52 VIIKKOA: 10/52

52 viikkoa . Jos kuvasarjalla olisi nimi, tämä olisi varmaan surun pyyhit silmistäni pois. Oli nimittäin siinä ja siinä, etten olisi jaksanu...


52 viikkoa. Jos kuvasarjalla olisi nimi, tämä olisi varmaan surun pyyhit silmistäni pois. Oli nimittäin siinä ja siinä, etten olisi jaksanut edes nostaa päätäni patjalta itkettyäni päivän huonot uutiset - ei pois vaan pienemmiksi. Ehkä. Itkujen aiheena edelleen kropan vastahanka, nyt paiskataan meikäläistä asfalttiin kasvot edellä ja lujaa, mutta huomenna ajattelin nousta ylös alakulosta. Pakkohan se on.


Varmasti tämän hetkinen taistelu kropan kanssa vaikuttaa myös blogin sisältöön, ei voisi olla vaikuttamatta. Mutta luotan siihen, että ymmärrätte ajatusten olevan hieman poissaolevat. Ei tämä sairausloma loppuelämää kestä, mutta ehkä hieman kauemmin mitä toivoin. Onneksi taistelukaverina on reipas raitalippiksinen jätkä, joka ei pienistä hetkahda. Ja onneksi on se brion junarata.

22 kommenttia

  1. Höh ja pöh. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

    VastaaPoista
  2. Pakko laittaa tsemppausterkut ja toivon niin että olotilasi kohenee.. Tiedän millaista on kipuilla selän kanssa ja se on niin perseestä :( Mulla oli kovin samanlainen tilanne pari vuotta sitten, mun saikku kesti 3 kk, välilevyn pullistuma ja hermosärky, kipuilihan se pitkään ennenkin sitä ja vielä sen saikun jälkeenkin mutta olin vaan sitten lopulta tyytyväinen ettei tarvittu puukkoa.. Hermosärky jätti kipujäljen pohkeeseen ja muistuttaa ajoittain olemassaolostaan ..
    Jaksamista sulle!!!!
    T. Sari

    VastaaPoista
  3. Oli pakko tulla kirjoittamaan mun ensi ajatus noista kuvista: olet niissä todella kaunis ilman (?) mitään meikkiä.

    Me lukijat kyllä ymmärrämme jos joskus ei jaksa kirjoittaa, sairastelu ja kropan huono kunto vievät omankin fiiliksen ihan lattianrajaan...

    VastaaPoista
  4. No itkulla alkoi, mutta nyt pitää tsempata!

    VastaaPoista
  5. Ajattelin, etten tästä mainitse mutta toisaalta samahan se. Mulla on nyt todettu myös kulumia selässä ja lääkäri eilen puhelinajalla kysyi: mitä sä oot tehnyt?! No en tiedä! Kantanut liian isoja rintoja vuosikausia, imettänyt lasta tosi pitkään palautumatta raskaudesta ja selkänikamien ollessa ihan auki kantanut lasta. Vaikka mulla on nyt ylipainoa jonkin verran, oon tosi pitkään jo tehnyt iltaisin vatsa-selkäliikkeitä, käynyt selkäjumpissa ja nyt kun en saanut vielä edes uutta lääkäriaikaa, oon ihan googlen varassa kulumieni kanssa kävelykyvyttömänä yksin kotona, kun en pysty edes lapsesta huolehtimaan koko päivää. Ei ihan hirveänä naurata, vaikka tänään piti piristyä. Yritän nyt kuitenkin.

    VastaaPoista
  6. No oli mulla niissä joku meikki ennenkuin itkin sen pois. lähinnä kulmiin jäi väriä.

    Mä luulen, että jaksan kyllä kirjoittaa, sehän on nyt yksi ilo koko sairaslomassa että on kontakteja ulkomaailmaan. Mutta tarkoitin lähinnä, ettei kirjoitukset loista millään iloisilla pulkkamäkikuvilla, vaan luultavasti paljon tuotejuttuja ja sellaisia kotoa käsin helposti toteutettavia juttuja, mistä koen hieman syyllisyyttä. Masentavaa, kun toisella on eka talvi milloin voisi leikkiä pihalla kunnolla ja se tapahtuu sitten päiväkodissa eikä äidin kanssa.

    VastaaPoista
  7. Siis voihan itku! Nuo selkähommat on niin totaalisen lamauttavia, kun sopiva kombo sattuu kohdalle. Ikäviä nuo uusimmat uutiset. :(
    En voi muuta kuin lähettää tsemppejä! Hang in there!

    VastaaPoista
  8. Siis mehän suorastaan vaadimme enemmän tuotejuttuja!! :) Lisäksi olisi mielenkiintoista lukea miten arki ja muu lapsen kanssa oikeasti järjestyy tuollaisissa tilanteissa. Tiedän itsekin kuinka paha mieli ja fiilis tulee siitä kun ei pysty lapsen kanssa kunnolla mitään touhuamaan (ja kunnes fiilis tulee vielä sen kivun päälle..)

