Rääppiäiset

Vuosi takaperin mietittiin ties mitä kolmen ässän neuvoja, että saataisiin poika ulos. Olo oli silloin yhtä helvettiä, kun viimeiset raskaus...

Vuosi takaperin mietittiin ties mitä kolmen ässän neuvoja, että saataisiin poika ulos. Olo oli silloin yhtä helvettiä, kun viimeiset raskausviikot kärsin muun muassa raskausdiabeteksestä ja hepagestoosista. Nyt on taas ässät ajankohtaisia ja viikonloppu meni sairaan lapsen hoitajana siivoten ja syöden. Oma oloni kuitenkin 100% parempi kuin vuosi sitten.

Viikonlopun aikana sain pyykättyä, laitettua talvivaatteet pusseihin ja imuroitua ja luututtua. Mutta ennen kaikkea sain syötyä herkkuja mahan täydeltä. Naapuri yllätti sairastuvan hillittömällä määrällä juhlaruokia, jotka olivat jääneet pojan valmistujaisista. Rääppiäisherkut syötiin klassisesti erilaisista jäätelökoteloista ja tarjolla oli juustokakkua, Hellapoliisin ohjeella tehtyä aivan maailman ihaninta suklaa-valkosuklaatäytekakkua, kahdenlaista voileipäkakkua, lohimössöä sipulipatongin kera, kana-pastasalaattia ja lihapullia. Siis kaikki tämä tuotiin meille kotiin, miettikää millainen naapuri mulla on!

Noista herkuista sainkin jo idean mitä teen 1-v piknikille. Meillä on tosiaan ensi viikonloppuna megalomaaniset nyyttikestit puistossa ja täytyy toivoa hyviä ilmoja ja tervettä synttärisankaria. Hellapoliisin kakkuohje oli lois-ta-va!

4 kommenttia

  1. Ou nou, en pääse! Olen Kivenlahti-rockin ulkopuolella piknikillä, joka sovittiin jo vuosi sitten. Toivottavasti sää suosii niin teidän kuin meidänkin piknikkiä.

    VastaaPoista
  2. Joo, mä kuulin :( Mutat toivotaan parasta säätä kaikille ja tervetuloa joskus muulloin meille!

    VastaaPoista
  3. Meillä oli raksalapsen synttärijuhlat ja tupaantuliaiset viikonloppuna, juhlittiin ulkona ja keli ei olisi voinut olla paskempi. Toivotaan ehdottomasti parempaa tuuria teille. Ja se virallinen juhlapäivä on tänään liputuspäivänä. Onko nää ihan synttärikaimoja?

    VastaaPoista
  4. Ei ihan synttärikaimoja, meillä on synttärit oikeestikin lauantaina ja toivon todella sään suosivan. Olisi niin kiva aloittaa perinne, että tän lapsen synttärit ois aina nyyttärit puistossa eikä mitään sen kummosempaa hössötystä.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images