Montako talvihaalaria lapsi oikein tarvitsee?

Pieni Molo! Aika mahtava tsägä. Kun pakkaset kunnolla alkoivat täällä meilläkin, hokasin, että tyypin talvihaalari on liian pieni. Sascia sa...

Pieni Molo!
Aika mahtava tsägä. Kun pakkaset kunnolla alkoivat täällä meilläkin, hokasin, että tyypin talvihaalari on liian pieni. Sascia sanoi lauantaina, että Helmillä alkaa olemaan haalari finaalissa ja koska muksuilla on samanlaiset samankokoiset haalarit (punainen Molo, hehehehehe, en voi olla nauramatta edelleenkän kun tuon sanon tai kirjoitan), aloin minäkin tarkastelemaan miksi sen päälle laittaminen on niin vaikeaa. Jep, se on liian pieni.

Samalla tajusin, että hankin hyvän kestävän talvihaalarin aivan turhaan, sillä äitiyspakkaushaalari olisi menetellyt ihan hyvin. En siis ottanut koko pakkausta, mutta muutamalla eurollahan noita kirppikseltä löytää. Nyt meillä on siis käytännössä uudenveroinen 74cm Molo (hahaha, pakko kirjoittaa haalareista useammin) täysin turhanpanttina :/ Ei kärryissä istuva lapsi tarvi mitään pinnoitekankaita, hyvä huomio nyt kun hankinta on jo tehty ja käynyt pieneksikin.

taidekuva raskausajalta
No, onneksi olen sen verran hamsteriluonne, että olin jo odotusaikana hankkinut haalarin, joka kumma kyllä olikin sopiva kun sen tuolta kaapista kaivoin. Tein siis nopean u-käännöksen trendistä retroon. Tuo ruskea haalari on kai joku tosi vanha äp-haalari, aika ohut mutta villakerrastojen ja paitojen kanssa passeli näihinkin keleihin. Mulla on vaan paha aavistus, että laskiaisena meillä jo kävellään ja silloin sitä pinnoitetta tarvitsisi.

Kuten mun tietokone joskus sanoo: Sina havisit. Näin pääsi käymään, arviointivirhe. Mutta jos joku miettii kannattaako pikkuvauvalle ostaa pinnoitettu haalari niin vastaus on: ei kannata. Säästä rahat ja osta isompana tai käy niinkuin meidän pojalle, että on keväällä litimärkä.

ps. Mulle kävi ilmi vasta viime viikolla, että ilmeisesti lapsi tarvii jonku hemmetin peiton tai pussukan vaunuihin. Graa. Me niin inhotaan pukemista molemmat.

16 kommenttia

  1. Outi-Hyypiön elämää17. tammikuuta 2012 klo 8.55

    Mä hokasin nyt jouluna että vaunuihin on jotain ihania untuvapussukoita. Lapset on koht 3 ja 1,5. Arvaa kyrsiikö kuin helpolla olisin päässy ku olisin tiennyt tollasen olemassaolosta, voi sitä vähemmänpukemista grrrrrrrr!Nyt enää turhaa ostaa ku veikka nukkuu varmaan vaunuissa enää tän kevään...että kyrsii.

    VastaaPoista
  2. Eikä tarvitse peittopussukoita, mutta kyllä ne ihan käteviä on. Me kuljetaan paljon bussilla (rattaiden kanssa siis), jolloin ipanalle helposti tulee hirveä hiki talvivermeiden kanssa. Helpompi alkaa bussissa kuoria peittokerroksia kuin vaatekerroksia, tykkään ma. Tämä toki pätee vain vauvaikäiseen tai shoppailureissuihin, sillä tuollainen leikkipuistojuoksija tarvitsee säähän sopivat vaatteet, ellei sitten suostu leikkimään jotain viittasankaria. (Ei suostu.)Pee äs, tykkään noista ruskeista haalareista silmälläni! Lisäksi lohduttaa kuulla, etten ole ainoa, joka hihittelee yhdelle tietylle haalarimerkille, hih.

    VastaaPoista
  3. mulla on vauvalle äp:n paksun haalarin lisäksi ohuempi kokomusta halpishaalari. ensi talvea varten ostin molon haalarin nyt alennusmyynneistä koossa 86, joka saattaa olla silloin jo pieni (ovat kuulemma niukkoja kokoja, mutta otin riskin ja laitan tarvittaessa kiertoon tuttavapiirissä). tänä talvena tosin ei ole montaa kertaa käytetty haalaria. vauva on vaunuissa lämpöpussissa sisävaatteissa, koska meilläkin inhotaan pukemista. osta kevääksi kurahousut! siis vauvalle...

