Lauantai

Ylitin tänään itseni ja uskaltauduin Valtteriin matkarattaiden kanssa. Ei se mitään herkkua ollut, mutta siitä selvittiin vähin ruhjein ja l...

Ylitin tänään itseni ja uskaltauduin Valtteriin matkarattaiden kanssa. Ei se mitään herkkua ollut, mutta siitä selvittiin vähin ruhjein ja löytönä kotiin tuli parit uudet patakintaat ja kirppupeli. Valtteri tuntuu muuttuneen ihan muutamassa kuukaudessa entistä enemmän trokarimestaksi, missä myydään muka jotain antiikkia antiikkia kamaa ja tavallisten myyjien myyntipöydät tyhjennetään ennen aamuysiä trokarien toimesta. Aika mälsää.


Kävimme myös Ombrellinossa, kun kerran matkiksien kanssa reissussa oltiin. Ombrellinoon on täysin turha yrittääkään tavallisten rattaiden kanssa, niin täynnä leluja se on lattiasta kattoon! Ostin muutamia Sanna Pelliccionin pääsiäiskortteja ja rupattelin myyjättären kanssa kirpputoreista. Ombrellinosta mulle suositeltiin Ison Roban Fidaa, mutta ajattelin säästää kirpparoinnit ensi kertaan ja jättää vaunut lapsineen pois matkasta.
Hankin Ombrelinosta myös yhden kivan jutun, minkä paljastan hieman myöhemmin kun saan kuvia otettua.

Lopuksi kävimme vielä testaamassa tyypin ja hänen isänsä kanssa Vapianon, vaikka lapsen isän kanssa väleissä oleminen viekin multa jotain yksinhuoltajapisteitä erään anonyymikommentoijan mielestä. Vapiano oli ruokansa puolesta oikein hyvä, mutta tarjoilun osalta erikoinen. Siellähän siis jonotetaan ruoka kuten pikaruokalassa ja pizzan tilatessa pöytään saa kummallisen laitteen mikä ilmoittaa milloin ruoka on noudettavissa tiskiltä. Yksin lapsen kanssa paikka olisi rappusineen ja hae sieltä tilaa täältä tarjoilukulttuurineen iso EI, mutta seuralaisen kanssa ruokailu onnistui lähes kivuttomasti. Pizzat olivat loistavia ja punaviini hyvää, mutta olen kyllä sen verran vanha ettei mua kiinnosta edes uutuudenviehätyksen takia tuollainen pikaruokalameininki (ravintolataksoilla). Jos haluan pikaruokaa, menen edelleen Itiksen Raxiin ja juon punaviinini matkalla sinne.



Otsikoin postauksen luovasti Lauantaiksi ja kun kirjoitin tätä, alkoi päässä soimaan Lauantai, satasen lainaan ja juon sen, lauantai satasen riittämään saan. Extraterkkuja niille lukijoille jotka tunnistavat biisin ja ovat joskus (ehkä markka-aikana) toimineet biisin mukaisesti.
Nyt tää täti alkaa vaivaamaan karpaloista ja valkosuklaista keksitaikinaa kasaan. Mukavaa lauantai-iltaa!

20 kommenttia

  1. Ei oo biisin uskottavuus kärsiny, vaikka onkin siirretty markoista euroihin.. :O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, toleranssi kasvanut indeksin mukaan :D no ei vais, mulla on ihan surkee "viina"pää tätänykyä!

      Poista
  2. Oi, pitääpä kaivaa Romuna hyllystä pitkästä aikaa! Lauantai on kyllä yksi suosikkibiiseistä, toinen on Kiskot. :) Markka-aikana olin sen verran nuori, ettei paljoa baareissa notkuttu, mutta samalla idealla on vedetty kaksikymppisellä..

    Yksinhuoltajapisteiden menetys kuulostaa kyllä tosi ikävältä, niiden takia kannattaa varmaan rikkoa välit lapsen isään. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä muistan sen kiskot-biisin aloittaneen Provinssirockin keikan joskus 2000-luvun alussa, oisko ollut jopa vuosi 2000. Se oli tosi pitkä ja hyvä alku. Tykkään kyl myös siitä yhestä kohdasta et "mullois farkut ja takki, sulla jotakin värikkäämpää".

