Stonz stonz stonz!!

Viime viikolla reissaillessamme sain selittää aika monelle mitkä pussukat lapsella on jalassa ja ajattelin esitellä ne nyt täälläkin, kun ai...



Viime viikolla reissaillessamme sain selittää aika monelle mitkä pussukat lapsella on jalassa ja ajattelin esitellä ne nyt täälläkin, kun aiheuttivat sen verran hämmennystä useissa pienten lasten vanhemmissa. Kävelemistä opetteleva poikani käyttää siis pihalla Stonz-nimisiä pussukkatöppösiä, mitkä sopivat tähän ikään kuin nakutettu. Stonzit ovat vettä hylkivää matskua ja tuo musta alaosa on sellaista kuminoloista kangasta eli vesi ei mene sisään sitten millään. Töppöset ovat vuoritettu ohuella fleecellä ja meillä ne ovat olleet käytössä villasukan kanssa, mutta töppösiin löytyy myös erillinen vuorisukka, mitä en tullut ostaneeksi. Alkuperäinen käyttötarkoitus liittyy kai liinailuun, mutta hyvät kyllä muussakin touhussa pihalla ja pitkälle kevääseen menevät ilman vuorta.

Stonzit on tosi helppo laittaa jalkaan ja vetää kuminauhoista jalassa pysyviksi ilman tappeluita. Niillä voi myös taapertaa sen mitä toppapuku antaa periksi ja esimerkiksi tuollaisessa vauvakeinussa missä jalat laahaa maata, ovat Stonzit toimineet paremmin mitä pelkät toppatöppöset. 9 kuukauden ikäiselle hankin suoraa L-koon ja sitä kyllä melkein suosittelisin muillekin, sillä jalkineet pysyvät hyvin kummareilla ja kasvunvaraa on vähän eteenpäin.

Omani tilasin kaverini Annin puodista, mutta löytyy varmasti muualtakin noin 40 euron hintaan. Annilla on kuitenkin käsittääkseni Suomen laajin valikoima kuoseja ja meidän keltaiset pingviinit valittiin mätsäämään keltaiseen kirppis-sadetakkiin sekä siksi, että ne ovat aika sukupuolineutraalit. Ei siis syystä, että en voisi lastani pukea siniseen vaan siksi, että tavaroiden kierrättäminen on näin helpompaa.

ps. yhyy, Toni Hiltunen tippui Voice of Finlandista :( Se Boys of Summer oli ihan sairaan hyvä viimeksi ja musta tuli Toni-fani.

19 kommenttia

  1. Meilläkin on stonzit tosi hyväksi havaittu ennen ensikenkävaihetta! Otimme samoin L-loon ja se on kiertänyt nyt jo useammalla lapsella. _R_

    VastaaPoista
  2. Mä olen jo pitkään suunnitellut näiden ostoa mutta en oo vielä osannu päättää väriä... Olin ajatellut M-kokoa mutta pitääpä sitäkin nyt vielä miettiä...

    VastaaPoista
  3. tepsutteluun siis tosi hyvät!

    VastaaPoista
  4. Mulle Anni suositteli L-kokoa kun kysyin kokoasiaa. Sinne mahtuu sukka ja ne mahtuvat myös ensitalvena jos on tarvetta käyttää joskus. Nää töppöset ei kuitenkaan ole ensikengät, joiden pitää olla täysin sopivat vaan tarkoitettu ulkona liikkumiseen ja satunnaiseen tepasteluun pihalla. Vaikka tuo mun muksu tosiaan harjoittelee jo kävelyä sisällä, ei se kyllä pihalla kävele, hyvä kun pysyy seisaallaan hetken.

    VastaaPoista
  5. mun on ollut myös tarkoitus ostaa tällaiset, vaikuttavat juuri siltä, mitä etsin: kengät ei sovi konttaamiseen eikä tavalliset toppatöppöset kävelyyn. osaatko sanoa, mikä kengännumero pojallasi noin muuten on? kun mietin myös m-koon ostamista, tytön jalka on tällä hetkellä suunnilleen kokoa 17. ja hyvä kuulla, että toimivat villasukkienkin kanssa, en millään raaskisi ostaa niitä sisuksia. ajattelin tylsänä ostaa mustat, kun tytöllä on vihreä keväthaalari.

