Viikonlopun herkut osa 2 + juhlamoka

Olen viikonlopun aikana herättänyt hilpeyttä kanniskellessani mukana vihreää Angry Birds possukakkua. Minulle tarjottiin Kluuvikadun Fazeri...

Olen viikonlopun aikana herättänyt hilpeyttä kanniskellessani mukana vihreää Angry Birds possukakkua. Minulle tarjottiin Kluuvikadun Fazerilta mahdollisuus tilata 10 hengen marsipaanitäytekakku kotiin, valittavana oli punainen lintu tai vihreä possu. Possu on mielestäni sympaattisemman näköinen, joten tilasin sen vadelmalla ja vaniljakermalla ryyditettynä eli siis perus prinsessakakkuna.

Kakku piristi kummasti tavallista perjantaita, milloin talo oli täysin hunningolla ja kun yritin tiskata, kaatui toisaalla iso kirjapino. Olisin toki voinut tilata kakun juhliin, mutta nyt kakku teki tavallisesta perjantaista juhlavan. Alan ymmärtämään Ruusukujan Onnelia hyvin, hänellähän on ollut tapana ostaa konditoriakakkuja aina silloin tällöin omaksi piristykseksi.



Marsipaani taitaa jakaa ihmisiä kahteen osaan, monet vihaavat mutta minä kuulun rakastajiin. Tässä Fazerin kakussa marsipani maistui tosi vahvan manteliselle, mikä oli itselleni hyvä homma. Naapurin eka- ja tokaluokkalaiset lapset sen sijaan eiät pystyneet syömään päällistä, vaikka ulkomuoto kovasti kiinnostikin. Ei mikään lastenjuhlakakku siis.

Naapurin tytöt olisivat muutenkin mitä parhaimpia testaamaan lastenkamaa, tuomio on usein aika jyrkkä. Muutamia meille annettuja juttuja on kierrätetty eteenpäin: prinsessalehdet hyviä ja ti-ti nalle mustikkasaippua haisee oksennukselle. Kaikki erilaiset lasten laastarit saavat ekaluokkalaisen etsimään ruhjeita kehostaan, hyvä ettei ala tekemään niitä itse laastarin toivossa. Angry Birds kakku maistui muovailuvahalle, mutta luulen sen kyllä olleen enemmän ulkonäkö kuin maku, mistä vahamaisuus tuli mieleen :)

Mutta oletteko te maistaneet uutta Pauligin tummapaahto juhlamokkaa, mitä join possuprinsessani seurana? Tulipa nyt lopuksi mieleen, että saattaapi olla pahimman makuinen kahvi miesmuistiin. Hairahdin, koska pidän tummapaahtoisista kahveista ja kokeilen mielelläni uusia makuja, mutta hyh olkoon! Maistu samalle kuin kolme tuntia keittimessä seissyt sumppi, tukka menee pystyyn ja vieraat pakittaa ovesta pihalle. Tämän aamun vieraita varten hain kaupasta Meiran Reilua kahvia, se on parasta perussumppia mitä lähikaupasta löytää.

31 kommenttia

  1. Ois kiva, jos noita possuja sais oman kaupan Fazer-tiskistä. Etukäteen tilaaminen ja nouto jostain kaukaa on ahistavaa.

    Kahvin suhteenhan mä olen päästänyt tottumukseni siihen jamaan, että kaikki kaupan hyllyn kahvi maistuu tuhkaperseeltä. Hyh. Mut pahinta ikinä oli joku Lidlin vihreä paketti. Se ei ees maistunut kahville.

    Oon muuten pahis, juon valkkarisoodaa vaikka oon paksuna! Tos on ainakin puol desiä valkkaria.

    VastaaPoista
  2. Lidlin vihreän paketin kahvihan on ihan parasta. Sen sijaan jopa minun, vannoutuneen ja intohimoisen Lidl-fanin, on sanottava, että käsittämättömin ja hirvein kurakahvi löytyy myös siitä puodista. Se on se punaisessa paketissa oleva Perfetto. Huhhuh.

    Minusta tuo JuhlaMokan tummapaahto oli ehkä jopa parempaa kuin Presidentin tummapaahto. Ei ne kumpikaan mitään loistokahveja ole, jos oikein asiaan keskitytään, mutta ei kyllä juomatta jää ainakaan täällä.

    Hieno tuo kakku. Marsipaanin ystävänä tykkäisin ja siksi tässä nyt vähän kadehdin.

    VastaaPoista
  3. Mä eilen just mietin, että minusta suodatinkahvissa on sellasta omanlaista arkifiilistä :) Tykkään kyllä myös muista kahveista, mutta ne säästän kahvilavierailuihin.