      Poista
    2. Eihän kyse ole välien rikkomisesta, vaan siitä että blogisti ei voi esittelytekstissään myöntää että on väleissä lapsensa isään.... Jos väittää elävänsä vauva-arkea yksin mutta todellisuudessa vauva on jatkuvasti isällään hoidossa, miksi väittää olevansa yh? Tätä minä ihmettelen. Miksi blogistista on häpeällistä kertoa että lapsella on oikeasti isä?

      Ei kaikkea tarvitse vääristellä vaikka netissä ollaankin. Ihmettelen näitä nuoria mammoja joiden mielestä yksinhuoltajuudessa on jotain niin tavoiteltavaa, että lapsen suhde isään täytyy julkisesti mitätöidä sen vuoksi.

      Poista
    3. Tää oli kyllä ihan naurettava höpöhöpökommentti nyt. Pikkasen rotia hommaan.

      Poista
  3. Kyllähän tuon biisin muistan ja tunnistankin...mut meeppä heittää jotain nykylyriikoita. Oonkohan jäänyt markka-aikaan? Ou nou.
    Tänään melkein kolmivuotiaan kanssa ihasteltiin Ombrelliinon pääsiäisikkunaan, muttei menty sisään järjestelemään tavaroita.

    Tiuhti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. menittekö siitä ihastelemaan marimekon ikkunat, me nimittäin mentiin!

      Poista
    2. Emme, kulkusuunta oli päinvastainen. Olimme matkalla Herkkuun. Marimekko oli tullut ikkunan ulkopuolellekin makein säkkituolimaisin jutuin. Niitä kai ne oli, pirteillä kuoseilla.

      Tiuhti

      Poista
  4. Voi luoja... Kyse ei ole yksinhuoltajapisteistä, vaan siitä että oikeasti lapsestaan yksin vastuuta ottavat haluaisivat tutustua muiden samassa tilanteessa olevien blogeihin. Siinä sitten haulla tulee vikaosumia, kun kyse on sinunlaisistasi "Oon siis niinqu niiiiiiiiiiiin yhäri kun joudun ihan yksin pukemaan lapsen aamuisin ennen ku isi vie meidät raflaan ja risteilylle!!!!!"

    En ymmärrä miksi sinä väität "eläväsi vauva-arkea yksin" kun et kerran niin tee. En minäkään kirjoita blogia jossa väitän kasvattavani alaskanmalamuutteja tai ajavani kilpaa ferrarilla. Kyseessä siis lienevät jotkin kuvittelemasi pisteet? Ei se silti oikeuta johtamaan ihmisiä tietoisesti harhaan. Kysymys lieneekin: Mitä sinä saavutat väittämällä olevasi yksinhuoltaja? Miksi se olisi sinusta niin hienoa, hienompaa kuin harjoittamasi kahden vanhemman perhe-elämä?

    Esittelysi on siis edelleen valheellinen, korjaathan asian pian. Tekstiksi sopii vaikka "Blogini kertoo vauva-arjesta 2011 syntyneen lapsen kanssa." Lisäykseksi sitten voit laittaa, jos haluat, että asutte puolison kanssa erillään, mutta se ei ole välttämätöntä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulin todella surulliseksi puolestasi jos luin rivien välistä oikein, että olet täysin yksin lapsesi kanssa ja etsit vertaistukea netistä. Olen tarkoituksella jättänyt yksinhuoltaja-sanan pois, sillä en haluakaan tästä mitään yksinhuoltajafoorumia ja kirjoitan niistä elämän iloista, en niinkään hankaluuksista mitä esimerkiksi yksinhuoltajuus aiheuttaa meidän perheessä.

      Itsehän muutin 600 km:n päästä pk-seudulle, jotta lapseni asuisi lähellä isäänsä vaikka me emme seurustele. Olemme työskennelleet perseet ruvelle, jotta tilanteemme on näinkin "ideaalinen" että pystymme kommunikoimaan keskenämme ja nälemään naamatusten. Tämä siksikin, että kummankin meidän mielestä alle 1v rintalapsi on liian nuori olemaan esimerkiksi viikonloppuja isällään ja muuten äidillään.

