottomasti.

    VastaaPoista
  160. Voi herranjumala noi pinkit (vai fuksiatko ne oli. Näyttää kyl ihan pinkiltä musta) vaik periaatteessa kyl inhoan tota väriä. Ja niissä on pikku Myy. Aivan ihanat, pakko saada!

    VastaaPoista
  161. Aluksi tuntui vaikealta valinnalta, mutta miksi olla tylsä? Pinkit aikuisten kumpparit siis kelpaisivat tänne :)

    VastaaPoista
  162. Tummansiniset koko 29

    VastaaPoista
  163. Neiti tykkäis fuksian värisistä saappaista koossa27

    VastaaPoista
  164. Aikuisten Ruskeat koko 41.

    VastaaPoista
  165. Aikuisten fuksianpunaset :)

    VastaaPoista
  166. Oh! Ruskeat 41 olisivat enemmän kuin tervetulleet tähän huusholliin! (:

    VastaaPoista
  167. Just tänään kokeilin ja manasin, kun syksyksi ostetut kumpparit on kolmivuotiaalle poikaselleni pienet... Tummansiniset vois muuttaa meille. ;)

    VastaaPoista
  168. Aikuisten ruskeat on tosi kauniit. Itselle jos pitäisi valita, niin ottaisin kuitenkin nuo fuksiat (pieni piristys muuten aika mustanpuhuvaan garderobiin :))

    VastaaPoista
  169. Vaihtoehto 2 ja koko 42 :)

    VastaaPoista
  170. Entten tentten teelika mentten... Voiton vei herkulliset ruskea-vaaleanpunaiset itelleni koossa 39. :)

    Tiina

    VastaaPoista
  171. Aikuisten ruskeat, ois mun valinta näistä. Oikeasti ihanimmat ois noi lasten fuksiat aikuisen koossa :D

    VastaaPoista
  172. Mulle nuo aikuisten fuksiat, koossa 42! IHANIA :) Voisi kyllä olla muumipeikkoja aikuisillekin.

    VastaaPoista
  173. Ihana arvonta! :) 3. Fuksian punaisia pikku myy saappaita tavoittelemaan koossa 26!

    VastaaPoista
  174. nro 4 pojalle. voikohan koon ilmottaa myöhemmin? jotain 29:n hujakoilla pyörii, mutta enpä uskalla tältä istumalta sanoa. riippuu niin kengästä!

    VastaaPoista
  175. Ihania! Jos tuuri käy, niin mieluisimmat olisi nro 4, ja koossa... Vitsit noi ois niin kivat itelle, mutta ehkä fiksumpaa kuitenkin valita pojalle ekat kumpparit, äitillä kun jo muutamat löytyy... ;) eli koko 23 :)

    VastaaPoista
  176. Mukana arvonnassa ja n. 4 eli t.sin. muumi koossa 24.

    VastaaPoista
  177. Mun kumpparit on saumasta rikki ja juuri kaipailin uusia, joten aikuisten ruskeat olis passelit tänne! :)

    VastaaPoista
  178. Aikuisten fuksiat, koko 38. Kiitos:)

    VastaaPoista
  179. Pinkit aikuisten koossa 38! Omat Hait hajosi viime syksynä vuosien käytön jälkeen ja uusia kumppareita etsiessäni ostin "vahingossa" hienot nahkasaappaat talvea varten, joten olen vieläkin kumpparitta.. :D

    VastaaPoista
  180. Myrskytaivaan siniset ja koossa 27 olis meidän valinta. Kaikki ovat kyllä hienoa ja pääasia että hyviä, kiva kuulla.

    VastaaPoista
  181. Nyt olen kyllä itsekäs ja valitsen nuo fuksiat aikuistenkumpparit. Koko 39.

    VastaaPoista
  182. Kylmaar tarttee osallistua, oon nääs muumifani.. Mut siis äireelle ja ruskeat ihanat ja 39 ja ja ja -arpaonnea!!:)

    VastaaPoista
  183. Aikuisten malli: ruskea ja koko 41 :)

    VastaaPoista
  184. Aikuisten 40 fuksiat olisi mun mieleen.

    VastaaPoista
  185. Ottaisin vaihtoehto ykkösen. Eli ruskeat saappaat aikuiselle koossa 42.

    VastaaPoista
  186. Isoveljelle ( ja tietysti sitten perintönä pikkuveljellekkin) tummansiniset koossa 27.

    VastaaPoista
  187. Aikuisten ruskeat kelpaisivat minulle vallan mainiosti, kumppareita kun en vielä omistakaan. :)

    VastaaPoista
  188. Fuksian väriset koossa 41. Eli aikuisen saappaalle on tällä kertaa eniten tarvetta =)

    VastaaPoista
  189. En ole itse koskaan kumppareita omistanutkaan eli oiskohan se nyt äidin vuoro, eli nuo ihanat ruskeat kumpparit kokoa 39! :D

    VastaaPoista
  190. Nro 5 pojalle jee :) koossa 26 tai 27, saako näistä jostain sisämitan ;D

    VastaaPoista
  191. Ruskeat koko 42 :) Aivan suloiset kumpparit <3

    VastaaPoista
  192. Loistoarvonta! Neiti 5v on uusien saappaiden tarpeeessa. Fuksia ja koko 28 :)

    VastaaPoista
  193. Kakkoset ja numeroa 38. Jalkapöytä madaltui raskauden myötä ja vahat saappaat jäi pieneksi.

    VastaaPoista
  194. Ruskeat ja koko 38. Lapsille on useemmat kumpparit jemmassa... :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images