    VastaaPoista
  4. Mustakin se vihree lidlin kahvi on hyvää! Sitä yleensä juommekin.

    Noitahan voi tilata varmaan sieltä fazerilta, kakkuja näes. Ja toinen meillä enemmän yleisherkku on ne frönringenin pakasteprinsessat, jotka on tosi hyviä, marsipaani vaan ei ole saman laatuista mitä possukakussa.

    VastaaPoista
  5. sitä ei vain löydy alepasta, lidlin kahvia :(

    VastaaPoista
  6. Äh, toi vika kuva on IHANA! :D
    .. prinsessakakku on ihan parasta.. alko tekee mieli!

    VastaaPoista
  7. kiitos kuvakehuista. pakko kysyä toiselta prinsessadiggarilta, että tykkäsitkö siitä nuorempana? mä oon alkanut syömään marsipaania ihan muutama vuosi takaperin, lapsena se oli musta ihan kamalaa.

    VastaaPoista
  8. En tajuu teitä naiset! Ostettiin kerran töihin sitä Lidlin vihreetä mut se oli vielä karsempaa kuraa kuin automaattikahvi. Ehkä oli epäonninen erä. Mut siis tuhkan ja pahvin risteytys.

    Mä juon kahvia vaan 2 mukillista päivässä, joten jo ne hetket ovat erityisiä :D

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa juomaan kuppi lidliä kanssani!

    VastaaPoista
  10. Taa oli kylla vahan epareilua esitella jotain ihanaa kakkua. Arvaa vaan alkoiko nyt tehda mieli. Kylla. Ja onko taalla saatavissa mitaan hyvia taytekakkuja? No ei taatusti oo. Taytyy ehka yrittaa Suomi-lomalla saada jostain yhytettya Fazerin prinsessakakkua (ma en oikein ymmarra noita vihaisia lintuja ja possuja, mutta sallittakoot se uolkosuomalaiselle)!!!

    VastaaPoista
  11. No joo, mulla on vähän samat fiilikset et epäreilua nähdä aamulla noi kuvat, mulla nimittäin alkoi laihkari tänään. Pakko saada 5cm pois vyötäröstä, ei sen enempää nyt kuitenkaan.

    Prinsessoja on helppo tehdä itsekin. Mä oon tehnyt sen täytteen niinkin helposti, että kermavaahtoa ja hyvää vaniljavanukasta sekaisin. ja vadelmahilloa. enemmän se hyvä marsipaani on se prinsessatekijä :)

    VastaaPoista
  12. Kivalta näyttää kakku ja myöskin jämät tuossa rasiassa;) Mun 3-vuotias syö marsipaanikakkuja/leivoksia. Hän nyt syökin melkein kaikkea esim vuohenjuustoa, raakaa kalaa, cappuccinoa. Lehtisalaattia ei syö. En tiedä onko hänellä sitten aikuinen maku...

    Eli jos on ahne ja seuralaiset ei tykkää marsipaanista saa itse syödä kaiken:)

    VastaaPoista
  13. Tämä oma yksivuotias syö kans vaikka mitä, esim just marsipaania (ei hajuakaan saisiko antaa) ja erityinen himo sillä on tyhjien ja täysien kahvikuppien perään, joskus kun jää tyhjä kuppi lattialle olkkarissa kahvitellessa, se tuoksuttelee sitä kuppia ja yrittää kaataa suuhunsa viimeiset pisarat :D

    VastaaPoista
  14. Tulin vaan kertomaan, että luen blogiasi säännöllisesti vaikka en aio lapsia hankkia, ikinä. Tämä on siis positiivinen palaute, jos se epäselväksi jäi.

    VastaaPoista
  15. Mie en juo kahvia, koska se on mun makunystyröiden mukaan tosi pahaa. Ja marsipaania inhoan, mutta tuossa kakussa on jotakin vetoavaa ja todennäköisesti poikkeaisin polultani, jos sellaista pääsisin maistamaan. :-P

    VastaaPoista
  16. heh, ensiksikin sähköpostiosoitetta ei ole pakko kertoa! ja toiseksi olen aina tosi hämmentynyt että ihmisiä joilal ei ole lapsia kiinnostaa mun jorinat :) teitä kun ilmeisesti on jonkin verran, aina yhtä kiva kuulla!

    VastaaPoista
  17. Kah, kiitos muistutuksesta! Mähän unohdin vikasta vanhempäinpäivärahastani hassata kakkuun. Tämä asia on korjaannuttava vielä tällä viikolla.

