Äitiysaatteesta

Breaking news: meille ei tule mitään perhelehtiä. Eikä muuten tule tällä hetkellä mitään muitakaan aikakauslehtiä, mutta ostan välillä kiosk...


Breaking news: meille ei tule mitään perhelehtiä. Eikä muuten tule tällä hetkellä mitään muitakaan aikakauslehtiä, mutta ostan välillä kioskilta jonkun naistenlehden. Tänään sorruin Oliviaan, mikä kyllä on lempparilehteni muutenkin, mutta syy sortumiseen oli kannen otsikko Kestätkö kestoilun? Miksi äitiydestä tulee aate. Jos en jaksa lukea vauvalehtiä, luoja tietää miksi mun oli ostettava tällaisen otsikon takia naistenlehti, koska tulos oli aivan sama mitä muitakin äitiysartikkeleja lukiessa: tylsistyminen. 


Juttu toisti taas mallia, missä on pelkkää mustaa ja valkoista. Joko omistaudut äitiydelle täysin tai et katoa, jutun sanavalintaa lainatakseni, äitiyden mustaan aukkoon. Tuntuu, että puolestapuhujat ja vastustajat pitävät kaikki äitiyttä jonkinlaisena harrastuksena joka vie kokonaan tai ei ollenkaan, vaikka kyse on kuitenkin vain siitä, että perheessä on lapsi. Ymmärrän, että pienen lapsen kanssa ja varsinkin vauvavuotena on rankkaa ja äitiys erilaisine ismeineen voi helpottaa sen läpikäymistä, olkoon se vaikka totalismi kestovaippoihin. Mutta jos jonkun asian kokee omakseen, oli se liinat, kestot, vaistovanhemmuus, se olisi jotenkin pois minuudesta ja ystävien näkemisestä, sitä en tajua.


Kun lapsi syntyy, se on aika avuton. Korjaan, ihmislapsi on avuttomin nisäkäs koko maailmassa ja sen kasvaminen siihen pisteeseen, että se pystyy huolehtimaan itsestään kestää kauan. Joskus koko elämän. Saahan sitä toivoa ja uhota, ettei mikään muutu, mutta kyllä se nyt vaan jumalauta muuttuu, jos ennen kahdestaan asunut pariskunta saa lapsen ja alkaa huolehtimaan siitä. Se vie aikaa ja energiaa ja yllätys ei ole kova, että sen duunin jälkeen ei enää teekkään mieli iltaisin kreisibailaamaan, leffaan ja tyttöjeniltaan, kun väsyttää. Ja tässä vaiheessa alkaa miettimään, että oliko tämä se musta aukko, vai onko tämä nyt vain elämäntilanteesta johtuva reaktio. Äänestän kakkosvaihtoehtoa, sillä kaikki ei vain voi pysyä samana silloin kun huollettavia on muitakin kuin oma itse. 


Jutussa ihmetellään miksi nyt on aika, milloin äidit ovat hysteerisiä äitiydestään. Että sen tietävät tutkijat parinkymmenen vuoden päästä. Mutta yours truly tietää sen jo nyt. Hei, meillä on internetti! Enää ei tarvitse jonottaa kuukausikaupalla niitä kolmea vauvanhoito-opasta kirjastosta vaan klikata itsensä googleen ja saat tietoon kaiken, liikaakin. Kolmella klikkauksella pääset tsättäämään muiden äitien kanssa ja saat varmasti tietoa asioista, halusit tai et. Kuinka moni äiti ei ole koskaan googlannut jotain ongelmanratkaisua netistä? Niinpä. Ja sitten on vielä kaikkitietävät äitibloggarit kaupan päälle :D Enää internetti ei vain ole yhtä kuin kiss.fm:n chatti.