    VastaaPoista
  4. Voi olla, että jäbä kävelee laskiaisena, mutta on ihan eri askeltaa sisällä kuin ulkona.Molo on selkeesti kinttanampaa mitoitusta kuin mikään muu. Et jos meinaat Moloilla ens talvena, niin ihan oikeesti suosittelen kokoa 92cm...muista merkeistä pääsääntösesti 86cm.Oma kaveri Reimatecceilee tän talven koossa 74cm. Tosiaan oliko pakko hommaa esikoiselle vaunuissa istuvalle teccihaalari. No kakkosella se teccikangas on jo tarpeellisempi...kun puistoillaan ja keinuillaan. Ja niin säästösyistä kannatti pyöräyttää molemmat vauvat kevätaikaan, niin natsaa noi haalareiden koot oikealla kaudella molemmille.Joko te ootte käynneet keinumassa? Ite tajusin esikoista keinuttaa vasta kun käveli...olimpas daiju. Pienemmän kohdalla pääsin korjaamaan vahingon ja on keinuteltu 7kk iästä alkaen.Tiuhti

    VastaaPoista
  5. Eikös noita äp-makuupussejakin saa aika halvalla kirppareilta, ainakin niitä rumia kuoseja? Meillä on vaunuissa 8kk pojalla kirpparilta löytynyt Ikean-viltti, se on toiminut aika kätevästi. Sitä voi pitää siellä lapsen alla jos ei oo kovin kylmä ja kietoa ympärille jos on vilummat säät. Päällä sillä on joku halpishaalari jossa ei oo mitään pinnoituksia koska on tosiaan 8kk ja oppi 2vk sitten ryömimään :D

    VastaaPoista
  6. ei oo käyny keinu mielessäkään, kiitti!! En ole mikään merkkihaalaristi, jolla olisi tarve Moloilla ensi talvena, sen näkee sitten. Luultavasti se on haalari sellainen mikä kohdalle sattuu.

    VastaaPoista
  7. on meillä sellainen äp makkari, mutta ei se kauheen kätevä rattaissa kyllä ole. eri asia ku makas vaunuissa sen pari kertaa mitä suostu niihin.

    VastaaPoista
  8. Juu kurahousut vaan niskaan kevääksi, tai tec-haalari välikausiversiona ja sinne sitten villapukua alle vaan! Menee pidempään kun ostaa syksylläkin sopivan koon :) meillä voittamaton lämpöpussi on ollut eisbärchenin pussi, joka menee pitkään, saa kivoissa väreissä ja on järkevän hintainen, lämpimät suositteluni :)

    VastaaPoista
  9. Oon yrittäny etsiä suht ohutta talvihaalaria, ilman mitään mielettömiä o m i n a i s u u k s i a, onnistumatta siinä. Nuo ominaisuushaalarit ovat myös siinä tapauksessa aivan turhia, jos autolla pitää liikkua (ja pitää, kun täällä kulkee yksi ainoa julkinen kerran päivässä). Sellaisia ei vaan tahdo löytyä! Äp:n haalari ei sovi enää päälle ja kirpparit+huutis sanoo eioota. On tämä äitinä oleminen vaikeaa. Haluan löytää kivannäköisen haalarin, ilman ominaisuuksia. Tavallinen haalari, mistä sellaisia löytyy?

    VastaaPoista
  10. Pitää varmaan tehä ite.