    VastaaPoista
  18. Hehe, meilla tilanne meni ton kahvisiepon kanssa siihen, etta kuppeja pitaa nykyaan piilotella, ettei se kavis ryystamassa ihan koko sisaltoa... Tosin voi olla, etta tilanne helpotti vahan, kun kupissa olikin espressoa vahaisella maidolla. Lapsi totes, etta "pahaa kahvia" eika sen jalkeen oo himonnut kunnon maitokahviakaan enaa niin paljon.

    VastaaPoista
  19. Täällä toinen lapseton, joka nauttii blogistasi! (Ajattelin ilmoittautua tässä, kun aihe on jo tullut esille...)

    Ja se "tumma" Juhlamokka... Olin innoissani tasan niin kauan kunnes katsoin sitä asteikkoa paketin takaa ja totesin, että eihän se taida olla ees yhtä tummaa kuin normi presidentti... Huoh. Hyllyyn jäi.

    VastaaPoista
  20. Ei pahalla, mutta pakko kysyä tekstin luettuani, miten polarn o pyret liittyy asiaan? Onko niillä valikoimissaan nykyään kakkurasioitakin?

    VastaaPoista
  21. eikä oo! toi on ikean rasia mihin po.p oli joskus painanut omat printtinsä ja tollasessa oli mallistoesittelyssä leipä ja mehu. en ees hokannu koko po.p-logoa kun nkäytän tuota vaan eväsrasiana.

    VastaaPoista
  22. Ok! Hyppäs vaan kovasti omaan silmään, niin oli pakko kysäistä. Jos vaikka kyseessä olisi ollut maksettu mainos ;)

    VastaaPoista
  23. Mä oon osa bellablogeja, joten en voi ottaa rahaa mistään mainoksista tai tuotenostoista.

    VastaaPoista
  24. pakko vielä lisätä, että itseltäni veisi huvin lukemisesta jos koko ajan miettisin onko joku maksettu mainos vai ei. välillä lukijoista tulee selalinen blogipoliisiolo, että syytetään piilomainonnasta ja syynätään kaikki tosi tarkkaan ja kysellään tavaroiden alkuperää. lähinnä tulee itselle tyhmä olo, että mikä sherlock-leikki tästä vielä tulee.

    VastaaPoista
  25. Hyvä tietää. Kuten aiemminkin (bellablogiin siirtymisesi aikoihin) toin ilmi, minulle ei blogin lukijana ole yhdentekevää, "millä asialla" blogin kirjoittaja on, esim. kirjoittaako omista intresseistään, vai siitä, mistä saa rahaa. Voin tosin hyvin seurata blogia, joka on täysin kaupallinen, jos vaan kirjoittaja tuo sen ilmi ja blogi on hyvä...

    Sulla on hyvä blogi, vaikka siinä on paljon tuotekuvauksia. Olen myös itse löytänyt monta hyvää tuotetta suosittelujesi perusteella. Kiitos siis niistäkin!

    En muuten löytänyt vanhaa kommenttiani (jossa kysyin bellablogiin kuulumisen ehtoja esim. postaustahdista ja kävijämääristä), enkä vastaustasi, kun yritin eilen etsiä sitä vanhoista teksteistäsi.

    VastaaPoista
  26. Kiinnosti vaan tietää, kun tosiaan tuo logo hyppäsi kuvista heti silmään (angrybirdsin ohella), mutten löytänytkään mitään aiheeseen liittyvää koko tekstistä ja sitten rupesin ihmettelemään, että onko PO.P. laajentanut sisustustuotteisiin... Jos olisin bongannut logon esim huivistasi, en olisi ihmetellyt tai kysellyt, mutta tuossa kannessa se ihmetytti.

    Blogin lukijana haluaisin voida esittää kysymyksiä, jotka tulevat mieleen blogia lukiessani. Kirjoittajana voit toki jättää vastaamatta tai vaikka kysymykset julkaisematta, jos ne ovat tyhmiä :).

    Toivottavasti en pahoittanut mieltäsi kysymykselläni!

    VastaaPoista
  27. Mielenkiintoista, en näes ole poistanut sitä kommenttia ainakaan itse.

    Noista mainoskampanjoista sen verran, että valitsen kaikki kampanjat ja tuotteet itse. Ketään bloggaajaa ei voi pakottaa kirjoittamaan asiasta mihin ei usko ja siinä mielessä lukija voi valita skeptisen linjan tai luottaa siihen, että bloggaaja kokee tuotteen mielenkiintoiseksi. Itse en ole ottanut vastaan kampanja-kumppaneita minkä myyntituote ei kiinnosta tai on ohi aiheeni, kaikkia testituotteitakaan en todellakaan nosta sen takia ettei kaikesta jää hyvä maku suuhun.