Jutussa kerrottiin kuitenkin fakta, minkä tiesinkin olevan olemassa. Kun perhelehteen tarjoaa juttuja, ne usein torpataan liian rankkoina ja lukijaa syyllistävinä, vaikka kyseessä olisi vain yksi näkökulma muiden joukossa. Ilmiö on sama, mitä itse mietin todella usein blogatessa, että jaksaako kirjoittaa aiheesta, mikä aiheuttaa takuuvarmasti myös vastareaktion. Mielestäni perhelehtien kuitenkin pitäisi kirjoittaa myös mielipiteitä jakavista aiheista, sillä siellä ei ole kommenttiboksia, missä kirjoittaja manattaisiin alimpaan helvettiin heti, lukijapalaute julkaistaan sitten mielipidesivulla seuraavassa numerossa eikä siihen edes tarvitse kommentoida. Olen kade!


Jutun lopussa kirjoittaja toteaa ystävällään Kaarinalla olevan mutkaton , huumorintajuinen ja hellä suhde ystävänsä lapseen, jota kantaa jostain syystä mukanaan. Mutta siihen Kaarina yhdistää politiikan puhumisen ja kiroilee taukoamatta. Se on kirjoittajan mielestä poikkeuksellista ja aistin, että ihailtavaakin. Mäkin kiroilen lapsen kuullen, mutta se ei ole musta hienoa siksi ettei muut niin tee. Se on musta noloa siksi, että hyvät tavat kaunistavat myös lapsen seurassa.


En tiedä miksi mun piti tämä kirjoittaa. Ehkä siksi, että monesti se totaaliäitiys ei ole nähnytkään totaalia, vaan kauneus on katsojan silmässä. Jos ystävä ennen lasta ei saanut kukkaakaan pysymään hengissä, onhan se ihmeellistä, että kiinnostus lapsen kasvattamiseen on hieman suurempi juttu ja siihen saattaa kuulua vaikka perhepeti.

17 kommenttia

  1. Jepsanssaa, se juttu oli niin kuultu. Ihmettelin samaa mustavalkoista asettelua. Tosin mua ei yhtään yllätä, että toimittaja - vaikkakin äiti, jos se on jokin asiantuntijuusmeriitti - ei osaa tuoda esiin niitä harmaan sävyjä. Tokihan osa ihmisistä hurahtaa vanhemmuuteen siinä missä ovat hurahdusalttiita muutenkin. Mutta tekeeks musta hurahtajan vauvan nukkuminen mun vieressä tai kestovaipat, vai "järki-ihmisen" kun kiroilen (enkä edes häpeä sitä) eikä mua kiinnosta lastenvaatteet tai -tavarat? Oonko imetyksineni palvottava supermude vai lastaan rääkkäävä purkkiruoansyöttäjä?

    Mä rupeen isäks, se on paljon relampaa!

    VastaaPoista
  2. Ja jutusta unohdettiin sellanen "musta tuntuu paremmalta" ajattelu kokonaan. Oli kokeiltu perhepetiä eikä toiminut. No hittoako sitä sit itseään rääkkäämään, mutta voihan olla että jollakin ihmisellä se perhepeti toimii ja tuntuu luonnollisemmalta ilman putoamista mustaan aukkoon. Ei kaikki kiinnostus ole fanaattisuutta. Eikä kaikki keskivertoa vaihtoehtoisimmista äideistä ole ylisuorittajia, ainakin mä oon aika alisuorittajaluonne vaikka liinajutut ja muut on tuttuja.

    VastaaPoista
  3. vankalla reilun kahden viikon kokemuksella en enää ymmärrä miten nää liinat ja muut olis jotain arvovalintoja ollenkaan eikä ihan vaan yhdenlaisia ratkaisuja käytännön ongelmiin..

    tää vauva nukkuu vaan kainalossa enkä itse ole vielä tarpeeksi kartalla koko hommasta keksiäkseni miten sen sais nukahtamaan jonnekin muualle. isken sen liinaan heti kun uskallan, koska se tahtoo vaan olla illat sylissä ja mulle tulee nälkä.

    mutta usein ihmiset tekee valintoja nimenomaan mukavuussyistä ja sitten keksii niille toimilleen jotkut jalot selitykset jälkikäteen ja, tadaa, meillä on aate.

