Koko on vain numero, mitä on mahdoton tietää

Tiesittekö, että ensimmäistä ja alkuperäistä metrin mittaa säilytetään Pariisissa mittojen ja painojen museossa? Jos ette, se ja paljon muut...

Tiesittekö, että ensimmäistä ja alkuperäistä metrin mittaa säilytetään Pariisissa mittojen ja painojen museossa? Jos ette, se ja paljon muuta tiukkaa faktaa metristä löydät metrin wikipediasivulta. Ennen sitä osattiin.

Minulla on ehdotus. Voisiko tuonne metrin mitan viereen valaa samasta platinan ja iridiumin seoksesta tai vaikka hätätapauksessa Das-massasta muutamia muitakin mittoja, olisi nimittäin tarvetta ainakin määritellylle rintaliivien kuppikoolle, kenkien koolle välillä 19-48, sekä lasten toppahaalarien koolle. En pistäisi pahitteeksi jos muutamia vaatekokojakin valettaisiin pronssiin ihan vaan muistutukseksi ettei XL ole koko 40.

Nykyään kaikkea saa netistä. En aluksi ollut innostunut nettishoppailusta, mutta äitiyden myötä kääntyi tämäkin kelkka. Onhan se ihan superhelppoa, että shoppailemaan pääsee lapsen ollessa yöunilla, näin löytää helpommin myös edullisimman tuotteen kun kaupoissa kiertelyn sijaan kiertääkin hakukoneen linkkejä nettikauppoihin. Mutta se itse ostaminen, se on yhtä arpapeliä! Tässä muutamia esimerkkejä vuoden ajalta, kun omaakin vaatekaappia on joutunut raskauden jälkeen uusimaan oikein olan takaa, samoin tietenkin kasvavan lapsen.

kuvassa: vas. Ducksday 86/92 ja oik. Reima 86cm

Case välikausihaalari: Poika sai keväällä Reimalta testihaalarin koossa 86. Olin varautunut pieneen kasvunvaraan, mutta lapsi hukkui siihen, joten jouduin hankkimaan uuden välikausihaalarin, tilasin Ducksdayn. Ducksdayn haalari oli keväällä n. 10 kuukautta vanhalle lapselle sopiva, se oli kokoa 86/92.

Case toppahaalari: Viime talven päätalvihaalarina oli Molokidsin Pyxis koossa 74. Lopputalvesta keskivartalosta pitkälle pojalle haalari alkoi olla liian pieni, joten pyysin tuttua kirpparinpitäjää etsimään meille jonkun 80cm haalarin viime talven loppuun. Löysimme tätä kautta Ticketin haalarin haluamassamme koossa 80 cm, jäbä hukkui siihenkin. Nyt siis alkutalvesta tämä haalari menee loistavasti, vaikka jäbä ei ole ollut 80cm sitten kesäkuun. Kevättalveksi hankin KappAhlista haalarin, mikä on selkeästi Ticketin pukua seuraava ja koko on 92. Talvihaalareista siis hypätään 80cm:sta 92 cm:iin, samaan kokoon mikä pojan välikausihaalari oli noin vuosi takaperin.

Case rintsikat: Syksyn aikana olen myös siirtynyt normirintsikoihin takaisin ja kävin Sokoksella oikein asiantuntijan arvioitavana ja Triumphin ihanan Cool Sensation liivin kooksi tuli 85 F. Hankin samalta reissulta myös Shock Absorberin urheiluliivit koossa 90FF. Täydensin vielä hiljattain KappAhlin rintsikkaviikkojen kaikki rintsikat 10 eur tarjousta ja hankin parit kokoa 90 E. Tiedän käsitteen rinnakkaiskoko, mutta olisihan se kiva tietää tarkalleen mikä sopii. Tosin rinnat ovat kaikilla erilaisia, joten annan tämänanteeksi.

Case kengät: Mutta sitten kenkiin. Mulla on Ellokselta tilatut Sorelin talvikengät koossa 40. Se on koko mitä nyt raskauden jälkeen olen joutunut alkamaan käyttämään eli tilaus meni kerralla nappiin. Silti mun lempihömppäbloggarini MouMou kertoo tässä uudessa Sorel-postauksessa suosittelevansa Sorelilta 1.5 kokoa isompaa kenkää, mikä olisi normaali koko. Hän oli saanut Sorelin (erimalliset kuin mun) kengät ja ottanut ne 38 ja 2/3-kokoisina, yleensä hän käyttää kuulemma 37-kokoa. Eli siis koko vaihtelee samalla merkillä, jos malli on eri. Ei hyvä, mutta ehkä vielä ymmärrettävää. Se sen sijaan ei ole ollenkaan ymmärrettävää, miten mun kirpparilta löytämät kahdet Kuoman kengät ovat kumpikin kokoa 23, mutta toinen selkeästi ainakin kokoa isompi, malli on sama!