    Maailma on täynnä logoja ja esimerkiksi hiekkalelumme on ritter sportin mainoskassissa, minkä ostin kirpparilta. Jos julkaisen kuvan hiekkaleluista kasseineen enkä kirjoita mitään ko. suklaasta, saako se sinut skeptiseksi tuotesijoittelusta. Luultavasti. Onko vika minussa? Ei.

    Sitten loppuun kysymys. Onko tämän blogin kohdalla syytä epäillä piilomainontaa tai tuotteen suosittelua riihikuivaa vastaan? Itse olen mielestäni erittäin tarkka ollut aina, että saatu tuote ilmoitetaan siitä kirjoittaessa. Tässä postauksessa kirjoitin saadusta kakusta, en ei myynnissä olevasta rasiasta, jossa kannoin kakun festivaaleille. Jos piilomainontaa haluaa alkaa etsimään blogeista, tämä ei ehkä ole se oikea paikka. Äitiblogeista löytyy aika helpostikin parempia kohteita tämän kaltaiselle harrastukselle.

    VastaaPoista
  28. Mua jaksaa aina naurattaa kaikenlaiset "maksettu mainos" ja "tuotteiden ylivuotava kehuminen" (-> valehtelu) kommentit blogeissa. Kuinka moni ihan oikeasti myisi sielunsa ja omila kasvoillaan kirjoittaessaan olisi valmis valehtelemaan tai piilomainostamaan jotain suuryritystä parinkympin arvoisen tavaran takia? Tosin tuskinpa tuo kakkurasia maksaisi edes sitä.

    VastaaPoista
  29. Voihan se kysymys vastauksineen jossain olla, mutta en tosiaan löytänyt, kun yritin etsiä. Siksi ehkä jotkin asiat jääneet Oimutsimutsissa mietityttämään bellablogeihin siirymisen jälkeen, eikä se, kuten sanottu, ole sinun vikasi.

    En kyttää (piilo)mainoksia asioikseni, mutta tämä on yksi niistä harvoista seuraamistani blogeista, joissa esitellään paljon tuotteita ja siksi ehkä erilaisella kriittisyydellä luen.

    En usko, että blogisi kohdalla on syytä epäillä piilomainontaa, kun olet niin tarkka mainitsemaan, jos jokin tuote on saatu. Kiitos siitä!

    Kiitos myös selvennyksestä, kun kerroit, että voit itse valita ne testituotteet, josta kirjoitat. Voisihan hyvin olla, että bellablogit tekisivät yhteistyötä joidenkin tahojen kanssa, joiden tuotteita sitten pyytäisivät/antaisivat bloggareilleen arvioitaviksi.


    Bella blogien info-osiosta ei löytynyt asiasta muuta mainintaa kuin sivupalkin (ilm.) lainaus: ´Markkinointi & Mainonta 30.4.2012 | “Uusi lifestyle-blogisivusto kolmekymppisille naisille”´ sekä Brandoksen mainos sivun ylälaidassa.

    Yhteistyö-osiosta taasen löytyi seuraava lause: "Markkinointikumppanimme puolestaan saavat nostetta tuotteillensa lifestyleblogien paraatipaikalla display-mainonnan ja co-creation kampanjoiden keinoin."

    VastaaPoista
  30. Kenties joskus tulevaisuudessa lapsellisena henkilönä tätä blogia on tosi ihana lukea, onneksi tuli vastaan! :) Kirjoitat todella hyvin ja asenne koko lapsihommaan on loistava - tulee fiilis, että ei sitä lapsen myötä tarvitse koko elämäänsä muuttaa pelkäksi mammailuksi! Tai tietenkään ei pidä, mutta näin blogien saralla sun blogisi on piristävä poikkeama! :)

    Ja on se kai käytävä hakemassa joku pieni konditoriakakku matkalla töihin.. Ihana idea piristämään muuten surkeana alkanutta päivää! On sitä sitten hyvä kakkua natustella illalla Suurinta pudottajaa vaimokkeen kanssa katsellessa :D

    VastaaPoista
  31. Onhan tää varmaan vähän itsellekin todistelua, ettei tarvi lopettaa omia juttujaan äitiyden myötä. Silti musta tuntuu suurimman osan ajasta, etten ole enää se sama, mutta se ei todellakaan ole huono juttu sekään. Kiitos tästä kommentista, aivan ihana kuulla varsinkin tuosta hyvin kirjoittamisesta, mähän rakastan kirjoittaa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images