PAKOSUUNNITELMA

Äärimmäisessä hädässä luovuus punnitaan. Tarvittiin koti täyteen raavaita työmiehiä, pakomatka neljän taiteilijamiehen kimppakämppään Kallio...


Äärimmäisessä hädässä luovuus punnitaan. Tarvittiin koti täyteen raavaita työmiehiä, pakomatka neljän taiteilijamiehen kimppakämppään Kallioon, netistä juttu kuinka kevät tuo matkakuumeen. Jutussa listattiin 5 hyvää matkailukohdetta ja kolmannen kohdalla alkoi raksuttamaan: miksi olla Suomessa keskellä remonttia kun voisi olla jossain muualla?


Kello kävi jo neljää, joten oli pistettävä tuulemaan ja 15 minuuttia jutun lukemisen jälkeen olimme jo toppavaatteissa lumisateessa matkalla Hakaniemeä ottamaan pojalle passikuvia. Muodikkaasti ilmaistuna ne on nyt check, huomenna check on myös pikapassihakemus. Ja toivon mukaan perjantaina pojalla olisi pikapassi ja tilillä sen verran rahaa, että saamme check check chek, hankkia matkajutun vinkistä Matkamessuilta äkkilähdön ihan mihin vaan. Rahaa ei todellakaan ole liikaa törsättäväksi, mutta luulisi sillä irtoavan jonkinlainen matkapaketti vähintään 3 vuorokaudeksi alkaen sunnuntaista. Berliini tai Haapsalu, ihan sama! Mieluiten plussa-asteita, mutta pakkanenkin käy jos vieressä on mielekästä tekemistä ja hyvää ruokaa tarjolla.



Suunnitelmissa on siis lähteä remonttia pakoon jonnekin kaksin pojan kanssa. Onkohan ajatus ihan tuhoon tuomittu valmiiksi? Kokemuksia 1.5 vuotiaan kanssa kaksin matkustamisesta otetaan (kauhulla) vastaan!


Ja sormet ristiin, että löydämme meille sopivan budjettikohteen sillä tätä remonttipölyä ei huvikseen hengittele!

50 kommenttia

  1. Tykkään! Me oltiin puolitoistavuotiaan kanssa syyslomalla Lontoossa. Mukana oli myös isi, mutta koska reissu oli isin työmatka, vietettiin me pojan kanssa päivät kaksin. Kaikki meni vallan mainiosti, kun muistettiin eväät sekä jaloittelutauot sopivissa väleissä, pidettiin silmällä sopivia vaipanvaihtopisteitä ja yritettiin olla stressaamatta turhasta. Ihmiset olivat aivan mahtavan ystävällisiä ja aina oli joku, joka auttoi vaunut portaista ylös tai liukuportaista alas. Ja lennolle kannatta muistaa ottaa mukaan tikkari niitä kovimpia kiukkuja varten ;)...

    VastaaPoista
  2. Ihanaa.
    Hyvää matkaa teille minne ikinä sitten menettekin.

    Mä voisin mielellään lähteä pojan kanssa kaksin. Tuntuukin joskus helpommalta kaksin kuin miehen kera.

    VastaaPoista
  3. Apua kuinka söpö kuva! Kyllä se reissu hyvin menee, usko pois.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä! Sä selviät kyllä mistä vain! Mulla ja pojalla myös tän viikon listalla passikuvien hankkiminen. Oma passi on ollut jo vuoden vanhentunut...mihin tämä aika menee??? Onnea teille matkan kalasteluun! P.S. olikohan joskus täällä sunkin blogissa jotain valjaskeskustelua? Takavuosina etelässä yksi äiti oli reissussa kaksin pienen poikansa kanssa, ja hän käytti pojalla valjaita. Vaikutti aika kätevältä ja turvalliselta.

    VastaaPoista
  5. Voi mikä söpöys! Mä oon huomenna lähdössä lentäen lasten kanssa jopa kuopioon asti, jännittää pirusti. Lentoaika kuitenkin vaan sen 50min :D

    Varmaan kuitenkin ihan mukavaa yhden lapsen kanssa, ja toivottavasti löydätte hyvän kohteen!

    VastaaPoista
  6. Kokemusta vastaavasta ei ole, ainakaan vielä. Matkakuumetta tosin on ilmassa ja kohteina kiehtoisi Pariisi, Lontoo tai Berliini. Uusimmassa Vauva-lehdessä oli muuten just artikkeli "Taaperon kanssa Berliinissä". Hyvää matkaa mihin sitten päädyttekään!

