Kangashuokaus

Meinasin oikeasti saada sydänkohtauksen, kun odottamani Vallilan kevätmallisto 2012 paukahti tänään eetteriin. Löytyy ainakin vielä tänään 1...

Meinasin oikeasti saada sydänkohtauksen, kun odottamani Vallilan kevätmallisto 2012 paukahti tänään eetteriin. Löytyy ainakin vielä tänään 1.12. vain Vallilan blogista, mutta toivottavasti saamme pian kuulla taustaa uusista kankaista myös nettisivuilta. Tämän kevään teemat koostuvat sanoista kokkaus, rokkaus, rakkaus ja rikkaus ja ne kankaat siis löytää tuolta blogin puolelta.

Julieta by Elizabeth Salonen
Shakki by Zoltan Popovits
Punavuori_blackwhitered by Elizabeth Salonen
Tuosta pitsipöytäliinakankaasta toivon olevan myös kerniversio keittiöön, sillä jos on, se on saatava! Uskoakseni Punavuorelaisten talojen numeroista ulkoasunsa saanut Punavuori-kangas kiehtoo kovasti myös pieninä pintoina, vaikkapa lattiatyynyinä. Ehkä turhan dominoiva isoina verhoina kuitenkin.

Ravintolapäivän ihastukseni Helsinki by night on edelleen yksi haaveistani ja kirppislöytöni Pengerkatu tulee varmasti ilahduttamaan joko pöytäliinana tai verhona. Mietin, että jos oma joululahjani rakkaalle itselleni olisi uusi toimiva ompelukone, niin pääsisi vähän muitakin visioita toteuttamaan. Liikaa kuoseja en kotiini halua, joten nyt pitää olla tarkkana ettei karkaa mopo käsistä. Yhtenä tehosteena Vallilan kankaat toimisi, mutta kuosien sekoittelu saattaisi johtaa sillisalaattiin.

Löytyikö teillä omia uusia suosikkeja?

8 kommenttia

  1. Jokin noissa Vallilan kankaissa hämmentää. Kiiltokuvat ja Helsinki-maisemat ei minuun iske muutenkaan, mutta noissa aluksi kivalta näyttävissäkin on jotain...häiritsevää. Tuo Julieta on ihan kiva, tosin olisi kivempi jos kuviot olisi ihan kokonaisia ja tuo tähti tekee kuosista jotenkin jouluisen. Matti on hauska sekä kuosilta että nimeltään, ja Viiskulma voisi sytyttää mustavalkoisena. Eniten kyllä ihmetyttää tuo Mandariini-kuosi, joka mulle tuo heti mieleen Marimekon Kaivon ja Ananas-kuosin hybridin - ehkä on vähän Tantsuakin seassa..Mäkin täällä siis pohdin tekstiilivalintoja uuteen kotiin :) Oon kyllä niin kiintynyt Marimekkoon, etten varmaan osaa ostaa verhoja muualta.. :D

    VastaaPoista
  2. Ai niin! Ompelukonekorjaamoista voi saada toimivia vanhoja koneita suht edullisesti. Mä ostin pari vuotta sitten sellaisen pomminvarman retro-Singerin neljälläkympillä, sisälsi myös kotiinkuljetuksen kun se mokoma on niin hitsin painava.

    VastaaPoista
  3. Prinsessa Paskavarvas2. joulukuuta 2011 klo 6.15

    Mä voisin ottaa tuon Popovitsin shakkipelin (siis sen ihan oikean pelin, lautoineen ja nappuloineen) minä päivänä tahansa <3

    VastaaPoista
  4. ONIA: Ymmärrettävää, ettei tamperelaiseen kolahda Helsinkikuosit :) Me taas muutetaan pahamaineiseen itä-helsinkiin, ja ihan mielelläni veisin sinne palan keskustaa mukana, vaikka edes kankaan muodossa. Mut toi mandariinikuosin kuvaus kyllä sattui valitettavasti oikeaan :D Ja toi Masara-kangas kyllä näyttää vähän H&M homen kankaalta...Mietin tuossa, et ton Pallerokankaan voisin haluta muun värisenä lastenhuoneeseen, toisaalta jos sellasta ihanaa sirkuskanasta vielä on, niin sekin oli Vallilalla huippu. Me tarvittas ehdottomasti nyt kerniliinaa keittiöön tuon syömisinnon takia.PP: Joo, niin mäkin!

    VastaaPoista
  5. Siis Mascarakankaasta oli puhe yllä. Tää kone vähän pihtaa kirjaimiaan.

    VastaaPoista
  6. Mä en tiennytkään, et Vallilalla on noin hienoja kankaita!

    VastaaPoista
  7. No just. Ei ollut kohtaus kaukana täälläkään. Sinäkö tulet pitelemään mua kangaskauppaan etten osta kaikkea sillisalaatiksi sekaisin, hä??

    VastaaPoista
  8. Minä tulen :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images