Case XL=M=3XL=?:Näiden asioiden lisäksi ihmetyttää XL-vaatemallistojen koot. Kuulun siihen kokoluokkaan, että löydän vaatteita sekä normipuolelta että isompien kokojen mallistoista. Olisi kuitenkin helpompaa, jos koot menisivät jotenkin yksi yhteen niin, että kun normipuolella ostan paidan koossa XL, se onkin saman merkin XL-mallistossa kokoa M, vaikka koko on täsmälleen sama. Koska ihmisiä on hyvin eri kokoisia, on kumma, että peruskoot ovat XS-XL, viisi kokoa! Sitten on näitä hirviökokoja kuten XXXS tai 3XL ja huijauskoot kuten hemulimekon kokoinen M. Miksi ne eivät vain voisi olla yhteneväisiä niin, että kun tarvitsen paidan, voisin tilata sen netistä edes suurinpiirtein tietäen minkä kokoinen kaapu sieltä saapuu?

Risooko ketään muuta tämä kokojen sekavuus?

20 kommenttia

  1. No risoohan se!

    Varsinkin kenkien kanssa, kun koskaan ei voi tietää mikä koko väliltä 35-38 on se sopiva. Ainoa merkki, jolla koot tuntuvat pitävän paikkansa mallista riippumatta on Vagabond. Kertokaa, jos olette löytäneet muitakin!

    Ja ne vaatteet. Sillä osastolla saakin sitten ihmetellä, kun sekä XS, S että M on kaikki aina jostain kohtaa sopivia ja jostain toisesta ei ollenkaan. Mutta tietenkään mikään niistä ei ole kokonaisuudessaan joka kohdasta sopiva... Ja tietenkin ne on eri merkeillä eri tavoin sopivia/epäsopivia, ettei vaan voisi päästä jostain ostoksesta sovittamatta.

    VastaaPoista
  2. No risoo.

    Lapsen vaatteissahan kokolaput tuntuvat olevan viitteellisiä. Kun huomaa vaatteiden jäävän pieneksi pitää ottaa joku edelleen mahtuva ja sitten lähteä vertaamaan siihen. Tällä logiikalla meillä on edelleen kaapin perällä yksi 86 senttinen paita odottamassa pojan kasvua vaikka pikku hiljaa ollaan siirtymässä kokoon 98 sisävaatteissa.

    Vincentin neopreenikumppareissa käytettiin viime talvi myös kokoa 21 joka oli vallan passeli vaikka muuten kengät olivat kokoa 23.

    Tosin kun omassakin vaatekaapissa on vaatteita kirjainkoossa M-XL niin kaipa tähän olisi pitänyt olla jo tottunut.

    VastaaPoista
  3. siis juttuhan on niin, että itse kukainenkin etsii sopivan mellimarkin mallimerkin ja voi sit olla sopivasti itselle fantsuinta kokoa ja olla pienikokoinen, isorintainen, ei-kituisia lapsia kasvattava, sirojalkainen - esim. näin:

    "oon joo kokoa s [merkissä x, mitoilla 160cm/75kg kuten mä nyt]"

    "joo meidän paulipetteri on jo kokoa 86 vaikka se on vasta 2-viikkoinen"

    "siis eihän ikinä uskois mut mun rinulikoko on J55 [changella, muilla koko AAA100), oon siis povekas"

    "mulla on sirot jalat, koko 35 [merkissä x malli y, oikeasti 41] menee ku vettä vaan!"

    VastaaPoista
  4. Yäk, tämä ongelma on ehkä äitiyteni suurimpia kompastuskiviä!
    Päädyin tilaamaan netistä Polarn O Pyretin (on vaikene nimi) talvipuvun pojalle. Olisin halunnut koon 92, sillä meidän 11kk jässikkä vetelee pituutensa takia ihan omissa fääreissään (ei voi siis mitenkään verrata siskoonsa). Tilasin siis koon 86, jalat hukkuvat pukuun, mutta hihat ovat juuri sopivat. Pitää siis talven mittaa pelata isoilla hanskoilla, jotta puku menee koko talven. Plääh. :)

    VastaaPoista
  5. NO toi Change oli kyllä ihmetys ihan todella. Luulin, et oisin 85 C tai B ja mulle myytiin pokkana 70DD. Mitäköhän se vastaisi normiliiveissä.
    No Ranskasta oli aika raskasta ostaa liivejä, kun niillä pituusmitta oli +15 isompi kuin Suomessa.
    Kantapään kautta oppii, et Ticket ja Reima reiluja ja Molo tosiaan ei ole. Popin ulkovaatteiden mitoitus ihan utopistinen???

    Mutta samaan ansaan oon mennyt kahdesti. Reiman minitecin hanskojen koot 0-2 ja niillä ei ole mitään tekemistä Reiman normi hanskojen koon kanssa. Mutta kerrasta en ole oppinut tätäkään.