    VastaaPoista
  6. Hassun näköset, iloset ja varmasti kätevät :)

    VastaaPoista
  7. Luulen, että jos ja kun saan lapsen, selaan blogiasi näiden vinkkien takia uudestaan. Täällä on tullut monia hyviä juttuja vastaan! Onko muuten ne rattaat, joihin oli tulossa se ihana ruskea eläinkangas, jo valmistuneet? Olisi tosi kiva nähdä lopputulos!Ja tosi hyvä idea miettiä lapsen tavaroiden ja vaatteiden väriä siltä kannalta, että ne on helpompi laittaa myöhemmin eteenpäin, kun ovat aika neutraalia värimaailmaa. :)

    VastaaPoista
  8. Tosi kivan näköiset, en oo ennen kyllä kellään jalassa nähnyt=)! Voisi harkita tännekkin pojulle kun vähän kasvaa.

    VastaaPoista
  9. Apua, mulla ei oo mitään hajuakaan K:n jalan koosta! Mutta ehkä isohko 9kk jalka. Mut tosiaan kun se on tollanen pussukka jonka ei oo tarkotuskaan istua niin oikeen sopiva tuo L meillä. Tuu kokeileen ;)

    VastaaPoista
  10. hassu on poikani toinen nimi muutenkin :D

    VastaaPoista
  11. Mun on pakko myöntää, että se tuunaus on edelleen vaiheessa ja meillä on nyt quinnyn buzz rattaat sekä matkikset.

    VastaaPoista
  12. Sitten kun kävelee niin ovat varmasti hyvä vaihtoehto toppatossuille siksi että pitävät vettä!

    VastaaPoista
  13. Meidänkin ihan saman ikäisellä on käytössä stonzit. Ihmetystähän ne herättää,mutta ei haittaa;)On kyllä ekat vauvan jalkaan laitettavat "mitkävaan" jotka niissä jaloissa myös pysyy!

    VastaaPoista
  14. Stonzit ovat ihan ykköset! Lapsemme vaan oppi yhtäkkiä lähes juoksemaan, niin täytyy vissiin hommata ihan oikeat kengät.. Laitoin omamme myyntiin huuto.nettiin, jos jotakuta kiinnostaa. Koko L, mustat, punainen autokuvio. Mukaan saa Linerz-sisukset. Käykää kurkkaamassa, jos joku sattuu tarvitsemaan.

    VastaaPoista
  15. Meillähän oli nuo täsmälleen samat ja olivat superhyvät nimenomaan siihen asti kun O ei kävellyt. Kävelevällä mukulalla ne olivat jatkuvasti lytyssä ja rutussa ja suoraan sanoen enemmän tiellä kuin avuksi siinä hommassa. Eli pienemmälle ostaisin kiljuen uudestaan mutta isommalle kyllä jo ihan kengät.

    VastaaPoista
  16. [...] ps. Viime talven Stonz-postaukseni löytyy täältä!  Ja Tusenblåsta on kirjoitettu (puolesta ja vastaan) ainakin täällä, täällä ja täällä! [...]

    VastaaPoista
  17. Heeei! Aivan vahingossa ny tähän törmäsin kun googlettelin noita ihmepussukoita. Käytittekö vain noita vai tarvitteko lisäksi kumppareita?

    VastaaPoista
  18. Siis vain noita! Ne ei päästä vettä lävitse ja kun taapero vasta opetteli kävelemään, noi pysyi jalassa, kumpparit ei. Suositteluni siis näille,pelkät kuoretkin on hyvät kun laittaa villasukkaa tai fleecetossukkaa alle :)

    VastaaPoista
  19. Jajja, kiitos! Onneks just ostetut kumpparit ei maksanu ku 6 egeä kirpparilla :) Laitoin tilaukseen myös sen fleece-sisäkengän.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images