    VastaaPoista
  7. Eli en vielä pyörrä päätöstäni ;) Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista
  8. Mä kyllä tykkäisin matkustaa toisen aikuisen kanssa, kun se kokeminen on myös asioiden jakamista puhumalla. Mutta katsotaan mitä tästä tulee :)

    VastaaPoista
  9. Täällä on ollut valjaskeskustelua ja meillä on skiphopin valjasreppu, mukaan lähtee toki!

    VastaaPoista
  10. Toivotaan parasta! kerrohan sitten kokemuksia lentämisestä :) (paitsi jos menee huonosti, vaikene!)

    VastaaPoista
  11. Aivan, se on muuten mun kaverin Jennyn juttu! En olekaan lukenut, koska mulla on mitta täynnä vauvajuttuja :D Mutta voisinpa vaikka katsoa kirjastossa lehden läpi. Hyvä muistutus :) (ja anteeksi Jenny, vika ei ole sinussa vaan lapsiaiheessa :D)

    VastaaPoista
  12. Ooh, miten spontaania! Mä en pystyis tuollaiseen koskaan! :D Kuulostaa kyllä kertakaikkisen loistavalta idealta. Toivottavasti teillä on ihana reissu!

    VastaaPoista
  13. Oih, toivottavasti löydätte sopivan kohteen! Enkä muuten ihmettele, että haluat remonttia pakoon, itse olen elänyt joskus aikoinaan vessa/kylppärirempan keskellä kuunauden, ei ollu kivaa.

    Mulla on ihan hirvee matkakuume! Päätettiin miehen kans et kuhan talo on myyty niin napataan äkkilähtö jonnekin lämpimään, mä tarviin valoa ja kuumuutta, pakko päästä jonnekin täältä ankeudesta!

    VastaaPoista
  14. Mä olen matkustanut tyttäreni kanssa monia kertoja ihan pienestä pitäen, usein kaksin, usein myös koko perheen kanssa. Mun mielestä reissaamisessa haastavinta on lentäminen - kun pitäisi viihtyä paikoillaan nousut ja laskut, ja matkankin aikana. Koneeseen siis paaljon viihdykettä ja ässiä hihaan. Jostain ihmeen syystä me on sairastuttu mahatautiin juurikin lentokoneessa useammin kuin kerran, se vasta onkin aika extremeä. Sen ja muidenkin vahinkojen varalta pakkaan nykyään lyhyellekin lennolle lapsen vaihtovaatteiden lisäksi myös itselle vaihtovaatteet. Manducaa oon käyttänyt lentokentillä & -koneessakin. Perillä on aina mennyt mainiosti, ainakin meillä uudessa ympäristössä on viihdytty niin hyvin, että kaikki on mennyt kohteesta riippumatta aina tosi hienosti. Muutaman päivän reissussa ei oo tullut edes koti-ikävä, viikon reissussa muistan reilun vuoden ikäisen kyselleen loppulomasta jo että milloin sitä kotiin lähdetään. Nyt kun tytär on 4 v., hän on jo 'kokenut' ja superreipas matkaaja - ja ihan oikeasti mitä parasta matkaseuraa!

    VastaaPoista
  15. Ai niin, ja mukavaa matkaa mihin sitten päädyttekin!

    VastaaPoista
  16. Olen matkustanut 2v pojan kanssa kahdestaan Saksassa, Tanskassa ja Espanjassa ja uudet matkat on suunnitelmissa. Rakastan matkustamista ja nyt se on tuplaten kivempaa, kun on pieni matkakumppani. Mulla on aina periaatteena, että lapsen ehdoilla mennään, eli ruokailut tms hoidetaan ajallaan ja etukäteen olen ottanut selville kivat leikkipaikat niiden paikkojen läheltä, jossa itse haluan käydä. Ja kun koko päivä ollaan liikenteessä, lapsikin nukkuu yöt hyvin. Oma lapsi oppi 10kk ikäisenä nukkumaan Saksassa 10h yöunet putkeen eikä sen jälkeen ole heräillyt öisin. Eli uskon että teillä tulee olemaan kiva matka, kunhan jättää "nähtävää" seuraavallekin kerralle.