    VastaaPoista
  4. Kiitos tästä. Tuo mustavalkoisuus ärsyttää muakin, ja erityisesti sellainen halveksunta sitä "hurahtamista" kohtaan, joka noista jutuista usein paistaa läpi. Vuosien kotiäitiyden jälkeen näen itsekin sen mustan aukon, ymmärrän, mitä tarkoittaa itsensä kadottaminen. Siitä huolimatta minua ärsyttää ylenkatse, jolla lapsensa suuntautuneeseen vanhempaan joskus (minusta aika usein) suhtaudutaan. Toisen asettaminen itsensä edelle on jotenkin typerää.

    VastaaPoista
  5. Siis ikään kuin toisen (oman lapsen) asettaminen itsensä edelle...

    VastaaPoista
  6. lapsi kuuluu lapsiperheen elämään. Siihen liittyvät asiat luonnollisesti kiinnostavat suurinta osaa äideistä, toisia enemmän toisia vähemmän. Se kiinnostus kuuluu myös elämään ja ei ole omasta itsestä pois vaan lisää omaan itseensä. Enemmän mulle tulee syyllisyys siitä, että pitäisi olla kuin ennenkin kuin se, että saisi olla luonnollisesti sitä mikä sopii tähän elämäntilanteeseen. Ehkä se olen minä, joka muutuin äitiyden myötä. En tunne ketään, joka ei olisi. Silti missään mustassa aukossa en tunne olevani vaan elän ihan normaalia ja tasapainoista elämää lapsen kanssa. Luulen että moni muukin.

    VastaaPoista
  7. Mä puhun nyt vain omasta puolestani. Olen ollut kotiäitinä vuosia, ja miehen liikkuvasta työstä ja oman turvaverkoston reikäisyydestä johtuevanhoille tuntuu että vois ollavtasapsinousempaakin tämä elämä. En ole ollut töissä, en opiskellut, en edes harrastanut mitään ilman lapsia. Ja olen tosiaan alkanut tunnistaa sen tunteen itsensä kadottamisesta, kun elämässä ei ole jäljellä oikeastaan mitään siitä mitä se oli ennen lapsia. Oma valinta se toisaalta on ollut, enkä toisin valitsisi jos saisin uuden tilaisuuden. Mutta kritiikkiä olen valinnoistani saanut. Tietynlainen itsekkyys ja "itsensä toteuttaminen" tuntuu kuitenkin olevan normi, johon ei edes se oman lapsen syntymä saisi tehdä katkosta. Mutta hää on tosiaan oma tuntemukseni.

    VastaaPoista
  8. Sori noi typot, ennakoiva tekstinsyöttö... Ton takia harvemmin kommentoin puhelimen kautta. Nyt oli niin hyvä aloitus etten malttanut olla kommentoimatta :)

    VastaaPoista
  9. Mulla ei ole lapsia, mutta kommentoin tätä nyt silti, koska luen sun blogia pitkälti siksi, että pääsisin vähän jotenkin äitiydestä kärryille. Musta on ainakin tuntunut, että kaveripiirin äidit ovat "hurahtaneet". Nyt kun luin tämän postauksen ja aloin tosissaan miettiä miksi minusta tuntuu siltä tajuan, että ei ne kaverit kaikkea aikaansa vietä lapsistaan huolehtimalla. Sitä on vain joskus vaikea muistaa, koska ne ei puhu mistään muusta, ja sen takia musta tuntuu, että ne on äitiyteensä täysin hurahtaneita.

    En varmaan ole yksin tämän kokemuksen kanssa. On vaikeaa mieltää, että äidiksi tulleen elämässä on jotain muutakin sisältöä, jos ei kuule sen puhuvan muusta kuin lastenhoidosta ja kantoliinoista ja kestoista ja päivähoidosta ja kakan kiinteydestä verrattuna viime viikkoon. En tarkoita, etteikö ne asiat saisi kiinnostaa (ja ne kiinnostaa muakin, ehkä poislukien toi viimeinen), mutta kun lapsiin liittymättömistä aiheista ei saa enää aikaan mitään keskustelua, niin en nyt asian tiedostettuani osaa ihmetellä, että äitiys näyttäytyy kavereiden elämän ainoana sisältönä, vaikkei se sitä oikeasti olekaan.