    VastaaPoista
  11. Meillä oli vauvalla ensimmäisenä talvena käytettynä ostettu punainen Po.Pin haalari, se vastasi paksuudeltaan ehkä vanuhaalaria, ja siinä oli käännettävät tumput ja töppöset. Ei siis hanskojen eikä tossujen pukemista! Se oli sellainen pehmeä ja ominaisuukseton (?), en tiedä tehdäänkö sellaisia enää. Pelitti hyvin myös kovimmissa pakkasissa, alla oli joskus villahaalari ja vaunuissa/rattaissa vielä fleece- tai lämpöpussi (tulivat vaunujen mukana, nekin käytettynä ostetut). Kun haalari jäi pieneksi - joskus helmi-maaliskuussa, ostettiin fleecevuorellinen välikausihaalari (koko 80) jolla pärjättiin koko kevät ja viime syksykin. Tänä talvena mennään KappAhlin talvihaalarilla (koko 86), on hinta-laatusuhteeltaan aika lailla täydellinen, täytyy vaan toivoa ettei lapsi kasva siitä ulos.. Kaupunkireissuilla pojalla on toppatakki ja rattaissa juurikin se Eisbärchen-lämpöpussi, siellä pysyy lämpimänä vaikka ois suunnilleen vaippasillaan.Kävelyä ei muuten mun kokemuksen mukaan kannata kauheasti ennustaa eikä varsinkaan esim ostaa kenkiä varastoon. Ulkona kävelyyn voi mennä aikaa, varsinkin talvella, ja yleensä jalka vielä kasvaa juuri kävelemään oppimisen jälkeen nopeasti.

    VastaaPoista
  12. ostin 74 ja 80cm puvut jo kesällä. arvasin että ei mahduta yhteen kun kasvaa kokoaika.. 74 ei pidä vettä, mutta 80 pitää-§0kk tykkää jo mönkiä vähän maassa ja kaatuilla pulkasta :D aika hyviä on ollut lassien suprafill malliset haalarit; vyötäröstä alaspäin ne on kurahousukangasta ja yläosa ihan normaalia. ei tarvitse erikseen tunkea kurahousuja, ei oo kivaa opetella kävelemään kun on tönkkönä ulkovaatetta monta kerrosta.

    VastaaPoista
  13. Hihittelen täällä itsekseni ääneti myöskin samasta syystä kuin sä kirjoittaessas :D btw, eihän se pakko ole mitää peittoja tai pussukoita käyttää, mutta kuvittelepa itsesi istumaan pakkasilla paikoillesi, kyllä sitä mielummin ottaa peiton tai pussukan kun pukee päälle vielä lisää vaatetta.

    VastaaPoista
  14. Mä kyllä ostan taaperolle tecciä, ihan siitä syystä että kestää kulutusta eikä lapsi tosissaan heti kastu. Testattiin syksyllä kun tyttö istui hetken vesilammikossa, saappaat toki jalassa, eikä ollut tippaakaan märkä. =) Lassie tec on teccien Pirkka, vaikkei se ehkä ihan niin muodikas ole, mutta todellakin toimiva ja kai niistä kuoseista nyt aina jokaiselle jotain löytyy. Ihan pikkuinen ei toki sitä tecciä tarvi, mutta siinä vaiheessa sit kun lähtee liikkeelle. ENsimmäistä konttaavaa ei kyllä juuri tullut laitettua kurakkoon konttailemaan... =)

    VastaaPoista
  15. Multa selkeästi edelleen puuttuu jotain olennaista, koska huomaan hihitteleväni käteen nojaillen kaiken maailman teceille, moloille ja tiket tu heveneille. Pitäisi varmaan olla ihan fiiliksissä mukeloiden haalareista, mutta tosiasiassa tuo 7,5-kuukautinen kulkee käytettynä ostetussa KappAhlin haalarissa tai äp:n toppahaalarissa, jos on tarvis, eikä meillä mitään lämpöpussejakaan. Hyvin näyttää pelittävän. Osa huvittuneisuudesta johtuu varmaan siitä, että äidilleni oli aivan hengen asia saada ostaa lapselle pinnoitettu haalari. Lapsi on syntynyt 2.6., eli voi aika hyvin päätellä, ettei se ainakaan syksyllä tai talvella paljon pihalla leikkiä lyönyt. Tarhatäti-äitini vaan on yhtä fiksoitunut noihin tecceihin kuin niin moni muukin, että unohti lapsenlapsensa iän. Tuolla se pinnoitettu haalari nyt roikkuu tarpeettomana ja väärän kokoisena.

    VastaaPoista
  16. no pakko sen puvun on melkein kestää kosteutta ;) kun on kolme lasta niin koetappa pitää vauva, tai no, 9kk, rattaissa kun isommat leikkii. sinne se haluaa konttailemaan myös.. yhden kanssahan se on eri, tai jos ulkoilis aina kun on pienimmän päiväuniaika. esikoisen eka tec vaate oli koossa 86cm, ei ollut ketään kenestä ottaa mallia ja ulkoili tyytyväisesti rattaissa. ja nuorimman tec-haalarin koko on nyt 74..

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images