    Ei voi muuta toivoa kun kovasti tsemppiä ja jaksamista ja voimia siihen että saat vaadittua itsellesi kunnon hoitoa!

    Ps. Auttaisiko se belly belt yhtään? Tukisi selkää? Huomasin sellaisen itsellenikin sun blogin inspiroimana. Kun saan ihanan ulos niin pääsen vertailee miten se toimii kun ensimmäisellä kerralla en mahaa tukenut mitenkään.

    VastaaPoista
  9. Oikein paljon tsemppiä täältäkin! Harmittaa sun puolesta :( Ymmärrän niin hyvin että kaipaat sinne pulkkamäkeen, ulos, liikkumaan..Mulla oli samat fiilikset kummassakin raskaudessa kun olin 2 kk pakkolevossa. Tai siis enemmän tietty siinä toisessa raskaudessa, kun esikoinen oli 2,5 vuotias ja itkin sitä kun en voinut olla hänen kanssaan, edes kotona, vaan hänet oli pakko laittaa joka päivä tarhaan. Saati sitten se ettei päässyt ulos ja just silloin oli heinä- elokuu ja ne lämpimimmät kuukaudet täällä alpeilla. Ja kertakaikkiaan se, että joutui olemaan kaikki päivät yksin kotona eikä pystynyt/saanut liikkua vessaa tai jääkaappia pidemmälle. Mulla ei ollut tietty koko aikaa kipuja (paitsi paljon supistuksia) joten sen puoleen oli eri tilanne kuin sinulla. Mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitan.

    Toivotan sulle paljon paljon voimia ja pikaista parantumista!!!! Äläkä huoli blogin sisällöstä, musta on erittäin sympaattista että kerrot mitä sulle kuuluu oikeesti ja sen nyt ymmärtää varmasti kaikki, että tämän sun tämän hetkiset fiilikset heijastuu myös blogiin. Tsemppiä :)

    VastaaPoista
  10. Hihi, niin varmasti vaaditte joo :D Totuus on se, että ne on kivoja extroja, mutta huonoja pääsääntöisenä sisältönä, mutta näillä mennään. Harkitsen tuosta sairausajan lastenhoidon järjestämisestä postausta, tosin tiivistetysti se on päivähoito maksimiin ja oma osallistuminen yksin hoitamiseen minimiin. Apujoukkoja mahdollisimman paljon.

    Kävin muuten vinkistäsi ensin kaapit läpi ja lopuksi romusin kellarin ja löysin kuin löysinkin belly banditin. Tiesin ettei se ole kierrätetty eteenpäin nimenomaan selkäjuttujen pelossa, mut olinpaikka oli aika hankala. No nyt on päällä!

    VastaaPoista
  11. Kiitti viestistä! En varmasti ole ainoa maailmassa tällaisten ongelmien kanssa. Se vaan kun toivoi niin, et joku auttaisi niin eikun enemmän riesaa ja lepoa ja passivoimista. Tosin nyt musta tuntuu, et ihanku iskiasvaiva ois hieman helpannut, mutta ylä'selkä alkaa olemaan tästä' liikkumattomuudesta heikkona. Kun pääsin tuossa jo kellarista hakeen tukivyön viimein.

    Itse olen niin tottunut siihen, et me ollaan paljon kahdestaan, hyvässä ja pahassa. Varmasti olen joskus toivonut, et menispä vaikka kroppa et sais olla hetken yksin, mutta se että lapsi on pitkät päivät päiväkodissa (ennen vain 2-3krt/vko ja max 6h päiväs) ja minä vain OLEN JA ÖLLÖTÄN. En oikein osaa edes lukea kirjoja tai keksiä mitään kivaa ajanvietettä kun kokoajan takaraivossa on, et tässä oon enkä muuta voi.

    VastaaPoista
  12. Hyvä että se oli säästössä ja toivottavasti siitä on edes hieman apua!

    Sithän sää voit postata siitä miten viihdyttää lasta kun on itse kipeänä ja kerätä lukijoilta omat vinkit mitä voisi keksiä (täällä kans kaikki tällaiset jutut tervetulleita kun rv 39+4 ja joka paikka kipeä ja kotona on se yks 1vee9kk... Ja eka kun syntyi 2viikko yli lasketun sit sektiolla niin en odota tätä toistakaan heti tulevaksi). Sit toki hyvät selkäjumppa ja huolto vinkit ja kaikki mikä helpottaa niin jakoon! :) mää voin keksiä sulle miljoona postausideaa mistä haluaisin lukea :D (täältä sohvalta on niin hyvä huudella lantio- ja alaselkäkivuissa)

    VastaaPoista
  13. Komppaan niin. "Vain olla" tuon tuossa tilanteessa päälle pahinta. Mutta minkäs mahtaa, kun muutakaan ei pysty tekemään, eikä tulevasta (parantumis)aikataulusta ole vielä mitään hajua. Isot tsempit!