    VastaaPoista
  10. Mulla on ihan samat kokemukset ja ajatus olikin etten muutu. Mutta jos mun elämä pyörähtää täysin ylösalaisin, on hankala olla muuttumatta. Monestihan sanotaan, että vauvavuosi on rankkaa aikaa parisuhteelle ja se voi kosahtaa silloin helposti. Sama juttu on ystävyyssuhteissa, sillä pieni lapsi on ohjelmoitu imemään kaiken energian siitä vanhemmasta, joka sitä hoitaa, usein siis äidistä. tasa-arvo perhe-elämässä olisi varmaan myös ystävyyssuhteiden pelastus, sillä aivan samoin kun uraohjus puhuu urastaan, puhuu kokoaikaisesti lapsen kanssa oleva lapsestaan sen ekan vuoden. Sitten se helpottaa, koska lapsi ei ole niin kiinni vanhemmassa.

    Mulle olisi ollut helpompaa, jos joku olisi tajunnut sanoa raskaana, et pidä oman itsesi hautajaiset. Sekoa, hurahda äläkä kontrolloi oletko nyt liian äiti vai mitä. Odota vuosi, kyl se minä sieltä tulee takaisin.

    VastaaPoista
  11. Ja asioiden prosessointi elämäntilanteen muuttumisessa on todella luonnollista, ei sen tarvitse olla aate. Tosin joillekin se on aate, mutta kuka määrittelee hysterian. Näitä "hysteerikkoja" on aika pieni promille äideistä, enemmän tiedän hysteerikkojen kritisoijia jotka prosessoi kans jotain fiiliksiään äitiydestä kritiikin kautta, eihän se aihe muuten edes kolahtaisi.

    Äh, alan kuulostamaan todella vaihtoehtoiselta koska mua nyppii tällainen ajatusmalli. Mutta ei meillä kyllä käytetä kestoja tai nukuta perhepedissä, mutta jos niin tehtäisiin ei se paljoa eroaisi vaipanvaihdosta ja nukkumisesta tai olisi musta aukko.

    VastaaPoista
  12. Voisko olla että äitiys on samanlaista nykyään, mutta aika ennen äitiyttä on muuttunut. Meillä on harvinainen aika menossa, jossa lähes kaikilla on äitiyttä ennen mahdollisuus elää ihan täysin itsekästä elämää jossa saa tehdä ihan mitä huvittaa, matkustella ja bailata ja nukkua puolillepäivin ja kirjoittaa nettiin siitä minkä mekon laittoi päälleen ja viettää vaikka koko päivä katsomalla sinkkuelämää. Ei ihme että sellaisen jälkeen äitiys saattaa tuntua "itsensä kadottamiselta" kun ei ole tottunut siihen että elämässä pitää ottaa muitakin huomioon kuin oma itte. Mut ehkä meillä vois olla ihan erilainenkin käsitys siitä, kuka "minä" on: että se ei muodostuis harrastuksista ja vaatteesta ja siitä mitä syö, vaan siitä kuka on suhteessa toisiin ihmisiin ja miten elää ihmissuhteensa, ja mitä antaa tähän maailmaan sen sijaan että mitä siitä saa.