    VastaaPoista
  17. Ai niin ja muista ettet päästä lentokoneessa lasta kävelemään käytävälle, sen jälkeen se on jatkuvaa huutoa, että käytävälle on päästävä (sivusta seurannut) ja DVD:t on hyvää viihdettä koneessa :)

    VastaaPoista
  18. :) Mietin kans, että saatan olla aika erikoistapaus, että voin tehdä päätöksiä vartissa ja (toivottavasti) toteuttaa ne myös. Toivotaan tosiaan eka, et joku hyvä kohde löytyy, tai siis HALPA kohde :D

    VastaaPoista
  19. Mulla ei ees oo ollu mikään matkakuume, oon kaavaillut lähinnä uutta Lagerhausristeilyä, ylläri...mutta jotenkin noi matkamessut tulee niin hyvään saumaan, että TOIVON sieltä löytyvän ratkaisu matkaongelmaamme.

    VastaaPoista
  20. Kiitos vinkeistä! Tosi hyviä huomioita. Me ollaan käyty vain pienillä reissuilla Tukholmassa kolmesti, joista yhden kerran hieman pidempään. Sit jotain kotimaan matkoja on ollut, joten esim lentsikkaan ei olla yhdessä päästy. Toivotaan et nyt päästäisiin!

    VastaaPoista
  21. Hyvä huomio toi lentokoneessa kävely. Mä oon just sellanen "no mee nyt sitten" mutsi, jolla on luultavasti todella hankalaa just lentsikassa paikallaan pysymättömän SYLILAPSEN (yeah, right...) kanssa.

    VastaaPoista
  22. Kuulostaa mun mielestä hyvältä :) Me ollaan reissattu kahdestaan Pienemmän kanssa vain Ruotsiin saakka, tosin lentäen. Poika oli n.2v ja kaikki meni ihan ok, kunhan se rauhoittui siihen penkkiin. Ikkunapaikka oli naperolle hyvä, se ei päässyt sieltä karkuun :)

    Tosi söpö passikuva, saa toivomaan, että itsekin onnistuisi yhtä hyvin! ;D

    VastaaPoista
  23. Just mietin, et kyl toi mun muksu on sen näköinen ettei passiakaan voi lainata hädän hetkellä kavereille :)

    VastaaPoista
  24. Toivottavasti löydät jotain edullista matkamessuilta! Lapsen kanssa on hienoa matkustaa, näkee kaiken jotenkin ihan uusin silmin kun lentokoneeseen meneminen ja lentokoneen odottaminenkin saavat uusia näkökulmia. Ihanaa reissua teille!

    VastaaPoista
  25. Ihan mahtavaa!
    Ite oon aina ollu spontaani lähtijä ja toivon et se ei muutu ku tyyppi syntyy..
    Toivottavasti löydätte kivan kohteen :)

    VastaaPoista
  26. Mulla oli vähän samanlaiset suunnitelmat, tosin meillä ei ole mikään remontti käynnissä, oisin vaan kaivannut ihan kunnon irtiottoa normiarjesta. Jouduin kuitenkin hyvin äkkiä heräämään todellisuuteen, kun huomasin että äkkilähtöjenkin hinnat huiteli aika kaukana mun budjetin ylärajasta :D Mä en myöskään oikeen osaa toimia hetken mielijohteesta, joten se siitä ideasta... Toivottavasti te kuitenkin löydätte sopivan matkakohteen ja vietätte kivan reissun! :)

    VastaaPoista
  27. jihuu!! ja oon niin kade! Ihanaa. menkää jonnekkin kanarialle!

    VastaaPoista
  28. Toivotaan et edes jonnekkin pääsis, nyt on vähän sketinen olo...

    VastaaPoista
  29. Spontaanius on luonne. Meillä ei oo ikinä peruttu yhtäkään menoa uniaikojen tai ruokarytmien mukaan, vaan kaikki n hoidettu liikkeellä jos on satuttu olemaan. Nyt vaan jännätään ehtiikö passi ja matkarahat viikonlopuksi!

    VastaaPoista
  30. katsotaan nyt päästäänkö minnekään. meni passinhaku ja rahantulo aika tipalle.

    VastaaPoista
  31. Pakko kommentoida, että onpa söötti mutruhuuli noissa kuvissa <3

    VastaaPoista
  32. Perillä, kaikki kunnossa ja tavarat tallella. Sä pärjäät hyvin kun saat matkustaa yhden lapsen kanssa. Voihan jopa olla hauskaakin! ;)

    Mä totesin että tällä matkalla lapsia oli liikaa tai aikuisia liian vähän. Pakko kuitenkin takas tulla tällä kokoonpanolla...

    VastaaPoista
  33. Ihan pakko kysästä, että millä perusteella saat pojan hoitoon ja itse menet kotiin nukkumaan? Meillä päin on ainakin kamalat jonot päivähoitoon..