      Omassa tapauksessamme apu tuli neuvolan ja ennakoivan lastensuojeluilmoituksen kautta, mistä poiki ammattilaiskontakteja jotka osasivat tukea meitä perheemme rutiinien muodostumisessa. Oma osansa tilanteen onnistumisella oli 6 kuukauden ensikotijakso, missä olin lapseni kanssa kaksin. Näistä asioista en blogissani kirjoita, sillä mielestäni yksinhuoltajuuteen liittyvät ongelmat eivät ratkea netissä valittamalla vaan niihin puuttumalla konkreettisesti.

      Toivoisin kuitenkin, että netissä minun kirjoituksiin puuttumisen sijaan ottaisit yhteyttä esimerkiksi totaaliyhärit yhdistykseen ja etsisit sitä kautta oikeita ihmisiä, jotka jakavat elämäntilanteen kanssasi. Vittuilu netissä toisten yksinhuoltajien blogeissa ei vie asiaa eteenpäin eikä sanamuotoihin puuttuminen ole ratkaisu. Me elämme arkeamme kaksin ja "juhlahetkissä" isäkin on mukana kuten vaikka risteilemässä tai ravintolassa. Jos kuitenkin kadehdit kuinka helpolla pääsen, voin vannoa sen olevan turhaa, sillä viimeisten yhdeksän kuukauden aikana olen ollut enimmillään 5h yksin ilman lasta ja suurimmaksi osaksi ihan kahdestaan ollaan oltu.

      Poista
  5. Eikö ihminen ole yksinhuoltaja jos on vaikka eronnut ja lapsi/lapset käy esim. joka toinen viikonloppu toisen vanhemman luona? Eihän silloinkaan jokaikinen hetki vastaa lapsista yksin? Vai siis tarkoittaako yksinhuoltaja että on katkerasti eronnut ja vihaa exäänsä eikä ole puheväleissäkään? Entä yksinhuoltajaksi harhaanjohtavasti itseään nimittävät ihmiset jotka saattavat lasten vuoksi olla väleissä exänsä kanssa ja vaikka viettävät "perheellä" aikaa joskus? Tai jos on vaikka poika-/tyttöystävä joka ei ole biologinen vanhempi lapselle, mutta ottaa silloin tällöin vastuuta lapsenhoidon merkeissä jotta toinen saa hitusen hengähtää? Pitäisikö siis toisen vanhemmista olla kuollut eikä kukaan lähipiiristä tai kauempaa koskaan ikinä hoida jälkikasvua sekuntiakaan? Kertoisiko joku mihin se raja vedetään? (Tai vaihtoehtoisesti että mitä siellä oikein vedetään? :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totaaliyhärihän on ihan termi sellaiselle perheelle, missä toinen vanhempi ei ole ollenkaan mukana ja jonka sosiaalinen verkostokin on olematon. Yleensä yksinhuoltajat tosiaan ovat vuoroviikoin tms lapsen kanssa, mutta meidän tapauksessa poika on hieman liian pieni moiseen ja siksi minä olen kokoaikainen huoltaja aina ja isä on mukana perheemme elossa säännöllisen epäsäännöllisesti, mutta ei todellakaan päivittäin.

      Poista
  6. Merkillistä nassutusta... Pistähän hakukoneeseen hakusanaksi vaikka "huopatossut", niin vikaosumia tulee siitäkin :). Jokainen määrittelee oman bloginsa sisällön itse. Ja jos joku joskus pääseekin risteilylle, niin keneltä se on pois?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paha mieli taitaa olla hyvä syy nassutukseen, mutta toivottavasti apua löytyy tälle anonyymillekin jostakin.

      Poista
  7. Mua kiinnostaisi noi kuvissa näkyvät matkarattaat... Saisko niistä jotain postausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selvä pyy! Ne on sellaiset Quinny zapp x-tra nimiset rattaat. oikein mainiot kaupungille ja kirppiksille :) Palaan aiheeseen!

      Poista
  8. hei kiitos vinkistä - olen täällä suunnitellut valtteri-viisiittiä helsingin lomalle mutta taitaa jäädä väliin jos meno on tollaseksi mennyt. tylsää kyl, siellä teki ennen niin kivoja löytöjä. fidalle siis kesän hietsu-kirppiksiä odotellessa :)

    VastaaPoista
  9. Mua kiinnostais noiden leipomusten resepti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäpä postaan sen tällä viikolla, on nimittäin huippu resepti!

      Poista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images