    VastaaPoista
  14. Moi Elsa (ekaa kertaa kommentoimassa - juttujasi tosin olen vaklinut jo hyvän tovin). Nyt seuraa romaani:

    Mä olin 2,5 vuotta sitten yhteensä 10 viikkoa saikulla TODELLA veemäisen selkäkivun kanssa. Välilevyä pullisti (ja on madaltunut/kulunut -- tää on erinomaisen yleistä jo meillä kolmekymppisillä), iskiashermo oli pinteessä, reisilihakset tuhannen jumissa, SI-nivel jotenkin sijoiltaan jne. Jne. IHAN KAIKKI kävi kipeää - oikeastaan kyseisenä hellekesänä ainoa paikka, jossa mulla oli kohtuuhyvä olla, oli kova parkettilattia - jalat 45 asteen kulmassa sohvalla.

    Pahinta, absoluuttisesti pahinta oli se, kun kukaan ei osannut yhtään sanoa, että koska kipu helpottaa -- tai, että helpottaako se ylipäätään. Siinä oli oikeasti ihan fiksulla ja napakalla ihmisellä itsessään pitelemistä, ettei yltiöpäiseen masennukseen vaipunut kipuineen. Ei ymmärrä ulkopuolinen, miltä tuntuu olla, kun koko maailmaa värittää jatkuva, kaiken alleen peittävä kipu jossain ruumiinosassa.

    Summa summarum - mut pelasti työterveyslääkärin lähete OMT-fysioterapeutille. Se ei kritisoinut aiemmista elämänvalinnoista tms, vaan hoksasi lantion väärän asennon aiheuttavan kivun suurimman kärjen - ja vaikka fyssarilta lähdin järkiään aina itkien, niin 10 kertaa Hannu Johanssonin (Diacor Ruoholahti, jos pieni mainostus sallitaan) käsittelyssä palautti mut takaisin elämääni. Suosittelen sydämeni pohjasta.

    Lisäksi vesiliikunta (aluksi vesikävely, sittemmin vesijuoksu) on ihan taivaan lahja selkäkipuisille - siinä saa nikamat hellää liikettä, ja mulla ainakin kipeänäkin vesi vei pahimman terän siltä kivulta. Ja sit on hyvä muistaa, että ihmisolennon selkää ei ole tehty yli 30 minuutin istumiseen. [Tää sit taas niille hyville päiville, kun istuminen luonnistuu.. :D]

    Edelleen. Älä vaivu epätoivoon, vaan usko siihen, että se kivutonkin päivä tulee vielä. Hengittele hetki kerrallaan - this too will pass. Lupaan. Ja sulla on kuitenkin siellä kotonasi aivan valloittavan hurmaava hoitaja :D. Tsemppiä toivotan, ja taistelumieltä.

    VastaaPoista
  15. :D jos alan sun blogin haamulirjottajaksi? ;)

    VastaaPoista
  16. Sepä onkin pahinta kun ei ole mitään laskettua aikaa kivun loppumiselle, että pääsisi edes roskat itse viemään.

    VastaaPoista
  17. Kiitos tästä! Oireet kuulostaa täysin siltä miltä omanikin. Mä nyt odotan maanantaihin et sais taas varata lekuriaikaa, sitten sinne ja sitten minne lie. Nyt tuntuu, et iskias on ollut tän päivän jopa helpompi.

    Just fyssarilla käydessä mietin uimista, kun uimahalli on lähellä. Olen silti enemmän ryhmäliikkuja ja odotan, et milloin pääsen taas selkäjumppaan, missä oon Elixialla käynyt.

    Minun pitää kyllä laittaa suositus mieleen ja ottaa selvää tuosta läheteasiastakin. Tavallinen fyssari ei paljon toimi ja täällä kans lattialla jalat sohvalla mennään. Nyt tosin tuetusti tyynyjen kanssa lattialla.

    Mut kai se pitää kilojakin saada alas, toki ihan syystäkin. Yääh, hieno ajatus laihduttaa kun ei pääse edes kunnolla liikkeelle.

    VastaaPoista
  18. Tsemppiä ja pikaista paranemista! Mistä toi punavalkoinen marimekon hattu on? Vai viime kesän mallistosta, mietin että löytyykö niitä vielä outletista tms :)

    VastaaPoista
  19. mä laitan sulle yhteystiedot, yks tyyppi tekee niitä! arvasin et sun silmään kiinnittää huomion!

    VastaaPoista
  20. Voi, kuulostaa niin tutulta.. paitsi mulla se ei vaan oo selästä lähtösin tuo kipu, tai voi olla, mutta ei ole mitään välilevyn pullistumaa. Ainakaan vielä todettu. Yöt alkaa hermosäryn kanssa olla melko tuskaa! Painoa on tarkkailtu ja koitettu pudottaa, miten se nyt tässä hetkessä onkin niin vaikeaa? Ennen paino tippui hyvinkin nopeasti, nyt jumittaa... Huomenna kokeillaan uintia :P Miten tosiaan liikut, kun kaikki sattuu ja pahimmassa tapauksessa hermo ottaa lisää nokkiinsa, ja saat vielä kipeämmän jalan.

    Tämä on kummalllinen vaiva kyllä, ei voi muuta sanoa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images