    VastaaPoista
  34. Mä kyllä annoin lapsen viime matkalla kävellä melkein koko ajan käytävällä niin kauan kuin ei häirinnyt muita. Löysi sieltä seuraakin itselleen, toisen samanikäisen jonka kanssa pomppivat kilpaa ja kiistelivät siitä kumpi saa pitää käytävältä löytyneen roskan. Musta matka meni kivasti ja ei kukaan ainakaan kertonut että olis häirinnyt lapsi matkaa :)

    VastaaPoista
  35. Ihan sen perusteella, että teen kotona töitä silloin kun meillä ei soi poravasara keittiössä. Mutta kaikella kunnioituksella, syyhän voisi olla mikä tahansa muukin joten on aika epäkohteliasta alkaa muistuttelemaan päiväkotijonoista, varsinkaan ihmistä joka vastaa lapsestaan pääsääntöisesti yksin.

    VastaaPoista
  36. Tuo lapsi on kyllä niin soma. <3

    VastaaPoista
  37. Saat anteeksi, tämän kerran ;)
    No ei vainiskaan. Juttu on melko taaperopainotteinen, mutta Berliiniä voin suositella kyllä lämpimästi.
    Mut ehkä me lähdetäänkin sinne joskus kaksin, ilman lapsia!! :) 7 kertaa takana ja toivottavasti vähintään yhtä monta edessä.

    VastaaPoista
  38. Vauvalehdessä ei sais olla taaperojuttuja, se on huijaavaa ;) Jos me päästään ressuun, kautta kiven ja kannon hankin ton lehden! Ja sitten berliiniin voimme mennä kaksin! (ois kyllä hiton hieno idea, varsinkin kun meillä ei ole kokemusta yhdessä matkustamisesta niin se vois olla aika hauskaa)

    VastaaPoista
  39. Nyt oon ihan sekasi mitä kannattaa tehdä ;)

    VastaaPoista
  40. Tuo muuten toistuu edelleenkin, viimeksi änään jugurtin ja myslin kanssa :) Kiitos kauniista sanoista, on se ihana lapsi kyllä!

    VastaaPoista
  41. Jännityksellä odotellen..
    Pidän peukkuja! :)

    VastaaPoista
  42. Eikös uhkapelisivustojen mainostaminen ole laitonta? Etkös itse joskus kirjoittanut kuinka jotkut lastenvaatebloggarit myyvät itsensä liian halvalla...

    VastaaPoista
  43. tuolla periaatteella en saisi mainita äidinmaidonkorviketta sitä käyttäessä enkä varmaan röökiä jos sitä polttasin.

    VastaaPoista
  44. No oon käynnyt molempien lasteni ollessa n1,5v Japanissa. Hyvin meni. Vitsailin jo miehelle et tehdäänkö kolmas ja kohdataan uudet matkailun haasteet. Ei tehdä, matkustetaan jatkossa neljästään.

    Ja nyt tein just ihan vaan junamatkan melkein 4 ja melkein 2 vuotiaan kouhottajan kanssa...Juna onkin meidän suosikki matkustusmuoto tokana lentokone ja bussi on jo ihan tappo. Älkää menkö bussilla, mutta muutoin hyvää ja mukavaa matkaa!

    VastaaPoista
  45. Noniin. Nyt on tullut varmaan taas jollain vauvalehden aihe vapaa palstalla tai jossain tuulesta temmattuja väitteitä postauksen piilomainonnasta. Toivon, että asian aloittajat miettisivät omia motiivejaan tämän jutun, äidinmaidonkorvikekohun, angry birds rasvakohun ja oikeastaan minkä tahansa kohun kanssa. Ip osoitteista näen suuren osan kommentoijista olevan taas samoja tuttuja, ja mulla ei ole aikaa alkaa keskustelemaan tällaisia juttuja säännöllisesti. Siksi en julkaise kommentteja, jotka lietsoisivat taas lisää agressiivisia kommentteja. Poistan linkit postauksesta matkajutun osalta, se riittänee?

    Huomauttaisin myös, että yleensä kohina jonkun aiheen keskellä tuo tahattomia hittejä sille taholle, jota milloinkin pitää boikotoida.

    Samaan syssyyn lähettäisin terveisiä kaikille ekologisuudestamme huolestuneille, että olen viimeksi istunut lentokoneessa 10 vuotta sitten välillä Tre-Riika-Tre. Että eiköhän se ole ihan jees lentomatkailuväli hipillekin? Sen ajan, minkä ryhmäilmiönä haluatte lähettää epäasiallisia kommentteja voisi käyttää tehokkaammin, esimerkiksi harjoittelemalla asiallista kirjoitustyyliä. Kiitti.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images