    VastaaPoista
  13. Mä vähän vieroksun sitä, että lapsettoman "huoleton" elämä esitetään itsekkyytenä. Kyllä minä mielestäni otan elämässä muut huomioon, vaikka muutoin istun kuvaukseesi poislukien se, etten kirjoita nettiin asuvalinnoistani. Koska olen aikuinen, jolla ei ole omia lapsia, kukaan ei ole minusta riippuvainen, enkä ole suoranaisesti vastuussa kenestäkään muusta kuin itsestäni, mutta ei se tee minusta itsekästä ihmistä, joka ei osaa tai halua huomioida muita.
    Ilman lapsiakin joutuu elämässä joustamaan ja luopumaan haluamastaan. Ei ehkä yhtä paljon ja samanlaisista asioista ja samanlaisilla ehdoilla, mutta kuitenkin. Joka päivä joustan puolison vuoksi, vanhempieni vuoksi, opintojen vuoksi ja työn vuoksi. Silti olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla saattaa olla kokonaan vapaa päivä keskellä viikkoa. Miten se pitäisi viettää, ettei se olisi "itsekkäällä" tavalla vietetty? Jos ei ole ketään, joka minulta sillä hetkellä jotain tarvitsee (puoliso, työpaikka, oppilaitos), niin miksen voisi silloin tehdä sitä, mitä haluan, kun kerran olen velvoitteeni hoitanut.

    VastaaPoista
  14. Tosi hyvä teksti, kiva että kirjoitit!

    Mulla on sellainen perstuntuma, että tosi moni (etenkin esikoisen äiti) saa vain turhia paineita siitä, että toitotetaan sitä, kuinka a) pitää jatkaa keep going -fiiliksellä koko ajan ja bilettää samoin kuin ennenkin ja huolehtia että parisuhde pysyy kuumana kuin kiehuva keitto jota ruokapöytään loihtii samalla b) tipahtaa täysillä sinne vauvapumpuliin ja ottaa haltuun kestot/pesupähkinät/home made soseet/imetys/pumppaus/vauvauinti/ekovaatteet/ym. ym. ja unohtaa oma olemassaolo ja omat tarpeet kokonaan.

    A on hankala homma koska se on utopiaa, kuten sanoit. Mä haluan nähdä sen supernaisen joka hoitaa hommansa kuin ennen vauvatermiitti kainalossa. B käy raskaaksi ja uuvuttanee ennen pitkää.

    Elämme äärimmäisyyksien aikaa. Mulle oli kova paikka jo raskausaikana myöntää omista ja ympäristön odotuksista johtuen, etten jaksa niinkuin ennen, kun hankala raskaus söi voimia ja oli ennenaikaisia supistuksia, ja kun lapsi laskeutui aikasin ja piti huilia senkin takia.

    VastaaPoista
  15. Nyt kaikelta kommentointilaiskuudeltanikin innostuin kommentoimaan kun on sen verran ajatuksia herättävä juttu.

    Jos sitä on lähestulkoon 24/7 lapsensa kanssa kotona niin kai se on vähintäänkin normaalia olla kiinnostunut äitiyteen ja lapsiin liittyvistä asioista...Ja kyllä, meillä nukuttiin myös alussa perhepedissä - meilläkään lapsi ei nukkunut muualla ja se oli oikeasti vain helpointa enkä edes jaksanut yrittää mitään muuta. Ja samasta syystä myös "liinailtiin". Ja laulan lapselleni ihan jatkuvasti, koska muuten joudun kuuntelemaan kitinää. Ja sormiruokaillaan ja ja ja luen ehkä kaikkia mahdollisia äitiblogeja ja teen lapselleni itse vaatteita ja mitälie.

    Oon siis varmasti aika monenkin mittapuulla ihan hurahtanut tai suorastaan fanaattinen. Jollain toisella mittapuulla oonkin sitten varmaan paska äiti kun tapaan ystäviäni, käyn omissa harrastuksissa ja oon välillä vaan superväsynyt kaikkeen. Itse vaan yritän elää tätä arkea niin että kaikilla olisi hyvä olla tässä perheessä ja ottaa päähän kun äitien ei vaan anneta olla ja elää arkea niinkuin parhaalta tuntuu. En tosiaan usko että isiä arvostellaan ja lokeroidaan samalla tavalla!

    huh, en ehdi (=jaksa) nyt oikolukea tätä ajatuksen virtaani, toivottavasti tästä ottaa jotain tolkkua. Kiitos kivasta blogista :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images