    Ja ei se 18cmkään usein sitä edes ole.

    Itelle en uskalla ostaa mitään sovittamatta! Ja yhden koon hattuihin en usko. Ne on kuitenkin pienipäisille eli alle 58cm.

    VastaaPoista
  6. Joo, risoo. Toisen firman rintsikat menee 85 c, mutta joissain on niin korkea kaarituki, että ne painaa kainaloon. 80 D menee myös joissain, toisissa en voi kuvitellakaan. HM saa kokopolitiikastaan plusssaa,mulle menee sieltä L ja jotkut jopa 42 koon vaatteet. Mutta sitten miinusta takeista, 42 oli niin pieni ettei hartiat mahtuneet sinne. Että heittelyä on tosiaan paljon. Ellokselta kun tilaa, pitää olla tarkka ja yrittää kokotaulukkuja zoomata, eikä nekään aina auta.

    Kengänkoko on 37, yleensä sen kokoiset menee, mutta joissain malleissa pitää ottaa isompi ja Ecco my love taas on niin reilun kokoinen, että menee 36 koko.

    VastaaPoista
  7. Todellakin risoo, omissa kuten myös pojan! Juuri taistelen pojan toppahaalariasian kanssa.. Ja ainainen ongelma on omat takit (ja paitapuseroita en ees harkitse käyttäväni) tissit ei mahdu jollei telttaan halua muuttaa. Omissa vaatteissa kun on ongelmana oma pätkyys ja tissien suhteeton koko, vaikka eipä nuo epästandardit mitat mitenkään auta. Jos ei oo helppoa palautusta niin en tilaa jollei oo välttämätöntä ottaa riskiä, joka tosin tässä tuppukylässä ja pienen pojan äitinä tulee usein vastaan.

    VastaaPoista
  8. Ei muuten pidä Vagabondinkaan koot paikkaansa ;) Mulla on sekä 37 että 38 kokoisia vagabondin kenkiä ja molemmat on sopivia. Mulla on Icepeak merkkinen tuulitakki kokoa 34 ja sitten hooämmän takki kokoa 44 :D että tuota noin öh kumpaakohan kokoa olen.. normisti ostan noin kokoa 38 paitsi hooämmältä kokoa 42-44 ainakin takit. Kuitenkin lastenosaston trikoopaidat kokoa 170 on ihan sopivia paitsi että niissä on mulle liian pitkät hihat :D Rintaliivien kanssa olen päätynyt ostamaan samaa mallia iät ja ajat, en jaksa arpoa ja sovittaa useaan otteeseen ja jos jostain syystä ostan erimallia ostan kerralla useammat. Lastenvaatemaailma on niin omituinen että oikeesti joku roti tähänkin please ;) 3 vuotiaallani on käytössä vaatetta 98-116cm ja sälli on noin 104cm pitkä . päällisin puolin kaikki paidat on aika saman kokoisia vaikkakin kokolappu kertoo jotakin aivan muuta.

    VastaaPoista
  9. Tämä on yksi syy, miksi joskus kuvittelen pääseväni helpommalla ompelemalla itse. Tosin sitten ei ole sitäkään vähää hajua siitä mitä kokoa kukakin perheessä mahtaa olla.

    Parhaimmillaan samalla lapsella on ollut oikeankokoiset varusteet päällä seuraavalla kokoonpanolla: Tirsokkaan paita 74, Tirsokkaan vaippa XL, HH woolit M, Moonkidsin potkuhousut 104, H&M sukat 24, Cirafin kumpparit 19, Lindexin haalari 86 ja Fredriksonin hattu kokoa 3 v.

    VastaaPoista
  10. Niin ja tuosta Ducksdayn haalarista piti sanomani, että meillä on sama haalari, mutta se seuraava koko käytössä. Siis 92/98 ja se menee vielä isommalle, eli tuolle melkein metriselle kolmevuotiaalle. Aika hieno hyppäys kahden koon välillä.

    VastaaPoista
  11. moi ja hei! ei nyt liity aiheeseesi mitenkään mutta ajattelin vain onko tietoa miksi kappahlin kisan voittajaa ei ole julkaistu? se piti julkaista lähes kuukausi sitten, mutta ei ole missään näkynyt tietoa. olis kiva tietää kuka voitti!

    VastaaPoista
  12. On se julkaistu, ainakin mulla on sellainen tieto (mistä sain sen - en muista) et voittaja oli vaalea nainen nimeltä Blanka. Finaaliviisikkoon pääsi mielestäni hieman vanhempia leidejä, joista tää nuorin kuitenkin sit voitti.

    VastaaPoista
  13. Miksi noissa nettivaatepuljuissa ei voisi olla vaatteen mittoja! Voisi vertailla niitä nykyisiin vaatteisiin. Antaisi edes vähän vinkkiä koon kanssa. Kenkiä on todella vaikea tilata. Lähes jokainen kenkä tuntuu hankaavan jalat verille, ainakin alkuun.

    VastaaPoista
  14. Komppaan satasella. Aina pitäisi olla vertailukappale kotoa mukana, jos on ostamassa uusia vaatteita lapsoselle. Kokonumeroihin ei voi luottaa yhtään.

    Sama on aikuisten vaatteissa. Multa löytyy kaapista kokoja S:stä XL:ään ja kaikki tuntuvat olevan yhtä sopivan kokoisia. Ehkä "omin" kokoni on L.

    Kengistä en viitsi edes marista, kun mulla on niin "vammaisen" mallinen jalka, että olen eräänkin kerran itkettänyt kenkäliikkeen myyjää, kun koko valikoimasta ei löytynyt mulle sopivia kanootteja talvikäyttöön.

    VastaaPoista
  15. vähän myöhässä kommentoimassa, mutta aargh ja aargh, kokojutut kyllä ahdistaa. Olen itse juurikin tällaista "välimallia" eli katson yleensä vaatteita normipuolelta, koska koot 40-44 saattaa mahtua. No, useimmiten ovat makkarankuoria mutta joskus löytyy ihan hyviä ja sopiviakin vaatteita. Yleensä olen kuitenkin normipuolelle liian iso. Olen siis varovasti alkanut tsekkailla myös xl-mallistojen tarjontaa, mutta turhaan. En tiedä mikä ihme se oletus on, että kokoon 42 asti ihmisillä on pienet tissit eikä mahaa, ja sitten yhtäkkiä koon 42 jälkeen ne jotenkin revähtävät esille niin että tarvitaan näitä telttoja ja kaapuja, jotka ovat mulle järjestään kymmeniä senttejä liian isoja hartioista, hihoista ja mahasta. En ymmärrä miksi xl-mallistot pitää tehdä eri mitoituksella kun normivaatteet, miksei ne koot voi vain jatkua ihan normaalisti...

    VastaaPoista
  16. Nuo vaatekokojen numerokirjot on kyllä aika omaperäisiä joskus, mutta välillä ne tarjoaa ihan kivaa valinnanvaraa! Esim. itse olen kokoa L eli noin 40-42, mutta jos joku väljäksi tarkoitettu paita tuntuu omassa koossa liian väljältä, voi sen ostaa sitten vaikka M- (tai extreme-tapauksissa S-)koossa, jolloin saman vaatteen saa haluamassaan "väljyysluokassa". Jos tuosta selityksestä saa nyt selvää. :D

    VastaaPoista
  17. Pakko kans palata tähän vanhaan keskusteluun, koska olen NIIIN samaa mieltä tässä asiassa. Varsinkin kengissä on ihan mahdoton tietää kokoa! Vagabond on ainut, jossa se koko 41 meni ennen ja menee nyt. Mutta kesällä en esimerkiksi voinut ostaa kesäkenkiä, koska yksikään koon 41/42 kenkä ei mahtunut jalkaan, vaikka talvikengistä menee kyllä tuo 41. Samaten saappaissa oletetaan, että mitä isompi jalka, sitä isompi pohje! En koskaan löydä sirovartisia saappaita tuommoiseen kanoottijalkaan, vaan pohkeen sisälle menee yleensä pohkeen lisäksi myös nyrkki...

    Olen myös haaveillut noita Soreleita, mutta en ole vielä tilannut koska en tiedä minkä koon ottaisin omaan 41 numeroiseen jalkaani ja kun sen alennuksen voi yleensä käyttää yhteen tuotteeseen, niin ei voi edes ottaa toisia sovitukseen. Pitäisi päästä ensin livenä sovittamaan niitä johonkin...

    VastaaPoista
  18. Mulla tuossa kuvassa näkyvässä Sorel-mallissa meni 25cm kenkä (kts size chart) ja mun jalka on sukka jalassa mitattuna tasan 25cm. Toi kenkä tuntuu aluksi hieman pienemmältä, mut kun huopa muokkautuu on hyvä. Suosittelen siis ihan jalan mittaamista ja kokotaulukon vertailua tässä tapauksessa. Kokoa isompi vois olla hyvä valinta silti, jos epäilyttää. Näissä kengissä on ei-eurooppalaiset numerokoot päänumeroina, eli kokoja löytyy myös esim 41 2/3 :)

    VastaaPoista
  19. Pakko myöntää, että en jostain syystä löytänyt sitä kokotaulukkoa, mistä näkisi nuo Sorelien sisäpohjan mitat?? Onko se siis Elloksen sivuilla vai missä? Vai tarkoitatko sitä Elloksen yleistä kokotaulukkoa...

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images